Tasapainottelua pakkaamattoman ja edullisen välillä

En ole aikoihin kirjoittanut, koska päivärytmini on muuttunut. Minulla on nyt tekemistä arkisin, herään kuudelta ja seitsemältä olen jo kotioven ulkopuolella. Tulen kotiin myöhään iltapäivällä. Näin on nyt sujunut kolme viikkoa.

Minimalismi, tai sen jatkuva ajatteleminen, on näin väistynyt taka-alalle. Niukka vaatekaappi helpottaa arkeani, samoin kuin lähes huomaamatta syntynyt sälänsiivousrutiini. Nautin jopa siitä, että vaikka en mitään muuta tärkeää jaksa päivän mittaan tehdä, siivoan keittiön ja muut huoneet vähintään pari kertaa viikossa irtotavarasta.

Edellisessä kirjoituksessani olin kirjojen lumoissa, ja arkeen syntynyt ja jäänyt yksi jos toinenkin uusi rutiini. Näistä on kiittäminen ennen kaikkea Zero Waste Home -kirjaa.

Kirjan ohjeita pitää soveltaa Suomeen, ja tietenkin itse kunkin täytyy soveltaa niitä omaan elämäänsä. Omalla kohdallani suurimpia muutoksia on ollut muovivälineiden karsiminen keittiössä ja omien ruoka- ym. ostostapojen muuttuminen.

ZWH tiettyyn ruokalistaan perustuvien ruokaostosten tekoa vain kerran viikossa bensakulujen säästämiseksi. Tämä tietenkin olettaa, että kaikki hoitavat ruokaostoksensa autolla. Meillä ei tarvitse säästää bensakuluissa, ja päinvastoin koko viikon tarpeiden raahaaminen kotiin tuntuu typerältä, kun kaupan ohi tulee kuljettua ja yhtä ja toista puuttuu kuitenkin joka päivä. Olen aina ollut niin köyhä ja elänyt kädestä suuhun, että varautuminen ei muutenkaan ole kuulunut rutiineihini.

Lisäksi olen:

1. Ommellut pieniä puuvillapusseja, jotka suljetaan trikoonauhalla. Olen käyttänyt niitä jo lukemattomia kertoja erilaisten irrallaan myytävien kuivatuotteiden ja myös porkkanoiden ja perunoiden ostamiseen.

2. Kokeillut säilöntää. Säilöin myös tavallisiin lasipurkkeihin puolalaista tomaattia Bean ohjeilla, kun sitä sai eurolla kilo, sekä dyykattuja avomaankurkkuja. Ne ovat jo kadonneet, mistä voinee päätellä, että hyviä olivat. Ensi kesänä vielä enemmän ja organisoidummin!

3. Leipoa itse gluteenittomat leipäni. Irtona tarvikkeista saa kaikki muut, paitsi psylliumin ja hiivan.

4. Vähentänyt muovisten keittiötarvikkeiden käyttöä ja lahjoittanut ison osan poiskin.

5. Alkanut liottaa ja keittää säännöllisesti papuja pakkaseen, jotta niitä voi käyttää sieltä ruokiin nopeasti. Papuja saa ostettua irrallaan mm. Punnitse ja säästä -liikkeestä. Sieltä ostan myös jauhoni.

6. Ylipäätään alkanut käydä tarkemmin läpi kaikkien hankintojen kohdalla sitä, olisiko pakkaamaton tai ekologisemmin pakattu vaihtoehto olemassa, tai voisinko luopua hankinnasta kokonaan.

7. Kokeillut asiointia lounassalaattibaarissa kahden maitopurkin puolikkaan kanssa. Alemmassa punnitsin ostokseni. Tähän "rasiaan" ostin ns. "täytteitä". Vihannekset voi ostaa vihannesosastolta paljon edullisempaan kilohintaan ja koostaa kotona salaatin lasipurkkiin.

