Sairaana

Olen viettänyt viikon verkkareissa. Ulos olen pistänyt nokkani vain lyhyesti, koiran tai lähikauppareissun vuoksi. Enimmäkseen nämäkin toimet ovat langenneet puolison hoidettaviksi. Hänkin on ollut toipilas sen viikon aikana, jonka minä olen nyt sairastanut, mutta koska aloitti homman viikkoa aikaisemmin, tervehtyikin jo.

Olen kyllästynyt itseni viihdyttämiseen, netin tuijottamiseen, radio-ohjelmiin, kirjoihin. Sitä paitsi päänsärky tai silmien turvotus ja rähmä rajoittavat visuaalisten ärsykkeiden käyttöä ja kognitiivisia kykyjä. Sairastaminen on tosi tylsää. 

Tietenkin se avaa myös uusia ovia. Pyykkien tai tiskien käsittely muuttuu ilahduttavaksi vaihteluksi, kun keholla jaksaa tehdä edes jotakin. Koira on aivan verrattoman ihana otus, koska on ainakin joku seuralainen, niin energisoiva ja hellyttävä lisäksi. (Koko koira on blogin lukijoille kenties yllätys. Tosiaan. Yli puolen vuoden blogihiljaisuus on pitänyt sisällään myös koiranomistajaksi ryhtymisen!) Väsymys, johon viime kirjoituksessa viittasin, saattoi liittyä tähän aluillaan olevaan tautiin. Kyseessä on siis raju flunssa, ellei influenssa. Joka päivä ilmaantuu uusi oire, tai niiden dominoivuus vaihtelee. Atshuu!

Olen koettanut myös nähdä sairastamisessa antoisia puolia. Kerrankin saa luvan kanssa levätä - sitähän minä olen kaivannut. Päivän täyttäminen kiinnostavilla kirjoilla sekä radio- ja televisio-ohjelmilla ei ole hassumpaa, ja on myös opettanut minulle paljon. Olen tutustunut talonrakennuksen tuskiin Sadan vuoden talo -tv-sarjan seurassa ja saanut paljon uutta tietoa Jari Hanskan Tulevaisuus hanskassa -podcastista. Yle Areena on kipeän kaveri. Olen kuunnellut sieltä kuunnelmia ja musiikkiohjelmia, kun päätä on särkenyt tai ei ole muuten jaksanut muuta kuin maata. (ps. Yle ei ole maksanut mulle tästä)

Kipeänäkin voi oppia ja etsiä uutta ajateltavaa, niissä rajoissa, kuin vointi sen sallii. Muissa väleissä voi vaikka lukea satuja  tai valittaa vähän Facebookiin - näitäkin viikkoon mahtuu. Olo on jo vähän parempi. Itsenäisyyspäiväksi olen jo täysin terve. 

Putkiremppa

Sepä tuli sitten meidänkin osalle. Siirrymme huhtikuun alussa huomattavasti pienempiin tiloihin ,ilman huonekalujamme, noin pariksi kuukaudeksi. "Noin", koska meillä ei ole uutta sijoituspaikkaa kolmanneksi kuukaudeksi, ja on myös epäselvää, voisiko silloin ehkä asua tässä nykyisessä kodissamme.

Teen listoja. Mietin, mitä voi jättää, miten ne pitää suojata (luvassa on asbestipölyä), miten saamme pakattua kaiken jäävän tarpeeksi tiiviisti näihin tiloihin (esimerkiksi varastot pitää tyhjentää) ja mitä sitten toisaalta otan mukaan. Tällä viikolla saanen vastauksia näihin kysymyksiin, mutta stressaa se silti.

Ennen kaikkea mietin, olenko karsinut tavaroitani tarpeeksi, kannattaisiko karsia pikkusen vielä ennen, kuin remppa alkaa. Ei inspiroi, kurkin vähän laatikohin jo ja ilokseni huomasin, että edellisten karsintakierrosten jäljiltä siellä oli toisaalta aika vähän karsittavaa.

On kuitenkin jälleen esimerkiksi paperihirviö, joka pitäisi kesyttää. Pari vuotta. Paljon paperia.

Elämä on tätä nykyä niin hektistä, ettei kaikelle tälle virallisesti tuntuisi olevan aikaa. Vaan silloin, kun päivärytmini oli iisimpi, en tehnyt näitä juttuja mitenkään raivokkaasti.

Nyt on pakko. Mites toi kirjahylly? Lähtiskö siitä kuitenkin jotain?

