Wednesday, March 5, 2014

Pakkaukset

Pakkaus kertoo tuotteesta enemmän, kuin sisältö.  Shampoopulloja on seitsemää eri väriä, sisällä oleva neste näyttää kuta kuinkin samalta - ja onkin, jos tarkistaa listan valmistusaineista.  Luvatut tehoaineiden määrät litkussa ovat promillejen luokkaa, eikä niiden teho edes perustu oikeasti tutkittuun tietoon.  Sloganit ovat keksittyjä ja kuulostavat hyvältä.  Tosiasiassa shampoossa on silikonia, joka siloittaa hiuksen pinnassa olevaa kaarnamaista solukkoa, ja hiukset muuttuvat huikean liukkaiksi.

Me emme tarvitse kaikkia niitä määriä kosmetiikkaa, vaikka mainosten Photoshopissa siloitetut kasvot ja vyötäröstä kavennetut kehot saavat meidät luulemaan, että tarvitsemme.  (Aion postata kosmetiikasta myöhemmin.)

Kun luin Garbologyn, eräs tajuntaaräjäyttävimmistä asioista, joita se sai minut tajuamaan, oli se, kuinka sidottu tämä nykyinen kulttuurimme on tapaansa tuottaa jätettä.  Jäte on yltäkylläisyyteen perustuvan talouskulttuurin, ainakin tämän meidän länkkäriversiomme, välttämätön sivutuote.

40-50-luvun markkinamiehet tiesivät, mitä he olivat tekemässä, kun maailma sotien jälkeen alkoi muuttua yhä markkinavetoisemmaksi.  Olemme tulleet sokeiksi mm. sille, että tuotesuunnittelu ja brändäyksen periaate sotii säästäväisyyden perusarvoa vastaan. (Garbology, s.59)  Sehän tähtää siihen, että heitämme tavarat pois ennen, kuin olemme käyttäneet ne loppuun, ja ostamme uutta.  Että ostamme jotakin, vaikka meillä olisi vanha ja toimiva, vain koska se näyttää paremmalta.

Oma sukupolveni, 80-90-luvulla kasvaneet, ovat eläneet jo niin syvällä tähän ajatukseen perustuvassa kulutuskulttuurissa, ettei se tunnu meistä edes oudolta.  Silti siitä voi oppia pois.

Olen itsekin perehtynyt tuotesuunnitteluun sen verran, että tiedän, miten se toimii.  Minulla on aika hyvä haju siitä, millä tavalla muotoillaan konsepteja, joista ihmiset tykkäävät ja jotka toimivat.  Itsekin pidän hyvästä suunnittelusta juuri siksi, että sillä voidaan päästä myös pitkäkestoiseen ja toimivaan lopputulokseen.  En siis hyökkää yksiselitteisesti tuotesuunnittelua vastaan.

Mutta jokin osa tuotesuunnittelusta, erityisesti pakkaussunnittelusta ja brändäyksestä ilman muuta tähtää siihen, että tuote - pakkaus, ulkoasu, tuotteen "fiilis" (oikeasti, tuotteen fiilis?!?  mutta se on ihan oikea asia.  Kaikkihan me tiedämme sen ilmiön, kun tuntuu, että jokin tuote kaupassa huutaa meidän nimeämme.  Olet koukussa!) todellakin ihan itsessään houkuttelisi meidät haluamaan sen itsellemme ja uhraamaan jotakin - kuten arvokasta aikaamme työtuntien muodossa - siihen, että saamme sen.

On tietenkin myös tunnistettavuus.  Esimerkiksi Coca Cola tunnetaan maailmassa paremmin, kuin Jeesus.  (Brändi tosin Jeesuskin, jostakin näkökulmasta...)

Aivan tavallisten, arkisen oloisten ruokakauppojen hyllyt on järjestetty niin, että katse osuu ensimmäiseksi tuotteisiin, joilla on paras kate.  Katse on automaattinen.  Lähes huomaamattamme ostamme asioita, joita emme tarvitse.  Suuria pakkauksia, koska kilohinta on halvempi.  Vitsi on vain, että kauppa saa taas isomman osan rahoistamme kerralla pois.  Ja pussillinen Snickersejä joko siirtyy massaksi vyötäröllemme tai kaappien täytteeksi, ja lopulta roskiin.  Ihania, yksittäispakattuja Snickersejä.  Vähintäänkin jokaisen pikku patukan kuoret ja lopulta se iso pussi muuttuu jätteeksi.

Maito tulee purkissa, shampoo tulee pullossa, leipä tulee muovipussissa.  Ostamme mitä hyvänsä, pakkausta on lähes mahdotonta välttää.  Ja koska olemme niin tottuneet pakkauksiin, pitää pinnistää aivojaan, että edes osaa ajatella, mitä tarkoittaisi pyrkimys ostaessa vähentää pakkausjätettä.

Tai jättää se kokonaan pois.

Omistan pari kestohedelmäpussia, ja sellaisia ompelin ja lahjoitin tänä jouluna myös sukulaisilleni joululahjaksi.  Hedelmät lienevätkin tutuin tuote, mitä ihmisten tulee ostettua ilman pakkausta.  Kuitenkin esimerkiksi erilaisissa irtomyyntiä harjoittavissa liikkeissä voisi ainakin teoriassa ostaa tavaraa omaan pakkaukseen, kuten Zero Waste Home -blogin minimalistisankari Bea Johnson tekee.  (Amerikassa mahdollisuudet ostaa irtomyynnistä ovat todennäköisesti runsaammat, kuten tuotteiden tarjonta yleensäkin.) Bea ostaa jopa leivät tyynyliinan sisään!