8. Ommellut monikäyttöisiä Furoshiki-liinoja, jotka eväiden kanssa toimivat niin lautasliinoina, kuin pakkauksena.

Mikä ei ole muuttunut:

1. Joudumme edelleen ostamaan joitakin pakattuja elintarvikkeita. Koska emme ole vegaaneja, esimerkiksi juusto kuuluu näihin. Sitä ei Suomessa saa pakkaamatta. En kylläkään vielä ole kysynyt, josko jokin kaupoista, joka kelmuttaa erikoisjuustoja paikan päällä (kuten lähimarkettini) voisi ennen purkittamista laittaa minulle juustoa omaan astiaan. Tätä jarruttaa sekin, että ostan erikoisjuustoa vain satunnaisesti. Jatkuvasti me syömme pääasiassa halvinta kermajuustoa.

2. Riisin ja pastan ostamme pakattuna - halvimmatkin riisit pakkaamatta maksavat kahdeksan euroa kilolta, gluteenitonta pastaa ei irtona edes saa.  Ei tunnu mahdolliselta syödä pelkkää perunaa ja uhrata vaihtelua, vaikka muovin kantaminen kotiin ei mukavalta tunnukaan.

3. Maidot - soija- tai laktoosittomat - joudumme ostamaan myös tölkeissä. Meillä molemmilla on laktoosi-intoleranssi, joten minkäänlainen tilamaidon tilailu omiin pulloihin, vaikka mulla siihen olisikin kontakteja, ei ole valitettavasti mahdollista. Maitoa kuluu enimmäkseen espresson kanssa, jota emme kohtuuhinnalla saa myöskään pakkaamattomana.

Yritin kyllä tehdä itse soijamaitoa, tämäkin oli Bean ohje. Se oli hirveää. Käytin sen kyllä, mutta en tee toista kertaa. En enää ole yllättynyt siitä, ettei markkinoillakaan olevista soijamaidoista löydä helpolla kovin hyvää. Myöskään itsetehtyjen pähkinämaitojen laatuun en ole koskaan ollut oikein tyytyväinen - valitettavasti. Käyttäisin mielelläni kasvimaitoa, jos se onnistuisi tai olisi edullisempaa.

Ostin myös ensimmäistä kertaa shampoota omaan pulloon. Vaikka olen ollut aiemmin kriittinen Ole Hyvä! -kosmetiikkaa kohtaan, olen päättänyt antaa näille tuotteille uuden mahdollisuuden - ne kun ovat ainoat, joita täällä Suomessa saa ilman pakkausjätettä.

Kuten monesta asiasta käy ilmi, pienillä tuloillani minun on tasapainoteltava kohtuullisten hintojen tai pakkaamattomuuden valitsemisen välillä. Tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että pakkaamattomina (ja paikallisesti tuotettuina) elintarvikkeet voivat maksaa moninkertaisesti. Tämä on tietenkin myös politiikkaa - toistaiseksi ruoan tuotantomenetelmät ovat sidottuja pakkauksiin. Siitä huolimatta, askel kerrallaan, pienin teoin, liike etenee, ja kenties muuttaa tuota tarjontaa.

Hartaimmin tietenkin toivon, että oma toimeentuloni tulisi tasolle, jonka turvin voisin vetää jätetuotantoni nollaan tinkimättä kovin vakavasti elintasostani. Nyt en voi. Siihen asti joudun tekemään kompromisseja ja tyytymään hiukan vähempään vaikuttamiseen. Voin ihailla kaukaa itseäni - ja jopa Bea Johnsonia - radikaalimpia yksilöitä. Ja kiitollinen pitäisi muistaa olla, koska vaikka suurin osa meistä täällä lännessä elää suhteellisesti suorastaan yltäkylläisesti (oli tulotaso vaikka se kaikkein alhaisin), eivät kuitenkaan kaikki.

"Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa." - Mahatma Gandhi

Pesupähkinät ja aamiaisvinkki

Pyöritin koneellisen pyykkiä pesupähkinöiden kanssa.  Muuten tässä ei varmaan olisi hipin sanomana mitään outoa, mutta minun pesupähkinäni ovat muhineet kaapin pohjalla jo kolmisen vuotta.  Pesupähkinät aiheuttivat minulle erään hyvin spesifin oireen, kun käytin niitä myös alusvaatteiden pesemiseen.  Samasta oireesta kärsin, jos käytän hajustettuja pyykinpesuaineita.  Joten ensikokeilujen jälkeen jouduin hylkäämään pesupähkinöiden käytön.  Tänä aamuna, kun oli kiire pestä pyykkiä - on tulossa yövieraita, joille ei ollut lakanoita, ja kiitos helteiden ne kuivuvat kyllä iltaan mennessä - ja pyykinpesuaine oli lopussa, tajusin ne pähkinät.  Olin kyllä jo matkalla kauppaan, mutta käytin niitä lopulta silti.  Arvelen, että lakanoiden peseminen pähkinöillä ei aiheuta mainitsemani oireen paluuta.

Pyykinpesuaineen valinta aiheuttikin melkoista pohdintaa, pyörin hyllyllä pitkän tovin.  En ole vihkiytynyt ekopesuaineiden käyttäjä (mistä poden hiukan huonoa omaatuntoa), enkä liioin ole ostellut pyykinpesuainetta irtomyynnistä, astianpesuainetta kylläkin.  Se on kyllä toimiva systeemi, on jotenkin uskomattoman tyydyttävää voida käyttää samaa pulloa uudelleen.  Jätteenä pesuainepullo tuntuu tosi suurelta.  Pesujen määrä - hinta - tuotettu jäte - ympäristö -asteikolla päädyin pussissa myytävään Lumme -pesuaineeseen.  Lumpeella on niin allergia- ja astmaliiton merkki, kuin ympäristömerkkikin.  Pakkaus mainostaa, että se vähentää 74% jätettä.  Litrahinta oli suurempi, kuin Pirkan Sensitive -aineella ja toisinaan suosimallani Erisanilla, mutta jälkimmäisellä ei ole ympäristömerkkiä.

Tältä erää en tutki esimerkiksi sitä, kumpi todella olisi ekologisempi hankinta, Ecover vai Lumme. Ecoverin litrahinta on Lumpeesen verrattuna kuitenkin ainakin kaksinkertainen, ja lisäksi Lumme on kotimainen tuote, joten ainakin sen rahtipäästöt ovat pienemmät.

Olen aiemmin linkkaillut pesuaineiden irtomyynnin loppumisesta, mutta mielestäni olen nähnyt esimerkiksi Ruohonjuuressa vielä suuria pumppupulloja, joista pesuaineita voi täyttää omaan pulloon.  Tämän Tampereen Ruohonjuuren viime syyskuisen tiedotteen mukaan irtomyynnin jatkamista olisi ainakin suunniteltu "toistaiseksi" muissa Ruohonjuurissa.  Koetin soittaa Kampin Ruohonjuureen kysyäkseni asiasta, mutta siellä ei ehditty vastata puhelimeen.  Nyt toukokuussa kokoomuslainen kansanedustaja näkyy myös avanneen aiheesta sanaisen arkkunsa kokoomuksen Verkkouutisissa.   

--

Tänä aamuna haistelin ja maistelin reilun viikon päiväyksensä ylittänyttä dyykkiraejuustoa, jota oli puolisen purkkia.  Söin sitä jo eilen, joten periaatteessa olin aika varma, että se on kunnossa.  Kumosin juuston munakkaani joukkoon.  Koossa munalätty ei kyllä pysynyt, vaan lopputulos oli ennemminkin munakokkelimainen, ja maustoin sen vain suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla - ja tiedättekö mitä?  Se oli todella maukasta.  En oikein pidä rasvattomasta raejuustosta sellaisenaan, mutta mitä ilmeisimmin lämpimänä toimii.  Toinen pointti on tuo säilyvyys.  Purkin päiväys oli todellakin 16.7.  Mätäkuu tai ei, jotkut tuotteet näköjään säilyvät yllättävänkin hienosti. 

Jo aikaisemmin olen hämmästellyt hapanmaitotuotteiden säilyvyyttä. Lisäksi maidoista jostakin syystä luomu säilyy paremmin, kuin tavallinen. 

