Näytetään tekstit, joissa on tunniste media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste media. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. lokakuuta 2015

Jatkuva ähky

Jo reilut kymmenen vuotta sitten, kun uutisten lukeminen netistä alkoi pikku hiljaa yleistyä, puhuttiin informaatioähkystä.

Nyt se on pahempaa kuin koskaan. Otin hullusta päivärytmistäni yhden päivän lomaa, koska yli viikon jatkunut yskä tuntuu helpottuvan levosta kaikkein eniten. (Mikä yllätys!) Lepopäiväni tiimoilta vietin tänään reilun tunnin ihan puhtaan hömpän äärellä... vaan eipä aikaakaan kun aloin tutkia vaikkapa tiettyjen ihmisten Instagram -seuraajien määrää ja miettiä, mistä erot johtuvat. Miksi meikkaileva blondi kiinnostaa ihmisiä enemmän, kuin runollinen pohdiskelija?

Historiantutkija E. J. Hobsbawm on sanonut: "Toisinaan kaikkein pinnallisimmat ilmiöt voivat olla kaikkein syvällisimpiä." Tällä on vinha perä. Mikä ihmisiä parhaiten viihdyttääkään, se heijastelee aikaa parhaimmalla tavalla.

Instagram, Twitter, Snapchat, Facebook ja Pinterest tarjoilevat informaation kuin suupalan, suurimman osan julkaisuista kohdalla ei edes konvehdin vaan kenties suklaarusinan kokoisena. Sitten siirrytään jo seuraavaan informaatiosirpaleeseen. Kuitenkin - onko tämä mahdollista - kun nämä kaikki kuvat ja sanat kerääntyvät aivoraukkoihimme päällekkäin, olemme jo tunnin selailun jälkeen helposti ähkyssä, vaikka kaikki nähty onkin ollut lähinnä triviaa. Tämän takia en harrasta paljonkaan kevyttä viihdettä, joskin välillä janoan sitä, kai siksi, että "kevyt informaatio" on helpompaa, kuin todellinen. On olevinaan.

Olen kirjoittanut suhteestani hömppään helmikuussa. Sieltä voin nyt lainata itseäni: kevyen viihteen äärellä "aivot voi laittaa lepotilaan ja tuudittautua hetkeksi maailmaan, jossa juuri vakavampia asioita ei ole." Tämä on ihan totta. Maahanmuuton ympärillä riehuvan median, ilmastonmuutosahdistuksen ja kaikkinaisen riiston ja sorron voi unohtaa edes hetkeksi ja katsoa, kuinka jotkut kertovat pikalounaista ja ripsenpidennyksistä, niin  kuin ne olisivat jotenkin tärkeitä asioita.

Suuri osa myös kaikkein suosituimmasta blogimaailmasta on tällaista. Kelloja, laukkuja, hauskoja iltoja ja sisustusta. Uskon, että syy on sama oikeastaan kaikilla ihmisillä. On mukavaa teeskennellä, että maailma on kevyt, hauska ja yksinkertainen.

Ja kaikessa tässäkin on pohjavirta. Kuvia julkaisevat ihmiset. Niiden seuraajat ovat ihmisiä. Seuraajamäärät, kuvien tykkääjämäärät voisi tutkia, ja niistä voisi muodostaa jonkinlaisen analyysin ajastamme. Ja koska itse kirjoitan juuri tätä blogia, mietin minä tietenkin sitä jätteen määrää, joka hömpästä syntyy: vaikkapa I Love Me -messujen jäljestä tai miksei tosi-tv-sarjan kuvaamisesta. Sekin vielä. Pohjavirtoja ei ole vain yhtä, vaan useita.

Mutta tällaisessa maailmassa käyn vain lyhyillä vierailuilla. Enimmäkseen seuraan vapaahetkinäni minua kiinnostavia yhteiskunnallisia asioita. Poliittiset intohimoni sisältävät ihmisarvokysymykset, vallan jakautumisen kysymykset, eli rakenteellisen syrjinnän ja sen juuret, ympäristöasiat, ja näiden suhteen päivänpolitiikkaan. Sehän ei ole mitenkään upealla tolalla, tämänhetkinen poliittinen ilmasto keskittyy lyhytnäköisiin päätöksiin ja harvojen salaisissa kabineteissa masinoimaan valtaan. Tarkoituksella jätän myös paljon lukematta - koska nykyään info päivittyy niin julmettua vauhtia, ei yksi ihminen yksine aivoineen pysy mitenkään perässä.

