torstai 10. huhtikuuta 2014

Roskajournalismia 1 ja 2

Käytetyt uutiset

Olen saanut sanomalehden ilmaiseksi noin vuoden ajan.  Sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat päätti alkaa rajoittaa viikoittaisen, ilmaisen nettiartikkelimäärän viiteen (!), aloin minä hankkia itselleni ilmaisia paperihesareita.  (Mitä verkkolehteen tulee, on kyllä olemassa tietoteknisiä tapoja kiertää viiden artikkelin rajoitus.)

Lähes päivittäin voin, jos haluan, lukea päivän hesarin ja vähintäänkin minulla on käytössäni edellisen päivän lehti, koska minulla on useampi mahtava naapuri.  Asun pienessä taloyhtiössä, ja olen kiinnittänyt oveeni lapun, jossa lukee, että otamme vastaan lähipäivien lehtiä.  Useimpina päivinä saamme päivän lehden, viimeistään iltapäivästä, ja parhaimmillaan meillä on eilisen lehti kolmena kopiona.  Sanomalehtijätteen määrää omassa kodissamme tämä toki lisää, mutta totaalista jätteen määrää maailmassa ei.

Vaikka minulle tulisi oma hesari, aamulla, en saa sitä luetuksi heti kokonaan.  Aamurutiiniini ei koskaan ole muutenkaan kuulunut lehden lukeminen, joten päiväys sivun yläreunassa ei ole niin justiinsa.  Voin hyvin lueskella päivän-parinkin takaista lehteä, kun syvennyn johonkin juttuun.  Ja itse asiassa toisinaan, kun askartelen lehdistä kompostipusseja, saatan jämähtää lukemaan vaikka kuukauden vanhoja uutisia.

Useimpina päivinä eräs eläkeläisfaari tosiaan kolauttaa meille lehden jo joskus puoli yhdeksän aikaan, jolloin minulla ei välttämättä ole edes vielä silmät auki.  Päivän lehti aamusta on luksusta, jota en silti edes aina hyödynnä, mutta mahdollisuus nauttia uutiseni uunituoreina aamiaiseni kanssa olisi olemassa (heh).  Nyt nettiaikana ns. isot uutiset sitäpaitsi vanhenevat niin nopeasti, että paperilehdessä olevat uutiset voivat olla vanhoja jo lehden saapuessa.  Siksi paperinen versio sopiikin hyvin juuri juttujen tarkempaan lukemiseen.

Todellisuudessahan saman päivän lehti tulee aniharvoin luettua kokonaan, ja lehdet kasautuvat tässä kämpässä vessaan.  Siellä kelpaa vilkuilla vaikka viikon vanhoja uutisia.

Uutisia roskista

Koska olen alkanut saada lehtiä kotiini, saksin myös ahkerasti kiinnostavia uutisjuttuja talteen.  Tarkoitus on ollut linkkailla niitä tännekin sitä mukaa, mutta nyt noita on kertynyt viime viikoilta varastoon.  Roskista Hesari kyllä kirjoittaa ihan kohtuullisissa määrin, ja muistakin lähteistä on kuulunut kaikenlaista.

En väitä, että tässä on mitenkään kattavasti viime aikojen roskauutisia (!), en ole googlaillut aihetta.  Mutta kas tässä kasaantuneita (!) roskauutisia viime kuukausilta:

HSY alkaa toimittaa kotitalouksien sekajätettä jätevoimalaan
(HSY, päivitetty 1.4. 2014) Tämä oli minulle hyvä uutinen, koska olen ollut huolissani siitä, että pienessä taloyhtiössämme ei ole kerätty energiajätettä.

(HS 26.3.2014) Käsitöiden ja erityisesti kierrätyskäsitöiden (tästä en ole vielä juurikaan bloggaillut, mutta se on suunnitelmissa, odottakaa vain!) Amerikan ansioitunut rantasiivousten järjestäjä Kim Masonerin jäljillä päädyin jokin aika sitten tutkimaan ohjeita siitä, miten muovipusseista voi virkata joogamaton.  Joogan ja kierrätyskäsitöiden ystävänä tykkäsin tästäkin ajatuksesta (mutta en ole varma, kuinka toimiva sellainen matto olisi.  Saattaa olla, että vielä kuulette tästäkin jossakin vaiheessa.)

Suomi on läntisen Euroopan laiskin kierrättäjä
(IL 27.3. 2014) Linkki on Iltalehden pikku-uutiseen, Hesari kirjoitti asiasta pidemmin (kuten mainittua), mutta sitä juttua ei internetin syövereistä löytynyt.  Ilmeisesti kaikkia juttuja ei kuitenkaan nettiin laiteta.

Turusta laivataan roskaa Viroon poltettavaksi
(HS 18.3. 2014) Olennaisinta tässä jutussa on se, että jätteen kuljettaminen Viroon tuottaa vähemmän päästöjä, kuin kaatopaikalle hautaaminen.  Se on tärkeä tieto, koska on aina hyvä, että ei olla vain tekevinään jotakin, vaan että siitä, mitä tehdään, on varmasti hyötyä.  Jutussa myös kiteytetään suomalaista jätepolitiikkaa: "Ensisijaisesti pyritään vähentämään jätteiden määrää ja lisäämään uudelleenkäyttöä. Kolmanneksi halutaan jätteet kierrätykseen. Polttaminen on listalla vasta neljäntenä."

Jätteen vähentämisen ja kierrättämisen osalta talkoisiin voimme siis osallistua me kaikki, ja keinojen löytäminen jätteen määrän vähentämiseksi arjessa on myös tämän blogin tarkoitus.  Tähän juttuun on sidottu myös seuraava tietoisku samasta lähteestä ja samalta päivältä:
Jätevienti rajan yli jatkuu lähivuodet (HS 18.3. 2014)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti