Minimalismiharjoituksia matkalla

En ole mikään kokenut matkailija ainakaan siinä mielessä, että monien muiden hippien tapaan en ole viettänyt päivää tai hetkeäkään Intiassa, saati karkaa ulkomaille, kun yhtään ylimääräistä rahaa löytyy.

Tai kenties kuitenkin viimeistä, en tosin tiedä, onko se luettavissa hippitoiminnaksi. Lennänkin, sitä paitsi. Varsin vähän kylläkin, koska sitä ylimääräistä (mikä on ylimääräistä? Pidän matkoja kuitenkin investointeina) rahaa harvoin on.

Nyt olen kuitenkin matkalla. Aikaa kirjoittamiseenkaan ei kaikelta nauttimiselta ja näkemiseltä olisi, mutta kun sain (perhana) viimeisiksi päiviksi flunssan.  Poden sitä täällä uusien tuttavien sohvalla tyhjässä talossa. 

Olemme olleet reissussa paluupäiväämme (pitkäperjantai) mennessä melko tasan neljä viikkoa, viimeisessä etapissamme, Barcelonassakin, lähes kaksi, ja olen tuikannut koipeni Välimereen (siksiköhän olen kipeäkin..?! Kylmää se oli, mutta ei palellut.) joten en voi valittaa, etteikö kokemus olisi ollut jo hintansa veroinen. Kyseessä on kovan luokan budjettimatkailu. Kaikki välimatkat on taitettu busseilla.  Varmaankin haasteellisin seikka on ollut ruoan löytäminen keliaakikolle näissä tuoreiden leipien luvatuissa maissa, joissa leipomot levittävät huumaavia tuoksujaan harva se minuutti, kun kävelee kadulla.  Gluteenittoman ruokavalion muodikkuus (!?) on ollut avuksi. 

Nähty on: Saksa (kaksi kaupunkia ja matkalla vilauksia muutamasta muusta), Belgia (turistityyliin päivämatkoja eri kaupunkeihin, tukikohtana postikorttimainen Mechelen) Pariisi, sekä lopullinen määränpäämme, nyt jo tutuksi käynyt Barcelona. Jostain syystä B-kirjain muodostui matkaamme määrittäväksi aakkoseksi: Bremen, Bochum, Bryssel, Brügge, Barcelona. Syrjähyppyjä Antwerpeniin, Mecheleniin ja Pariisin.

Jatkuva paikan vaihtaminen kolmen-neljän päivän välein on ollut kovaa työtä.  Olemme asuneet enimmäkseen ihmisten luona, hostellissa vietimme alle viikon. Vinkki sohvasurffauksesta haaveileville: jos mielitte isoon kaupunkiin, varatkaa paikka ajoissa.  Pariisin ja Barcelonan kohdalla kirjoitimme lähes kymmenkunta hakemusta, mutta vastauksia ei joko tullut ollenkaan, tai majoittajien sohvat olivat täynnä.  Kavereista oli siis apua, olimme onnekkaita - Pariisista löytyi yksi tuttu ja Barcelonasta muutaman hostelliyön jälkeen tutun tuttu.

Blogin aiheeseen: miten voivat matkatavarat ja jätteentuotanto? Kierrätys on ollut omituista jo Saksasta alkaen, "plastic" käsittää niin siellä kuin täälläkin mm. metallitölkit.  Meillä on kauppakassit, joita olemme enimmäkseen onnistuneet käyttämään, vaikka myönnämme syyllisyytemme noin muutama muovikassin vastaanottamiseen, kun ruokalasti ei mahtunutkaan omiimme.  Kestohedelmäpusseja matkassa ei ole ollut, joten pieniäkin muovipusseja on käsiemme kautta kulkenut, kun olemme hankkineet tuoretavaraa. Jotta kaikki pakkauksitta ostettava olisi reissussa kunnolla hyödynnettävissä, pitäisikin mukana siis kantaa peruskauppakassien lisäksi myös jonkinlaisa rasioita tai vastaavia, ja sellaiset vievät tilaa.

