Suomen Akatemian rahoittama tutkimus pohtii, voisiko vaatimaton, niukka elämä olla ratkaisumalli ihmiskunnan tulevaisuutta ajatellen. Kuulostaa jännittävältä. Viimeaikaisten poliittisten tuulten hyytämänä olen silti pessimistinen. No, leikkaukset vievät kaikkein köyhimmiltä, joten toisaalta joudummeko käyttämään entistä enemmän luovuutta selviytyäksemme?
Tämä on yllättävä ja lohdullinenkin lause: "Vastauksia [siihen, miten ei-kulutuskeskeinen yhteiskunta toimisi] haetaan ihmisiltä, jotka ovat joutuneet työmarkkinoiden ulkopuolelle eli niin sanotusti talouskasvun tuolle puolen." - Vuosikausia jossain määrin tähän ihmisryhmään kuuluneena, mm. osaamiseltani vaikeasti työllistyvänä olen kuvitellut olevani kärjistetysti sanoen yhteiskunnan pohjasakka. Toisaalta hiljaa mielessäni olen pohtinutkin jotakin tämänsuuntaista. Koska loputon kuluttaminen ja jätemassojen kasvattaminen ei kerta kaikkiaan voi jatkua, kokonaisvaltaisen ihanneilmaston täytyy muuttua.
Me dyykkarirotat, vanhan tavaran ja jätteen kierrättäjät, vapaaehtoisesti vastavirtaan uivat, vähempään tyytyvät ja aktiiviset tavaranvähentäjät saatamme olla muutoksen eturintamassa. Valitettavasti historiallinen tosiasia on, että se ei näillä näkymin välttämättä meidän elinaikanamme tapahdu, ja saattaa tapahtua kaikkiaankin liian myöhään, mutta tietenkin niukka, vähäroskainen elämä voi olla yksilölle itselleen palkitseva valinta. Minulle ajatusmalli, jossa pyrin jättämään jälkeeni mahdollisimman vähän, on jo todellisuutta.
Ei silti tee mieli nuolaista, ennen kuin tipahtaa. Olen viime aikoina kokenut ähkyä kyllä myös minimalismiblogien määrän suhteen, joten on selvää, että yhä suureneva joukko ihmisiä etsii vaatimatonta, ekologista ja merkityksellistä elämää vapaaehtoisesti. Mutta silti tuntuu, että kulutuskeskeinen ajattelu on viimeistään 50-luvulta alkaen jatkuvasti kasvavalla volyymilla juurrutettu siinä määrin ihmisten mieliin, että epäilen, etteivät massat opi koskaan pois siitä ajatuksesta, että ostamalla onnea saa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kestävät vaihtoehdot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kestävät vaihtoehdot. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Siivoushaaste ja lukemista
Seuraamissani blogeista löytyy toinen toistaan kunnianhimoisempia haasteita minimalistisempaan elämiseen. Täytyy myöntää, että vaikkapa monet Jennin Arkijärjen haasteet olen ohittanut "en mä nyt jaksa" -periaatteella, mutta jämähaasteen kyllä toteutin melko riisuttuna versiona - kiitos jo sinänsä melko karsitun kauneudenhoitoarsenaalini.
Viime postaukseni hengessä olen kuitenkin kehittänyt kaltaiselleni laiskaperseelle sopivan haasteen, ja sen nimi on erikoissiivoustehtävä. Raflaava nimi tietenkin siksi, että kokisin tehtävän suorittamisen vähemmän vaivalloisena.
Erikoussiivoustehtävän ydin on yksi päivässä, ja se yksi on jokin paikka tai tehtävä, jota en siisti normaalin siivouksen yhteydessä, mutta joka - minut tuntien - on todennäköisesti ollut siivoamatta/tekemättä joko kuukausia, ellei vuosia. Viikonloppu opetti, että erikoissiivoustehtävä kannattaa keskittää arkipäiviin - aktiivisen sosiaalisen elämäni takia viikonlopun päivät voivat olla vähän väsähtäneitä liiallisiin ponnistuksiin. Ja voitaneen sanoa, että vapaapäivät joustavat: kunhan erikoissiivouspäiviä on viisi viikossa, luulen, että hyvää alkaa syntyä.
Tähän mennessä olen - joko perjantaina tai lauantaina, en muista - siivonnut ja pyyhkinyt kylpyhuoneen peilikaapin. Olisittepa nähneet ne hyllyt! Tämä siis lasketaan todelliseksi sankariteoksi! Tänään vein lasi- ja metalliroskat. (Jättöpaikka on vain noin kolmensadan metrin päässä kotiovelta, pienessä taloyhtiössämme kun ei ole näille omia astioita.)
Näistä esimerkeistä voimme päätellä, ettei erikoissiivoustehtävän tarvitse olla kovin iso. Tehtäviä on isoja ja pieniä siivouskaapin läpikäymisestä eri keittiönkaappeihin (yksi kaappi on aina yksi tehtävä) ja kirjoituspöydän laatikoihin. (Minulla on kaksi kirjoituspöytää, joista toisen täytin heittämällä kaksi vuotta sitten, kun muutimme tänne. Siellä on siis kaksi vuotta vanhoja läpikäytäviä paperikasoja. Paperikasat ovat ehdoton inhokkini, mutta odotanpa hommasta sitä palkitsevampaa.)
--
Lukuosastossa tarjoilen pari linkkiä, jotka liittyvät kekseliäästi jaettuun omaisuuteen:
Taloyhtiöissä toivotaan enemmän yhteistiloja
HS.fi: Oma omenapuu ilman pihaa
Mustikkamaalle tulee syötävä puisto
Eikö olekin ihania juttuja! Itse olen pohtinut tuota saunahommaa aika paljonkin - kuinka hullua on, että taloyhtiöihin ei rakenneta sitten vaikka useampia yhteissaunoja, vaan omansa joka asuntoon. Mitä ilmeisimmin saunoillekin olisi tilausta.
Ja siis, paitsi että dyykkari löysi kirjastosta kesän ekan dekkarin, löytyi sieltä myöskin tämä:
Kyseessä on siis Nälkä ja yltäkylläisyys -niminen teos, jonka ovat kirjoittaneet Sanna Karttunen, Laura Kihlström ja Sanna-Liisa Taivalmaa. Palaan raportoimaan, kun teos on luettu. (Siihen saattaa kyllä mennä koko kesä, kun niitä dekkareitakin pitää ehtiä lukea.) Mutta pääpointti tuntuu olevan minuakin paljon mietityttävä - ja hämmästyttävä - ruokatalouden järjettömyys maailmassa. Ts. se tosiasia, että vaikka sitä riittäisi kaikille, ei sitä silti kaikille päädy. Täältä tähän.
Viime postaukseni hengessä olen kuitenkin kehittänyt kaltaiselleni laiskaperseelle sopivan haasteen, ja sen nimi on erikoissiivoustehtävä. Raflaava nimi tietenkin siksi, että kokisin tehtävän suorittamisen vähemmän vaivalloisena.
Erikoussiivoustehtävän ydin on yksi päivässä, ja se yksi on jokin paikka tai tehtävä, jota en siisti normaalin siivouksen yhteydessä, mutta joka - minut tuntien - on todennäköisesti ollut siivoamatta/tekemättä joko kuukausia, ellei vuosia. Viikonloppu opetti, että erikoissiivoustehtävä kannattaa keskittää arkipäiviin - aktiivisen sosiaalisen elämäni takia viikonlopun päivät voivat olla vähän väsähtäneitä liiallisiin ponnistuksiin. Ja voitaneen sanoa, että vapaapäivät joustavat: kunhan erikoissiivouspäiviä on viisi viikossa, luulen, että hyvää alkaa syntyä.
