HS Kaupunki kertoo, että muovipakkausten kierrätys alkaa Helsingin seudulla. Nyt peukut pystyyn, että keräyspiste löytyisi myös minun lähistöltäni. Pieni taloyhtiömme kerää vain bio-, seka- ja paperijätettä. Sadan metrin päässä kodistani on kierrätyspisteiden Cadillac: on vaate- ja tavarakeräys, kartonki, lasi, metalli sekä jopa muovipussit. Toivottavasti - ja luultavasti, pistettä yllä pitää HSY - muovinkeräysastia ilmaantuu joukkoon tammikuussa. Taannoin HSY tyhjensi kartongit pisteeltä aivan liian harvoin - ihmiset joutuivat jättämään osan kartonkijätteestään keräysastioiden eteen sateen ja tuulen armoille.
Mutta mitä ne vastarakennetut voimalat nyt sitten enää polttavat? Luultavasti kaikkien niiden jätteitä, jotka eivät kierrätä, koska jutun mukaan
Muovien kierrätyksen "pakollisuus" koskee pakkausten valmistajia.
Suomessa muovinvalmistajat ovat perustaneet Uusiomuovi-nimisen yhtiön
tätä varten. Tavallisille kaupunkilaisille kierrätys on vapaaehtoista
eikä sen laiminlyönnistä rangaista.
Itse asiassa juttu on ristiriitainen, koska se alkaa lauseella: Pian kotona syntyvää puhdasta muovijätettä ei saa heittää sekajätteeseen. Teoriassa edelleen kyllä saa. Päätellen oman taloyhtiöni taajaan täyttyvästä sekajätteestä, josta löytyy silloin tällöin suurempaa ja pienempää kartonkia, muun muassa, monet heittävätkin.
On valtavasti ihmisiä, jotka eivät kierrätä jätteitään, tai tekevät sen puuttellisesti. Esimerkiksi tämä L&T:n mainosjuttu vihjaa, että edes puolet jätteistä ei pääse kierrätykseen, vaikka saman jutun mukaan heidän laitoksensa pystyvät hyödyntämään lähes 90% käsiteltävästä jätteestä uusiokäytössä tai energiana.
Myönnän rehellisesti, etten tiedä, mitä ajattelevat ihmiset, jotka eivät kierrätä esimerkiksi kännykkää. Se muuten kannattaa, kertoo ESS:n juttu kahden vuoden takaa. "Mikäli kaikkien maailman kännykänkäyttäjien omistamista viidestä
puhelimesta yksikin kierrätettäisiin asianmukaisesti, säästäisi se 240
miljoonaa kiloa raakamateriaaleja."
Eipä silti, muovi onkin meidän kotitalouden lähes ainoa jäte, joka ei ole mennyt kierrätykseen. Lisätyötä tämä tulee teettämään, kun dyykkauksen ryvettämät muovit pitää kaikki pestä, mutta puhtaampi omatunto minulle kyllä kelpaa.
Jutussa ei kerrota, kerätäänkö myös pehmeitä muoveja - sellofaani ja muut sellaiset, joita pakkausjätteessä on paljonkin. Mutta totuus on, että jos nekin saa muovin kierrätykseen laittaa, meillä on kohta jätteetön kotitalous. Hurraa!
Sitten kassiasiaa, HS:n juttu tämäkin: se kertoo "yllättävästä" ongelmasta kotitalouksissa, joissa ei käytetä muovipusseja tavaroiden kuljettamiseen. Vuosikaudet muovipusseja vältelleenä juuri mitään yllättävää en tässä näe. Myös juttua varten haastatellun HSY:n ympäristöasiantuntija Mia Tarvaisen esittämät ajatukset osoittavat, että hän ei itse ainakaan välttele muovipusseja aktiivisesti. "Ei muovipusseja ole järkeä ostaa varta vasten roskapusseiksi, jos on
muuten päässyt muovipussien käyttämisestä eroon", Tarvainen sanoo.Hän uskoo, että ongelma ei ole yleinen, koska jostain muovipusseja aina tarttuu mukaan.