Rinkkani painoksi lentokenttähenkilö ilmoitti 11,4 kiloa, alle sallitun 15 kilon siis jäi reilusti. Olin hämmentynyt siitä, että puolison paketti painoi vain kuutisen kiloa.  Miten tai mistä olen voinut saada viisi kiloa enemmän kamaa? Tosin pyykkipussimme paljastivat noin viikon matkailun jälkeen, että jotenkin myös muutamassa päivässä käyttämieni vaatteiden massa on paljon suurempi.  Vaihdan trikoot joka toinen päivä, mukana niitä lienee viidet, alaosan vaatteina kannan mukanani yksiä farkkuja, hametta ja haaremihousuja.  Minulla on ollut myös kaksi yöasua, joita kylmimmissä olosuhteissa olen käyttänyt yhtaikaa: pyjama ja lyhyt, t-paitahihainen yöpaita.  Yläosan vaatteita on neljä: kaksi mustaa avattavaa neuletta, collegepaita ja Bochumista uutena (!) ostamani paita. (Sinä päivänä palelin. Yleensäkin sään ennakoiminen on ollut Suomen kylmää kevättä etelämpään paenneille vaikeaa: suhteellinen kuumuus hämää luulemaan, että lämpö jatkuu iltaan asti. Kesäisinhän sellaista sattuu Suomessakin.)  Olemme pesseet pyykkiä neljästi, siis noin kerran viidessä tai kuudessa päivässä. Brysseliläiseen roskikseen (!) jäi eräs kirppisvillatakki, joka hiutui aina uudellen vierestä, kun sen jostakin parsin. Siihen asti se oli ollut korvaamaton ystäväni, koska mukanani oli vain kevättakki, mutta ikävä ei ole tullut. Erostamme voinee päätellä, että Brysselissä aurinko alkoi myös tosiaan lämmittää.

Täällä Barcelonassa vierailimme upeassa squat-puutarhamestassa, joka kuhisi eri ikäisiä hippejä. Opin termin WOOFing, working on organic farms, jota nuoremmat ympäristötietoiset tyypit tuntuvat harrastavan. Olen käynyt mitä moninaisimpia keskusteluita erilaisista poliittisista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä.  Tiedättehän - siitä, miten maailma just nyt makaa.

Kotiinlähdön yhteydessä jätän taakseni käyttämäni rinkan (puolison vanha, useasta kohtaa reikäinen) jonka tilalle hankin rullattavan lentolaukun, sekä makuupussini (kylmä ja ikivanha). Seuraavaa reissua varten hankintalistalla on siis uusi (eli jonkun vanha) rinkka, koska en aio ryhtyä kokonaan Samsonite-matkailijaksi.  Omaa rullalaukkua minulla ei ole koskaan ollut, olen lainaillut äidiltä ja kavereilta.

Nyt väsyttää silmiä. Menen keittelemään ihanan tuoreista aineksista sitruuna-inkiväärijuomaa.  Kaikki matkalla poimittu ja opittu odottaa porisemistaan oppimisen keitokseksi: olen hidas havaitsemaan, "mitä jäi käteen". Makustelen matkatunnelmia ja -ajatuksia ja -oppitunteja vielä pitkän aikaa jälkeenpäin. Siksi täältä vielä matkan keskeltä näin käytännönläheinen postaus. Vasta palattuani ja jonkin aikaa kotona oltuani tiedän ja tajuan, mitä todella on tapahtunut.  Nyt voin sanoa, että seuraavan matkani yhteydessä saatan olla jo taas vähän viisaampi, mitä tulee jätteisiin ja pakkaamisen. Tällä reissulla on kaikesta huolimatta ollut yhtä ja toista hukassa tämän tästä.

Minkälaisia matkoja te, lukijani, olette tehneet? Minkälaisia havaintoja olette tehneet muilla mailla - minimalismista, jätteistä, kierrättämisestä ja ympäristöasioista?  Kommentit ovat tervetulleita!

Huonot standardit

Katselen lifestyle-ohjelmaa Yle Areenasta, tarkemmin, Täydellinen elämä -nimistä norjalaista dokumentaarista sarjaa.  Olen kuluttanut hömppätosi-tv:tä enemmänkin jossakin vaiheessa, joten tyylilaji on tuttu.