Tajunnanvirtaa ajasta, työttömyydestä ja blogin aiheesta

Olen viimeiset vuodet ollut sillä tavalla onnekas, että minulla on ollut aika paljon aikaa tehdä käytännössä ihan, mitä haluan. Koska sitä kuitenkin kutsutaan myös työttömyydeksi, ja elämme suoritus- ja tehokkuuskeskeisessä yhteiskunnassa, on se aika ikään kuin "tahriintunut" lievään syyllisyyteen siitä, ettei elämästä saisi nautiskella, kun pitäisi koko ajan olla etsimässä työtä. Olen kuitenkin nautiskellut. Vuodet 2003-2009 opiskelun parissa kun menivät niin, että kun lopulta olin valmistunut ja työtön, olin aivan lamaantunut monen vuoden aikana kasaantuneesta uupumuksesta.

Valmistumisesta on nyt jonkin aikaa, ja kaikki liika aika ilman ulkopuolisten paineiden sanelemaa tekemistä on välillä kuitenkin tuntunut myös kiroukselta. Toisaalta mielessä olevia mitä moninaisimpia projekteja ei ole saanut edistettyä, koska tämä on se kierre: nyt olis aikaa, mutta ei huvita. 

...ja kun ei ole enää aikaa, toteaa vain, että olisipa kiva tehdä niitä kaikkia juttuja, joita en silloin saanut tehtyä. 

Olen ollut paljon työttömänä, koska vaikka minulla tosiaan on korkeakoulututkinto, alani ei ole sellainen, että töitä kasvaisi joka oksalla. Liiton ihmiset, opiskelukaverit, kaikki, tietävät tämän. Meillä kaikilla on erilaisia keinoja tehdä työttömästä, ja, vaikka olisi työtäkin, taloudellisesti epävarmasta ja niukasta elämästä hiukan siedettävämpää. Minimalismi ja dyykkaus ovat olleet osa omaani. 

Kuitenkin viimeisen vuoden aikana olen hankkinut itselleni tekemistä, minkä voi nähdä edellisistä postauksistanikin. Jopa liikaa tekemistä. Niin paljon, että vaikka esimerkiksi nyt en tee töitä joka päivä ja joka viikko, olen taas aivan uupunut... koska aikaisemmin tänä keväänä olin kiinni jossakin hommassa ensin 5-6 tuntia päivällä ja sitten opiskelin vielä kolme tuntia illalla, ja viikonloppuisin kotiläksyt päälle. Niiden parissa saattoi vierähtää koko sunnuntai.

Kuten yllä kuvasin, minun kohdallani tällainen uupumus tuntuu kasaantuvan, eli se ei helpota hti, kun itse paineet vähenevät. Vaikka aikataulu alkaa helpottaa, väsymys jatkuu. Syksyllä minulla oli lievä anemia, ja mietin nytkin, pitäisikö rauta-arvot tarkistuttaa.

Lisäksi tuo työttömän siunaus, aika, on tehnyt minusta hiukan snobin sen suhteen. Elättelen toivoa siitä, ettei minun tarvitsisi ruvetakaan tekemään kahdeksan tunnin työpäiviä. Niinku ikinä. Minimalistina (vink vink) saattaa olla, että kun olen oppinut tulemaan toimeen vähällä, arvojärjestelmässäni työ ei ole kovin korkealla, siis ainakaan työ työn takia. Tietysti on niin, että a) on olemassa ihan mahtavia töitä ja b) myös tärkeitä töitä, jotka pitää tehdä. Fakta on, että se työ, jota nyt olen tehnyt, oman alani työ, on mielestäni kyllä yksi maailman parhaista duuneista... Mutta juuri hiljan puhuin kollegani kanssa tästä: tekisinkö sitäkään ympäri vuoden kokopäiväisesti, jos voisin valita? Opiskelen nyt toista korkeakoulututkintoa iltaopintoina (kyllä! Saa onnitella! Vahingossa pääsin sisään!) ja toivon, että onnistuisin jotenkin yhdistämään tämän nykyisen ja tulevan ammattini ja/tai työskentelemään vaikkapa sopivissa pätkissä niin, että voisin tehdä molempia. Se toinen ala, jota siis opiskelen, menee kategoriaan b. Siis toisinaan kenties sekin voi olla mahtavaa yhtaikaa tärkeän kanssa.

Haaveita pitää olla.

Tänä vuonna puutarhani koostuu kahdesta tomaatintaimesta ja purkkiin törkkäämästäni kaupan basilikasta. Vesikrassia kenties saan ripoteltua vielä johonkin pönttöön kasvamaan. Niin vähäisiä olivat viime kesän saaliini, että tänä vuonna koetan pitää viljelyn jotenkin järkevänä. En ehdi tai jaksa dyykata. (Suunnitelmissa se on kyllä, mutta nyt on ollut pitkä tauko. Alkuvuoden saaliit täyttivät pakastimemme, emmekä edes tarvinneet mitään. Nyt pakastin ammottaa tyhjyyttään, mutta energiaa dyykkausreissuun ei ole ollut.) En kykene hoitamaan kaikkia eväitäni tai muita syömisiäni ilman pakkausjätteitä, kun se, että ylipäätään saa syötyä kaiken muun säädön lisäksi, on ponnistus. Olen ihminen, joka nälkäisenä ei saa mitään aikaan, joten syötävä tosiaan on, vaikka olisi kiirekin. Furoshiki-eväsliinat kyllä ja työpaikkaruokalan sijaan olen onnistunut pakkaamaan eväät mukaani oikein kiitettävästi, mutta en kykene kokonaan välttelemään muoviroskaa. Aina välillä ostan tarjoussushia lähikaupasta tai muoviin pakatun salaatin. 