Tämän lisäksi lukulistani minimalismia käsitteleviä blogeista käsittää kymmenen taajaan päivittyvää blogia, joita seuraan säännöllisen epäsäännöllisesti. Viime aikoina olen seurannut vain suomenkielisiä. Kun koetan seurata kaikkia, on uusien tarjottujen ajatusten virta kiihkeä. Siinä pysyminen on ollut vaikeaa aikataulullisesti väljempinäkin aikoina, saati nyt, kun jo opiskelu tarjoaa aivoilleni uutta apetta päivittäin.

Kykyni ottaa informaatiota vastaan on rajallinen. Taistelen väsymyksen kanssa, vaikka tiedonjanoni olisikin rajaton. Mistä löytäisin lempeyden ja realismin siihen, mitä kaikkea jaksan? On kuvaavaa, että olen flunssassa, joka ei oikein ota parantuakseen. Otin hengähdyspäivän. Kun en henkisestikään en ole pysynyt mukana kaikessa, mitä tapahtuu, huutaa kehoni huutaa lepoa siinä missä aivonikin.

Miten te, lukijani, koette tämänhetkisen maailman ja sen loputtomat informaatiovirrat?

tiistai 3. helmikuuta 2015

Mediaroskaa

Minulla on pahe.  Pidän kevyestä viihteestä.  Olen katsellut kaksi viimeistä Putousta, ja nykyisin satunnaisesti ahnehdin jonkin verran Tosi-TV:tä.  Muutaman kuukauden välein pistäydyn kiinalaiseen ravintolaan, missä luen suurella mielihyvällä iltapäivälehtiä ja Seiskaa.  Kuten voimme huomata, olen nykyisin kohtuukäyttäjä.  Elämässäni on ollut jaksoja, jolloin kaikkea tätä meni enemmänkin, mutta nykyisin pärjään satunnaisilla annoksilla.

Suhteeni tähän roskaan on ristiriitainen.   Toisaalta näissä ohjelmissa ja lehdissä esiintyy ihmisistä puoli, jonka kanssa en ole missään muualla tekemisissä: en seurustele ihmisten kanssa, joiden kaikki pyrkimykset ja elämäntapa pyörii pinnallisten asioiden ympärillä.  Toisaalta, koska niin roskalehdissä, kuin Tosi-TV:ssä esiintyvät kuitenkin aidot ihmiset, hömpän ja pinnan takaa väikkyy meitä kaikkia koskettava inhimillinen kärsimys ja toisaalta pyrkimys onnellisuuteen, vaikka pinnallisuus onkin näkyvämpi osa.  Katsoin aikanaan mm. Super-Marjo ja tytöt -sarjan kokonaisuudessaan.  Koska sarja pyörii eroottisen tanssiryhmän kuvioissa, suurin osa siitä oli bisnestä tämän varsin turhan viihteen ympärillä, treenaamista ja vaatteiden ja suihkukaappien ostelua.  Aika iso osa keskittyi myös erilaisten ihmisten toistensa ja itsensä kehumiseen.  Ei siis todellakaan mitään aivojumppaa, päinvastoin.

Toisaalta pointti on ehkä juuri se.  Aivot voi laittaa lepotilaan ja tuudittautua hetkeksi maailmaan, jossa juuri vakavampia asioita ei ole.  Ne pilkahtelevat siellä täällä - Super-Marjo kertoo, miten heidän perheessään vasemmistolaisuus ei vain käy päinsä, Henna taasen, ettei halua lapselleen alkoholistiperhettä, koska on itse sellaisesta taustasta - mutta vähintään yhtä vakavia asioita ovat uusien silikonirintojen noutaminen Tallinnasta tai niiden esittely Seiskassa tai tanssiryhmän uudet jäsenet.  Ja kamerat ovat, totta kai, kaikessa mukana.

