Kestävät eväsvehkeet

Urbaani retkeilijä voi kertakäyttöisten kahvimukien ja heppoisten vesipullojen sijaan varustautua kunnon tarvikkeilla ulkomaailman koitoksiin. Esittelen kuvien kanssa liikkuvan ihmisen ja roskanvähentäjän luottokamat niin ulkoilmaelämään kuin kotiinkin.

Keraaminen kestokuppi silikonikannella, spork, juomapulloni ja 2x Keep Cup

1. Lasipullo ja virkattu suoja

 

Joskus vuosi sitten kuulin huhuja PET-pullojen haitallisuudesta. En perehtynyt asiaan sen enempää, mutta olin tykönäni todennut, että muovipullossa oleva vesi alkaa helposti maistua ikävälle.  Näin Ruohonjuuressa komeita silikonilla suojattuja lasipulloja, mutta mielessäni - käsityöihmisenä - alkoi väikkyä ajatus virkatusta suojasta tavallisen, kaupasta ostetun lasisen pullon päälle.  

Jossain vaiheessa sain sitten aikaiseksi.  Hankkimassani lasipullossa ei ollut kierrekorkkia, joten jonkin kauan sitten äidiltä saadun mehupullon kumikorkki pääsi hyvään käyttöön.  Suojan alaosa on virkattu villalangasta, yläosa puuvillalangasta.  Osittain tämä johtuu ihan lankavarastoistani, mutta on siinä toimivaa ideaakin: villa pitää eristävänä materiaalina sisällön viileämpänä mutta toisaalta roiskeet, joita täytettäessä saattaa tulla, kuivuvat yläosasta nopeammin.  Täydellinen kaveri siis!  Ja kun ne silikonipäällysteiset oikeasti maksavat noin 25 euroa, myös huikeasti halvempi.  (Ja söpömpi!)

2. Kestokupit ja kupinlämmitin

Kestäviä kuppeja voi käyttää muulloinkin, kuin tiettyyn aikaan kuusta.  Itselläni on itse asiassa periaate, että en osta mitään juomia mukaan, jos minulla ei ole jokin kuvan kolmesta kestokupista mukana.  Kuppeja on aika monta, mutta sille on syitä... alun perin ostin oikealla näkyvät teetä ja kahvia varten.  (Tosin ne ovat jo menneet sekaisin, ainakin hetkittäin ja astianpesukone pesee ihan nätisti pois maut ja hajut.)  On mahtava fiilis lähteä joskus aamuisin kuuman kupin kanssa matkaan!  

Kyseisen tuotemerkin sivuilla on kone, jolla kuppinsa värin voi itse valita.  Kamalan viihdyttävä kone muuten, puljasin noiden värien kanssa aika kauan (mulla oli silloin turkoosi-keltainen kausi...) mutta nyt oma hifistely ehkä vähän naurattaa.  Tilasin kupit ulkomailta kai pari vuotta sitten.  Nykyään niitä saa joistakin paikoista Suomestakin.

Kolmannen kupin, joka on keraaminen, ja jonka kansi on silikonia, ja joka kuvassa majailee villaisen kupinlämmittimen sisällä, satuin löytämään kirpparilta, kun minulla jo oli nuo kaksi muuta.  Se maksoi vain €1,50, joten pakkohan se oli saada.  Siihen ei sitten tosiaan makuja ja hajuja tartukaan, vaikka sen pesisi käsinkin.  

Kupinlämmittimen olen itse tehnyt vanhasta villasukanvarresta.  

3. Spork

...tai suomalaisittain luveha, lusikka-veitsi-haarukka.  Ei kaivanne tarkempia esittelyjä.  Suomessa näitä saa esimerkiksi retkeilykaupoista.  Metallinen olisi kyllä hienompi.  (*tsekkaa googlen ja toteaa että kyllä, sellaisia saa mm. Varustelekasta*)  

Pirtelöpurkki kestävän lautasliinan päällä, emalinen "festarikippo"

5. Festarikippo

Tässä kuvassa oikealla on emalinen Pikku Myy -mukini, josta kelpaa kipata viiniä, vettä ja kahvia festareilla tai puistopiknikillä sen sijaan, että ostaisi kojuista juomansa kertakäyttömukiin tai käyttäisi niitä teltalla.  Koska fiksulla on aina kuitenkin reippaat vesivarastot, kupin tiskaaminen käy kätevästi huuhtaisemalla tarvittaessa, jos tai kun juomat vaihtuu.  Näin kesän kynnyksellä ehdoton kaveri! 