Yritän olla tuntematta syyllisyyttä tästä. Kuten olen aikaisemmassa postauksessani sanonut, on tasapaino kohtuullisen edullisen ja pakkaamattoman välillä toisinaan mahdoton yhtälö. Jos riisi maksaa pakkaamattomana 6 euroa kilolta ja pakattuna euron, kumpaan luulette köyhän päätyvän? Sitä minäkin. Systeemi suosii pakkauksia. 

Tähän on tultu: minimalismi jää taka-alalle kun kiire ottaa vallan. Miten voi kapselivaatekaappi? No, vähän omituisesti...

Tosin just tänään, koska eilisen lepäsin, musta tuntuu, että haluan suorittaa joitakin erikoissiivoustehtäviä. Ja siis suoritin jo, koska istun parvekkeella tuolissa, jossa ei ole enää siitepölyä. Hyvää sunnuntaita. 

PS. Voi vaikuttaa siltä, että tapani kirjoittaa ja kirjoittajanääneni on muuttunut. Ainakin itse olen huomaavinani sellaista. Siihen on syy: se mainitsemani opiskelu, nähkääs. Ei ole mitään, niin kuin pakko, joka ihmistä kehittää. 

Minimalismiharjoituksia matkalla

En ole mikään kokenut matkailija ainakaan siinä mielessä, että monien muiden hippien tapaan en ole viettänyt päivää tai hetkeäkään Intiassa, saati karkaa ulkomaille, kun yhtään ylimääräistä rahaa löytyy.

Tai kenties kuitenkin viimeistä, en tosin tiedä, onko se luettavissa hippitoiminnaksi. Lennänkin, sitä paitsi. Varsin vähän kylläkin, koska sitä ylimääräistä (mikä on ylimääräistä? Pidän matkoja kuitenkin investointeina) rahaa harvoin on.

Nyt olen kuitenkin matkalla. Aikaa kirjoittamiseenkaan ei kaikelta nauttimiselta ja näkemiseltä olisi, mutta kun sain (perhana) viimeisiksi päiviksi flunssan.  Poden sitä täällä uusien tuttavien sohvalla tyhjässä talossa. 

Olemme olleet reissussa paluupäiväämme (pitkäperjantai) mennessä melko tasan neljä viikkoa, viimeisessä etapissamme, Barcelonassakin, lähes kaksi, ja olen tuikannut koipeni Välimereen (siksiköhän olen kipeäkin..?! Kylmää se oli, mutta ei palellut.) joten en voi valittaa, etteikö kokemus olisi ollut jo hintansa veroinen. Kyseessä on kovan luokan budjettimatkailu. Kaikki välimatkat on taitettu busseilla.  Varmaankin haasteellisin seikka on ollut ruoan löytäminen keliaakikolle näissä tuoreiden leipien luvatuissa maissa, joissa leipomot levittävät huumaavia tuoksujaan harva se minuutti, kun kävelee kadulla.  Gluteenittoman ruokavalion muodikkuus (!?) on ollut avuksi. 

Nähty on: Saksa (kaksi kaupunkia ja matkalla vilauksia muutamasta muusta), Belgia (turistityyliin päivämatkoja eri kaupunkeihin, tukikohtana postikorttimainen Mechelen) Pariisi, sekä lopullinen määränpäämme, nyt jo tutuksi käynyt Barcelona. Jostain syystä B-kirjain muodostui matkaamme määrittäväksi aakkoseksi: Bremen, Bochum, Bryssel, Brügge, Barcelona. Syrjähyppyjä Antwerpeniin, Mecheleniin ja Pariisin.

Jatkuva paikan vaihtaminen kolmen-neljän päivän välein on ollut kovaa työtä.  Olemme asuneet enimmäkseen ihmisten luona, hostellissa vietimme alle viikon. Vinkki sohvasurffauksesta haaveileville: jos mielitte isoon kaupunkiin, varatkaa paikka ajoissa.  Pariisin ja Barcelonan kohdalla kirjoitimme lähes kymmenkunta hakemusta, mutta vastauksia ei joko tullut ollenkaan, tai majoittajien sohvat olivat täynnä.  Kavereista oli siis apua, olimme onnekkaita - Pariisista löytyi yksi tuttu ja Barcelonasta muutaman hostelliyön jälkeen tutun tuttu.