Tässä kahdeksanosaisessa ohjelmassa Ida Fladen, radiotoimittaja, alkaa elää terveyslehtien vinkkien mukaan.  Ruokavalioremontin kohdalla superruoka-asiantuntija John tyhjää Idan jääkaapin prosessoiduista ruoista.  (Sivumennen sanoen, sisällöllisesti jäätävä kohtaus: minunkaan kohtuullisen terveelliseksi luulemani ruokavalioni ei ainakaan superruokanäkökulmasta ole juuri mistään kotoisin... no.  Eteenpäin:)  Ruoat kerätään lasipulloineen jne. isoon jätesäkkiin, ja kun tyypit käyvät kaupassa, kaikki pakataan tietenkin muovipusseihin.

Ymmärrän, ettei tämän ohjelman pointti ole ympäristön huomioiminen, vaan Idan elämäntavan korjaaminen.  Mutta olisiko mahdollista kunnioittaa myös pahoinvoivaa maapalloamme, ja, jos kerran syömäkelpoista ruokaa ON pakko heittää, pois, olisiko mahdollista lajitella biojätteet, lasi, metalli ja sekajätteet, tai edes kertoa, että ohjelma-ajan säästämiseksi emme lajittele nyt, vaan myöhemmin...

Koska jotenkin oman elämän parantamisen kanssa on mielestäni suorastaan ristiriidassa se, ettei elämäntaparemontissa ajatella myös ympäristöä.

Samanlaisia mutkia vedetään suoriksi kaikenlaisissa elämäntapaohjelmissa.  Kestävän kehityksen näkökulmaa ei huomioida.  Toivoisin kuitenkin, että myös yksilön elämän fiksaamisessa kunnioitettaisiin kestävän kehityksen periaatteita, ja esimerkiksi kierrätyksestä muistuttaminen olisi tällaisissa ohjelmissa standardi.

Dyykkijumalten suosiossa

Meillä on ollut harvinainen onni dyykkauksen suhteen.  Autollinen kaverimme on touhusta myöskin innostunut, ja on jo useamman kuukauden ajan kuskannut meitä dyykkipaikoille - avoimet roskikset sijaitsevat nykyään aika kaukana residenssistämme.  Olemme käyneet metsästyksellä kahtena peräkkäisenä iltana, ja ainoastaan dyykin antimista koostuva aamiainen numero 2 näytti tänään tältä:

Erikoisjuustot olivat aivan huoneenlämpimiä ja lötsähtäneitä, mutta niissä ei näkynyt hometta, joten päätin ottaa ne mukaan ja nyt, kun pistelen naamaani, en ainakaan kadu.  Puoliso jo maisteli chiligoudaa eilen.  

Kuopiolainen dyykkari on joutunut lainopillisten toimien kohteeksi dyykkausreissunsa ansiosta, ja meillekin on tullut hiljattain ikävä kohtaaminen erään kaupan henkilökunnan kanssa, mutta emme haluaisi luopua tästä tuhlausta vähentävästä ja rakkaasta harrastuksesta pikkumaisten kauppiaiden takia.

Emme käy ostoksilla samoissa paikoissa, missä dyykkaamme, joten suoranaisesta tulonmenetyksestä ei kauppiaan kannalta ole kyse.

Roskajournalismia 1 ja 2

Käytetyt uutiset

Olen saanut sanomalehden ilmaiseksi noin vuoden ajan.  Sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat päätti alkaa rajoittaa viikoittaisen, ilmaisen nettiartikkelimäärän viiteen (!), aloin minä hankkia itselleni ilmaisia paperihesareita.  (Mitä verkkolehteen tulee, on kyllä olemassa tietoteknisiä tapoja kiertää viiden artikkelin rajoitus.)