Tällainen maailma nyt on.  Vaikka ihanteeni on käyttää kaikki aika uuden opiskeluun, paitsi äärimmäinen pinnallisuus, on ajalle, jossa elämme, tunnusomaista myös informaatioähky.  Joka tuutista pukkaa dataa ja tarinaa niin paljon, että aivot eivät mitenkään kykene käsittelemään kaikkea.  Osan siitä täytyy olla triviaa.

Tosiasiassa soisin, että käyttäisin tästäkin ajasta osan joko laadukkaamman viihteen kuluttamiseen, tai siihen, että aivot todella lepäisivät ilman ulkoisia, datapitoisia ärsykkeitä.   Liikunta ja meditaatio ovat niitä harrasteita, joiden parissa pitäisi viettää enemmän aikaa ja aivot tosiaan saisivat todellakin olla vain ihan ilman mitään.  Informaatiodieetti tekisi ajattelulle hyvää, kun taas kevyt viihde on tosiaankin koukuttavaa.

!!!!!!!

Roskaa on kiva kuluttaa seurassa - osa Seiskanlukukokemuksesta kiinalaisessa muodostuu siitä, että vastapäätä istuu ystävä, jonka kanssa voidaan haukkua journalismin tasoa ja mehustella lukemimme "todella tärkeitä uutisia" ja metatasolla haukkua sitä, että (tällaisia) julkaisu(ja) on ylipäätään olemassa.  Minulla on eräs ystävä, joka on täysi räyhämimmi ja HC-maailmanpelastaja, mutta tietää Tuksun elämän käänteet ja vauva.fi-foorumin "tarjonnan" laadun yhtä hyvin kuin minä.  Ja toisaalta minulla on myös ystävä, joka kauhistelee joka kerta yhtä paljon sitä, miksi tiedän häistä ja hääohjelmista niin paljon.

Mutta minun ammattini ja elämäntapani on tarinankerronta, ja tarinat tarvitsevat materiaalia.  Maailmasta ei voi kertoa totena, jos ei tiedä, millainen se on.  Tarinankerronta pelaa aina tunnistettavuudella.  Siksi luulen, että vaikka käyttäisin päiväni "hyödyllisen" kirjallisuuden parissa - koska mitä tulee ns. "oikeaan kirjallisuuteen", sitä on aina loputtomasti luettavaksi.  Emme koskaan näe päivää, jolloin olemme lukeeneet kaiken maailmassa olevan lukemisen arvoisen.  ...mutta jos pelataan tunnistettavuudella, hahmojen uskottavuudella, roska on materiaalia siinä, missä hyväkin kirjallisuus.  Joissakin tapauksissa jopa parempaa.

Jos haluaa kertomillaan tarinoilla saavuttaa ihmsiä, ja herättää heissä tunnistamista, ihmiset on tunnettava.  Ja ihmisiä on muuallakin kuin laatujournalismin ja korkeakirjallisuuden parissa - hitto, ihmisiä taitaa olla jatkuvasti enemmän viihteellisen journalismin ja roskaviihteen äärellä.

Kaikkea ei voi  nähdä ja lukea, mutta kun yrittää, jonkinlainen kirjo on säilytettävä.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Drop drop drop drop

Roosa Murto, you are off.  Maailmassa on myös karsimista, jonka pointti on saada lisää hengitystilaa kaappeihin, mutta ei sillä tavalla, että niitä täytettäisiin uudelleen, vaan nimenomaan niin, että jäljelle jäävä tavara pääsee tehokkaammin käyttöön.

Minä olen ollut taas armoton.  Ottaa vatsanpohjasta, niin armoton.  Takanani sängyllä odottaa kolme muovikassia kyytiä kirppikselle, mitä Murto pitää huonona asiana.

Kuitenkin, kun nämä tavarat ovat kertyneet, en ollut minimalisti.  En yksinkertaisesti huomannut, että tavaraa oli liikaa.  Se ei ole mikään puolustus, mutta fakta on, että länsimainen kulutuskeskeinen elämäntapa opettaa kaikki juuri tähän: ostamaan tarpeetonta.  Kuluttaminen lisää BKT:ta ja näyttää hyvältä tilastoissa - mutta kerää tarpeetonta tavaraa kaapit pullolleen. Joten jos kannankin viisitoista mekkoa kierrätyslaatikkoon, jää kaappiin vielä toinen mokoma - mekkoja joka tilanteeseen, minkä vain voin kuvitella.  Vain kolme olen tosin ostanut uutena, kaikki useampi vuosi sitten.  Myös kirpputorille kulkevat ovat suurimmaksi osaksi kirppiksiltä alunperinkin, monet myös itse tekemiäni.

