Ekojuoksuaika vol. 2

Kävimme kompastelemassa pitkin polkuja ja kallioita läheisellä mäennyppylällä.  Tuollainen tyypillinen suomalaiskaupungin luontosaareke, noin hehtaarin verran heinää, kalliota, puita ja ryteikköä.  Paikka jonne ihmiset menevät reippailemaan koirien kanssa tai ilman, ja missä joku ottaa silloin tällöin satunnaisen pussikaljan.  Kevätaurinko lämmitti.

Olin varustautunut tällä kertaa yhdellä dyykkaamiseen käytetyllä muovipussilla ja työhanskoilla, ja päätinkin kalliolla istuskelun sijaan ryhtyä poimimaan roskia.  Pussi tuli täyteen yllättävän nopeasti.  Kauan maassa maanneita likaisia muovipusseja, korkkeja, pulloja, lasinpalasia.  Jouduin/ pääsin kurkottelemaan, koikkelehtimaan ja kiipeilemäänkin ryteikössä ihan kiitettävästi.  Luonnollista liikkumista, kuten kultani sanoi, ja ihan ilmaiseksi!  Tuosta otsikon juoksemisesta ei kyllä ollut tietoakaan.  Kenties vaihdan termin ekolenkkeilyyn.  Kun keskittyy roskiin, juokseminen saattaa olla hommassa vähän ylimääräistä.

Roskapussillisen lisäksi matkaan tarttui myös lyttyyn painunut metallikori, sellainen, joita on vaatekaappien säilytysjärjestelmissä.  Toisinaan olisi mukava tietää, miksi roskat päätyvät sinne, missä ne ovat.  Tässäkin on varmasti jokin tarina.

Heitin nämä aarteet läheisen taloyhtiön sekajäteroskikseen (kiitos ja anteeksi!) ja päätin, että teen tämän piakkoin uudelleen.

Ekojuoksuaika vol. 1

Helsingissä alkaa lumi sulaa, ja kevään kummalliset tuoksut lennähtävät tämän tästä nenään.  Hiljattain, loskaisena, mutta vielä valkoisena lauantaina, vieraanani oli pietarilainen nuori nainen, joka ihasteli meidänkin kaupunginosamme lukuisia puita ja metsämäisiä ulkoilulenkkejä.  Pietarin puistot ovat graafisia ja hyvinhoidettuja, ja suurkaupunki leviää muutenkin laajalle, metsään on pitkä matka.  Helsinki on pikkuinen kyläpahanen todellisen miljoonakaupungin asukkaalle, talot on rakennettu väljästi ja pieniä ja vähän isompiakin metsiköitä kohoaa siellä täällä.

Mutta mitä huomaankaan, kun kävelen tuon metsikön ohitse?  Vierellä on kiireisiä kävelyreittejä, autoteitä ja junaratakin... lumen alta paljastuneella, vielä kasvittomalla ja karulla maalla, ja junaradan varsilla eritoten laiduntaa isompien ja pienempien roskien karja, jota ei reippainkaan paimenkoira saa liikkumaan omin jaloin.  Tarvitaan työhanskat tai roskapiikki, iso jätesäkki ja urheilumieltä.

Suosikkisivustoihini kuuluva Care2 listaa joukon muitakin hupaisia juoksutrendejä, mutta kaltaiseni hippiäisen kiinnostuksen herättää erityisesti "eco-running", ekojuoksu, vaikka en juoksua ole oikein harrastanutkaan.  Toisaalta roskanbongaajan ei ole pakko juosta. kävelytreenikin monipuolistuu kummasti kyykkimällä ja kumartelemalla.  Sitä paitsi lähipusikoideni roskan määrällä ei ehdi juosta askeltakaan, kun jo taas pitää kumartua poimimaan jotakin.  Pahimmissa kohdissa roskia on neliömetrilläkin jo useampi.

Garbology kertoi Amerikan rantojen siivoamisessa kunnostautuneesta Kim Masonerista ja tämän miehestä, jotka yksinkertaisesti otti kävelylenkeilleen mukaan pussin ja keräsi siihen roskia sitä mukaa, kun niitä tuli vastaan.  Ennen pitkää harrastus johti siihen, että heiltä alettiin kysellä ylimääräisten pussien perään.  Vastaantulijatkin halusivat kerätä roskia, kun näkivät hyvän esimerkin.

Tänään suunnittelinkin seuraavaa: oikein roskaisista maisemista voisin ottaa ennen- ja jälkeen- kuvat, kuin meikattavasta ihmisestä ikään, ja postata ne tänne blogiin.

Palaan raportoimaan, kun pääsen tuumasta toimeen!