Lähes päivittäin voin, jos haluan, lukea päivän hesarin ja vähintäänkin minulla on käytössäni edellisen päivän lehti, koska minulla on useampi mahtava naapuri.  Asun pienessä taloyhtiössä, ja olen kiinnittänyt oveeni lapun, jossa lukee, että otamme vastaan lähipäivien lehtiä.  Useimpina päivinä saamme päivän lehden, viimeistään iltapäivästä, ja parhaimmillaan meillä on eilisen lehti kolmena kopiona.  Sanomalehtijätteen määrää omassa kodissamme tämä toki lisää, mutta totaalista jätteen määrää maailmassa ei.

Vaikka minulle tulisi oma hesari, aamulla, en saa sitä luetuksi heti kokonaan.  Aamurutiiniini ei koskaan ole muutenkaan kuulunut lehden lukeminen, joten päiväys sivun yläreunassa ei ole niin justiinsa.  Voin hyvin lueskella päivän-parinkin takaista lehteä, kun syvennyn johonkin juttuun.  Ja itse asiassa toisinaan, kun askartelen lehdistä kompostipusseja, saatan jämähtää lukemaan vaikka kuukauden vanhoja uutisia.

Useimpina päivinä eräs eläkeläisfaari tosiaan kolauttaa meille lehden jo joskus puoli yhdeksän aikaan, jolloin minulla ei välttämättä ole edes vielä silmät auki.  Päivän lehti aamusta on luksusta, jota en silti edes aina hyödynnä, mutta mahdollisuus nauttia uutiseni uunituoreina aamiaiseni kanssa olisi olemassa (heh).  Nyt nettiaikana ns. isot uutiset sitäpaitsi vanhenevat niin nopeasti, että paperilehdessä olevat uutiset voivat olla vanhoja jo lehden saapuessa.  Siksi paperinen versio sopiikin hyvin juuri juttujen tarkempaan lukemiseen.

Todellisuudessahan saman päivän lehti tulee aniharvoin luettua kokonaan, ja lehdet kasautuvat tässä kämpässä vessaan.  Siellä kelpaa vilkuilla vaikka viikon vanhoja uutisia.

Uutisia roskista

Koska olen alkanut saada lehtiä kotiini, saksin myös ahkerasti kiinnostavia uutisjuttuja talteen.  Tarkoitus on ollut linkkailla niitä tännekin sitä mukaa, mutta nyt noita on kertynyt viime viikoilta varastoon.  Roskista Hesari kyllä kirjoittaa ihan kohtuullisissa määrin, ja muistakin lähteistä on kuulunut kaikenlaista.

En väitä, että tässä on mitenkään kattavasti viime aikojen roskauutisia (!), en ole googlaillut aihetta.  Mutta kas tässä kasaantuneita (!) roskauutisia viime kuukausilta:

HSY alkaa toimittaa kotitalouksien sekajätettä jätevoimalaan
(HSY, päivitetty 1.4. 2014) Tämä oli minulle hyvä uutinen, koska olen ollut huolissani siitä, että pienessä taloyhtiössämme ei ole kerätty energiajätettä.

Muovipussi kelpaa jälleen virkkaajille

(HS 26.3.2014) Käsitöiden ja erityisesti kierrätyskäsitöiden (tästä en ole vielä juurikaan bloggaillut, mutta se on suunnitelmissa, odottakaa vain!) Amerikan ansioitunut rantasiivousten järjestäjä Kim Masonerin jäljillä päädyin jokin aika sitten tutkimaan ohjeita siitä, miten muovipusseista voi virkata joogamaton.  Joogan ja kierrätyskäsitöiden ystävänä tykkäsin tästäkin ajatuksesta (mutta en ole varma, kuinka toimiva sellainen matto olisi.  Saattaa olla, että vielä kuulette tästäkin jossakin vaiheessa.)

Suomi on läntisen Euroopan laiskin kierrättäjä
(IL 27.3. 2014) Linkki on Iltalehden pikku-uutiseen, Hesari kirjoitti asiasta pidemmin (kuten mainittua), mutta sitä juttua ei internetin syövereistä löytynyt.  Ilmeisesti kaikkia juttuja ei kuitenkaan nettiin laiteta.

