Vähemmän tavaraa, vähemmän jätettä. Pyrkimyksiä turhien fyysisten ja henkisten kuormien hylkäämiseksi.
torstai 6. marraskuuta 2014
Sekavaa pohdintaa mielenhallinnasta (paradoksi?)
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Drop drop drop drop
Minä olen ollut taas armoton. Ottaa vatsanpohjasta, niin armoton. Takanani sängyllä odottaa kolme muovikassia kyytiä kirppikselle, mitä Murto pitää huonona asiana.
Kuitenkin, kun nämä tavarat ovat kertyneet, en ollut minimalisti. En yksinkertaisesti huomannut, että tavaraa oli liikaa. Se ei ole mikään puolustus, mutta fakta on, että länsimainen kulutuskeskeinen elämäntapa opettaa kaikki juuri tähän: ostamaan tarpeetonta. Kuluttaminen lisää BKT:ta ja näyttää hyvältä tilastoissa - mutta kerää tarpeetonta tavaraa kaapit pullolleen. Joten jos kannankin viisitoista mekkoa kierrätyslaatikkoon, jää kaappiin vielä toinen mokoma - mekkoja joka tilanteeseen, minkä vain voin kuvitella. Vain kolme olen tosin ostanut uutena, kaikki useampi vuosi sitten. Myös kirpputorille kulkevat ovat suurimmaksi osaksi kirppiksiltä alunperinkin, monet myös itse tekemiäni.
Tällä kertaa minua herätteli eilinen keskustelu kaverin kanssa. Kerroin heittäneeni pitkin hampain menemään kymmenisen toppia pari viikkoa sitten. Kerroin, että laskin jäljelle jääneet: niitä oli nelisenkymmentä (siis lyhythihaisia ja hihattomia. Pitkähihaiset on vielä erikseen :D). "Herranjumala," sanoi kaveri, "mulla on kolme. T-paitoja on ehkä pari ja pitkähihaisia paitoja kans kolme." "En tiennyt, että olet minimalisti,", sanoin minä, mutta tukassa alkoi raksuttaa ja tänä sunnuntaina, kun mietin mitä tekisin, huomasin miettiväni: mitkä kolme mekkoa pitäisin, jos pitäisin vain kolme?
Valinta oli melko selvä, enkä tietenkään pitänyt vain niitä kolmea, vaan kuten sanoin, noin
Aika hillitön määrä, edelleen. Mekkoja loppuiäksi, sikäli kuin vartalo pysyy jonkinlaisissa mitoissa (ja itse asiassa pari on käyttökelpoisia, vaikka ei pysyisikään).
Huomaan muutenkin erään asian. Minä kirjoitan tätä blogia paikasta, jossa aloittelen minimalismia. Moni aihepiirin bloginpitäjä on vihkiytynyt aatteeseen (!) jo vuosia sitten.
Ehkä mulla on vielä toivoa.
lauantai 11. lokakuuta 2014
Ihan itte tein
Yhtäkkiä tänä aamuna tein sen, tai osan siitä.
Ilmeisesti minun karsimistapani on yllätyshyökkäys (ennen kun vaatteet pääsevät karkuun) muutaman kerran vuodessa. Olin armoton, tälläkin kertaa. Haluan yksinkertaisesti lisää tilaa hengittää ja toimivuutta. Ulos taisi lähteä seitsemän toppia, kaksi pitkähihaista paitaa ja pari svetaria.
Niin moni minimalisti sanoo, ettei ole kaivannut poistamiaan vaatteita. Minä huomaan kärsiväni irrationaalisesta kauhusta, ettei minulla ole mitään päällepantavaa, jos annan mennä.
Tosiasiassa muistan varsin hämärästi edellisten armottomuuspuuskieni uhrit.
Tänään ongelmallisinta oli, että totesin haluavani kantaa ulos myös monia itse tekemiäni mekkoja. Kaksi palautin vielä kaappiin, yhden odottelemaan mahdollista myyntiä. Haluan näistä eroon siksi, että käytän niitä lähinnä huonosta omastatunnosta. Että kun on kerran tullut tällainenkin omin käsin tehtyä, pitäisihän sitä käyttää. Mutta entä jos tuntuu, että nykyisin tavoittelemaani tyyliin nämä luomukset eivät yksinkertaisesti enää istu? Kun on täydellisempiäkin, mieluisampia, ja itse asiassa ompelukaapissa odottaa vielä jokunen projekti jotka tuntuisivat olevan enemmän sitä omaa tyyliä, mutta jo olemassaolevien mekkojen paljouden takia niitä ei ole tullut tehtyä valmiiksi asti.
