Jälleen dokkarisuositus

Tajuntani on taas räjähtänyt. Käytän tätä ilmausta, kun törmään kulttuurituotteeseen, joka ravistelee maailmankatsomustani syvällisesti, ja, siltä minusta tuntuu, muokkaa minua ihmisenä. Vallankumouksen siemen on taas kylvetty sisimpääni.

Toki olin kuullut ennenkin ilmiöstä nimeltä tahallinen vanhentaminen. Se on sitä, että laitteesta tehdään jo valmistettaessa sellainen, että se ei kestä yhtä kauan, kuin samanlainen tuote optimaalisella valmistustavalla voisi kestää. Käytännössä tätä periaatetta sovelletaan lähes kaikkeen, mitä käytämme. Jokapäiväiseen elämään se vaikuttaa erityisesti vaatteiden ja elektroniikan kohdalla. Ylen uutinen elektroniikkajätteen kasvavasta määrästä muistutti minua taas tästä.

Hehkulamppuhuijaus -dokumentista olin kuullut myös, ja se on ollut katselulistalla pitkään. Dokumentti löytyy kokonaisuudessaan Youtubesta, ja lupaan, ettei sen katsomiseen kuluva aika mene hukkaan. Se kertoo kaiken olennaisen tahallisen vanhentamisen historiasta ja läpitunkevasta asemasta yhteiskunnassamme. Länsimainen elämäntapa on sidottu lyhytikäisiin kulutushyödykkeisiin ja hillittömään jätteentuotantoon.

Opin myös, että viattomalta kuulostava sanapari tuotteen elinkaari on itse asiassa tuotesuunnittelijoiden ja yrityksen välillä käytetty hämäystermi, joka tarkoittaa - yllätys yllätys - samaa asiaa, eli sitä, että tuotteesta alunperin valmistetaan sellainen, että se hajoaa nopeasti, ja täytyy korvata uudella. Dokumentissa kysellään myös, miltä tuntuu tehdä suunnittelutyötä, jonka tulokset on tarkoitettu huonolaatuisiksi.

Minulla on muuten pari DDR:ssä valmistettuja sukkanauhasukkia. Katsokaa dokkari, niin tiedätte, miksi mainitsen ne!

Rohkeus

Olen todennut, että en ole kovin rohkea. Koska olen kuitenkin rempseä, moni, joka minut tuntee, voisi myös luulla rohkeaksi. Toki rohkeus on monitahoinen juttu ja hyvin henkilökohtaista, ja ihmiset pelkäävät erilaisia asioita. Minäkin saatan olla joissakin asioissa rohkea, mutta en kuitenkaan sillä tavalla, etten olisi huomannut, että usein oma kursailuni, arkuuteni saa minut epäröimään toimissani.  Se häiritsee minua, ja sellaisille asioille on syytä tehdä jotakin.

Minun rohkeudenpuutteeni ilmenee rasittavan pienissä asioissa. Pelkään helposti ihan arkista ihmettelyä ja paheksuntaa ja saatan siksi epäröidä jopa jostakin kulkemista tai jonkin asian kysymistä. Olenkin tehnyt lupauksen. Ehkä se on uudenvuodenlupaus? Se kuuluu näin: jos epäröintini johtuu rohkeuden puutteesta, minun on vain uskallettava.

Olen jo muistanut lupaukseni ja toiminut sen mukaisesti melkein joka päivä.

Syy lupauksen muotoiluun löytyy siitä, että toisinaan epäröinti on hyvä merkki. Tervettä epäröintiä voi esiintyä esimerkiksi tilanteissa, joissa tavoite ei ole realistinen tai muuten loppuun asti punnittu.  Silloin epäröinti voi johtaa tilanteen uudelleenarviointiin, joka saattaa avata uusia näkökulmia ja olla todella avuksi.

Ovatko lukijani rohkeita, vai tunnistatteko itsessänne jotakin samanlaista, kuin minä?