Ei muuten tartu. Jos asiaan on ollenkaan aitoa harrastusta, muovipusseja pystyy tosiaan välttämään sataprosenttisesti. Itse laitan vessan roskikseen roskapussiksi vessapaperipussin, mutta sekajätteelle meillä ei olisi roskapusseja lainkaan - ellemme dyykkaisi rullamuovikasseihin, jotka voimme sitten uudelleenkäyttää roskapusseina. Rullamuovikassi on myös ohuempi, kuin kaupan muovikassi.
Myöskään neuvo hedelmäpussien käytöstä tarkoitukseen ei ole kovin pitkälle pohdittu. Hedelmäpussien tuloa kotiin nimittäin on myös erittäin helppoa vähentää. Meillä niitä otetaan kaupasta mukaan tietoisesti, koska niille on erilaisia käyttötarkoituksia: viimeksi keräsin niihin nokkosta ja mesiangervoa, ylipäätään esimerkiksi potentiaalisesti vuotavat tuotteet on hyvä sulkea hedelmäpussiin (mikäli siinä ei ole reikää), ja puoliso siirtää mm. paperipussissa dyykatut leivät hedelmäpusseihin, joissa ne säilyvät pidempään pehmeinä. Mutta jos hedelmäpusseja ei halua, kestäviä vaihtoehtoja sietää kyllä pitää mukana, irtotuotteet voi punnita ilman pussia ja laittaa suoraan ostoskassiin, ja monet kaupat tarjoavat nykyisin joko biohajoavia muovipusseja tai paperipusseja vaihtoehdoksi hedelmäpussille.
Ja mitä ovat ne "suuret muovipakkaukset", joihin voi kerätä jätteitä? Mainitsemani WC-paperipussi nyt ehkä voi olla sellainen, mutta muuten - no, minä en ainakaan tunnista kuvausta mistään. Tietysti voi olla, että useamman kuin kahden hengen talouksessa ostetaan jotakin suuremmissa muovipakkauksissa. Mitä?
Ainoat ns. "kaupan muovipussit", jotka meille päätyvät, tulevat muiden ihmisten mukana. Joskus joku kyläilee ja tuo kaljansa tai eväänsä muovipussissa, joskus esimerkiksi jomman kumman vanhemmat toimittavat niissä tavaroita. Samalla metodilla minulle on kertynyt ärsyttävä kokoelma lahjapaperia ja lahjapusseja. En varmaankaan tule ikinä itse antamaan lahjoja, jotka eivät mahdu niihin pakkauksiin, jotka minulla jo on.
Kestokassista täytyy kuitenkin mainita usein unohtuva seikka. Jotta puuvillakassin hiili- ja vesijalanjälki tulee kuitatuksi, sen täytyy tosiaan päästä käyttöön, ja sen pitäisi tehdä 324 kauppareissua, jotta sen viemät valmistusresurssit tulisivat oikeutetuiksi suhteessa kierrätysmuovikassiin. Muovikassin ongelma on tietenkin se, ettei sitä noin montaa kertaa voi käyttää. Muovi on lisäksi periaatteessa ikuista - paitsi että ei ole. Nyt, kun jätettä poltetaan energiaksi ja/tai muovien keräystä tehostetaan, ei muovin käyttökään enää ole niin ongelmallista. Tässä vielä hiukan kassivertailua.
Sain hiljattain ilmaiseksi mainitunlaisen, kierrätystä materiaalista tehdyn, tekokuituisen kestokassin. Ongelmana on vain, että jo noin viidenkymmenen käyttökerran jälkeen se on kulunut nyppyiseksi ja aika pahan näköiseksi. Se kyllä kävi jo reissussakin rähjääntymässä, kun pakkasin siihen makuupussini Euroopan-matkalla.
Nyt täytyykin skarpata ja tarkastaa, tehdäänkö meidän käyttämämme rullamuovipussit kierrätystä muovista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
tiistai 16. joulukuuta 2014
Huonot standardit
Katselen lifestyle-ohjelmaa Yle Areenasta, tarkemmin, Täydellinen elämä -nimistä norjalaista dokumentaarista sarjaa. Olen kuluttanut hömppätosi-tv:tä enemmänkin jossakin vaiheessa, joten tyylilaji on tuttu.