Tähän mennessä olen - joko perjantaina tai lauantaina, en muista - siivonnut ja pyyhkinyt kylpyhuoneen peilikaapin. Olisittepa nähneet ne hyllyt! Tämä siis lasketaan todelliseksi sankariteoksi! Tänään vein lasi- ja metalliroskat. (Jättöpaikka on vain noin kolmensadan metrin päässä kotiovelta, pienessä taloyhtiössämme kun ei ole näille omia astioita.)
Näistä esimerkeistä voimme päätellä, ettei erikoissiivoustehtävän tarvitse olla kovin iso. Tehtäviä on isoja ja pieniä siivouskaapin läpikäymisestä eri keittiönkaappeihin (yksi kaappi on aina yksi tehtävä) ja kirjoituspöydän laatikoihin. (Minulla on kaksi kirjoituspöytää, joista toisen täytin heittämällä kaksi vuotta sitten, kun muutimme tänne. Siellä on siis kaksi vuotta vanhoja läpikäytäviä paperikasoja. Paperikasat ovat ehdoton inhokkini, mutta odotanpa hommasta sitä palkitsevampaa.)
--
Lukuosastossa tarjoilen pari linkkiä, jotka liittyvät kekseliäästi jaettuun omaisuuteen:
Taloyhtiöissä toivotaan enemmän yhteistiloja
HS.fi: Oma omenapuu ilman pihaa
Mustikkamaalle tulee syötävä puisto
Eikö olekin ihania juttuja! Itse olen pohtinut tuota saunahommaa aika paljonkin - kuinka hullua on, että taloyhtiöihin ei rakenneta sitten vaikka useampia yhteissaunoja, vaan omansa joka asuntoon. Mitä ilmeisimmin saunoillekin olisi tilausta.
Ja siis, paitsi että dyykkari löysi kirjastosta kesän ekan dekkarin, löytyi sieltä myöskin tämä:
Kyseessä on siis Nälkä ja yltäkylläisyys -niminen teos, jonka ovat kirjoittaneet Sanna Karttunen, Laura Kihlström ja Sanna-Liisa Taivalmaa. Palaan raportoimaan, kun teos on luettu. (Siihen saattaa kyllä mennä koko kesä, kun niitä dekkareitakin pitää ehtiä lukea.) Mutta pääpointti tuntuu olevan minuakin paljon mietityttävä - ja hämmästyttävä - ruokatalouden järjettömyys maailmassa. Ts. se tosiasia, että vaikka sitä riittäisi kaikille, ei sitä silti kaikille päädy. Täältä tähän.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Kestävät eväsvehkeet
Urbaani retkeilijä voi kertakäyttöisten kahvimukien ja heppoisten vesipullojen sijaan varustautua kunnon tarvikkeilla ulkomaailman koitoksiin. Esittelen kuvien kanssa liikkuvan ihmisen ja roskanvähentäjän luottokamat niin ulkoilmaelämään kuin kotiinkin.
 |
| Keraaminen kestokuppi silikonikannella, spork, juomapulloni ja 2x Keep Cup |
1. Lasipullo ja virkattu suoja
Joskus vuosi sitten kuulin huhuja PET-pullojen haitallisuudesta. En perehtynyt asiaan sen enempää, mutta olin tykönäni todennut, että muovipullossa oleva vesi alkaa helposti maistua ikävälle. Näin Ruohonjuuressa komeita silikonilla suojattuja lasipulloja, mutta mielessäni - käsityöihmisenä - alkoi väikkyä ajatus virkatusta suojasta tavallisen, kaupasta ostetun lasisen pullon päälle.
Jossain vaiheessa sain sitten aikaiseksi. Hankkimassani lasipullossa ei ollut kierrekorkkia, joten jonkin kauan sitten äidiltä saadun mehupullon kumikorkki pääsi hyvään käyttöön. Suojan alaosa on virkattu villalangasta, yläosa puuvillalangasta. Osittain tämä johtuu ihan lankavarastoistani, mutta on siinä toimivaa ideaakin: villa pitää eristävänä materiaalina sisällön viileämpänä mutta toisaalta roiskeet, joita täytettäessä saattaa tulla, kuivuvat yläosasta nopeammin. Täydellinen kaveri siis! Ja kun ne silikonipäällysteiset oikeasti maksavat noin 25 euroa, myös huikeasti halvempi. (Ja söpömpi!)
2. Kestokupit ja kupinlämmitin
Kestäviä kuppeja voi käyttää muulloinkin, kuin tiettyyn aikaan kuusta. Itselläni on itse asiassa periaate, että en osta mitään juomia mukaan, jos minulla ei ole jokin kuvan kolmesta kestokupista mukana. Kuppeja on aika monta, mutta sille on syitä... alun perin ostin oikealla näkyvät teetä ja kahvia varten. (Tosin ne ovat jo menneet sekaisin, ainakin hetkittäin ja astianpesukone pesee ihan nätisti pois maut ja hajut.) On mahtava fiilis lähteä joskus aamuisin kuuman kupin kanssa matkaan!
Kyseisen tuotemerkin sivuilla on kone, jolla kuppinsa värin voi itse valita. Kamalan viihdyttävä kone muuten, puljasin noiden värien kanssa aika kauan (mulla oli silloin turkoosi-keltainen kausi...) mutta nyt oma hifistely ehkä vähän naurattaa. Tilasin kupit ulkomailta kai pari vuotta sitten. Nykyään niitä saa joistakin paikoista Suomestakin.
Kolmannen kupin, joka on keraaminen, ja jonka kansi on silikonia, ja joka kuvassa majailee villaisen kupinlämmittimen sisällä, satuin löytämään kirpparilta, kun minulla jo oli nuo kaksi muuta. Se maksoi vain €1,50, joten pakkohan se oli saada. Siihen ei sitten tosiaan makuja ja hajuja tartukaan, vaikka sen pesisi käsinkin.
Kupinlämmittimen olen itse tehnyt vanhasta villasukanvarresta.
3. Spork
...tai suomalaisittain luveha, lusikka-veitsi-haarukka. Ei kaivanne tarkempia esittelyjä. Suomessa näitä saa esimerkiksi retkeilykaupoista. Metallinen olisi kyllä hienompi. (*tsekkaa googlen ja toteaa että kyllä, sellaisia saa mm. Varustelekasta*)
 |
| Pirtelöpurkki kestävän lautasliinan päällä, emalinen "festarikippo" |
5. Festarikippo
Tässä kuvassa oikealla on emalinen Pikku Myy -mukini, josta kelpaa kipata viiniä, vettä ja kahvia festareilla tai puistopiknikillä sen sijaan, että ostaisi kojuista juomansa kertakäyttömukiin tai käyttäisi niitä teltalla. Koska fiksulla on aina kuitenkin reippaat vesivarastot, kupin tiskaaminen käy kätevästi huuhtaisemalla tarvittaessa, jos tai kun juomat vaihtuu. Näin kesän kynnyksellä ehdoton kaveri!
6. Pirtelöpurkki
Tuossa hiljan oli tapanani evästää itseni tanssitunnille "voimapirtelöllä", johon blendasin mantelia, pähkinöitä, raakakaakaojauhetta tai vastaavaa palauttavaa settiä. Vähän vahingossa tuli tanssikaverilta idea laittaa pirtelö pullon sijaan hillopurkkiin. Tahraavalta sotkulta tai mahdollisilta vuoto-onnettomuuksilta suojasin purkin reunoja kestävällä lautasliinalla, kas näin:
Siihen voi kietaista vielä kuminauhan kaveriksi, jos törppö ei ole tukevasti heilumatta kassissa.
7. Termokset (ei kuvaa)
Termari on energiansäästäjän ystävä kotonakin, siihen voi tehdä isomman satsin kuumaa juomaa ja hörpiskellä siitä sitten pidemmällä aikavälillä useamman kupillisen. Kodin ulkopuolella termoksen hyödyt ovat sanomattakin selvät: kun varustautuu omilla juomilla, varsinkin näin puistoiluaikaan voi skipata kahvilan vaikka kokonaan, ostaa pullat puodista ja pitää juhlat nurmikolla. Oih! Pikkutermos toimii tosi hyvin myös esim. junassa.