Pikkuvaivat ja KonMari

Suomalaisissa minimalismiblogeissa on puhuttu paljon Marie Kondon kirjasta ja metodeista.  Olen lukenut ainoastaan ko. blogeja ja joitakin artikkeleita, ja Kondokärpänen puri siinä määrin, että järjestin vaatekaappini uudelleen.  Osasyy tähän oli se, että olen kärsinyt pikkuvaivoista: kävin jäsenkorjaajalla, minkä jäljiltä liikunta on ollut kiellettyä, ja aika ajoin myös päänsärkyisenä en ole oikein pystynyt tekemään mitään esim. ruuduntuijottamista vaativaa - joten olen ihan jopa ajankulukseni "kondonnut" vaatteeni, sukkia myöten.

En ole itse ainakaan toistaiseksi tarttumassa tuohon kirjaan.  Taitteluprojekti sai minut kuitenkin jälleen kerran hyrisemään tyytyväisyydestä saman havainnon suhteen, jota hehkutin edellisessä: minulla alkaa olla varsin siedettävä määrä vaatteita!  Ne mm. mahtuivat upeasti ns. "Kondo-riveihin", ja on ihanaa valita päällepantavaa, kun oikeasti näkee kaikki kunkin kategorian vaatekappaleet, jotka omistaa. 

Tässä esimerkkikuvia siitä, miltä nyt näyttää:

Viimeisellä viikolla olen jopa hämmästellyt vaatteideni vähyyttä, kun olen valinnut jotain.  En selvästikään ole yhden matkalaukullisen tyyppiä, tai sitten niiden parinkymmenen vaatekappaleen pitäisi olla todella hyviä. 

Olen myös suorittanut jonkinlaisen laskennan vaatekaapeissani.  Jos sukat ja alusvaatteetkin lasketaan, määrä nousee yli kolmensadan.  Syy suureen määrään löytyykin juuri sukka- ja alusvaatelaatikoista: vaikka olen, esimerkiksi, luopunut kaarituellisten rintaliivien käytöstä, minun on vaikea heittää pois vanhoja kaarellisia liivejäni, koska osaa niistä olen jopa korjannut itselleni sopivammiksi, ja lisäksi - myönnettäköön - ne ovat niin nättejä ja seksikkäitä.  Käytän kaarellisia liivejä enää aniharvoin juhla- tai teemapukeutumisessa, enkä sitä varten varmaankaan tarvitsisi seitsemää paria eri väreissä, mutta... tämä toimii kuitekin hupaisana esimerkkinä siitä, minkälaisia tunnekiinnikkeitä vaatteet(kin) voivat luoda.  "Näitä oli niin vaikea löytää," ja "olen keräillyt näitä" toistuvat minun kohdallani usein.  Tämä sama argumentaatio toimii myös sukkanauhaliivien kohdalla.

Toisaalta nämä aarteet eivät tosiasiassa vie kovinkaan paljon tilaa, ja se päivä, jolloin niitä tarvitaan, voi vielä tulla.  Annan itselleni luvan pitää ne toistaiseksi.

Minulla on myös oikeasti aika iso joukko suhteellisen kulahtaneita alushousuja :D mutta kun ne pysyvät koossa vielä!  Ja sukkiakin on varmasti liikaa - mutta onpahan, mitä käyttää, kun nykyisistä osa rei'ittyy.  Sukkia ja alkkareita kun ei kuitenkaan voi kierrätää.
 
Olen kuitenkin edelleen ihan fiiliksissä siitä, että tiedän ja näen nyt, mitä omistan. Hienointa tässä uudessa järjestyksessä on siis nimenomaan sen käytettävyys. Jo vain pintaraapaisutason tutustumisen myötä KonMarista on ollut minulle hyötyä.

Lisää matkustamisen tuomaa perspektiiviä

Lueskelin rästiin jääneitä tekstejä kanssaminimalisteilta, ja kas, Jennin arkijärki kirjoittikin jokin aika sitten todellisesta matkustavaisesta ja hänen tavaroistaan. Kaunis ja hauska sana tuo seikkailijatar, ja vaikuttaa myös mainiolta tyypiltä!