Blogin aiheeseen: miten voivat matkatavarat ja jätteentuotanto? Kierrätys on ollut omituista jo Saksasta alkaen, "plastic" käsittää niin siellä kuin täälläkin mm. metallitölkit.  Meillä on kauppakassit, joita olemme enimmäkseen onnistuneet käyttämään, vaikka myönnämme syyllisyytemme noin muutama muovikassin vastaanottamiseen, kun ruokalasti ei mahtunutkaan omiimme.  Kestohedelmäpusseja matkassa ei ole ollut, joten pieniäkin muovipusseja on käsiemme kautta kulkenut, kun olemme hankkineet tuoretavaraa. Jotta kaikki pakkauksitta ostettava olisi reissussa kunnolla hyödynnettävissä, pitäisikin mukana siis kantaa peruskauppakassien lisäksi myös jonkinlaisa rasioita tai vastaavia, ja sellaiset vievät tilaa.

Rinkkani painoksi lentokenttähenkilö ilmoitti 11,4 kiloa, alle sallitun 15 kilon siis jäi reilusti. Olin hämmentynyt siitä, että puolison paketti painoi vain kuutisen kiloa.  Miten tai mistä olen voinut saada viisi kiloa enemmän kamaa? Tosin pyykkipussimme paljastivat noin viikon matkailun jälkeen, että jotenkin myös muutamassa päivässä käyttämieni vaatteiden massa on paljon suurempi.  Vaihdan trikoot joka toinen päivä, mukana niitä lienee viidet, alaosan vaatteina kannan mukanani yksiä farkkuja, hametta ja haaremihousuja.  Minulla on ollut myös kaksi yöasua, joita kylmimmissä olosuhteissa olen käyttänyt yhtaikaa: pyjama ja lyhyt, t-paitahihainen yöpaita.  Yläosan vaatteita on neljä: kaksi mustaa avattavaa neuletta, collegepaita ja Bochumista uutena (!) ostamani paita. (Sinä päivänä palelin. Yleensäkin sään ennakoiminen on ollut Suomen kylmää kevättä etelämpään paenneille vaikeaa: suhteellinen kuumuus hämää luulemaan, että lämpö jatkuu iltaan asti. Kesäisinhän sellaista sattuu Suomessakin.)  Olemme pesseet pyykkiä neljästi, siis noin kerran viidessä tai kuudessa päivässä. Brysseliläiseen roskikseen (!) jäi eräs kirppisvillatakki, joka hiutui aina uudellen vierestä, kun sen jostakin parsin. Siihen asti se oli ollut korvaamaton ystäväni, koska mukanani oli vain kevättakki, mutta ikävä ei ole tullut. Erostamme voinee päätellä, että Brysselissä aurinko alkoi myös tosiaan lämmittää.

Täällä Barcelonassa vierailimme upeassa squat-puutarhamestassa, joka kuhisi eri ikäisiä hippejä. Opin termin WOOFing, working on organic farms, jota nuoremmat ympäristötietoiset tyypit tuntuvat harrastavan. Olen käynyt mitä moninaisimpia keskusteluita erilaisista poliittisista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä.  Tiedättehän - siitä, miten maailma just nyt makaa.

Kotiinlähdön yhteydessä jätän taakseni käyttämäni rinkan (puolison vanha, useasta kohtaa reikäinen) jonka tilalle hankin rullattavan lentolaukun, sekä makuupussini (kylmä ja ikivanha). Seuraavaa reissua varten hankintalistalla on siis uusi (eli jonkun vanha) rinkka, koska en aio ryhtyä kokonaan Samsonite-matkailijaksi.  Omaa rullalaukkua minulla ei ole koskaan ollut, olen lainaillut äidiltä ja kavereilta.

Nyt väsyttää silmiä. Menen keittelemään ihanan tuoreista aineksista sitruuna-inkiväärijuomaa.  Kaikki matkalla poimittu ja opittu odottaa porisemistaan oppimisen keitokseksi: olen hidas havaitsemaan, "mitä jäi käteen". Makustelen matkatunnelmia ja -ajatuksia ja -oppitunteja vielä pitkän aikaa jälkeenpäin. Siksi täältä vielä matkan keskeltä näin käytännönläheinen postaus. Vasta palattuani ja jonkin aikaa kotona oltuani tiedän ja tajuan, mitä todella on tapahtunut.  Nyt voin sanoa, että seuraavan matkani yhteydessä saatan olla jo taas vähän viisaampi, mitä tulee jätteisiin ja pakkaamisen. Tällä reissulla on kaikesta huolimatta ollut yhtä ja toista hukassa tämän tästä.

Minkälaisia matkoja te, lukijani, olette tehneet? Minkälaisia havaintoja olette tehneet muilla mailla - minimalismista, jätteistä, kierrättämisestä ja ympäristöasioista?  Kommentit ovat tervetulleita!