8. Kaikenkarvaiset rasiat ja muut sisältäjät (ei kuvia näistäkään. Niitä on liian paljon ja liian monenlaisia.)
Itsellänikin on vielä vaiheessa tuotteiden irtomyynnistä ostaminen omaan astiaan, jota mm. Zero Waste Home -guru Bea Johnson suosittaa. En ole vielä päässyt edes siihen, että jos aion ostaa mukaan salaatin, ottaisin oman rasian mukaan (ehkä osittain siksi, että harvoin suunnittelen jo lähtiessäni salaatin ostoa. Jos taas suunnittelen noin pitkälle, saatan ottaa sen salaatin mukaan jo kotoa). Ai ai minua... mutta vinkki on kuitenkin meille kaikille: älä osta mitään pakattuna (edes paperipussiin, kuten irtomyynnissä usein) jos voit sen välttää.
En halua väittää, että nämä mun välineeni olisivat mitenkään parhaat mahdolliset. Mahdollisuuksia kestävään evästämiseen on monenlaisia. Tämä jätteenvähentäminenkin on omalla tavallan sellaista varustelua, että jossain vaiheessa tulee hankittua jotakin, ja sitten jossakin vaiheessa saakin tietoa paremmasta. Mutta näillä mennään, toistaiseksi.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Vähemmän roskaa kylpyhuoneessa
Viimeksi bloggasin täydellisestä deodorantista, jota olin etsinyt jo vuosia. Lupailin myös toisen blogin kommentteihin hiljattain, että kertoisin enemmänkin kemikaalittomasta kaudeudenhoidosta, ja nyt on sen aika.
Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo useita vuosia, ostamalla aika tavalla fiilispohjalta asioita kulloistenkin tarpeideni mukaan. Minulle on muodostunut käsityksiä eri merkeistä, mutta esimerkiksi kun tilasin vähän normaalia lempeämpiä hiusvärejä amerikkalaisesta nettikaupasta, päätin samaan postimaksuun ostaa summamutikassa hyvältä kuulostavia shampoota ja hoitoainetta, koska valikoima oli huomattavasti suurempi ja hinnat huokeammat, kuin meikäläisten luomukaupoissa. Samoin, kun matkailin rapakon taakse, tarttui mukaan shampoo, kasvojenpesuaine ja kasvovesi. Olen tunnollisesti käyttänyt kaikki nämä loppuun asti, vaikka en niitä varsin rakastanutkaan. Hiusjutuista lisää myöhemmin...
Tähän pitää sanoa, että viime elokuisen Jenkkilän-reissuni jälkeen olen havainnut esim. Stockan kemikaaliosaston tarjonnan kasvaneen huomattavasti. Tutkin kemikaaliosastoja aika vähän juuri, koska käyttöni on koko ajan vähenemään päin, mutta siis Stockalla näin myynnissä monia merkkejä siellä viimeksi vieraillessani, joita en ennen sitä ollut nähnyt, kuin Yhdysvalloissa.
Luomukosmetiikan käyttö ja tarjonta on siis Suomessakin kasvamaan päin.
Nyt kuitenkin tämänhetkisiin kauneudenhoitorutiineihini.
SHAMPOO JA SAIPPUA
Normaalista kosmetiikasta eritoten olen alkanut inhota tavan shampoota, jota olen käyttänyt vain satunnaisesti viime vuosina. Minusta se sähköinen ilmavuus, jonka se tekee hiuksiin, on karmiva.
Täytyy myöntää, että olen aika vapautuneesti vain kokeillut erilaisia lauryylisulfaatittomia shampoita. Kontroversiaalista coco sulfateakin olen välttänyt, mutta kun olen asioinut muuten amerikkalaisissa terveyskaupoissa (netissä ja vähän livenäkin), on sieltä tarttunut ostoskoriin erilaisia luomutuotteita. INCI-listoissa ei kyllä ole kehumista, ne ovat pitkiä kuin nälkävuosi, eli ylittävät kirkkaasti sen viisi suositeltua (En tosin ole koskaan löytänyt mitään kemiallista tuotetta, missä olisi vain viisi ainesosaa. Kuusi olen tainnut nähdä.) Joten shampoiden kanssa on ollut aikamoista rulettia. Olen varma, että luomuina myydyissä shampoissa on jotka tapauksessa jotakin, mikä on ihan yhtä pahaa kuin lauryylisulfaatti, mutten toisaalta ole jaksanut käydä INCI-listoja Totuus kosmetiikasta -kirjan kanssa läpi.
Käytin siis juuri viimeisen Amerikan-pulloni tyhjäksi ja olen siirtymävaiheessa. Käytän oliivisaippuaa hiusteni pesuun, enkä oikein tiedä, mitä mieltä olen siitä. Hätäpäissäni ostin myös Urtekramin Aloe Vera -hoitoaineen, enkä ole siitäkään järin innoissani.
Näiden loppuessa arvelen tähtääväni kohti uutta No poo -kokeilua, eli tukanpesua ruokasoodalla ja etikalla. Olen sitä joskus kokeillut ja ikävintä siinä oli se, että ne eivät tuoksuneet miltään :D Nyt, kun olen löytäny eteeriset öljyt, en usko sen enää niin paljon haittaavan. Voin tuoksua muuten, tukkani ei tarvitse. Ehkä ylimääräinen vaivannäkökin oli hiukan ikävää... tukka myös kuivuu hitaammin, kuin shampoolla pesty, mutta niin se tekee myös oliivisaippuan kanssa. No poo ei myöskään tehnyt sitä, mitä odotin: tehnyt mahdolliseksi pelkkää vesipesua, ei ainakaan sen kuukauden aikana, kuin olisin halunnut. No. En ole siellä vielä, joten katsotaan miten käy.
Sooda-öljy-dödö on tehnyt myös kehon saippuapesun tarpeettomaksi, iltaisin ja aamuisin pesen kainaloni vain vedellä. Suihkussa tosin käytän kaikkiin saippuatarpeisiini Amerikasta ostamaani intiimipesuun tarkoitettua saippuaa, jonka pH on lähellä ihon omaa. Sebamedin pesuöljyssä on myös hyvä pH, saatan ostaa sitä sheivaus- ja saippuatarkoituksiin kun tuo joskus loppuu. En saippuoi kuin kainalot ja jalat.
SHEIVAUS JA KARVOJENPOISTO
Yllättäen viimeinen konventionaalinen kemikaalituotteeni onkin karvojenpoistohöylä. Käytän nimittäin juuri sitä kalleinta mallia, missä on typerä liukasta saippuaa erittävä kemikaaliraita. Viisiteräisiä höyliä kun ei saa muunlaisina enää, ja lisäksi tarvitsen sellaisen mallin, jossa karvat menevät höylän läpi - sheivaan nimittän jalkojani niin harvoin, että halpishöyliin yli puolisenttinen karva jää auttamatta kiinni ja tukkii höylän saman tien. Ajon liukastamiseen tarvitaan myös saippuaa - tällä hetkellä saippuvarastoni ovat tosin niin täydet, että minun vähäisellä käytölläni pääsen harkitsemaan seuraavan saippuan ostoa kenties noin vuoden päästä.
Bikinikauden lähestyessä pitää harkita myös intiimialueen karvanpoistoa. En ole sen suhteen kovin intohimoinen - viimeistään tässä vaiheessa paljastuu, että aito boheemihan täällä kirjoittelee. Mutta uikkarikauden lähestyessä tupsun sivut on vain pakko trimmata - ja koska herkkä ihoni ei kestä höylää näillä main, teen sen vahalla. Body shopin Sugaring -vahapurkki on kestänyt vähäisiä tarpeitani jo vuosikaudet, enkä tiedä milloin se loppuu. Kun repäisen kunnolla kaksi tai kolme kertaa vuodessa, ei se kovin nopeasti pääse kulumaan. Sugaringissa on ainoastaan santelipuuöljyä, sokeria ja vettä. Kaveriksi tupsuttelen joskus äidiltä saamaani talkkia.