Turusta laivataan roskaa Viroon poltettavaksi
(HS 18.3. 2014) Olennaisinta tässä jutussa on se, että jätteen kuljettaminen Viroon tuottaa vähemmän päästöjä, kuin kaatopaikalle hautaaminen.  Se on tärkeä tieto, koska on aina hyvä, että ei olla vain tekevinään jotakin, vaan että siitä, mitä tehdään, on varmasti hyötyä.  Jutussa myös kiteytetään suomalaista jätepolitiikkaa: "Ensisijaisesti pyritään vähentämään jätteiden määrää ja lisäämään uudelleenkäyttöä. Kolmanneksi halutaan jätteet kierrätykseen. Polttaminen on listalla vasta neljäntenä."

Jätteen vähentämisen ja kierrättämisen osalta talkoisiin voimme siis osallistua me kaikki, ja keinojen löytäminen jätteen määrän vähentämiseksi arjessa on myös tämän blogin tarkoitus.  Tähän juttuun on sidottu myös seuraava tietoisku samasta lähteestä ja samalta päivältä:
Jätevienti rajan yli jatkuu lähivuodet (HS 18.3. 2014)

Pakkaukset

Pakkaus kertoo tuotteesta enemmän, kuin sisältö.  Shampoopulloja on seitsemää eri väriä, sisällä oleva neste näyttää kuta kuinkin samalta - ja onkin, jos tarkistaa listan valmistusaineista.  Luvatut tehoaineiden määrät litkussa ovat promillejen luokkaa, eikä niiden teho edes perustu oikeasti tutkittuun tietoon.  Sloganit ovat keksittyjä ja kuulostavat hyvältä.  Tosiasiassa shampoossa on silikonia, joka siloittaa hiuksen pinnassa olevaa kaarnamaista solukkoa, ja hiukset muuttuvat huikean liukkaiksi.

Me emme tarvitse kaikkia niitä määriä kosmetiikkaa, vaikka mainosten Photoshopissa siloitetut kasvot ja vyötäröstä kavennetut kehot saavat meidät luulemaan, että tarvitsemme.  (Aion postata kosmetiikasta myöhemmin.)

Kun luin Garbologyn, eräs tajuntaaräjäyttävimmistä asioista, joita se sai minut tajuamaan, oli se, kuinka sidottu tämä nykyinen kulttuurimme on tapaansa tuottaa jätettä.  Jäte on yltäkylläisyyteen perustuvan talouskulttuurin, ainakin tämän meidän länkkäriversiomme, välttämätön sivutuote.

40-50-luvun markkinamiehet tiesivät, mitä he olivat tekemässä, kun maailma sotien jälkeen alkoi muuttua yhä markkinavetoisemmaksi.  Olemme tulleet sokeiksi mm. sille, että tuotesuunnittelu ja brändäyksen periaate sotii säästäväisyyden perusarvoa vastaan. (Garbology, s.59)  Sehän tähtää siihen, että heitämme tavarat pois ennen, kuin olemme käyttäneet ne loppuun, ja ostamme uutta.  Että ostamme jotakin, vaikka meillä olisi vanha ja toimiva, vain koska se näyttää paremmalta.

Oma sukupolveni, 80-90-luvulla kasvaneet, ovat eläneet jo niin syvällä tähän ajatukseen perustuvassa kulutuskulttuurissa, ettei se tunnu meistä edes oudolta.  Silti siitä voi oppia pois.

Olen itsekin perehtynyt tuotesuunnitteluun sen verran, että tiedän, miten se toimii.  Minulla on aika hyvä haju siitä, millä tavalla muotoillaan konsepteja, joista ihmiset tykkäävät ja jotka toimivat.  Itsekin pidän hyvästä suunnittelusta juuri siksi, että sillä voidaan päästä myös pitkäkestoiseen ja toimivaan lopputulokseen.  En siis hyökkää yksiselitteisesti tuotesuunnittelua vastaan.