Minimalistinen ajatus, villivihanneksia ja puutarha

En ole vuosiin ollut varsinaisesti innokas shoppailija, mutta kun tilanne sallii, ja tarvitsen jotain uutta, nautin ostamisesta kyllä.  Toisinaan ostohimo valtaa minut, etenkin kaupungilla.  Vuosia sitten, kun kävin New Yorkissa, se tuntui suorastaan pieneltä demonilta.  Mietin, onko tämä onnistunutta kapitalismia: vaikka tietää, ettei ostaminen tuo onnea, tekee mieli kuluttaa.  

Minimalismin peruskivenä on kuitenkin se, että nauttii siitä, mitä jo omistaa. Tämä on myös kestävän onnellisuuden ydin.  Olen onnistunut kehittämään tämän tunteen osaksi jokapäiväistä elämääni.  Tämä liittyy myös siivoamiseen, jota olen kiroillut: ostamiskokemuksen voisi korvata huolehtimiskokemuksella.  Kun pesee astioita tai ripustaa pyykkiä, voi ihastella sitä, kuinka monia toimivia ja hienoja asioita omistaakaan.  Ja ne ovat ehjiä, toimivia, ja palvelevat vielä varmaan vuosia - ja ovat jo palvelleet!  Se on ihana tunne.  

Olen ehkä hupsu, mutta varsin usein esimerkiksi, kun saan kehitettyä kaapistani uuden asukokonaisuuden, tämä tunne hulvahtaa lävitseni.  Vau!  Onpa ihanaa, että minulla on näin ihania vaatteita.  Uskon tosin, että rakastan vaatteita enemmän, kuin keskivertoihminen.  Toisaalta olen ollut huomaavinani, että lähes kaikki ovat kiinnostuneita vaatteista, ehkä siksi, että meidän kaikkien on niitä pakko käyttää.

--

Keräsin viikonloppuna villivihanneksia.  Tai yritin kerätä.  Ehdin jo keittää maitohorsmat, ja maistella niitä - kyllä niissä muuten selkeä parsanmaku oli - kun totesin että onpa kuituista tavaraa.  Luinpa sitten internetistä, ettei niitä täysikasvuisina kerätäkään, vaan versoina, tai korkeintan 20-30-senttisinä, ja silloinkin kannattaa jo kerätessä rouskaista palanen, jotta näkee, onko tavara mehevää vai puisevaa.  

Lehtiä sentään piilotin eiliseen aamumunakkaaseeni, ja keitin eilen hiukan perunoiden kanssa.  Hassunmakuisia, osa kitkeriä, mutta suurin osa ihan syötäviä.  Ei onneksi kovin "ruohoinen" kokemus.  En olisi muuten toista kertaa syönytkään.  

Voikukanlehtiin kyllä petyin.  Keräsin ohjeen mukaan sileäreunaisia, mutta ruoholtahan ne maistuvat.  Ensi keväänä voisin kokeilla nuppujen höyryttämistä.  

Nokkosmetällä on onneksi ollut onnea jo muutama viikko sitten, pakkasessa on muutamia hienoja jäisiä nokkospompuloita lettu- ja keittopäiviä odottamassa.

--

Sain kuin sainkin parvekepuutarhan kasaan.  Kaveri tarjosi kesäkurpitsan tainta, ja soitin mutsille, joka toi autollaan mulle 150 litraa multaa.  Parveke on myöskin imuroitu lopultakin (<3 puoliso ja siivouspäivä), vain ikkunoiden siitepölyraidat odottavat häätäjäänsä.  Ensimmäiset taimet ovat jo tehneet sirkkalehtiä.  Taimina sain kesäkurpitsan kaverilta, äidiltä basilikan, tomaatteja ja paprikoita.  Itse kylvin kurkkuyrttiä, tilliä, lehtikaalia, pinaattia, herneitä ja vuonankaalia.  Näistä kurkkuyrtti, herneet ja lehtikaali ovat jo puskeneet pientä versoa.  Jännittävää!  (En todellakaan ole mikään viherpeukalo.  Sisällä mulla on vain kaksi aavikkokasvia, joita ei ole koskaan laitettu edes isompiin ruukkuihin.)

 

Siivoushaaste ja lukemista

Seuraamissani blogeista löytyy toinen toistaan kunnianhimoisempia haasteita minimalistisempaan elämiseen.  Täytyy myöntää, että vaikkapa monet Jennin Arkijärjen haasteet olen ohittanut "en mä nyt jaksa" -periaatteella, mutta jämähaasteen kyllä toteutin melko riisuttuna versiona - kiitos jo sinänsä melko karsitun kauneudenhoitoarsenaalini.