---
Eli tosiasiassa pärjäisin kauneudenhoidossani - jos meikkaamista ei lasketa - ainoastaan näillä eväillä: ruokasooda, omenaviinietikka, manteli- tai jojobaöljy, kurkku tai vihreä tee, (mintunlehdet), eteeriset öljyt, saippua, höylät, talkki ja karvanpoistovaha. Nyt en ihan vielä ole näin vähäisessä listassa, mutta matkalla sinne.
Jätettä tällainen homma vähentää, kun pulloja ja purkkeja on paljon vähemmän. Öljyä ja etikkaa voi ostaa myös kierrätettävissä lasipulloissa.
Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo useita vuosia, ostamalla aika tavalla fiilispohjalta asioita kulloistenkin tarpeideni mukaan. Minulle on muodostunut käsityksiä eri merkeistä, mutta esimerkiksi kun tilasin vähän normaalia lempeämpiä hiusvärejä amerikkalaisesta nettikaupasta, päätin samaan postimaksuun ostaa summamutikassa hyvältä kuulostavia shampoota ja hoitoainetta, koska valikoima oli huomattavasti suurempi ja hinnat huokeammat, kuin meikäläisten luomukaupoissa. Samoin, kun matkailin rapakon taakse, tarttui mukaan shampoo, kasvojenpesuaine ja kasvovesi. Olen tunnollisesti käyttänyt kaikki nämä loppuun asti, vaikka en niitä varsin rakastanutkaan. Hiusjutuista lisää myöhemmin...
Tähän pitää sanoa, että viime elokuisen Jenkkilän-reissuni jälkeen olen havainnut esim. Stockan kemikaaliosaston tarjonnan kasvaneen huomattavasti. Tutkin kemikaaliosastoja aika vähän juuri, koska käyttöni on koko ajan vähenemään päin, mutta siis Stockalla näin myynnissä monia merkkejä siellä viimeksi vieraillessani, joita en ennen sitä ollut nähnyt, kuin Yhdysvalloissa.
Luomukosmetiikan käyttö ja tarjonta on siis Suomessakin kasvamaan päin.
Nyt kuitenkin tämänhetkisiin kauneudenhoitorutiineihini.
KASVOJENHOITO
Minun oli tarkoitus käyttää loppuun Amerikasta ostamani kasvojenpuhdistuaine, mutta sitten törmäsin tähän ohjeeseen (listan numero 1) ja uteliaisuus voitti. Nyt aion lahjoittaa sen aineen kaverilleni - olen nimittäin jäänyt koukkuun tähän uuteen rutiiniin.
Puhdistan siis ihoni manteli- tai jojobaöljyllä - sillä samalla, jota laitan kainaloihini aamulla ;)
Käytän apuna puhdistuksessa kuumaan veteen kasteltua kasvojen kokoista froteelappua. Otan öljyä kämmenelle, hieron sen kasvoihini ja asetan märän kuuman pyyhkeen kasvoilleni jäähtymään. Sitten poistan jäähtyneen pyyhkeen ja toistan proseduurin. (Froteelaput olen tehnyt vanhasta isosta pyyhkeestä. Leikkasin sen sopivankokoisiksi paloiksi ja saumuroin niiden reunat. Isosta pyyhkeestä tuli 20 lappua.)
Myös tämänhetkinen iltainen kasvovesikäytäntöni on löytynyt Care2 -sivustolta, numero kuusi. (Care 2 on muuten ehdottomasti lempisivustojani internetissä - harvoin löydän yhdestä paikasta niin paljon asiaa erilaisista minua kiinnostavista asioista.) Pyyhin siis kasvoilleni laimennettua luomuomenaviinietikkaa. Se haisee aika tymäkältä, mutta haju haihtuu pian. Mulla on finnejä, ja nyt parin viikon jälkeen ainakin tuntuisi, että ne paranevat nopeammin, kun käytän omenaviinietikkaa.
Aamuisin käytän pois jämäprojektin henkeen jompaa kumpaa kahdesta kasvovedestä, jotka mulla on kaapissani. Kasvovetenä voi käyttää myös vihreää teetä tai kurkkusiivua. Jos teehen lisää minttua, se tuntuu kasvoilla ihanan viileältä.
Kosmetologini on sanonut, että ongelmaihoni kanssa minun pitäisi käyttää joka ilta savinaamiota, mutta täytyy myöntää, etten ole taas jaksanut moneen viikkoon. (Enpä ole kyllä käynyt kosmetologillakaan...) Minulla on Frantsilan savisuikula. En jaksa käyttää sitä, koska sitä pitää pitää kasvoillelaiton jälkeen kosteana 10-20 minuuttia ja se fiilis on jotenkin rasittava. Suihkuttelen vanhasta kasvovesipullosta vettä naamalleni, mut on vaikea tehdä mitään naamio naamassa, kun pelkään et se valuu jonnekin. Teoriassa siis naamio on tosi ylellinen juttu, mut en vain jaksa.
Sama koskee kuorintaa. Sitä voi tehdä joko merisuolalla tai luomuruokosokerilla, joita molempia meiltä löytyy aina kaapista. Kyytipojaksi voi lorauttaa vähän öljyä, esim. yllä mainittua tai oliivia, joka tosin on aika rasvaista.
Finnejä torjun paikallisesti laventeliöljyllä. Eteerisiä öljyjä ei suositella laitettavaksi suoraan iholle, mutta en tottele. Sen verran pikaisesti laventeli kuivattaa tunkeilijan, etten halua luopua siitä.
SHAMPOO JA SAIPPUA
Normaalista kosmetiikasta eritoten olen alkanut inhota tavan shampoota, jota olen käyttänyt vain satunnaisesti viime vuosina. Minusta se sähköinen ilmavuus, jonka se tekee hiuksiin, on karmiva.
Täytyy myöntää, että olen aika vapautuneesti vain kokeillut erilaisia lauryylisulfaatittomia shampoita. Kontroversiaalista coco sulfateakin olen välttänyt, mutta kun olen asioinut muuten amerikkalaisissa terveyskaupoissa (netissä ja vähän livenäkin), on sieltä tarttunut ostoskoriin erilaisia luomutuotteita. INCI-listoissa ei kyllä ole kehumista, ne ovat pitkiä kuin nälkävuosi, eli ylittävät kirkkaasti sen viisi suositeltua (En tosin ole koskaan löytänyt mitään kemiallista tuotetta, missä olisi vain viisi ainesosaa. Kuusi olen tainnut nähdä.) Joten shampoiden kanssa on ollut aikamoista rulettia. Olen varma, että luomuina myydyissä shampoissa on jotka tapauksessa jotakin, mikä on ihan yhtä pahaa kuin lauryylisulfaatti, mutten toisaalta ole jaksanut käydä INCI-listoja Totuus kosmetiikasta -kirjan kanssa läpi.
Käytin siis juuri viimeisen Amerikan-pulloni tyhjäksi ja olen siirtymävaiheessa. Käytän oliivisaippuaa hiusteni pesuun, enkä oikein tiedä, mitä mieltä olen siitä. Hätäpäissäni ostin myös Urtekramin Aloe Vera -hoitoaineen, enkä ole siitäkään järin innoissani.
Näiden loppuessa arvelen tähtääväni kohti uutta No poo -kokeilua, eli tukanpesua ruokasoodalla ja etikalla. Olen sitä joskus kokeillut ja ikävintä siinä oli se, että ne eivät tuoksuneet miltään :D Nyt, kun olen löytäny eteeriset öljyt, en usko sen enää niin paljon haittaavan. Voin tuoksua muuten, tukkani ei tarvitse. Ehkä ylimääräinen vaivannäkökin oli hiukan ikävää... tukka myös kuivuu hitaammin, kuin shampoolla pesty, mutta niin se tekee myös oliivisaippuan kanssa. No poo ei myöskään tehnyt sitä, mitä odotin: tehnyt mahdolliseksi pelkkää vesipesua, ei ainakaan sen kuukauden aikana, kuin olisin halunnut. No. En ole siellä vielä, joten katsotaan miten käy.