Mutta jokin osa tuotesuunnittelusta, erityisesti pakkaussunnittelusta ja brändäyksestä ilman muuta tähtää siihen, että tuote - pakkaus, ulkoasu, tuotteen "fiilis" (oikeasti, tuotteen fiilis?!?  mutta se on ihan oikea asia.  Kaikkihan me tiedämme sen ilmiön, kun tuntuu, että jokin tuote kaupassa huutaa meidän nimeämme.  Olet koukussa!) todellakin ihan itsessään houkuttelisi meidät haluamaan sen itsellemme ja uhraamaan jotakin - kuten arvokasta aikaamme työtuntien muodossa - siihen, että saamme sen.

On tietenkin myös tunnistettavuus.  Esimerkiksi Coca Cola tunnetaan maailmassa paremmin, kuin Jeesus.  (Brändi tosin Jeesuskin, jostakin näkökulmasta...)

Aivan tavallisten, arkisen oloisten ruokakauppojen hyllyt on järjestetty niin, että katse osuu ensimmäiseksi tuotteisiin, joilla on paras kate.  Katse on automaattinen.  Lähes huomaamattamme ostamme asioita, joita emme tarvitse.  Suuria pakkauksia, koska kilohinta on halvempi.  Vitsi on vain, että kauppa saa taas isomman osan rahoistamme kerralla pois.  Ja pussillinen Snickersejä joko siirtyy massaksi vyötäröllemme tai kaappien täytteeksi, ja lopulta roskiin.  Ihania, yksittäispakattuja Snickersejä.  Vähintäänkin jokaisen pikku patukan kuoret ja lopulta se iso pussi muuttuu jätteeksi.

Maito tulee purkissa, shampoo tulee pullossa, leipä tulee muovipussissa.  Ostamme mitä hyvänsä, pakkausta on lähes mahdotonta välttää.  Ja koska olemme niin tottuneet pakkauksiin, pitää pinnistää aivojaan, että edes osaa ajatella, mitä tarkoittaisi pyrkimys ostaessa vähentää pakkausjätettä.

Tai jättää se kokonaan pois.

Omistan pari kestohedelmäpussia, ja sellaisia ompelin ja lahjoitin tänä jouluna myös sukulaisilleni joululahjaksi.  Hedelmät lienevätkin tutuin tuote, mitä ihmisten tulee ostettua ilman pakkausta.  Kuitenkin esimerkiksi erilaisissa irtomyyntiä harjoittavissa liikkeissä voisi ainakin teoriassa ostaa tavaraa omaan pakkaukseen, kuten Zero Waste Home -blogin minimalistisankari Bea Johnson tekee.  (Amerikassa mahdollisuudet ostaa irtomyynnistä ovat todennäköisesti runsaammat, kuten tuotteiden tarjonta yleensäkin.) Bea ostaa jopa leivät tyynyliinan sisään!

Maitoa voi tilata omaan pulloon maatilakontaktien kautta.  Kananmunarasiat voi kierrättää luomumunien tuottajille mm. ruokapiirien kautta.  Näitä innovatiivisia tapoja vähentää pakkausjätettä löytyy kyllä, mutta ne eivät ole mitenkään ilmeisin ratkaisu.  Maailma on rakentunut pakkaustuotannon varaan.

Kun seuraavan kerran tulee tarvetta irtotuotteille, aion kokeilla myös irtomyyntiliikkeessä asiointia oman astian, vaikkapa lasi- tai muovipurkin kanssa.

Bea on onnistunut vähentämään taloutensa sekajätteet lasipurkilliseen vuodessa.  Kaikki muu käsitellään - ja hankitaan - kolmen ärrän periaatetta noudattaen.  Reduce, reuse, recycle.

Vähennä, käytä uudelleen, kierrätä.  Bea on jatkanut tätä listaa vielä sanalla refuse, kieltäydy.  Älä ota vastaan ilmaista kuulakärkikynää tai muita pikkuesineitä, vaikka ne ovat ilmaisia.  Jopa kaupan ilmaiset maistiaiset tuottavat jätettä, nehän tarjoillaan sievästi pienistä muovialustoista.  Silmät jätteen syntymiselle pitää avata, jotta hoksaa, millaisia määriä sitä me joudummekaan tuottamaan.