Tunnesiteeni itse tekemiini vaatteisiin on lämmin - onnittelen itseäni designista, nähdystä vaivasta, lopputuloksen kauneudesta, mutta entä, kun osa niistä silti ei vain tunnu omalta, ainakaan enää. Ja toisaalta pois myyminenkin tuntuu vähän ongelmalliselta: huolettaa, josko vaatteet kuitenkin ovat liian omalaatuisia ja itselle laadittuja, niin, ettei niistä saa vaivan arvoista hintaa. Jos joku suostuu maksamaan mun tunteja vääntämästä mekosta vain pari euroa, se tavallaan tuntuu pahemmalta, kuin jos sen laittaa vain keräyslaatikkoon ja voi kuvitella koltun kirpparilta löytävän ihmisen ilahtuvan.
torstai 9. lokakuuta 2014
Minipuvusto ja muodollinen menneisyys
Pidän minipuvuston konseptista, koska fanitan hyvää designia, ja minipuvusto on arjen designia parhaimmillaan. En ole itse vieläkään päässyt kunnolliseen karsimiseen - aina kun avaan kaapin sitä varten, typerryn, koska minulla mitä ilmeisimmin sitten vain on hassuja tunnesiteitä vaatteisiin. (Eilen kuitenkin heitin lopulta kirpparipussiin kasan koruja ja yhdet aurinkolasit. Ne olivat yksinkertaisesti vain turha tilasyöppö aiheuttamassa kaaosta eräässä laatikoistani.)
Miian puvusto on yksi esimerkki. Toinen on Bea Johnsonin vaatekaappi, joka Garbologyssa on selitetty vielä hiukan tarkemmin kuin tuossa linkissä.
Bealla on:
7 paitaa
2 hametta
shortsit
3 housut
3 neulepaitaa
3 mekkoa
6 paria kenkiä (sisältää tohvelit)
Täällä meillä vuodenajan vaihtelut tietysti tarkoittavat, että päällysvaatteita pitää olla enemmän. On myös mahdollista, että urheilu- tai ulkoiluvaatteita ei ole mainittu tässä ollenkaan, eikä myöskään esim. sitä, ovatko paidat lyhyt- vai pitkähihaisia. Lista ei sisällä myöskään yöpukuja ja sen sellaisia.
Pukeutumisohjeistus, joka huvittaa ja liikuttaa minua eniten, löytyy kuitenkin Hyvän käytöksen kirjasta vuodelta 1954, oppaasta, joka on ollut aarteeni siitä asti, kun käytin sitä erään kirjoitelman lähdeteoksena muutamia vuosia sitten. Oppaan luku pukeutumisesta kertoo mm. tällaisia asioita:
"Vanha hyvä sääntö sanoo: Asu (sic!) yli varojesi, syö varojesi mukaan ja pukeudu alle varojesi. Pukeutumisen perusohje on se, ettei puvun pidä kiinnittää huomiota siinä määrin, että ihminen unohtuu. Sivistynyt ihminen pukeutuu huomiota herättämättömästi. -- Hieno nainen ei aamupäivisin palvelusväen kanssa askarrellessaan esiinny silkkihepenissä. Hänellä on yllään yksinkertainen arkipusero ja hame sekä siististi silitetty työtakki. Myöskin työläisnaisella on varaa pukeutua sillä tavoin. Mutta kuinka onkaan! Epäsiistiä silkkipukua pidetään usein hienompana."
"Puvun on siis sovelluttava tilaisuuden, ympäristön ja ajan vaatimuksiin. Juhlatilaisuudet, vierailut, työ, reippailut, matkat, koti - kaikki vaativat omat pukimensa. Mutta että pukuja ei silti tarviste olla varsin monta, sen osoittaa seuraava vaatevarasto, jolla hyvinpukeutuva kaupunkilaisnainen erinomaisesti tulee toimeen:
1. Hillitynvärinen, hyvästä kankaasta tehty kävely- tai jakkupuku, jonka kanssa käytetään erilaisia puseroita. Puku sopii sekä virastoon että (hienomman puseron kanssa käytettynä) aamupäivävierailuille tai vastaaviin aamupäivätilaisuuksiin. Kotiaskareita tehtäessä käytetään pumpulipuseroa ja vanhaa hametta ja asun ylle otetaan esiliina tai työtakki.