Sooda-öljy-dödö on tehnyt myös kehon saippuapesun tarpeettomaksi, iltaisin ja aamuisin pesen kainaloni vain vedellä. Suihkussa tosin käytän kaikkiin saippuatarpeisiini Amerikasta ostamaani intiimipesuun tarkoitettua saippuaa, jonka pH on lähellä ihon omaa. Sebamedin pesuöljyssä on myös hyvä pH, saatan ostaa sitä sheivaus- ja saippuatarkoituksiin kun tuo joskus loppuu. En saippuoi kuin kainalot ja jalat.
SHEIVAUS JA KARVOJENPOISTO
Yllättäen viimeinen konventionaalinen kemikaalituotteeni onkin karvojenpoistohöylä. Käytän nimittäin juuri sitä kalleinta mallia, missä on typerä liukasta saippuaa erittävä kemikaaliraita. Viisiteräisiä höyliä kun ei saa muunlaisina enää, ja lisäksi tarvitsen sellaisen mallin, jossa karvat menevät höylän läpi - sheivaan nimittän jalkojani niin harvoin, että halpishöyliin yli puolisenttinen karva jää auttamatta kiinni ja tukkii höylän saman tien. Ajon liukastamiseen tarvitaan myös saippuaa - tällä hetkellä saippuvarastoni ovat tosin niin täydet, että minun vähäisellä käytölläni pääsen harkitsemaan seuraavan saippuan ostoa kenties noin vuoden päästä.
Bikinikauden lähestyessä pitää harkita myös intiimialueen karvanpoistoa. En ole sen suhteen kovin intohimoinen - viimeistään tässä vaiheessa paljastuu, että aito boheemihan täällä kirjoittelee. Mutta uikkarikauden lähestyessä tupsun sivut on vain pakko trimmata - ja koska herkkä ihoni ei kestä höylää näillä main, teen sen vahalla. Body shopin Sugaring -vahapurkki on kestänyt vähäisiä tarpeitani jo vuosikaudet, enkä tiedä milloin se loppuu. Kun repäisen kunnolla kaksi tai kolme kertaa vuodessa, ei se kovin nopeasti pääse kulumaan. Sugaringissa on ainoastaan santelipuuöljyä, sokeria ja vettä. Kaveriksi tupsuttelen joskus äidiltä saamaani talkkia.
---
Eli tosiasiassa pärjäisin kauneudenhoidossani - jos meikkaamista ei lasketa - ainoastaan näillä eväillä: ruokasooda, omenaviinietikka, manteli- tai jojobaöljy, kurkku tai vihreä tee, (mintunlehdet), eteeriset öljyt, saippua, höylät, talkki ja karvanpoistovaha. Nyt en ihan vielä ole näin vähäisessä listassa, mutta matkalla sinne.
Jätettä tällainen homma vähentää, kun pulloja ja purkkeja on paljon vähemmän. Öljyä ja etikkaa voi ostaa myös kierrätettävissä lasipulloissa.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Pakkaukset
Pakkaus kertoo tuotteesta enemmän, kuin sisältö. Shampoopulloja on seitsemää eri väriä, sisällä oleva neste näyttää kuta kuinkin samalta - ja onkin, jos tarkistaa listan valmistusaineista. Luvatut tehoaineiden määrät litkussa ovat promillejen luokkaa, eikä niiden teho edes perustu oikeasti tutkittuun tietoon. Sloganit ovat keksittyjä ja kuulostavat hyvältä. Tosiasiassa shampoossa on silikonia, joka siloittaa hiuksen pinnassa olevaa kaarnamaista solukkoa, ja hiukset muuttuvat huikean liukkaiksi.
Me emme tarvitse kaikkia niitä määriä kosmetiikkaa, vaikka mainosten Photoshopissa siloitetut kasvot ja vyötäröstä kavennetut kehot saavat meidät luulemaan, että tarvitsemme. (Aion postata kosmetiikasta myöhemmin.)
Kun luin Garbologyn, eräs tajuntaaräjäyttävimmistä asioista, joita se sai minut tajuamaan, oli se, kuinka sidottu tämä nykyinen kulttuurimme on tapaansa tuottaa jätettä. Jäte on yltäkylläisyyteen perustuvan talouskulttuurin, ainakin tämän meidän länkkäriversiomme, välttämätön sivutuote.
40-50-luvun markkinamiehet tiesivät, mitä he olivat tekemässä, kun maailma sotien jälkeen alkoi muuttua yhä markkinavetoisemmaksi. Olemme tulleet sokeiksi mm. sille, että tuotesuunnittelu ja brändäyksen periaate sotii säästäväisyyden perusarvoa vastaan. (Garbology, s.59) Sehän tähtää siihen, että heitämme tavarat pois ennen, kuin olemme käyttäneet ne loppuun, ja ostamme uutta. Että ostamme jotakin, vaikka meillä olisi vanha ja toimiva, vain koska se näyttää paremmalta.
Oma sukupolveni, 80-90-luvulla kasvaneet, ovat eläneet jo niin syvällä tähän ajatukseen perustuvassa kulutuskulttuurissa, ettei se tunnu meistä edes oudolta. Silti siitä voi oppia pois.
Olen itsekin perehtynyt tuotesuunnitteluun sen verran, että tiedän, miten se toimii. Minulla on aika hyvä haju siitä, millä tavalla muotoillaan konsepteja, joista ihmiset tykkäävät ja jotka toimivat. Itsekin pidän hyvästä suunnittelusta juuri siksi, että sillä voidaan päästä myös pitkäkestoiseen ja toimivaan lopputulokseen. En siis hyökkää yksiselitteisesti tuotesuunnittelua vastaan.
Mutta jokin osa tuotesuunnittelusta, erityisesti pakkaussunnittelusta ja brändäyksestä ilman muuta tähtää siihen, että tuote - pakkaus, ulkoasu, tuotteen "fiilis" (oikeasti, tuotteen fiilis?!? mutta se on ihan oikea asia. Kaikkihan me tiedämme sen ilmiön, kun tuntuu, että jokin tuote kaupassa huutaa meidän nimeämme. Olet koukussa!) todellakin ihan itsessään houkuttelisi meidät haluamaan sen itsellemme ja uhraamaan jotakin - kuten arvokasta aikaamme työtuntien muodossa - siihen, että saamme sen.
On tietenkin myös tunnistettavuus. Esimerkiksi Coca Cola tunnetaan maailmassa paremmin, kuin Jeesus. (Brändi tosin Jeesuskin, jostakin näkökulmasta...)
Aivan tavallisten, arkisen oloisten ruokakauppojen hyllyt on järjestetty niin, että katse osuu ensimmäiseksi tuotteisiin, joilla on paras kate. Katse on automaattinen. Lähes huomaamattamme ostamme asioita, joita emme tarvitse. Suuria pakkauksia, koska kilohinta on halvempi. Vitsi on vain, että kauppa saa taas isomman osan rahoistamme kerralla pois. Ja pussillinen Snickersejä joko siirtyy massaksi vyötäröllemme tai kaappien täytteeksi, ja lopulta roskiin. Ihania, yksittäispakattuja Snickersejä. Vähintäänkin jokaisen pikku patukan kuoret ja lopulta se iso pussi muuttuu jätteeksi.
Maito tulee purkissa, shampoo tulee pullossa, leipä tulee muovipussissa. Ostamme mitä hyvänsä, pakkausta on lähes mahdotonta välttää. Ja koska olemme niin tottuneet pakkauksiin, pitää pinnistää aivojaan, että edes osaa ajatella, mitä tarkoittaisi pyrkimys ostaessa vähentää pakkausjätettä.