Kotimatkalla huomasin, että tavarani tosiaan mahtuivatkin käsimatkatavaroihin, joten onnistuin minipuvuston koostamisessa.  Toinen havainto kuitenkin on, että olen onnellinen, kun vaatekaappini sisältää muutakin, kuin nuo mukana olleet tavarat. Tärkeä havainto siksi, että Bea Johnsonin esimerkki hiljattain sai minut fantasioimaan samanlaisesta minikaapillisesta tavaraa.

Nyt tiedän, etten voisi. Kaipaan oikeasti enemmän vaihtelua. Se, mikä tässä havainnossa on kuitenkin lohdullsita, on, että minulla on jo vaatteita noin suunnilleen loppuelämäkseni - se, että haluan säilyttää isomman puvuston ja mahdollisuuden vaihteluun, ei edellytä minulta minkäänlaisia toimenpiteitä. Tämä matkapuvuston kokoaminen ja sen käyttö onnistui siis luomaan parhaan mahdollisen tunteen: se auttoi minua näkemään, mitä minulla on, ja nauttimaan siitä.

Lisäksi kuitenkin haluan jatkaa sitä, mitä tässä olen tehnytkin, ja minkä suhteen olen ollut sokea: hirviömäisenä huonossa järjestyksessä kaapeissa vaanivan muun omaisuuteni järjestäminen.  Jos olenkin saanut vaatevarastoni sellaiseen määrään ja järjestykseen, että voin todeta tyytyväisenä, että määrä (toistaiseksi: olen varma, että karsimiskärpänen vieläkin puraisee jossain vaiheessa) on sopiva, ja tiedän,  mitä omistan ja olen siihen tyytyväinen, kaikkea muuta kamaa tämä havainto ei koske.  Paitsi keittiötä; se on kunnossa, siivosin laatikotkin jo ennen matkaa.

Mutta syyhyn, miksi ne siivosin, liittyy tuo toinenkin havainto: asunnossamme oli vuokralaisia.  Heidän takiaan siis puunasin kämpän ennennäkemättömällä tarkkuudella. Kamaa kannettiin myös kaapeista varastoon, jotta väliaikaisasukkaiden omaisuus olisi mahtunut niihin. Tähän juuri liittyi toinen havainto: kaappimme eivät ole sellaisessa kunnossa, etä omaisuus kovin helposti siirtyisi kompaktimpaan säilyytkseen ja sieltä takaisin. Haluaisimme niiden olevan

Minä ajattelin tätä jo siivousta tehdessäni (kun jo se sinänsä tuntui aivan loputtomalta), ja sitten myös puoliso, kun alkoi tyhjää omaa kaappiaan. Jos haluamme tehdä tämän uudelleen, kamaa on oltava vähemmän ja se on organisoitava paremmin. Vuokralaiset tuskin kävivät kaappejamme läpi, mutta ideaalitilanteessa niissä ei olisi kovin paljon läpikäytävääkään. Olisi mahtavaa, jos koko omaisuuden todella voisi melko helposti siirtää omaan tai sukulaisten varastoon, pakata olennaisen mukaan ja lähteä. Melko (yllättävän) nopeasti ja helposti se nytkin kävi, mutta paremmasta järjestyksestä ei todellakaan olisi mitään haittaakaan.

Kaikkiaan nämä havainnot ovat ihania. Kyllä kannattaa lähteä pois hetkeksi! Ja lisäksi: kuinka ihanaa olikaan tulla talaisin omaan keittiöönsä omien tarvikkeidensa keskelle, missä asiat saa tehdä just niin kuin on tottunut! Kyläpaikoissa "selviäminen" on viehättävää ja kotouttavaa, mutta vaatii kuitenkin kompromisseja ja "versioita" omista totutuista tavoista.

Mutta eihän se kotiinpaluu tuntuisi palaamiselta ollenkaan, jos ei olis jossain ollutkin.