Viime postaukseni hengessä olen kuitenkin kehittänyt kaltaiselleni laiskaperseelle sopivan haasteen, ja sen nimi on erikoissiivoustehtävä.  Raflaava nimi tietenkin siksi, että kokisin tehtävän suorittamisen vähemmän vaivalloisena.

Erikoussiivoustehtävän ydin on yksi päivässä, ja se yksi on jokin paikka tai tehtävä, jota en siisti normaalin siivouksen yhteydessä, mutta joka - minut tuntien - on todennäköisesti ollut siivoamatta/tekemättä joko kuukausia, ellei vuosia.  Viikonloppu opetti, että erikoissiivoustehtävä kannattaa keskittää arkipäiviin - aktiivisen sosiaalisen elämäni takia viikonlopun päivät voivat olla vähän väsähtäneitä liiallisiin ponnistuksiin.  Ja voitaneen sanoa, että vapaapäivät joustavat: kunhan erikoissiivouspäiviä on viisi viikossa, luulen, että hyvää alkaa syntyä.

Tähän mennessä olen - joko perjantaina tai lauantaina, en muista - siivonnut ja pyyhkinyt kylpyhuoneen peilikaapin.  Olisittepa nähneet ne hyllyt!  Tämä siis lasketaan todelliseksi sankariteoksi!  Tänään vein lasi- ja metalliroskat.  (Jättöpaikka on vain noin kolmensadan metrin päässä kotiovelta, pienessä taloyhtiössämme kun ei ole näille omia astioita.)

Näistä esimerkeistä voimme päätellä, ettei erikoissiivoustehtävän tarvitse olla kovin iso.  Tehtäviä on isoja ja pieniä siivouskaapin läpikäymisestä eri keittiönkaappeihin (yksi kaappi on aina yksi tehtävä) ja kirjoituspöydän laatikoihin.  (Minulla on kaksi kirjoituspöytää, joista toisen täytin heittämällä kaksi vuotta sitten, kun muutimme tänne.  Siellä on siis kaksi vuotta vanhoja läpikäytäviä paperikasoja.  Paperikasat ovat ehdoton inhokkini, mutta odotanpa hommasta sitä palkitsevampaa.)

--

Lukuosastossa tarjoilen pari linkkiä, jotka liittyvät kekseliäästi jaettuun omaisuuteen:

Taloyhtiöissä toivotaan enemmän yhteistiloja
HS.fi: Oma omenapuu ilman pihaa
Mustikkamaalle tulee syötävä puisto

Eikö olekin ihania juttuja!  Itse olen pohtinut tuota saunahommaa aika paljonkin - kuinka hullua on, että taloyhtiöihin ei rakenneta sitten vaikka useampia yhteissaunoja, vaan omansa joka asuntoon.  Mitä ilmeisimmin saunoillekin olisi tilausta.

Ja siis, paitsi että dyykkari löysi kirjastosta kesän ekan dekkarin, löytyi sieltä myöskin tämä:

Kyseessä on siis Nälkä ja yltäkylläisyys -niminen teos, jonka ovat kirjoittaneet Sanna Karttunen, Laura Kihlström ja Sanna-Liisa Taivalmaa.  Palaan raportoimaan, kun teos on luettu.  (Siihen saattaa kyllä mennä koko kesä, kun niitä dekkareitakin pitää ehtiä lukea.)  Mutta pääpointti tuntuu olevan minuakin paljon mietityttävä - ja hämmästyttävä - ruokatalouden järjettömyys maailmassa.  Ts. se tosiasia, että vaikka sitä riittäisi kaikille, ei sitä silti kaikille päädy.  Täältä tähän.

Vähemmän roskaa kylpyhuoneessa

Viimeksi bloggasin täydellisestä deodorantista, jota olin etsinyt jo vuosia.  Lupailin myös toisen blogin kommentteihin hiljattain, että kertoisin enemmänkin kemikaalittomasta kaudeudenhoidosta, ja nyt on sen aika.

Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo useita vuosia, ostamalla aika tavalla fiilispohjalta asioita kulloistenkin tarpeideni mukaan.  Minulle on muodostunut käsityksiä eri merkeistä, mutta esimerkiksi kun tilasin vähän normaalia lempeämpiä hiusvärejä amerikkalaisesta nettikaupasta, päätin samaan postimaksuun ostaa summamutikassa hyvältä kuulostavia shampoota ja hoitoainetta, koska valikoima oli huomattavasti suurempi ja hinnat huokeammat, kuin meikäläisten luomukaupoissa.  Samoin, kun matkailin rapakon taakse, tarttui mukaan shampoo, kasvojenpesuaine ja kasvovesi.  Olen tunnollisesti käyttänyt kaikki nämä loppuun asti, vaikka en niitä varsin rakastanutkaan.  Hiusjutuista lisää myöhemmin...