Tässä kahdeksanosaisessa ohjelmassa Ida Fladen, radiotoimittaja, alkaa elää terveyslehtien vinkkien mukaan. Ruokavalioremontin kohdalla superruoka-asiantuntija John tyhjää Idan jääkaapin prosessoiduista ruoista. (Sivumennen sanoen, sisällöllisesti jäätävä kohtaus: minunkaan kohtuullisen terveelliseksi luulemani ruokavalioni ei ainakaan superruokanäkökulmasta ole juuri mistään kotoisin... no. Eteenpäin:) Ruoat kerätään lasipulloineen jne. isoon jätesäkkiin, ja kun tyypit käyvät kaupassa, kaikki pakataan tietenkin muovipusseihin.
Ymmärrän, ettei tämän ohjelman pointti ole ympäristön huomioiminen, vaan Idan elämäntavan korjaaminen. Mutta olisiko mahdollista kunnioittaa myös pahoinvoivaa maapalloamme, ja, jos kerran syömäkelpoista ruokaa ON pakko heittää, pois, olisiko mahdollista lajitella biojätteet, lasi, metalli ja sekajätteet, tai edes kertoa, että ohjelma-ajan säästämiseksi emme lajittele nyt, vaan myöhemmin...
Koska jotenkin oman elämän parantamisen kanssa on mielestäni suorastaan ristiriidassa se, ettei elämäntaparemontissa ajatella myös ympäristöä.
Samanlaisia mutkia vedetään suoriksi kaikenlaisissa elämäntapaohjelmissa. Kestävän kehityksen näkökulmaa ei huomioida. Toivoisin kuitenkin, että myös yksilön elämän fiksaamisessa kunnioitettaisiin kestävän kehityksen periaatteita, ja esimerkiksi kierrätyksestä muistuttaminen olisi tällaisissa ohjelmissa standardi.
Tässä kahdeksanosaisessa ohjelmassa Ida Fladen, radiotoimittaja, alkaa elää terveyslehtien vinkkien mukaan. Ruokavalioremontin kohdalla superruoka-asiantuntija John tyhjää Idan jääkaapin prosessoiduista ruoista. (Sivumennen sanoen, sisällöllisesti jäätävä kohtaus: minunkaan kohtuullisen terveelliseksi luulemani ruokavalioni ei ainakaan superruokanäkökulmasta ole juuri mistään kotoisin... no. Eteenpäin:) Ruoat kerätään lasipulloineen jne. isoon jätesäkkiin, ja kun tyypit käyvät kaupassa, kaikki pakataan tietenkin muovipusseihin.
Ymmärrän, ettei tämän ohjelman pointti ole ympäristön huomioiminen, vaan Idan elämäntavan korjaaminen. Mutta olisiko mahdollista kunnioittaa myös pahoinvoivaa maapalloamme, ja, jos kerran syömäkelpoista ruokaa ON pakko heittää, pois, olisiko mahdollista lajitella biojätteet, lasi, metalli ja sekajätteet, tai edes kertoa, että ohjelma-ajan säästämiseksi emme lajittele nyt, vaan myöhemmin...
Koska jotenkin oman elämän parantamisen kanssa on mielestäni suorastaan ristiriidassa se, ettei elämäntaparemontissa ajatella myös ympäristöä.
Samanlaisia mutkia vedetään suoriksi kaikenlaisissa elämäntapaohjelmissa. Kestävän kehityksen näkökulmaa ei huomioida. Toivoisin kuitenkin, että myös yksilön elämän fiksaamisessa kunnioitettaisiin kestävän kehityksen periaatteita, ja esimerkiksi kierrätyksestä muistuttaminen olisi tällaisissa ohjelmissa standardi.
tiistai 8. heinäkuuta 2014
Elämäntapamme tuottaa jätettä Afrikkaan
Hesarin mukaan vaatetuskauppa on löytänyt kierrätyksen, mutta aiemminkin linkkaamani mainio trashionista Outi Les Pyy arvostelee hyvin ja syystä tätä blogissaan. Outin juttu linkkauksineen on niin tyhjentävä, etten vesitä sitä omilla höpinöilläni, lukekaa pois!