Tällä kertaa minua herätteli eilinen keskustelu kaverin kanssa.  Kerroin heittäneeni pitkin hampain menemään kymmenisen toppia pari viikkoa sitten.  Kerroin, että laskin jäljelle jääneet: niitä oli nelisenkymmentä (siis lyhythihaisia ja hihattomia.  Pitkähihaiset on vielä erikseen :D).  "Herranjumala," sanoi kaveri, "mulla on kolme.  T-paitoja on ehkä pari ja pitkähihaisia paitoja kans kolme."  "En tiennyt, että olet minimalisti,", sanoin minä, mutta tukassa alkoi raksuttaa ja tänä sunnuntaina, kun mietin mitä tekisin, huomasin miettiväni: mitkä kolme mekkoa pitäisin, jos pitäisin vain kolme?  

Valinta oli melko selvä, enkä tietenkään pitänyt vain niitä kolmea, vaan kuten sanoin, noin viisitoista kaksikymmentä (kävin sittenkin laskemassa) +3, jotka lupasin eräälle ystävälleni.

Aika hillitön määrä, edelleen.  Mekkoja loppuiäksi, sikäli kuin vartalo pysyy jonkinlaisissa mitoissa (ja itse asiassa pari on käyttökelpoisia, vaikka ei pysyisikään).

Huomaan muutenkin erään asian.  Minä kirjoitan tätä blogia paikasta, jossa aloittelen minimalismia.  Moni aihepiirin bloginpitäjä on vihkiytynyt aatteeseen (!) jo vuosia sitten.

Ehkä mulla on vielä toivoa.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kosmetiikasta ym.

Eilisen Hesarissa on aukeaman kokoinen juttu kosmetiikasta.  Se on aika hurjaa luettavaa. Poimintoja: "Liioittelua ja mielikuvia ei tarvitse perustella.  Sampoomainos saa luvata silkinpehmeät hiukset ja voidemainos täydellisen ihon.  Tarkat väittämät pitää perustella.  Jos voide lupaa ryppyjen vähenevän, siitä pitää olla tutkimukseen perustuva näyttö."  

Tämän voi kiertää esimerkiksi samaan tapaan, kuin jutun kuvituksessa olevassa purkissa: "86% koki juonteiden vähenevän".   Tällaisessa tapauksessa kuluttajien kokemuksia on tutkittu, mutta todellisia vaikutuksia ei.  

Lisää pöyristyttävää settiä: "Hypoallergeenisesta tuotteesta on poistettlu yleisesti allergisoivia aineita.  EU ei ole tarkentanut mitä aineita purkissa ei saa olla." - Eli allergikon täytyy edelleen syynätä ainesosalista tarkasti, koska käytännössä hypoallergeenisessakin tuotteessa voi olla mitä tahansa.

Ensimmäisen kappaleen kanssa ratkiriemukkaassa ristiriidassa on tämä: "Mainonnan pitää olla rehellistä -- Kuluttajaa ei saa johtaa harhaan. -- Mainos ei saa antaa väärää kuvaa tuotteesta."  Ja kuitenkin: "--irtoripsiä saa käyttää ripsivärimainoksissa, jos pystyy todistamaan, että ripsivärillä saa vastaavat tulokset.  Sama logiikka pätee muihin mainoksiin: mallilla saa olla valkaistut hampaat hammastahnamainoksessa ja hiuslisäkkeitä sampoomainoksessa, jos mainostetulla aineella saa vastaavat tulokset."  

