Näytetään tekstit, joissa on tunniste käytetty tavara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käytetty tavara. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Elämäntapamme tuottaa jätettä Afrikkaan

Hesarin mukaan vaatetuskauppa on löytänyt kierrätyksen, mutta aiemminkin linkkaamani mainio trashionista Outi Les Pyy arvostelee hyvin ja syystä tätä blogissaan.  Outin juttu linkkauksineen on niin tyhjentävä, etten vesitä sitä omilla höpinöilläni, lukekaa pois!  

Tai no, sen verran mainitsen, että UFF ei korkeiden hintojensa takia ole aikoihin ollut suosikkikirppisteni listalla, ja lisäksi olen kuullut tästä aiemminkin.  Siis siitä että kyseinen lafka laivaa Afrikkaan lumppua, jota ei voida myydä sen paremmin täällä, kuin sielläkään.  Toisin sanoen länkkärin voittoa tavoittelevan halpatuotannon myymättömät lopputulokset päätyvät kehitysmaiden niskoille.

Outi tiivistää nasevasti: Ainoa ekologisesti vaikuttava tapa vaatteen valmistajille on supistaa tuotantoa ja parantaa laatua.  Lause tässä ja ekassa kirjoituksessa vie Outin toiseen mainioon kirjoitukseen, joka liittyy himoshoppailuun.  Kyseinen juttu shoppailijatyypistä jäi kyllä minunkin mieleen, oli sen verran pöyristyttävää luettavaa.

Ylipäätään koko Outin blogi on syvä ja tuhti paketti ekologista vaatetietoutta, ja mikä parasta, täysin ajan hermolla.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Mistä vaatteet tulevat, ja minne ne päätyvät?

Outi Pyy blogaa erinomaisesti "ekologisen" muodin nurjasta puolesta.  Eli toisin sanoen, kun iso firma sanoo sinulle tehneensä jotakin ekologista, epäile.  

Ja puheenollen kirpputoreista, edes ne eivät pelasta maailmaa.  Haluan jakaa myös jutun muutaman vuoden takaa, sillä Suomi hukkuu naisten vaatteisiin - ja niin hukkuu koko maailmakin.  Meiltä laivataan uutta ja käytettyä kehitysmaihin, se naamioidaan hyväntekeväisyydeksi, ja silti halpatuontimaiden koneet surraavat uutta mallistoa kymmenen kertaa vuodessa.  

Ja edes siellä, mistä halvat vaatteet tulevat, eivät asiat ole hyvin.  Kambotzassa esimerkiksi ei useinkaan ole mitään muuta työtä tarjolla, mutta pienellä palkalla on mahdotonta tulla toimeen.  

Yltäkylläisyyden kulttuuri on luonut hirviön, joka syö omaa häntäänsä.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Nenäliinat

Sanna pohti Ekojalanjäljillä -blogissaan roskien kertymistä.  Postaus sivusi mm. kankaisia nenäliinoja ja sitä, miten pakkausjätettä voisi vähentää.

Sanna arveli, että flunssakäytössä kertakäyttönenäliinat hakkaavat kankaiset, mutta rohkenen olla eri mieltä.  Olen jossakin vaiheessa siksakkaillut lakanoista leikatuista neliöistä jokusen kappaleen kestonenäliinoja sekä ostellut niitä sieltä täältä, missä nyt on tullut vastaan (olen ns. vanhanaikaisista tekstiilikaupoista löytänyt jopa uusia...), ja käyttänytkin noita mielelläni.  Kovin nätti siksakkireuna ei ole, ja muutamien pesujen jälkeen rispaantuukin jonkin verran, mutta varsinainen reunankääntö tuntui hyvin vaivalloiselta ajatukselta, saati pitsireunojen värkkääminen (Vaikka valmispitsin kyllä ompelee reunaan yhtä helposti, kuin sen siksakin.  Tällaiset pienet ompelutyöt vain eivät ole kaikkein inspiroivimpia, kun kaapit ovat pullollaan keskeneräisiä projekteja muutenkin.)

Suhteessa paperinenäliinoihin kangasliina on nenän herkälle iholle mielettömän ihanan tuntuinen.  Kangasnenäliinan käyttö vähentää huomattavasti flunssan aiheuttamaa efektiä, jossa nenänpielet helottavat punaisina, iho on ärtynyt ja pyyhkiminen sattuu.  Ilmeisesti saman efektin välttämiseksi jotkut paperinenäliinamerkit ovat mainostaneet, että niihin on lisätty kosteusvoidetta tai aloe veraa.  Tietääkö kukaan, toimiiko moinen?

Viime keväänä minua potkaisi onni.  Olin hautonut mielessäni haavetta suuresta nenäliinavarastosta, mutta askartelu ei houkuttanut.  Tongin laatikoita ja kaappeja talossa, joka on tyhjentynyt muutaman vanhan sukulaisen kuoltua, ja perintöasioiden takia tavarat ovat jääneet tutkimatta ja jakamatta.  Perikunnan luvalla minulla oli oikeus ottaa mukaani käytännössä, mitä vain halusin.

Löysin paketin nenäliinoja.  Paketti näytti tältä:



Nenäliinoja sen sisällä oli pari-kolmekymmentä kappaletta, suurin osa pitsireunaisia ja puuvillaisia.  Ne eivät valitettavasti näy nyt kuvassa, koska ovat kaikki pyykissä.  Minäkin sairastin flunssan uuden vuoden jälkeen, joten nenäliinani pääsivät tosi käyttöön.  Tässä kuvassa stand-ininä toimii kuin toimiikin paperinenäliinapaketti.  (Jouduin hiljan ostamaan sellaisen, koska olin ulkona, nenä vuoti huikeasti enkä ollut muistanut jemmata kangasliinoja taskuihin.  Tämä on suurin ongelma nenäliinojen kanssa ylipäänsä, en meinaa muistaa ottaa niitä mukaan.  Olen aika hajamielinen tyyppi.)

Flunssan myötä kantani on kuitenkin kiistaton: ilman muuta kankainen nenäliina.  Kaikille ei tietenkään voi käydä yhtä hyvää tuuria, kuin minulla, että kasa vanhoja hyviä nenäliinoja vain tipahtaa taivaasta syliin.  Rohkaisen kuitenkin keräilemään omaa liinavarastoa, mistä niitä nyt sattuu löytymäänkin.  Jos kirpparin vintage-liinoja kehtaa pesun jälkeen käyttää, sieltä voi olla hyvä aloittaa etsinnät.  Jotkut "vanhanaikaiset" tekstiilikaupat voivat myös myydä kangasnenäliinoja, jos niitä hoksaa kysyä.

Parhaiten nenäliinat peseytyvät pesupussissa, kuudessakympissä, muun kuudenkympin pyykin, eli lakanoiden ja pyyhkeiden joukossa.  Jos on oikein marttamainen olo, voi liinaset vielä silitelläkin.  Itse jaksan joskus silittää omani.  Kostutan ne ensin suihkepullolla ja silitän sitten ensin koko liinan ja sitten vielä kaksi tai kolme taitosta, vähän liinan koosta riippuen.  Silitetty pitsireunainen nenäliina on ihanan ylellinen!

(Sellainen vinkki vielä paperinenäliinojen suurkuluttajille, että nenäliinan, kuten muutkin pehmopaperit, saa laittaa biojätteeseen.)