6. Pirtelöpurkki 

Tuossa hiljan oli tapanani evästää itseni tanssitunnille "voimapirtelöllä", johon blendasin mantelia, pähkinöitä, raakakaakaojauhetta tai vastaavaa palauttavaa settiä.  Vähän vahingossa tuli tanssikaverilta idea laittaa pirtelö pullon sijaan hillopurkkiin.  Tahraavalta sotkulta tai mahdollisilta vuoto-onnettomuuksilta suojasin purkin reunoja kestävällä lautasliinalla, kas näin:

Siihen voi kietaista vielä kuminauhan kaveriksi, jos törppö ei ole tukevasti heilumatta kassissa.

7. Termokset (ei kuvaa)  

Termari on energiansäästäjän ystävä kotonakin, siihen voi tehdä isomman satsin kuumaa juomaa ja hörpiskellä siitä sitten pidemmällä aikavälillä useamman kupillisen.  Kodin ulkopuolella termoksen hyödyt ovat sanomattakin selvät: kun varustautuu omilla juomilla, varsinkin näin puistoiluaikaan voi skipata kahvilan vaikka kokonaan, ostaa pullat puodista ja pitää juhlat nurmikolla.  Oih!  Pikkutermos toimii tosi hyvin myös esim. junassa.

8. Kaikenkarvaiset rasiat ja muut sisältäjät  (ei kuvia näistäkään.  Niitä on liian paljon ja liian monenlaisia.)

Itsellänikin on vielä vaiheessa tuotteiden irtomyynnistä ostaminen omaan astiaan, jota mm. Zero Waste Home -guru Bea Johnson suosittaa.  En ole vielä päässyt edes siihen, että jos aion ostaa mukaan salaatin, ottaisin oman rasian mukaan  (ehkä osittain siksi, että harvoin suunnittelen jo lähtiessäni salaatin ostoa.  Jos taas suunnittelen noin pitkälle, saatan ottaa sen salaatin mukaan jo kotoa).  Ai ai minua...  mutta vinkki on kuitenkin meille kaikille: älä osta mitään pakattuna (edes paperipussiin, kuten irtomyynnissä usein) jos voit sen välttää.  

En halua väittää, että nämä mun välineeni olisivat mitenkään parhaat mahdolliset.  Mahdollisuuksia kestävään evästämiseen on monenlaisia.  Tämä jätteenvähentäminenkin on omalla tavallan sellaista varustelua, että jossain vaiheessa tulee hankittua jotakin, ja sitten jossakin vaiheessa saakin tietoa paremmasta.  Mutta näillä mennään, toistaiseksi.  

Vähemmän roskaa kylpyhuoneessa

Viimeksi bloggasin täydellisestä deodorantista, jota olin etsinyt jo vuosia.  Lupailin myös toisen blogin kommentteihin hiljattain, että kertoisin enemmänkin kemikaalittomasta kaudeudenhoidosta, ja nyt on sen aika.

Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo useita vuosia, ostamalla aika tavalla fiilispohjalta asioita kulloistenkin tarpeideni mukaan.  Minulle on muodostunut käsityksiä eri merkeistä, mutta esimerkiksi kun tilasin vähän normaalia lempeämpiä hiusvärejä amerikkalaisesta nettikaupasta, päätin samaan postimaksuun ostaa summamutikassa hyvältä kuulostavia shampoota ja hoitoainetta, koska valikoima oli huomattavasti suurempi ja hinnat huokeammat, kuin meikäläisten luomukaupoissa.  Samoin, kun matkailin rapakon taakse, tarttui mukaan shampoo, kasvojenpesuaine ja kasvovesi.  Olen tunnollisesti käyttänyt kaikki nämä loppuun asti, vaikka en niitä varsin rakastanutkaan.  Hiusjutuista lisää myöhemmin...

Tähän pitää sanoa, että viime elokuisen Jenkkilän-reissuni jälkeen olen havainnut esim. Stockan kemikaaliosaston tarjonnan kasvaneen huomattavasti.  Tutkin kemikaaliosastoja aika vähän juuri, koska käyttöni on koko ajan vähenemään päin, mutta siis Stockalla näin myynnissä monia merkkejä siellä viimeksi vieraillessani, joita en ennen sitä ollut nähnyt, kuin Yhdysvalloissa.

Luomukosmetiikan käyttö ja tarjonta on siis Suomessakin kasvamaan päin.

Nyt kuitenkin tämänhetkisiin kauneudenhoitorutiineihini.

KASVOJENHOITO

Minun oli tarkoitus käyttää loppuun Amerikasta ostamani kasvojenpuhdistuaine, mutta sitten törmäsin tähän ohjeeseen (listan numero 1) ja uteliaisuus voitti.  Nyt aion lahjoittaa sen aineen kaverilleni - olen nimittäin jäänyt koukkuun tähän uuteen rutiiniin.

Puhdistan siis ihoni manteli- tai jojobaöljyllä - sillä samalla, jota laitan kainaloihini aamulla ;)

Käytän apuna puhdistuksessa kuumaan veteen kasteltua kasvojen kokoista froteelappua.  Otan öljyä kämmenelle, hieron sen kasvoihini ja asetan märän kuuman pyyhkeen kasvoilleni jäähtymään.  Sitten poistan jäähtyneen pyyhkeen ja toistan proseduurin.  (Froteelaput olen tehnyt vanhasta isosta pyyhkeestä.  Leikkasin sen sopivankokoisiksi paloiksi ja saumuroin niiden reunat.  Isosta pyyhkeestä tuli 20 lappua.)

Myös tämänhetkinen iltainen kasvovesikäytäntöni on löytynyt Care2 -sivustolta, numero kuusi.  (Care 2 on muuten ehdottomasti lempisivustojani internetissä - harvoin löydän yhdestä paikasta niin paljon asiaa erilaisista minua kiinnostavista asioista.)  Pyyhin siis kasvoilleni laimennettua luomuomenaviinietikkaa.  Se haisee aika tymäkältä, mutta haju haihtuu pian.  Mulla on finnejä, ja nyt parin viikon jälkeen ainakin tuntuisi, että ne paranevat nopeammin, kun käytän omenaviinietikkaa.

Aamuisin käytän pois jämäprojektin henkeen jompaa kumpaa kahdesta kasvovedestä, jotka mulla on kaapissani.  Kasvovetenä voi käyttää myös vihreää teetä tai kurkkusiivua.  Jos teehen lisää minttua, se tuntuu kasvoilla ihanan viileältä. 

Kosmetologini on sanonut, että ongelmaihoni kanssa minun pitäisi käyttää joka ilta savinaamiota, mutta täytyy myöntää, etten ole taas jaksanut moneen viikkoon.  (Enpä ole kyllä käynyt kosmetologillakaan...)  Minulla on Frantsilan savisuikula.  En jaksa käyttää sitä, koska sitä pitää pitää kasvoillelaiton jälkeen kosteana 10-20 minuuttia ja se fiilis on jotenkin rasittava.  Suihkuttelen vanhasta kasvovesipullosta vettä naamalleni, mut on vaikea tehdä mitään naamio naamassa, kun pelkään et se valuu jonnekin.  Teoriassa siis naamio on tosi ylellinen juttu, mut en vain jaksa.

Sama koskee kuorintaa.  Sitä voi tehdä joko merisuolalla tai luomuruokosokerilla, joita molempia meiltä löytyy aina kaapista.  Kyytipojaksi voi lorauttaa vähän öljyä, esim. yllä mainittua tai oliivia, joka tosin on aika rasvaista.  

Finnejä torjun paikallisesti laventeliöljyllä.  Eteerisiä öljyjä ei suositella laitettavaksi suoraan iholle, mutta en tottele.  Sen verran pikaisesti laventeli kuivattaa tunkeilijan, etten halua luopua siitä.

SHAMPOO JA SAIPPUA

Normaalista kosmetiikasta eritoten olen alkanut inhota tavan shampoota, jota olen käyttänyt vain satunnaisesti viime vuosina.  Minusta se sähköinen ilmavuus, jonka se tekee hiuksiin, on karmiva.

Täytyy myöntää, että olen aika vapautuneesti vain kokeillut erilaisia lauryylisulfaatittomia shampoita.  Kontroversiaalista coco sulfateakin olen välttänyt, mutta kun olen asioinut muuten amerikkalaisissa terveyskaupoissa (netissä ja vähän livenäkin), on sieltä tarttunut ostoskoriin erilaisia luomutuotteita.  INCI-listoissa ei kyllä ole kehumista, ne ovat pitkiä kuin nälkävuosi, eli ylittävät kirkkaasti sen viisi suositeltua (En tosin ole koskaan löytänyt mitään kemiallista tuotetta, missä olisi vain viisi ainesosaa.  Kuusi olen tainnut nähdä.)  Joten shampoiden kanssa on ollut aikamoista rulettia.  Olen varma, että luomuina myydyissä shampoissa on jotka tapauksessa jotakin, mikä on ihan yhtä pahaa kuin lauryylisulfaatti, mutten toisaalta ole jaksanut käydä INCI-listoja Totuus kosmetiikasta -kirjan kanssa läpi.