Mutta kuka on koskaan saanut ripsarilla irtoripsiä vastaavat räpsyttimet, shampoolla hiuslisäkkeiden veroista runsautta harjaansa, tahi valkaisevalla hammastahnalla mainosten värimäärittelyllä lähes valoa hohtavan valkeiksi käsitellyt rouskuttimet?  Ei kukaan.  Kukaan ei myöskään kysele firmoilta näitä todisteita.  Katsoopa vain mainosta ja koettaa harjata mustalla möhnällä ripsensä "teleskooppiselle tasolle", Penelope Cruzin liioitellun latinoaksentin houkuttelemana.  

(Sivuhuomio: en oikein pidä irtoripsistä.  Minua häiritsee se, miten ne voi huomata akryyliksi yhdeltä katsomalta.  Samaan tapaan kuin silikonirinnat näyttävät silareilta.  Tämä luultavasti tosin siksi, että ihmiset taitavat usein innostua laittamaan liian isot, kun kerran alkavat laittaa, vaikka kevyempikin kohotus riittäisi paremmin kuin hyvin.  Jos nyt katsoo, että leikkaus on aiheellisempi, kuin itsensä hyväksymiseen ja rakastamiseen tähtäävä henkinen työskentely.)

Joskus tiiraan omia leegojani peilistä ja haikailen mm. lapsena lattiaan kolauttamani, juurihoidetun, himpun keltaisemman vasemman etuhampaani takia jonkinlaista valkaisukäsittelyä.  Mutta katselin tässä päivänä muutamana TV-sarjaa, jossa eräällä pääosanaisista on valkaistut hampaat.  Mistäkö tiedän?  No, eivät ne valkoiset ole, vaan oudon siniset.  Joten olen lakannut haikailemasta kemiallisia käsittelyjä - parempi tämä kellertävä on kuin sinertävä.  Se näyttää jotenkin scifiltä, ei hyvällä tavalla.

Oletteko muuten kuulleet oil pullingista, öljypurskuttelusta?  Kokeilin sitä pari kertaa keväällä, mutta kokemuksena se on niin ällö, että en innostunut.  Itse asiassa pari ekaa kertaa epäonnistuin surkeasti, mua alkoi kuvottaa niin paljon jo minuutin jälkeen (olen vähän sylkikammoinen), että sylkäisin öljyn ulos.  Myös öljyn valinta on tärkeää: kookos- toimii paremmin kuin hamppu-, mutta ällöysefekti vaatii kovaa skarppaamista senkin kanssa.  

Lisäksi minulla on yleensäkin vaikeuksia pitäytyä uusissa rutiineja.  Joten pullaukseni jäivät yhteen viikkoon, enkä päässyt näkemään tuloksia.  (No okei kuvittelin näkeväni jotakin.) ...  

torstai 10. huhtikuuta 2014

Roskajournalismia 1 ja 2

Käytetyt uutiset

Olen saanut sanomalehden ilmaiseksi noin vuoden ajan.  Sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat päätti alkaa rajoittaa viikoittaisen, ilmaisen nettiartikkelimäärän viiteen (!), aloin minä hankkia itselleni ilmaisia paperihesareita.  (Mitä verkkolehteen tulee, on kyllä olemassa tietoteknisiä tapoja kiertää viiden artikkelin rajoitus.)

Lähes päivittäin voin, jos haluan, lukea päivän hesarin ja vähintäänkin minulla on käytössäni edellisen päivän lehti, koska minulla on useampi mahtava naapuri.  Asun pienessä taloyhtiössä, ja olen kiinnittänyt oveeni lapun, jossa lukee, että otamme vastaan lähipäivien lehtiä.  Useimpina päivinä saamme päivän lehden, viimeistään iltapäivästä, ja parhaimmillaan meillä on eilisen lehti kolmena kopiona.  Sanomalehtijätteen määrää omassa kodissamme tämä toki lisää, mutta totaalista jätteen määrää maailmassa ei.

Vaikka minulle tulisi oma hesari, aamulla, en saa sitä luetuksi heti kokonaan.  Aamurutiiniini ei koskaan ole muutenkaan kuulunut lehden lukeminen, joten päiväys sivun yläreunassa ei ole niin justiinsa.  Voin hyvin lueskella päivän-parinkin takaista lehteä, kun syvennyn johonkin juttuun.  Ja itse asiassa toisinaan, kun askartelen lehdistä kompostipusseja, saatan jämähtää lukemaan vaikka kuukauden vanhoja uutisia.