Tähän pitää sanoa, että viime elokuisen Jenkkilän-reissuni jälkeen olen havainnut esim. Stockan kemikaaliosaston tarjonnan kasvaneen huomattavasti.  Tutkin kemikaaliosastoja aika vähän juuri, koska käyttöni on koko ajan vähenemään päin, mutta siis Stockalla näin myynnissä monia merkkejä siellä viimeksi vieraillessani, joita en ennen sitä ollut nähnyt, kuin Yhdysvalloissa.

Luomukosmetiikan käyttö ja tarjonta on siis Suomessakin kasvamaan päin.

Nyt kuitenkin tämänhetkisiin kauneudenhoitorutiineihini.

KASVOJENHOITO

Minun oli tarkoitus käyttää loppuun Amerikasta ostamani kasvojenpuhdistuaine, mutta sitten törmäsin tähän ohjeeseen (listan numero 1) ja uteliaisuus voitti.  Nyt aion lahjoittaa sen aineen kaverilleni - olen nimittäin jäänyt koukkuun tähän uuteen rutiiniin.

Puhdistan siis ihoni manteli- tai jojobaöljyllä - sillä samalla, jota laitan kainaloihini aamulla ;)

Käytän apuna puhdistuksessa kuumaan veteen kasteltua kasvojen kokoista froteelappua.  Otan öljyä kämmenelle, hieron sen kasvoihini ja asetan märän kuuman pyyhkeen kasvoilleni jäähtymään.  Sitten poistan jäähtyneen pyyhkeen ja toistan proseduurin.  (Froteelaput olen tehnyt vanhasta isosta pyyhkeestä.  Leikkasin sen sopivankokoisiksi paloiksi ja saumuroin niiden reunat.  Isosta pyyhkeestä tuli 20 lappua.)

Myös tämänhetkinen iltainen kasvovesikäytäntöni on löytynyt Care2 -sivustolta, numero kuusi.  (Care 2 on muuten ehdottomasti lempisivustojani internetissä - harvoin löydän yhdestä paikasta niin paljon asiaa erilaisista minua kiinnostavista asioista.)  Pyyhin siis kasvoilleni laimennettua luomuomenaviinietikkaa.  Se haisee aika tymäkältä, mutta haju haihtuu pian.  Mulla on finnejä, ja nyt parin viikon jälkeen ainakin tuntuisi, että ne paranevat nopeammin, kun käytän omenaviinietikkaa.

Aamuisin käytän pois jämäprojektin henkeen jompaa kumpaa kahdesta kasvovedestä, jotka mulla on kaapissani.  Kasvovetenä voi käyttää myös vihreää teetä tai kurkkusiivua.  Jos teehen lisää minttua, se tuntuu kasvoilla ihanan viileältä. 

Kosmetologini on sanonut, että ongelmaihoni kanssa minun pitäisi käyttää joka ilta savinaamiota, mutta täytyy myöntää, etten ole taas jaksanut moneen viikkoon.  (Enpä ole kyllä käynyt kosmetologillakaan...)  Minulla on Frantsilan savisuikula.  En jaksa käyttää sitä, koska sitä pitää pitää kasvoillelaiton jälkeen kosteana 10-20 minuuttia ja se fiilis on jotenkin rasittava.  Suihkuttelen vanhasta kasvovesipullosta vettä naamalleni, mut on vaikea tehdä mitään naamio naamassa, kun pelkään et se valuu jonnekin.  Teoriassa siis naamio on tosi ylellinen juttu, mut en vain jaksa.

Sama koskee kuorintaa.  Sitä voi tehdä joko merisuolalla tai luomuruokosokerilla, joita molempia meiltä löytyy aina kaapista.  Kyytipojaksi voi lorauttaa vähän öljyä, esim. yllä mainittua tai oliivia, joka tosin on aika rasvaista.  

Finnejä torjun paikallisesti laventeliöljyllä.  Eteerisiä öljyjä ei suositella laitettavaksi suoraan iholle, mutta en tottele.  Sen verran pikaisesti laventeli kuivattaa tunkeilijan, etten halua luopua siitä.

SHAMPOO JA SAIPPUA

Normaalista kosmetiikasta eritoten olen alkanut inhota tavan shampoota, jota olen käyttänyt vain satunnaisesti viime vuosina.  Minusta se sähköinen ilmavuus, jonka se tekee hiuksiin, on karmiva.