Käytin siis juuri viimeisen Amerikan-pulloni tyhjäksi ja olen siirtymävaiheessa.  Käytän oliivisaippuaa hiusteni pesuun, enkä oikein tiedä, mitä mieltä olen siitä.  Hätäpäissäni ostin myös Urtekramin Aloe Vera -hoitoaineen, enkä ole siitäkään järin innoissani.

Näiden loppuessa arvelen tähtääväni kohti uutta No poo -kokeilua, eli tukanpesua ruokasoodalla ja etikalla.  Olen sitä joskus kokeillut ja ikävintä siinä oli se, että ne eivät tuoksuneet miltään :D Nyt, kun olen löytäny eteeriset öljyt, en usko sen enää niin paljon haittaavan.  Voin tuoksua muuten, tukkani ei tarvitse.  Ehkä ylimääräinen vaivannäkökin oli hiukan ikävää...  tukka myös kuivuu hitaammin, kuin shampoolla pesty, mutta niin se tekee myös oliivisaippuan kanssa.  No poo ei myöskään tehnyt sitä, mitä odotin: tehnyt mahdolliseksi pelkkää vesipesua, ei ainakaan sen kuukauden aikana, kuin olisin halunnut.  No. En ole siellä vielä, joten katsotaan miten käy.

Sooda-öljy-dödö on tehnyt myös kehon saippuapesun tarpeettomaksi, iltaisin ja aamuisin pesen kainaloni vain vedellä.  Suihkussa tosin käytän kaikkiin saippuatarpeisiini Amerikasta ostamaani intiimipesuun tarkoitettua saippuaa, jonka pH on lähellä ihon omaa.  Sebamedin pesuöljyssä on myös hyvä pH, saatan ostaa sitä sheivaus- ja saippuatarkoituksiin kun tuo joskus loppuu.  En saippuoi kuin kainalot ja jalat.

SHEIVAUS JA KARVOJENPOISTO

Yllättäen viimeinen konventionaalinen kemikaalituotteeni onkin karvojenpoistohöylä.  Käytän nimittäin juuri sitä kalleinta mallia, missä on typerä liukasta saippuaa erittävä kemikaaliraita.  Viisiteräisiä höyliä kun ei saa muunlaisina enää, ja lisäksi tarvitsen sellaisen mallin, jossa karvat menevät höylän läpi - sheivaan nimittän jalkojani niin harvoin, että halpishöyliin yli puolisenttinen karva jää auttamatta kiinni ja tukkii höylän saman tien.  Ajon liukastamiseen tarvitaan myös saippuaa - tällä hetkellä saippuvarastoni ovat tosin niin täydet, että minun vähäisellä käytölläni pääsen harkitsemaan seuraavan saippuan ostoa kenties noin vuoden päästä.

Bikinikauden lähestyessä pitää harkita myös intiimialueen karvanpoistoa.  En ole sen suhteen kovin intohimoinen - viimeistään tässä vaiheessa paljastuu, että aito boheemihan täällä kirjoittelee.  Mutta uikkarikauden lähestyessä tupsun sivut on vain pakko trimmata - ja koska herkkä ihoni ei kestä höylää näillä main, teen sen vahalla.  Body shopin Sugaring -vahapurkki on kestänyt vähäisiä tarpeitani jo vuosikaudet, enkä tiedä milloin se loppuu.  Kun repäisen kunnolla kaksi tai kolme kertaa vuodessa, ei se kovin nopeasti pääse kulumaan. Sugaringissa on ainoastaan santelipuuöljyä, sokeria ja vettä.  Kaveriksi tupsuttelen joskus äidiltä saamaani talkkia.

---

Eli tosiasiassa pärjäisin kauneudenhoidossani - jos meikkaamista ei lasketa - ainoastaan näillä eväillä: ruokasooda, omenaviinietikka, manteli- tai jojobaöljy, kurkku tai vihreä tee, (mintunlehdet), eteeriset öljyt, saippua, höylät, talkki ja karvanpoistovaha.  Nyt en ihan vielä ole näin vähäisessä listassa, mutta matkalla sinne.

Jätettä tällainen homma vähentää, kun pulloja ja purkkeja on paljon vähemmän.  Öljyä ja etikkaa voi ostaa myös kierrätettävissä lasipulloissa.

Nenäliinat

Sanna pohti Ekojalanjäljillä -blogissaan roskien kertymistä.  Postaus sivusi mm. kankaisia nenäliinoja ja sitä, miten pakkausjätettä voisi vähentää.