Useimpina päivinä eräs eläkeläisfaari tosiaan kolauttaa meille lehden jo joskus puoli yhdeksän aikaan, jolloin minulla ei välttämättä ole edes vielä silmät auki.  Päivän lehti aamusta on luksusta, jota en silti edes aina hyödynnä, mutta mahdollisuus nauttia uutiseni uunituoreina aamiaiseni kanssa olisi olemassa (heh).  Nyt nettiaikana ns. isot uutiset sitäpaitsi vanhenevat niin nopeasti, että paperilehdessä olevat uutiset voivat olla vanhoja jo lehden saapuessa.  Siksi paperinen versio sopiikin hyvin juuri juttujen tarkempaan lukemiseen.

Todellisuudessahan saman päivän lehti tulee aniharvoin luettua kokonaan, ja lehdet kasautuvat tässä kämpässä vessaan.  Siellä kelpaa vilkuilla vaikka viikon vanhoja uutisia.

Uutisia roskista

Koska olen alkanut saada lehtiä kotiini, saksin myös ahkerasti kiinnostavia uutisjuttuja talteen.  Tarkoitus on ollut linkkailla niitä tännekin sitä mukaa, mutta nyt noita on kertynyt viime viikoilta varastoon.  Roskista Hesari kyllä kirjoittaa ihan kohtuullisissa määrin, ja muistakin lähteistä on kuulunut kaikenlaista.

En väitä, että tässä on mitenkään kattavasti viime aikojen roskauutisia (!), en ole googlaillut aihetta.  Mutta kas tässä kasaantuneita (!) roskauutisia viime kuukausilta:

HSY alkaa toimittaa kotitalouksien sekajätettä jätevoimalaan
(HSY, päivitetty 1.4. 2014) Tämä oli minulle hyvä uutinen, koska olen ollut huolissani siitä, että pienessä taloyhtiössämme ei ole kerätty energiajätettä.

(HS 26.3.2014) Käsitöiden ja erityisesti kierrätyskäsitöiden (tästä en ole vielä juurikaan bloggaillut, mutta se on suunnitelmissa, odottakaa vain!) Amerikan ansioitunut rantasiivousten järjestäjä Kim Masonerin jäljillä päädyin jokin aika sitten tutkimaan ohjeita siitä, miten muovipusseista voi virkata joogamaton.  Joogan ja kierrätyskäsitöiden ystävänä tykkäsin tästäkin ajatuksesta (mutta en ole varma, kuinka toimiva sellainen matto olisi.  Saattaa olla, että vielä kuulette tästäkin jossakin vaiheessa.)

Suomi on läntisen Euroopan laiskin kierrättäjä
(IL 27.3. 2014) Linkki on Iltalehden pikku-uutiseen, Hesari kirjoitti asiasta pidemmin (kuten mainittua), mutta sitä juttua ei internetin syövereistä löytynyt.  Ilmeisesti kaikkia juttuja ei kuitenkaan nettiin laiteta.

Turusta laivataan roskaa Viroon poltettavaksi
(HS 18.3. 2014) Olennaisinta tässä jutussa on se, että jätteen kuljettaminen Viroon tuottaa vähemmän päästöjä, kuin kaatopaikalle hautaaminen.  Se on tärkeä tieto, koska on aina hyvä, että ei olla vain tekevinään jotakin, vaan että siitä, mitä tehdään, on varmasti hyötyä.  Jutussa myös kiteytetään suomalaista jätepolitiikkaa: "Ensisijaisesti pyritään vähentämään jätteiden määrää ja lisäämään uudelleenkäyttöä. Kolmanneksi halutaan jätteet kierrätykseen. Polttaminen on listalla vasta neljäntenä."

Jätteen vähentämisen ja kierrättämisen osalta talkoisiin voimme siis osallistua me kaikki, ja keinojen löytäminen jätteen määrän vähentämiseksi arjessa on myös tämän blogin tarkoitus.  Tähän juttuun on sidottu myös seuraava tietoisku samasta lähteestä ja samalta päivältä:
Jätevienti rajan yli jatkuu lähivuodet (HS 18.3. 2014)