Tai jättää se kokonaan pois.
Omistan pari kestohedelmäpussia, ja sellaisia ompelin ja lahjoitin tänä jouluna myös sukulaisilleni joululahjaksi. Hedelmät lienevätkin tutuin tuote, mitä ihmisten tulee ostettua ilman pakkausta. Kuitenkin esimerkiksi erilaisissa irtomyyntiä harjoittavissa liikkeissä voisi ainakin teoriassa ostaa tavaraa omaan pakkaukseen, kuten Zero Waste Home -blogin minimalistisankari Bea Johnson tekee. (Amerikassa mahdollisuudet ostaa irtomyynnistä ovat todennäköisesti runsaammat, kuten tuotteiden tarjonta yleensäkin.) Bea ostaa jopa leivät tyynyliinan sisään!
Maitoa voi tilata omaan pulloon maatilakontaktien kautta. Kananmunarasiat voi kierrättää luomumunien tuottajille mm. ruokapiirien kautta. Näitä innovatiivisia tapoja vähentää pakkausjätettä löytyy kyllä, mutta ne eivät ole mitenkään ilmeisin ratkaisu. Maailma on rakentunut pakkaustuotannon varaan.
Kun seuraavan kerran tulee tarvetta irtotuotteille, aion kokeilla myös irtomyyntiliikkeessä asiointia oman astian, vaikkapa lasi- tai muovipurkin kanssa.
Bea on onnistunut vähentämään taloutensa sekajätteet lasipurkilliseen vuodessa. Kaikki muu käsitellään - ja hankitaan - kolmen ärrän periaatetta noudattaen. Reduce, reuse, recycle.
Vähennä, käytä uudelleen, kierrätä. Bea on jatkanut tätä listaa vielä sanalla refuse, kieltäydy. Älä ota vastaan ilmaista kuulakärkikynää tai muita pikkuesineitä, vaikka ne ovat ilmaisia. Jopa kaupan ilmaiset maistiaiset tuottavat jätettä, nehän tarjoillaan sievästi pienistä muovialustoista. Silmät jätteen syntymiselle pitää avata, jotta hoksaa, millaisia määriä sitä me joudummekaan tuottamaan.
Ota eväät, jotka nautit uudelleenkäytettävistä omista astioistasi. Hanki kankaisia lautasliinoja, ettet tarvitse talouspaperia. Kierrätyskin on loukku: kierrättämisen mahdollisuus saa meidät ajattelemaan, ettei kartonki, paperi tai biojäte ole jätettä ollenkaan. Kuitenkin nämäkin vievät resursseja. Kierrätys hyvä, kestävä parempi.
Hanki kestävä kahvimuki, ja lupaa, ettet koskaan osta kahvia, ellei sinulla ole omaa mukiasi mukana. Tai vielä parempaa, säästä rahaa ja ota kahvi tai tee mukaan jo kotoa. Itselläni on Keep Cup, mutta ei kestomukin toki tarvitse olla näin trendikäs. Claes Ohlsonilta voi ostaa termosmukin tai pienen termospullon, jolloin kaikkea juomaa ei edes tarvitse juoda kerralla.
Jossakin kiihkeän talouskasvun tavoittelun vaiheessa lainsäädäntö on todellakin vahvasti suosinut jätteentuotantoa talouskasvun voitoksi. Kahvilat eivät edelleenkään joudu pulittamaan kovinkaan suurta summaa kertakäyttömukien käytöstä - itse asiassa Take Away -kahvi on monin paikoin halvempi.
70-luvulla kertakäyttöastiat tulivat kauppoihin kätevänä ratkaisuna, ja niiden suruton käyttö asianmukaisissa tilaisuuksissa on erittäin yleistä edelleen. Juhlien järjestäjän kannattaa kuitenkin kahdesti miettiä, mitä kertakäyttöastiat itse asiassa tarkoittavat.
Sekajätettä. On utopiaa, että astiat huuhdottaisiin, ja ne näin päätyisivät kartonki- tai energiajätteeseen. Juhlien luonne harvemmin sallii tällaista toimintaa.
Kierrätyskeskus pyrkii vastustamaan tätä kulttuuria lainaamalla astioita, ja käyttää houkuttimena mm. sitä, ettei astioita tarvitse tiskata. Hinta on myös huokea. Tänä design-häiden aikana tosin ulkonäkökriittiset voivat nyrpistellä astioiden vaatimattomuudelle. Muoviastiat ovat kuitenkin kevyitä kuljettaa, vaikkapa IKEA-kassissa piknikille.
Suomessa on nyt kuitenkin tulossa voimaan laki, joka siirtää vastuuta pakkauksista tuottajille, hitaasti mutta varmasti. Yksi vastuullisen jätteenkäsittelyn ongelmista onkin, ettei yrityksillä ole suurimmassa osassa tapauksista minkäänlaisia vastuita pakkausjätteen määrästä.
Keväällä kuultiin myöskin kummia pesuaineiden irtomyynnistä, joka esimerkiksi oli merkittävä pakkausjätteään vähentäjä. Tämä oli luonnollisesti ihan surkea uutinen. Varsinkin, kun tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa irtomyynti olisi aiheuttanut ongelmia.
Kuluttaja voi valita tuotteensa pakkausjätteen perusteella. Onko pakkausjäte kierrätettävää? Onko mahdollista ostaa omaan astiaan?
Me emme tarvitse kaikkia niitä määriä kosmetiikkaa, vaikka mainosten Photoshopissa siloitetut kasvot ja vyötäröstä kavennetut kehot saavat meidät luulemaan, että tarvitsemme. (Aion postata kosmetiikasta myöhemmin.)
Kun luin Garbologyn, eräs tajuntaaräjäyttävimmistä asioista, joita se sai minut tajuamaan, oli se, kuinka sidottu tämä nykyinen kulttuurimme on tapaansa tuottaa jätettä. Jäte on yltäkylläisyyteen perustuvan talouskulttuurin, ainakin tämän meidän länkkäriversiomme, välttämätön sivutuote.
40-50-luvun markkinamiehet tiesivät, mitä he olivat tekemässä, kun maailma sotien jälkeen alkoi muuttua yhä markkinavetoisemmaksi. Olemme tulleet sokeiksi mm. sille, että tuotesuunnittelu ja brändäyksen periaate sotii säästäväisyyden perusarvoa vastaan. (Garbology, s.59) Sehän tähtää siihen, että heitämme tavarat pois ennen, kuin olemme käyttäneet ne loppuun, ja ostamme uutta. Että ostamme jotakin, vaikka meillä olisi vanha ja toimiva, vain koska se näyttää paremmalta.
Oma sukupolveni, 80-90-luvulla kasvaneet, ovat eläneet jo niin syvällä tähän ajatukseen perustuvassa kulutuskulttuurissa, ettei se tunnu meistä edes oudolta. Silti siitä voi oppia pois.
Olen itsekin perehtynyt tuotesuunnitteluun sen verran, että tiedän, miten se toimii. Minulla on aika hyvä haju siitä, millä tavalla muotoillaan konsepteja, joista ihmiset tykkäävät ja jotka toimivat. Itsekin pidän hyvästä suunnittelusta juuri siksi, että sillä voidaan päästä myös pitkäkestoiseen ja toimivaan lopputulokseen. En siis hyökkää yksiselitteisesti tuotesuunnittelua vastaan.
Mutta jokin osa tuotesuunnittelusta, erityisesti pakkaussunnittelusta ja brändäyksestä ilman muuta tähtää siihen, että tuote - pakkaus, ulkoasu, tuotteen "fiilis" (oikeasti, tuotteen fiilis?!? mutta se on ihan oikea asia. Kaikkihan me tiedämme sen ilmiön, kun tuntuu, että jokin tuote kaupassa huutaa meidän nimeämme. Olet koukussa!) todellakin ihan itsessään houkuttelisi meidät haluamaan sen itsellemme ja uhraamaan jotakin - kuten arvokasta aikaamme työtuntien muodossa - siihen, että saamme sen.