Sanna arveli, että flunssakäytössä kertakäyttönenäliinat hakkaavat kankaiset, mutta rohkenen olla eri mieltä.  Olen jossakin vaiheessa siksakkaillut lakanoista leikatuista neliöistä jokusen kappaleen kestonenäliinoja sekä ostellut niitä sieltä täältä, missä nyt on tullut vastaan (olen ns. vanhanaikaisista tekstiilikaupoista löytänyt jopa uusia...), ja käyttänytkin noita mielelläni.  Kovin nätti siksakkireuna ei ole, ja muutamien pesujen jälkeen rispaantuukin jonkin verran, mutta varsinainen reunankääntö tuntui hyvin vaivalloiselta ajatukselta, saati pitsireunojen värkkääminen (Vaikka valmispitsin kyllä ompelee reunaan yhtä helposti, kuin sen siksakin.  Tällaiset pienet ompelutyöt vain eivät ole kaikkein inspiroivimpia, kun kaapit ovat pullollaan keskeneräisiä projekteja muutenkin.)

Suhteessa paperinenäliinoihin kangasliina on nenän herkälle iholle mielettömän ihanan tuntuinen.  Kangasnenäliinan käyttö vähentää huomattavasti flunssan aiheuttamaa efektiä, jossa nenänpielet helottavat punaisina, iho on ärtynyt ja pyyhkiminen sattuu.  Ilmeisesti saman efektin välttämiseksi jotkut paperinenäliinamerkit ovat mainostaneet, että niihin on lisätty kosteusvoidetta tai aloe veraa.  Tietääkö kukaan, toimiiko moinen?

Viime keväänä minua potkaisi onni.  Olin hautonut mielessäni haavetta suuresta nenäliinavarastosta, mutta askartelu ei houkuttanut.  Tongin laatikoita ja kaappeja talossa, joka on tyhjentynyt muutaman vanhan sukulaisen kuoltua, ja perintöasioiden takia tavarat ovat jääneet tutkimatta ja jakamatta.  Perikunnan luvalla minulla oli oikeus ottaa mukaani käytännössä, mitä vain halusin.

Löysin paketin nenäliinoja.  Paketti näytti tältä:

Nenäliinoja sen sisällä oli pari-kolmekymmentä kappaletta, suurin osa pitsireunaisia ja puuvillaisia.  Ne eivät valitettavasti näy nyt kuvassa, koska ovat kaikki pyykissä.  Minäkin sairastin flunssan uuden vuoden jälkeen, joten nenäliinani pääsivät tosi käyttöön.  Tässä kuvassa stand-ininä toimii kuin toimiikin paperinenäliinapaketti.  (Jouduin hiljan ostamaan sellaisen, koska olin ulkona, nenä vuoti huikeasti enkä ollut muistanut jemmata kangasliinoja taskuihin.  Tämä on suurin ongelma nenäliinojen kanssa ylipäänsä, en meinaa muistaa ottaa niitä mukaan.  Olen aika hajamielinen tyyppi.)

Flunssan myötä kantani on kuitenkin kiistaton: ilman muuta kankainen nenäliina.  Kaikille ei tietenkään voi käydä yhtä hyvää tuuria, kuin minulla, että kasa vanhoja hyviä nenäliinoja vain tipahtaa taivaasta syliin.  Rohkaisen kuitenkin keräilemään omaa liinavarastoa, mistä niitä nyt sattuu löytymäänkin.  Jos kirpparin vintage-liinoja kehtaa pesun jälkeen käyttää, sieltä voi olla hyvä aloittaa etsinnät.  Jotkut "vanhanaikaiset" tekstiilikaupat voivat myös myydä kangasnenäliinoja, jos niitä hoksaa kysyä.

Parhaiten nenäliinat peseytyvät pesupussissa, kuudessakympissä, muun kuudenkympin pyykin, eli lakanoiden ja pyyhkeiden joukossa.  Jos on oikein marttamainen olo, voi liinaset vielä silitelläkin.  Itse jaksan joskus silittää omani.  Kostutan ne ensin suihkepullolla ja silitän sitten ensin koko liinan ja sitten vielä kaksi tai kolme taitosta, vähän liinan koosta riippuen.  Silitetty pitsireunainen nenäliina on ihanan ylellinen!

(Sellainen vinkki vielä paperinenäliinojen suurkuluttajille, että nenäliinan, kuten muutkin pehmopaperit, saa laittaa biojätteeseen.)