Ota eväät, jotka nautit uudelleenkäytettävistä omista astioistasi.  Hanki kankaisia lautasliinoja, ettet tarvitse talouspaperia.  Kierrätyskin on loukku: kierrättämisen mahdollisuus saa meidät ajattelemaan, ettei kartonki, paperi tai biojäte ole jätettä ollenkaan.  Kuitenkin nämäkin vievät resursseja.  Kierrätys hyvä, kestävä parempi.

Hanki kestävä kahvimuki, ja lupaa, ettet koskaan osta kahvia, ellei sinulla ole omaa mukiasi mukana. Tai vielä parempaa, säästä rahaa ja ota kahvi tai tee mukaan jo kotoa.  Itselläni on Keep Cup, mutta ei kestomukin toki tarvitse olla näin trendikäs.  Claes Ohlsonilta voi ostaa termosmukin tai pienen termospullon, jolloin kaikkea juomaa ei edes tarvitse juoda kerralla.

Jossakin kiihkeän talouskasvun tavoittelun vaiheessa lainsäädäntö on todellakin vahvasti suosinut jätteentuotantoa talouskasvun voitoksi.  Kahvilat eivät edelleenkään joudu pulittamaan kovinkaan suurta summaa kertakäyttömukien käytöstä - itse asiassa Take Away -kahvi on monin paikoin halvempi.

70-luvulla kertakäyttöastiat tulivat kauppoihin kätevänä ratkaisuna, ja niiden suruton käyttö asianmukaisissa tilaisuuksissa on erittäin yleistä edelleen. Juhlien järjestäjän kannattaa kuitenkin kahdesti miettiä, mitä kertakäyttöastiat itse asiassa tarkoittavat.

Sekajätettä.  On utopiaa, että astiat huuhdottaisiin, ja ne näin päätyisivät kartonki- tai energiajätteeseen.  Juhlien luonne harvemmin sallii tällaista toimintaa.

Kierrätyskeskus pyrkii vastustamaan tätä kulttuuria lainaamalla astioita, ja käyttää houkuttimena mm. sitä, ettei astioita tarvitse tiskata.  Hinta on myös huokea.  Tänä design-häiden aikana tosin ulkonäkökriittiset voivat nyrpistellä astioiden vaatimattomuudelle.  Muoviastiat ovat kuitenkin kevyitä kuljettaa, vaikkapa IKEA-kassissa piknikille.

Suomessa on nyt kuitenkin tulossa voimaan laki, joka siirtää vastuuta pakkauksista tuottajille, hitaasti mutta varmasti.  Yksi vastuullisen jätteenkäsittelyn ongelmista onkin, ettei yrityksillä ole suurimmassa osassa tapauksista minkäänlaisia vastuita pakkausjätteen määrästä.

Keväällä kuultiin myöskin kummia pesuaineiden irtomyynnistä, joka esimerkiksi oli merkittävä pakkausjätteään vähentäjä.  Tämä oli luonnollisesti ihan surkea uutinen.  Varsinkin, kun tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa irtomyynti olisi aiheuttanut ongelmia.

Kuluttaja voi valita tuotteensa pakkausjätteen perusteella.  Onko pakkausjäte kierrätettävää?  Onko mahdollista ostaa omaan astiaan?

Ekojuoksuaika vol. 1

Helsingissä alkaa lumi sulaa, ja kevään kummalliset tuoksut lennähtävät tämän tästä nenään.  Hiljattain, loskaisena, mutta vielä valkoisena lauantaina, vieraanani oli pietarilainen nuori nainen, joka ihasteli meidänkin kaupunginosamme lukuisia puita ja metsämäisiä ulkoilulenkkejä.  Pietarin puistot ovat graafisia ja hyvinhoidettuja, ja suurkaupunki leviää muutenkin laajalle, metsään on pitkä matka.  Helsinki on pikkuinen kyläpahanen todellisen miljoonakaupungin asukkaalle, talot on rakennettu väljästi ja pieniä ja vähän isompiakin metsiköitä kohoaa siellä täällä.