On tietenkin myös tunnistettavuus. Esimerkiksi Coca Cola tunnetaan maailmassa paremmin, kuin Jeesus. (Brändi tosin Jeesuskin, jostakin näkökulmasta...)
Aivan tavallisten, arkisen oloisten ruokakauppojen hyllyt on järjestetty niin, että katse osuu ensimmäiseksi tuotteisiin, joilla on paras kate. Katse on automaattinen. Lähes huomaamattamme ostamme asioita, joita emme tarvitse. Suuria pakkauksia, koska kilohinta on halvempi. Vitsi on vain, että kauppa saa taas isomman osan rahoistamme kerralla pois. Ja pussillinen Snickersejä joko siirtyy massaksi vyötäröllemme tai kaappien täytteeksi, ja lopulta roskiin. Ihania, yksittäispakattuja Snickersejä. Vähintäänkin jokaisen pikku patukan kuoret ja lopulta se iso pussi muuttuu jätteeksi.
Maito tulee purkissa, shampoo tulee pullossa, leipä tulee muovipussissa. Ostamme mitä hyvänsä, pakkausta on lähes mahdotonta välttää. Ja koska olemme niin tottuneet pakkauksiin, pitää pinnistää aivojaan, että edes osaa ajatella, mitä tarkoittaisi pyrkimys ostaessa vähentää pakkausjätettä.
Tai jättää se kokonaan pois.
Omistan pari kestohedelmäpussia, ja sellaisia ompelin ja lahjoitin tänä jouluna myös sukulaisilleni joululahjaksi. Hedelmät lienevätkin tutuin tuote, mitä ihmisten tulee ostettua ilman pakkausta. Kuitenkin esimerkiksi erilaisissa irtomyyntiä harjoittavissa liikkeissä voisi ainakin teoriassa ostaa tavaraa omaan pakkaukseen, kuten Zero Waste Home -blogin minimalistisankari Bea Johnson tekee. (Amerikassa mahdollisuudet ostaa irtomyynnistä ovat todennäköisesti runsaammat, kuten tuotteiden tarjonta yleensäkin.) Bea ostaa jopa leivät tyynyliinan sisään!
Maitoa voi tilata omaan pulloon maatilakontaktien kautta. Kananmunarasiat voi kierrättää luomumunien tuottajille mm. ruokapiirien kautta. Näitä innovatiivisia tapoja vähentää pakkausjätettä löytyy kyllä, mutta ne eivät ole mitenkään ilmeisin ratkaisu. Maailma on rakentunut pakkaustuotannon varaan.
Kun seuraavan kerran tulee tarvetta irtotuotteille, aion kokeilla myös irtomyyntiliikkeessä asiointia oman astian, vaikkapa lasi- tai muovipurkin kanssa.
Bea on onnistunut vähentämään taloutensa sekajätteet lasipurkilliseen vuodessa. Kaikki muu käsitellään - ja hankitaan - kolmen ärrän periaatetta noudattaen. Reduce, reuse, recycle.
Vähennä, käytä uudelleen, kierrätä. Bea on jatkanut tätä listaa vielä sanalla refuse, kieltäydy. Älä ota vastaan ilmaista kuulakärkikynää tai muita pikkuesineitä, vaikka ne ovat ilmaisia. Jopa kaupan ilmaiset maistiaiset tuottavat jätettä, nehän tarjoillaan sievästi pienistä muovialustoista. Silmät jätteen syntymiselle pitää avata, jotta hoksaa, millaisia määriä sitä me joudummekaan tuottamaan.
Ota eväät, jotka nautit uudelleenkäytettävistä omista astioistasi. Hanki kankaisia lautasliinoja, ettet tarvitse talouspaperia. Kierrätyskin on loukku: kierrättämisen mahdollisuus saa meidät ajattelemaan, ettei kartonki, paperi tai biojäte ole jätettä ollenkaan. Kuitenkin nämäkin vievät resursseja. Kierrätys hyvä, kestävä parempi.
Hanki kestävä kahvimuki, ja lupaa, ettet koskaan osta kahvia, ellei sinulla ole omaa mukiasi mukana. Tai vielä parempaa, säästä rahaa ja ota kahvi tai tee mukaan jo kotoa. Itselläni on Keep Cup, mutta ei kestomukin toki tarvitse olla näin trendikäs. Claes Ohlsonilta voi ostaa termosmukin tai pienen termospullon, jolloin kaikkea juomaa ei edes tarvitse juoda kerralla.
Jossakin kiihkeän talouskasvun tavoittelun vaiheessa lainsäädäntö on todellakin vahvasti suosinut jätteentuotantoa talouskasvun voitoksi. Kahvilat eivät edelleenkään joudu pulittamaan kovinkaan suurta summaa kertakäyttömukien käytöstä - itse asiassa Take Away -kahvi on monin paikoin halvempi.
70-luvulla kertakäyttöastiat tulivat kauppoihin kätevänä ratkaisuna, ja niiden suruton käyttö asianmukaisissa tilaisuuksissa on erittäin yleistä edelleen. Juhlien järjestäjän kannattaa kuitenkin kahdesti miettiä, mitä kertakäyttöastiat itse asiassa tarkoittavat.
Sekajätettä. On utopiaa, että astiat huuhdottaisiin, ja ne näin päätyisivät kartonki- tai energiajätteeseen. Juhlien luonne harvemmin sallii tällaista toimintaa.
Kierrätyskeskus pyrkii vastustamaan tätä kulttuuria lainaamalla astioita, ja käyttää houkuttimena mm. sitä, ettei astioita tarvitse tiskata. Hinta on myös huokea. Tänä design-häiden aikana tosin ulkonäkökriittiset voivat nyrpistellä astioiden vaatimattomuudelle. Muoviastiat ovat kuitenkin kevyitä kuljettaa, vaikkapa IKEA-kassissa piknikille.
Suomessa on nyt kuitenkin tulossa voimaan laki, joka siirtää vastuuta pakkauksista tuottajille, hitaasti mutta varmasti. Yksi vastuullisen jätteenkäsittelyn ongelmista onkin, ettei yrityksillä ole suurimmassa osassa tapauksista minkäänlaisia vastuita pakkausjätteen määrästä.
Keväällä kuultiin myöskin kummia pesuaineiden irtomyynnistä, joka esimerkiksi oli merkittävä pakkausjätteään vähentäjä. Tämä oli luonnollisesti ihan surkea uutinen. Varsinkin, kun tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa irtomyynti olisi aiheuttanut ongelmia.
Kuluttaja voi valita tuotteensa pakkausjätteen perusteella. Onko pakkausjäte kierrätettävää? Onko mahdollista ostaa omaan astiaan?
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Nenäliinat
Sanna pohti Ekojalanjäljillä -blogissaan roskien kertymistä. Postaus sivusi mm. kankaisia nenäliinoja ja sitä, miten pakkausjätettä voisi vähentää.
Sanna arveli, että flunssakäytössä kertakäyttönenäliinat hakkaavat kankaiset, mutta rohkenen olla eri mieltä. Olen jossakin vaiheessa siksakkaillut lakanoista leikatuista neliöistä jokusen kappaleen kestonenäliinoja sekä ostellut niitä sieltä täältä, missä nyt on tullut vastaan (olen ns. vanhanaikaisista tekstiilikaupoista löytänyt jopa uusia...), ja käyttänytkin noita mielelläni. Kovin nätti siksakkireuna ei ole, ja muutamien pesujen jälkeen rispaantuukin jonkin verran, mutta varsinainen reunankääntö tuntui hyvin vaivalloiselta ajatukselta, saati pitsireunojen värkkääminen (Vaikka valmispitsin kyllä ompelee reunaan yhtä helposti, kuin sen siksakin. Tällaiset pienet ompelutyöt vain eivät ole kaikkein inspiroivimpia, kun kaapit ovat pullollaan keskeneräisiä projekteja muutenkin.)