Vegaaninen pekoni, kasvisruokajuttuja ja yksi hyvä ostos

Paatuneet lihansyöjät kritisoivat usein sitä, miksi esimerkiksi soijasta pitää tehdä nakkeja ("jotka eivät ole edes hyviä" - mikä tosin minusta ei ole totta. Makuasia, tietenkin...  itse tosin voin keliaakikkona voin syödä melko harvoja kasvisnakkeja, suurimmassa osassa niistä on gluteenia, vaikka niitä kutsuttaisiinkin soijanakeiksi)  Mutta miksi ei? Pötkylä on hyväksi havaittu ruoan muoto, ja jos nakista saadaan kohtuullisen makuinen, se sopii hienosti esimerkiksi grilliin. 

Dyykkarina syön löytämääni lihaa, mutta vältän lihaa muuten satunnaisia tilanteita lukuunottamatta.  On kiistämätön tosiasia, että lihansyönti on epäekologisempaa kuin kasvissyönti. 

Keliakia lisää haasteita ruoan suhteen.  Siksikin iloitsen aina, kun löydän toimivia ja hyviä kasvisvaihtoehtoja.  Allekirjoitan nimittäin monen ihmisen esittämän väitteen: lihasta on helpompi laittaa maistuvaa ja täyttävää ruokaa.  Kasvis- ja varsinkin vegaanisetit vaatii yleensä enemmän ja vähemmän vaivannäköä. Hifistellähän voi lihallakin, ja hyvään lihaan jotenkin paradoksaalisesti pätee ilmeisesti se, että sen voi kyllä vääränlaisella ruoanlaitolla pilata.  Dyykkilihalinjani on yleensä kanaa, jauhelihaa ja makkaraa, joskus harvoin parempien lihojen kanssa mulla on mennyt vähän sormi suuhun.  Karjalanpaistin olen saanut toimimaan kyllä. 

Olin kasvissyöjä neljätoista vuotta, joten ruoanlaittotaidot kuitenkin pyörii pääasiassa kasvisruokien ympärillä.  Jos en ravitse itseäni dyykkilihalla, koen helpommaksi laittaa kasvisruokaa. 

Dyykkisafkaa meidän kämpästä löytyy, sitä lihaakin yleensä tarpeiksi asti niin, että kasviskekseliäisyyttä ei välttämättä tarvita, mutta keräilen varastoon kuitenkin kaikenlaisia kikkoja tehdä hyvää kasvissafkaa, ihan puhtaasta kiinnostuksesta.  Tänään kaveri linkitti vegaanisen pekonin ohjeen, ja koska aito pekoni on yksi niistä liha-asioista, joita himoitsen päättömästi ja ikuisesti (kukapa tietää, miksi), hihkuin mielessäni tämän takia.  Toivottavasti resepti lunastaa, minkä lupaa! 

Kaupassa ilahduin myös, kun papuhyllyllä törmäsin Go Greenin chili sin carneen.   Simppeli, tomaattinen linssikeitto on yksi kaikkien aikojen suosikkikasvisruoistani, muunneltava, nopea, ja aina herkullinen, mutta on hyvä tietää em. tuotteen tyyppisistä täysin valmiista vaihtoehdoista. Nykyään elämäni on aika lupsakkaa, mutta kiireisempinä aikoina, ja silloin, kun pakastin ei pullistele dyykkiantimia, on hyvä olla edullisia ja nopeita ruokaideoita takataskussa.

--

Tähän loppuun tunnustus.  Olen tehnyt hankinnan.  Puolustan itseäni kertomalla, että hankinta helpottaa elämääni, mm. blogin kirjoittamista.  Kirjoitan tätä tabletti-näppis-yhdistelmällä. Hankin siis lopultakin oikean näppiksen tabletilleni, koska kymmensormijärjestelmän käyttö tabletin näppiksellä on toivotonta, ja todella omituisia typoja tulee jatkuvasti.  En pitänyt siitä ollenkaan.  Nyt on paljon parempi.  Ja ennen kaikkea pystyn myös bloggaamaan tabletilla, jee.