Mutta mitä huomaankaan, kun kävelen tuon metsikön ohitse?  Vierellä on kiireisiä kävelyreittejä, autoteitä ja junaratakin... lumen alta paljastuneella, vielä kasvittomalla ja karulla maalla, ja junaradan varsilla eritoten laiduntaa isompien ja pienempien roskien karja, jota ei reippainkaan paimenkoira saa liikkumaan omin jaloin.  Tarvitaan työhanskat tai roskapiikki, iso jätesäkki ja urheilumieltä.

Suosikkisivustoihini kuuluva Care2 listaa joukon muitakin hupaisia juoksutrendejä, mutta kaltaiseni hippiäisen kiinnostuksen herättää erityisesti "eco-running", ekojuoksu, vaikka en juoksua ole oikein harrastanutkaan.  Toisaalta roskanbongaajan ei ole pakko juosta. kävelytreenikin monipuolistuu kummasti kyykkimällä ja kumartelemalla.  Sitä paitsi lähipusikoideni roskan määrällä ei ehdi juosta askeltakaan, kun jo taas pitää kumartua poimimaan jotakin.  Pahimmissa kohdissa roskia on neliömetrilläkin jo useampi.

Garbology kertoi Amerikan rantojen siivoamisessa kunnostautuneesta Kim Masonerista ja tämän miehestä, jotka yksinkertaisesti otti kävelylenkeilleen mukaan pussin ja keräsi siihen roskia sitä mukaa, kun niitä tuli vastaan.  Ennen pitkää harrastus johti siihen, että heiltä alettiin kysellä ylimääräisten pussien perään.  Vastaantulijatkin halusivat kerätä roskia, kun näkivät hyvän esimerkin.

Tänään suunnittelinkin seuraavaa: oikein roskaisista maisemista voisin ottaa ennen- ja jälkeen- kuvat, kuin meikattavasta ihmisestä ikään, ja postata ne tänne blogiin.

Palaan raportoimaan, kun pääsen tuumasta toimeen!

Alku

Olen kolmikymppinen helsinkiläinen.  Asun kohtuullisen kokoisessa kaksiossa avomiehen kanssa, kuljen pyörällä ja julkisilla liikennevälineillä.

Olen harrastanut "ekologisia juttuja" jo monen monta vuotta.  Alkusysäyksenä lienee ollut asiaan kallellaan olleet ystävät ja oma kiinnostukseni kaikenlaiseen maailmanpelastamiseen.

Ekologisen ja niukkaan kulutukseen tähtäävä ajattelu on vallannut aivokapasiteettiani pikkuhiljaa ja muuttunut normiksi.  

Olen erittäin huolissani omasta ja muiden länsimaalaisten jälkeensä jättämästä jätemäärästä.  Suomalainen tuottaa vuodessa 400-500 kiloa jätettä.  

Hiljattain tielleni osui ihmeellinen kirja.  Se käsittelee amerikkalaista jätefilosofiaa, tutkimusta, jätteenkäsittelykäytäntöjä, sekä erilaisia radikaaleja yksilöitä, jotka toimivat jätteiden vähentämisen alueella.  

Kirja on nimeltään

Garbology - Our Dirty Love Affair with Trash -teoksen on kirjoittanut Edward Humes, ja vaikka en toistaiseksi ole tutustunut miehen muuhun tuotantoon, jo tämä riitti minut vakuuttamaan siitä, että hän on oikealla asialla.  Hän tuo vilpittömästi, lukuisin esimerkein, elävästi ja uskottavasti esille kiistämättömän tosiasian: me emme voi jatkaa tällä tavalla.  Meidän täytyy muuttaa elämämme.

Maailma on epäilemättä hukkumassa roskaan, ja suurin syy siihen on länsimainen elämäntapa, jonka keskiössä on kuluttaminen.

Tässä blogissa pyrin kertomaan omasta matkastani vähemmän jätettä tuottavaan elämäntapaan.  Eikä siinä vielä kaikki - tuottamani jätteen vähentämisen lisäksi haluaisin omistaa vähemmän tavaraa.  Olen aina ollut surkea siivoamaan.  Mitä vähemmän tavaraa omistan, sitä helpommaksi se muuttuu.  Lisäksi uskon, että vaatimaton määrä omaisuutta auttaa pitämään myös mielen kirkkaampana.