2. Vierailupuku iltapäivätilaisuuksiin, teattereihin jne. Kangas kernaimmin hienoa villaa.
3. Iltapuku, mieluimmin kaksiosainen. Herrojen käyttäessä smokingia naiset käyttävät pitkähihaista yläosaa pitkän hameen kera, herrojen frakkia taas vastaa hihaton tai lyhythihainen, koristeellisempi yläosa saman pitkän hameen kera.
4. Ulkoiluasu: paksu hame tai hiihtohousut, villapusero ja tuulitakki."
Tässäkään ei ollut mukana ulkovaatteita.
Tämän tarkoitus on hiukan valaista, että riittävä puvusto on kuudessakymmenessä vuodessa aika tavalla muuttunut, kuten elämänpiirimmekin. Harva meistä totisesti enää tänä päivänä "askartelee aamuisin palvelusväkensä kanssa", saati käyttää kotitakkia (minulla on muuten hyvä kokoelma vanhoja essuja ja kotitakkeja, ja muutenkin voisin käytännössä pukeutua tämän ohjeen mukaisesti, jos haluaisin. Tosin "puseroni" ovat pääosin hihattomia tai lyhythihaisia, tai trikoota, mitä ne tuohon aikaan eivät tavanneet useinkaan olla.)
Totuushan on, että 50-luvun Suomi on ollut hyvin köyhä. Olen kuullut aikalaisilta, kuinka vaatteet käytettiin todellakin loppuun, eli niitä puseroita ei ollut kovin montaa. Haasteita on tarjonnut se, että ajan hengen mukaan "jos kaulus, kalvosimet tai muut vaaleat osat ovat vähänkään nuhrautuneet, ei vaatetusta voida pitää moitteettomana." Jonkinlainen versio minimalismista ei useimmille ollut mikään valinta, vaan välttämättömyys.
Pukeutuminen on ollut myös koko lailla muodollisempaa. Numeroituja ohjeita seuraa kappale, jossa kerrotaan, että "Miehet tarvitsevat vstaavasti arkipuvun, tumman puvun, smokingin, frakin ja urheiluasun. Tumma puku vastaa myös aamupäivä-vierailupukua ja usein smokingiakin."
Miehiltä, jotka eivät edusta jatkuvasti, tuskin löytyy nykyisin frakkia. Tosiaan - voipa olla, että nykymies kulkee halki elämänsä pukeutumatta kertaakaan frakkiin. Samoin smokki (smoking) yleensä taidetaan vuokrata näinä päivinä. Pukuakin kyllä vielä bisnesmaailmassa käytetään päivittäin, mutta siihen sonnustautuminen ei nykyisin monillekaan miehille ole mitään arkipäivää, vaan liittyy lähinnä juhlatilaisuuksiin.
Huh miten hauskaa onkaan puku- ja tapahistoria. "Yksinkertainen, mutta huoliteltu pukeutuminen herättää arvonantoa ja mieltymystä. Hieno nainen ei käytä rihkamaa eikä koruja arkiasunsa kanssa. Yksi tai kaksi sormusta, vaatimaton rannerengas korkeintaan. Korvarenkaat, helminauhat ja jalokivet säästetään muita tilaisuuksia varten." Ettäs tiedätte ennen kuin yritätte mitään tällaista.
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Kosmetiikasta ym.
torstai 25. syyskuuta 2014
Beibamboo ei enää vuokraa
Esimerkiksi Project Mama -blogi ylistää kirjoituksessaan vuodelta 2011 nimenomaan vaatteiden vuokrattavuutta.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Vaatteista vaikka kuinka
Villatakki on tärkeä osa asua. Näihin aikoihin vuodesta kuljen edelleen välillä ilman päällystakkia, pelkkä villatakki kassissani tai ylläni. Talvella mikään ei lämmitä niin kuin aito villa. Vihaan akryylia melko kiihkeästi, ja minusta on suorastaan syntistä, kuinka sumeilematta akryylivaatteita myydään ja jopa väitetään kaupassa villavaatteiksi. Ne ovat muovia. Ne hiostavat, eivät lämmitä.
Kaikki villatakkini ovat kirpputorilöytöjä, yhden olen saanut kaverilta.