Tai no, sen verran mainitsen, että UFF ei korkeiden hintojensa takia ole aikoihin ollut suosikkikirppisteni listalla, ja lisäksi olen kuullut tästä aiemminkin. Siis siitä että kyseinen lafka laivaa Afrikkaan lumppua, jota ei voida myydä sen paremmin täällä, kuin sielläkään. Toisin sanoen länkkärin voittoa tavoittelevan halpatuotannon myymättömät lopputulokset päätyvät kehitysmaiden niskoille.
Outi tiivistää nasevasti: Ainoa ekologisesti vaikuttava tapa vaatteen valmistajille on supistaa tuotantoa ja parantaa laatua. Lause tässä ja ekassa kirjoituksessa vie Outin toiseen mainioon kirjoitukseen, joka liittyy himoshoppailuun. Kyseinen juttu shoppailijatyypistä jäi kyllä minunkin mieleen, oli sen verran pöyristyttävää luettavaa.
Ylipäätään koko Outin blogi on syvä ja tuhti paketti ekologista vaatetietoutta, ja mikä parasta, täysin ajan hermolla.
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Siivoushaaste ja lukemista
Seuraamissani blogeista löytyy toinen toistaan kunnianhimoisempia haasteita minimalistisempaan elämiseen. Täytyy myöntää, että vaikkapa monet Jennin Arkijärjen haasteet olen ohittanut "en mä nyt jaksa" -periaatteella, mutta jämähaasteen kyllä toteutin melko riisuttuna versiona - kiitos jo sinänsä melko karsitun kauneudenhoitoarsenaalini.
Viime postaukseni hengessä olen kuitenkin kehittänyt kaltaiselleni laiskaperseelle sopivan haasteen, ja sen nimi on erikoissiivoustehtävä. Raflaava nimi tietenkin siksi, että kokisin tehtävän suorittamisen vähemmän vaivalloisena.
Erikoussiivoustehtävän ydin on yksi päivässä, ja se yksi on jokin paikka tai tehtävä, jota en siisti normaalin siivouksen yhteydessä, mutta joka - minut tuntien - on todennäköisesti ollut siivoamatta/tekemättä joko kuukausia, ellei vuosia. Viikonloppu opetti, että erikoissiivoustehtävä kannattaa keskittää arkipäiviin - aktiivisen sosiaalisen elämäni takia viikonlopun päivät voivat olla vähän väsähtäneitä liiallisiin ponnistuksiin. Ja voitaneen sanoa, että vapaapäivät joustavat: kunhan erikoissiivouspäiviä on viisi viikossa, luulen, että hyvää alkaa syntyä.
Tähän mennessä olen - joko perjantaina tai lauantaina, en muista - siivonnut ja pyyhkinyt kylpyhuoneen peilikaapin. Olisittepa nähneet ne hyllyt! Tämä siis lasketaan todelliseksi sankariteoksi! Tänään vein lasi- ja metalliroskat. (Jättöpaikka on vain noin kolmensadan metrin päässä kotiovelta, pienessä taloyhtiössämme kun ei ole näille omia astioita.)
Näistä esimerkeistä voimme päätellä, ettei erikoissiivoustehtävän tarvitse olla kovin iso. Tehtäviä on isoja ja pieniä siivouskaapin läpikäymisestä eri keittiönkaappeihin (yksi kaappi on aina yksi tehtävä) ja kirjoituspöydän laatikoihin. (Minulla on kaksi kirjoituspöytää, joista toisen täytin heittämällä kaksi vuotta sitten, kun muutimme tänne. Siellä on siis kaksi vuotta vanhoja läpikäytäviä paperikasoja. Paperikasat ovat ehdoton inhokkini, mutta odotanpa hommasta sitä palkitsevampaa.)