Suhteessa paperinenäliinoihin kangasliina on nenän herkälle iholle mielettömän ihanan tuntuinen. Kangasnenäliinan käyttö vähentää huomattavasti flunssan aiheuttamaa efektiä, jossa nenänpielet helottavat punaisina, iho on ärtynyt ja pyyhkiminen sattuu. Ilmeisesti saman efektin välttämiseksi jotkut paperinenäliinamerkit ovat mainostaneet, että niihin on lisätty kosteusvoidetta tai aloe veraa. Tietääkö kukaan, toimiiko moinen?
Viime keväänä minua potkaisi onni. Olin hautonut mielessäni haavetta suuresta nenäliinavarastosta, mutta askartelu ei houkuttanut. Tongin laatikoita ja kaappeja talossa, joka on tyhjentynyt muutaman vanhan sukulaisen kuoltua, ja perintöasioiden takia tavarat ovat jääneet tutkimatta ja jakamatta. Perikunnan luvalla minulla oli oikeus ottaa mukaani käytännössä, mitä vain halusin.
Löysin paketin nenäliinoja. Paketti näytti tältä:
Nenäliinoja sen sisällä oli pari-kolmekymmentä kappaletta, suurin osa pitsireunaisia ja puuvillaisia. Ne eivät valitettavasti näy nyt kuvassa, koska ovat kaikki pyykissä. Minäkin sairastin flunssan uuden vuoden jälkeen, joten nenäliinani pääsivät tosi käyttöön. Tässä kuvassa stand-ininä toimii kuin toimiikin paperinenäliinapaketti. (Jouduin hiljan ostamaan sellaisen, koska olin ulkona, nenä vuoti huikeasti enkä ollut muistanut jemmata kangasliinoja taskuihin. Tämä on suurin ongelma nenäliinojen kanssa ylipäänsä, en meinaa muistaa ottaa niitä mukaan. Olen aika hajamielinen tyyppi.)
Flunssan myötä kantani on kuitenkin kiistaton: ilman muuta kankainen nenäliina. Kaikille ei tietenkään voi käydä yhtä hyvää tuuria, kuin minulla, että kasa vanhoja hyviä nenäliinoja vain tipahtaa taivaasta syliin. Rohkaisen kuitenkin keräilemään omaa liinavarastoa, mistä niitä nyt sattuu löytymäänkin. Jos kirpparin vintage-liinoja kehtaa pesun jälkeen käyttää, sieltä voi olla hyvä aloittaa etsinnät. Jotkut "vanhanaikaiset" tekstiilikaupat voivat myös myydä kangasnenäliinoja, jos niitä hoksaa kysyä.
Parhaiten nenäliinat peseytyvät pesupussissa, kuudessakympissä, muun kuudenkympin pyykin, eli lakanoiden ja pyyhkeiden joukossa. Jos on oikein marttamainen olo, voi liinaset vielä silitelläkin. Itse jaksan joskus silittää omani. Kostutan ne ensin suihkepullolla ja silitän sitten ensin koko liinan ja sitten vielä kaksi tai kolme taitosta, vähän liinan koosta riippuen. Silitetty pitsireunainen nenäliina on ihanan ylellinen!
(Sellainen vinkki vielä paperinenäliinojen suurkuluttajille, että nenäliinan, kuten muutkin pehmopaperit, saa laittaa biojätteeseen.)
Sanna arveli, että flunssakäytössä kertakäyttönenäliinat hakkaavat kankaiset, mutta rohkenen olla eri mieltä. Olen jossakin vaiheessa siksakkaillut lakanoista leikatuista neliöistä jokusen kappaleen kestonenäliinoja sekä ostellut niitä sieltä täältä, missä nyt on tullut vastaan (olen ns. vanhanaikaisista tekstiilikaupoista löytänyt jopa uusia...), ja käyttänytkin noita mielelläni. Kovin nätti siksakkireuna ei ole, ja muutamien pesujen jälkeen rispaantuukin jonkin verran, mutta varsinainen reunankääntö tuntui hyvin vaivalloiselta ajatukselta, saati pitsireunojen värkkääminen (Vaikka valmispitsin kyllä ompelee reunaan yhtä helposti, kuin sen siksakin. Tällaiset pienet ompelutyöt vain eivät ole kaikkein inspiroivimpia, kun kaapit ovat pullollaan keskeneräisiä projekteja muutenkin.)
Suhteessa paperinenäliinoihin kangasliina on nenän herkälle iholle mielettömän ihanan tuntuinen. Kangasnenäliinan käyttö vähentää huomattavasti flunssan aiheuttamaa efektiä, jossa nenänpielet helottavat punaisina, iho on ärtynyt ja pyyhkiminen sattuu. Ilmeisesti saman efektin välttämiseksi jotkut paperinenäliinamerkit ovat mainostaneet, että niihin on lisätty kosteusvoidetta tai aloe veraa. Tietääkö kukaan, toimiiko moinen?
Viime keväänä minua potkaisi onni. Olin hautonut mielessäni haavetta suuresta nenäliinavarastosta, mutta askartelu ei houkuttanut. Tongin laatikoita ja kaappeja talossa, joka on tyhjentynyt muutaman vanhan sukulaisen kuoltua, ja perintöasioiden takia tavarat ovat jääneet tutkimatta ja jakamatta. Perikunnan luvalla minulla oli oikeus ottaa mukaani käytännössä, mitä vain halusin.
Löysin paketin nenäliinoja. Paketti näytti tältä:
Nenäliinoja sen sisällä oli pari-kolmekymmentä kappaletta, suurin osa pitsireunaisia ja puuvillaisia. Ne eivät valitettavasti näy nyt kuvassa, koska ovat kaikki pyykissä. Minäkin sairastin flunssan uuden vuoden jälkeen, joten nenäliinani pääsivät tosi käyttöön. Tässä kuvassa stand-ininä toimii kuin toimiikin paperinenäliinapaketti. (Jouduin hiljan ostamaan sellaisen, koska olin ulkona, nenä vuoti huikeasti enkä ollut muistanut jemmata kangasliinoja taskuihin. Tämä on suurin ongelma nenäliinojen kanssa ylipäänsä, en meinaa muistaa ottaa niitä mukaan. Olen aika hajamielinen tyyppi.)
Flunssan myötä kantani on kuitenkin kiistaton: ilman muuta kankainen nenäliina. Kaikille ei tietenkään voi käydä yhtä hyvää tuuria, kuin minulla, että kasa vanhoja hyviä nenäliinoja vain tipahtaa taivaasta syliin. Rohkaisen kuitenkin keräilemään omaa liinavarastoa, mistä niitä nyt sattuu löytymäänkin. Jos kirpparin vintage-liinoja kehtaa pesun jälkeen käyttää, sieltä voi olla hyvä aloittaa etsinnät. Jotkut "vanhanaikaiset" tekstiilikaupat voivat myös myydä kangasnenäliinoja, jos niitä hoksaa kysyä.
Parhaiten nenäliinat peseytyvät pesupussissa, kuudessakympissä, muun kuudenkympin pyykin, eli lakanoiden ja pyyhkeiden joukossa. Jos on oikein marttamainen olo, voi liinaset vielä silitelläkin. Itse jaksan joskus silittää omani. Kostutan ne ensin suihkepullolla ja silitän sitten ensin koko liinan ja sitten vielä kaksi tai kolme taitosta, vähän liinan koosta riippuen. Silitetty pitsireunainen nenäliina on ihanan ylellinen!
(Sellainen vinkki vielä paperinenäliinojen suurkuluttajille, että nenäliinan, kuten muutkin pehmopaperit, saa laittaa biojätteeseen.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)