Täytyy myöntää, että olen aika vapautuneesti vain kokeillut erilaisia lauryylisulfaatittomia shampoita.  Kontroversiaalista coco sulfateakin olen välttänyt, mutta kun olen asioinut muuten amerikkalaisissa terveyskaupoissa (netissä ja vähän livenäkin), on sieltä tarttunut ostoskoriin erilaisia luomutuotteita.  INCI-listoissa ei kyllä ole kehumista, ne ovat pitkiä kuin nälkävuosi, eli ylittävät kirkkaasti sen viisi suositeltua (En tosin ole koskaan löytänyt mitään kemiallista tuotetta, missä olisi vain viisi ainesosaa.  Kuusi olen tainnut nähdä.)  Joten shampoiden kanssa on ollut aikamoista rulettia.  Olen varma, että luomuina myydyissä shampoissa on jotka tapauksessa jotakin, mikä on ihan yhtä pahaa kuin lauryylisulfaatti, mutten toisaalta ole jaksanut käydä INCI-listoja Totuus kosmetiikasta -kirjan kanssa läpi.

Käytin siis juuri viimeisen Amerikan-pulloni tyhjäksi ja olen siirtymävaiheessa.  Käytän oliivisaippuaa hiusteni pesuun, enkä oikein tiedä, mitä mieltä olen siitä.  Hätäpäissäni ostin myös Urtekramin Aloe Vera -hoitoaineen, enkä ole siitäkään järin innoissani.

Näiden loppuessa arvelen tähtääväni kohti uutta No poo -kokeilua, eli tukanpesua ruokasoodalla ja etikalla.  Olen sitä joskus kokeillut ja ikävintä siinä oli se, että ne eivät tuoksuneet miltään :D Nyt, kun olen löytäny eteeriset öljyt, en usko sen enää niin paljon haittaavan.  Voin tuoksua muuten, tukkani ei tarvitse.  Ehkä ylimääräinen vaivannäkökin oli hiukan ikävää...  tukka myös kuivuu hitaammin, kuin shampoolla pesty, mutta niin se tekee myös oliivisaippuan kanssa.  No poo ei myöskään tehnyt sitä, mitä odotin: tehnyt mahdolliseksi pelkkää vesipesua, ei ainakaan sen kuukauden aikana, kuin olisin halunnut.  No. En ole siellä vielä, joten katsotaan miten käy.

Sooda-öljy-dödö on tehnyt myös kehon saippuapesun tarpeettomaksi, iltaisin ja aamuisin pesen kainaloni vain vedellä.  Suihkussa tosin käytän kaikkiin saippuatarpeisiini Amerikasta ostamaani intiimipesuun tarkoitettua saippuaa, jonka pH on lähellä ihon omaa.  Sebamedin pesuöljyssä on myös hyvä pH, saatan ostaa sitä sheivaus- ja saippuatarkoituksiin kun tuo joskus loppuu.  En saippuoi kuin kainalot ja jalat.

SHEIVAUS JA KARVOJENPOISTO

Yllättäen viimeinen konventionaalinen kemikaalituotteeni onkin karvojenpoistohöylä.  Käytän nimittäin juuri sitä kalleinta mallia, missä on typerä liukasta saippuaa erittävä kemikaaliraita.  Viisiteräisiä höyliä kun ei saa muunlaisina enää, ja lisäksi tarvitsen sellaisen mallin, jossa karvat menevät höylän läpi - sheivaan nimittän jalkojani niin harvoin, että halpishöyliin yli puolisenttinen karva jää auttamatta kiinni ja tukkii höylän saman tien.  Ajon liukastamiseen tarvitaan myös saippuaa - tällä hetkellä saippuvarastoni ovat tosin niin täydet, että minun vähäisellä käytölläni pääsen harkitsemaan seuraavan saippuan ostoa kenties noin vuoden päästä.

Bikinikauden lähestyessä pitää harkita myös intiimialueen karvanpoistoa.  En ole sen suhteen kovin intohimoinen - viimeistään tässä vaiheessa paljastuu, että aito boheemihan täällä kirjoittelee.  Mutta uikkarikauden lähestyessä tupsun sivut on vain pakko trimmata - ja koska herkkä ihoni ei kestä höylää näillä main, teen sen vahalla.  Body shopin Sugaring -vahapurkki on kestänyt vähäisiä tarpeitani jo vuosikaudet, enkä tiedä milloin se loppuu.  Kun repäisen kunnolla kaksi tai kolme kertaa vuodessa, ei se kovin nopeasti pääse kulumaan. Sugaringissa on ainoastaan santelipuuöljyä, sokeria ja vettä.  Kaveriksi tupsuttelen joskus äidiltä saamaani talkkia.

---

Eli tosiasiassa pärjäisin kauneudenhoidossani - jos meikkaamista ei lasketa - ainoastaan näillä eväillä: ruokasooda, omenaviinietikka, manteli- tai jojobaöljy, kurkku tai vihreä tee, (mintunlehdet), eteeriset öljyt, saippua, höylät, talkki ja karvanpoistovaha.  Nyt en ihan vielä ole näin vähäisessä listassa, mutta matkalla sinne.

Jätettä tällainen homma vähentää, kun pulloja ja purkkeja on paljon vähemmän.  Öljyä ja etikkaa voi ostaa myös kierrätettävissä lasipulloissa.