Sopivasti -blogin puhtauskirjoitus, tai oikeamminkin sen alla virinnyt keskustelu, jaksaa inspiroida. Olen ottanut itseni suhteen tiukemman linjan puolipitoisten vaatteiden käyttämisessä. Ehkä edellisessä kirjoituksessani mainitsemani paikanvaihdos auttoi myös. Nyt kun käytössä olevat vaatteet ovat olleet paremmin saatavilla, olen ollut huomattavasti kurinalaisempi siinä, kuinka huolettomasti otan uusia vaatteita kaapista.
Tuntuu, että tämän uuden kierrätyksen sivuoireena orastaa tietoisuus siitä, kuinka paljon liikaa vaatteita minulla onkaan. Jo viikon kokeilun jällkeen huomaan, että ne todelliset suosikit alkavat nousta näkyville. Tämä minivaatekaappi on muuten inspiroiva, mutta tyyli on osittain hyvin erilainen kuin omani. Pidän kyllä sekä mustasta että valkoisesta pukeutumisessa, ja toisinaan pienestä "bisnes-uskottavuudestakin" mutta silti värit ovat minulle tärkeitä. Samoin useimmiten tietynlainen homssuisuus ja luovuus - vai kutsuisiko sitä sitten ronskisti hippimäisyydeksi. En pukeudu varsinaisesti hippityyliin ihan päivittäin, enkä muutenkaan kautta linjan, mutta en tunnistaisi itseäni myöskään Oma koti valkoisen tapaisessa pelkistetyssä tyylissä. Tietysti, jos tilanne vaatisi, sekin onnistuisi, ja esim. juhlissa nautin kyllä huoliteltuna ja siistinä olemisesta. Toisaalta toiselta sivulta siiliksi ajeltu, toiselta puolelta pitkä tukkani pitää tietyn punk-henkisyyden läsnä tyylissä kuin tyylissä.
Koru- ja asustetyyli ei tuossa puvustossa miellytä mua ollenkaan - yllättävästi. Olen aivan allerginen kaikenlaisille "aikuisille ja siisteille" laukuille ym. ja kalliiden merkkien, sekä niitä jäljitteleville, tyyleille. En väitä, etteikö kalliiden merkkien joukosta voisi löytyä joitakin yksittäisiä korkealaatuisia tuotteita, jotka voisin hyväksyä käyttööni - mutta niiden maailma on minulle aivan vieras. Omat aarteeni ovat vintagea ja/tai aivan erityisiä, joltakulta saatuja ja haalittuja. Tietysti minulle on täysin vieras ajatus mennä vain kauppaan etsimään itselleni laukkua. Miettisin ensin sen seitsemän kertaa, voinko löytää sellaisen jostakin käytettynä. Koruja minulla on jonkin verran, ja niiden ytimenä ovat tunnearvo ja vitsikkyys. Kaulakoruni ovat ystävien tekemiä tai muuten heiltä saatuja, korviksia olen ostanut (!) (jopa hiljattain!).
Yksi asia ihmetyttää minua kyllä tuossa minipuvustossa - jos on vain mustaa ja valkoista, miten saa koskaan täysiä koneellisia pyykkiä? Käyttääkö kirjoittajan perhekin vain mustia ja valkoisia vaatteita? Vai peseekö hän huoletta vajaita koneellisia?
Näyttäisi nimittäin siltä, että jos minä alkaisin karsia vaatekaappiani, ongelma ei olisi tumman pyykin riittävyys - siitä pitää avokin vaatevarasto huolen - ongelma olisivat ns. välivärit, eli ne, joita en uskalla pestä mustien kanssa, sekä valkoiset vaatteet. Minulla on jo nyt hankaluuksia saada näistä täysiä koneellisia. Värien monimuotoisuus vaatekaapissa olisi tosiaankin ihana säilyttää.
Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu. Nyt on ainakin tuntunut jotenkin mukavalta ja huolettomalta kiskaista suunnilleen samat vaatteet päälle monta päivää peräkkäin. Olen myös joutunut antaumuksella haistelemaan niitä, ja pyykkiin mm. t-paidat ovat päätyneet ennemminkin näkyvien hikitahrojen takia, kuin siksi, että haisisivat. Koska deodoranttini on sananmukaisesti de-odoranttia, eli poistaa hajua, eikä hikoilua (kuten anti-perspirantti tekisi), sellaisia läiskiä syntyy. Otan sen kuitenkin mieluummin, kuin antiperspirantin kemikaalit.