Maitoa voi tilata omaan pulloon maatilakontaktien kautta.  Kananmunarasiat voi kierrättää luomumunien tuottajille mm. ruokapiirien kautta.  Näitä innovatiivisia tapoja vähentää pakkausjätettä löytyy kyllä, mutta ne eivät ole mitenkään ilmeisin ratkaisu.  Maailma on rakentunut pakkaustuotannon varaan.

Kun seuraavan kerran tulee tarvetta irtotuotteille, aion kokeilla myös irtomyyntiliikkeessä asiointia oman astian, vaikkapa lasi- tai muovipurkin kanssa.

Bea on onnistunut vähentämään taloutensa sekajätteet lasipurkilliseen vuodessa.  Kaikki muu käsitellään - ja hankitaan - kolmen ärrän periaatetta noudattaen.  Reduce, reuse, recycle.

Vähennä, käytä uudelleen, kierrätä.  Bea on jatkanut tätä listaa vielä sanalla refuse, kieltäydy.  Älä ota vastaan ilmaista kuulakärkikynää tai muita pikkuesineitä, vaikka ne ovat ilmaisia.  Jopa kaupan ilmaiset maistiaiset tuottavat jätettä, nehän tarjoillaan sievästi pienistä muovialustoista.  Silmät jätteen syntymiselle pitää avata, jotta hoksaa, millaisia määriä sitä me joudummekaan tuottamaan.

Ota eväät, jotka nautit uudelleenkäytettävistä omista astioistasi.  Hanki kankaisia lautasliinoja, ettet tarvitse talouspaperia.  Kierrätyskin on loukku: kierrättämisen mahdollisuus saa meidät ajattelemaan, ettei kartonki, paperi tai biojäte ole jätettä ollenkaan.  Kuitenkin nämäkin vievät resursseja.  Kierrätys hyvä, kestävä parempi.

Hanki kestävä kahvimuki, ja lupaa, ettet koskaan osta kahvia, ellei sinulla ole omaa mukiasi mukana. Tai vielä parempaa, säästä rahaa ja ota kahvi tai tee mukaan jo kotoa.  Itselläni on Keep Cup, mutta ei kestomukin toki tarvitse olla näin trendikäs.  Claes Ohlsonilta voi ostaa termosmukin tai pienen termospullon, jolloin kaikkea juomaa ei edes tarvitse juoda kerralla.

Jossakin kiihkeän talouskasvun tavoittelun vaiheessa lainsäädäntö on todellakin vahvasti suosinut jätteentuotantoa talouskasvun voitoksi.  Kahvilat eivät edelleenkään joudu pulittamaan kovinkaan suurta summaa kertakäyttömukien käytöstä - itse asiassa Take Away -kahvi on monin paikoin halvempi.

70-luvulla kertakäyttöastiat tulivat kauppoihin kätevänä ratkaisuna, ja niiden suruton käyttö asianmukaisissa tilaisuuksissa on erittäin yleistä edelleen. Juhlien järjestäjän kannattaa kuitenkin kahdesti miettiä, mitä kertakäyttöastiat itse asiassa tarkoittavat.

Sekajätettä.  On utopiaa, että astiat huuhdottaisiin, ja ne näin päätyisivät kartonki- tai energiajätteeseen.  Juhlien luonne harvemmin sallii tällaista toimintaa.

Kierrätyskeskus pyrkii vastustamaan tätä kulttuuria lainaamalla astioita, ja käyttää houkuttimena mm. sitä, ettei astioita tarvitse tiskata.  Hinta on myös huokea.  Tänä design-häiden aikana tosin ulkonäkökriittiset voivat nyrpistellä astioiden vaatimattomuudelle.  Muoviastiat ovat kuitenkin kevyitä kuljettaa, vaikkapa IKEA-kassissa piknikille.

Suomessa on nyt kuitenkin tulossa voimaan laki, joka siirtää vastuuta pakkauksista tuottajille, hitaasti mutta varmasti.  Yksi vastuullisen jätteenkäsittelyn ongelmista onkin, ettei yrityksillä ole suurimmassa osassa tapauksista minkäänlaisia vastuita pakkausjätteen määrästä.

Keväällä kuultiin myöskin kummia pesuaineiden irtomyynnistä, joka esimerkiksi oli merkittävä pakkausjätteään vähentäjä.  Tämä oli luonnollisesti ihan surkea uutinen.  Varsinkin, kun tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa irtomyynti olisi aiheuttanut ongelmia.

Kuluttaja voi valita tuotteensa pakkausjätteen perusteella.  Onko pakkausjäte kierrätettävää?  Onko mahdollista ostaa omaan astiaan?

2 comments:

  1. Vau, mikä blogi! Suuri kiitos hyvistä kirjoituksista. Miten ihmeessä en ole tänne ennen eksynyt? Jatkan nyt lukemista.

    ReplyDelete
  2. Oh, kiitos! Lämpimästi tervetuloa!

    ReplyDelete