--
Lukuosastossa tarjoilen pari linkkiä, jotka liittyvät kekseliäästi jaettuun omaisuuteen:
Taloyhtiöissä toivotaan enemmän yhteistiloja
HS.fi: Oma omenapuu ilman pihaa
Mustikkamaalle tulee syötävä puisto
Eikö olekin ihania juttuja! Itse olen pohtinut tuota saunahommaa aika paljonkin - kuinka hullua on, että taloyhtiöihin ei rakenneta sitten vaikka useampia yhteissaunoja, vaan omansa joka asuntoon. Mitä ilmeisimmin saunoillekin olisi tilausta.
Ja siis, paitsi että dyykkari löysi kirjastosta kesän ekan dekkarin, löytyi sieltä myöskin tämä:
Kyseessä on siis Nälkä ja yltäkylläisyys -niminen teos, jonka ovat kirjoittaneet Sanna Karttunen, Laura Kihlström ja Sanna-Liisa Taivalmaa. Palaan raportoimaan, kun teos on luettu. (Siihen saattaa kyllä mennä koko kesä, kun niitä dekkareitakin pitää ehtiä lukea.) Mutta pääpointti tuntuu olevan minuakin paljon mietityttävä - ja hämmästyttävä - ruokatalouden järjettömyys maailmassa. Ts. se tosiasia, että vaikka sitä riittäisi kaikille, ei sitä silti kaikille päädy. Täältä tähän.
Viime postaukseni hengessä olen kuitenkin kehittänyt kaltaiselleni laiskaperseelle sopivan haasteen, ja sen nimi on erikoissiivoustehtävä. Raflaava nimi tietenkin siksi, että kokisin tehtävän suorittamisen vähemmän vaivalloisena.
Erikoussiivoustehtävän ydin on yksi päivässä, ja se yksi on jokin paikka tai tehtävä, jota en siisti normaalin siivouksen yhteydessä, mutta joka - minut tuntien - on todennäköisesti ollut siivoamatta/tekemättä joko kuukausia, ellei vuosia. Viikonloppu opetti, että erikoissiivoustehtävä kannattaa keskittää arkipäiviin - aktiivisen sosiaalisen elämäni takia viikonlopun päivät voivat olla vähän väsähtäneitä liiallisiin ponnistuksiin. Ja voitaneen sanoa, että vapaapäivät joustavat: kunhan erikoissiivouspäiviä on viisi viikossa, luulen, että hyvää alkaa syntyä.
Tähän mennessä olen - joko perjantaina tai lauantaina, en muista - siivonnut ja pyyhkinyt kylpyhuoneen peilikaapin. Olisittepa nähneet ne hyllyt! Tämä siis lasketaan todelliseksi sankariteoksi! Tänään vein lasi- ja metalliroskat. (Jättöpaikka on vain noin kolmensadan metrin päässä kotiovelta, pienessä taloyhtiössämme kun ei ole näille omia astioita.)
Näistä esimerkeistä voimme päätellä, ettei erikoissiivoustehtävän tarvitse olla kovin iso. Tehtäviä on isoja ja pieniä siivouskaapin läpikäymisestä eri keittiönkaappeihin (yksi kaappi on aina yksi tehtävä) ja kirjoituspöydän laatikoihin. (Minulla on kaksi kirjoituspöytää, joista toisen täytin heittämällä kaksi vuotta sitten, kun muutimme tänne. Siellä on siis kaksi vuotta vanhoja läpikäytäviä paperikasoja. Paperikasat ovat ehdoton inhokkini, mutta odotanpa hommasta sitä palkitsevampaa.)
--
Lukuosastossa tarjoilen pari linkkiä, jotka liittyvät kekseliäästi jaettuun omaisuuteen:
Taloyhtiöissä toivotaan enemmän yhteistiloja
HS.fi: Oma omenapuu ilman pihaa
Mustikkamaalle tulee syötävä puisto
Eikö olekin ihania juttuja! Itse olen pohtinut tuota saunahommaa aika paljonkin - kuinka hullua on, että taloyhtiöihin ei rakenneta sitten vaikka useampia yhteissaunoja, vaan omansa joka asuntoon. Mitä ilmeisimmin saunoillekin olisi tilausta.
Ja siis, paitsi että dyykkari löysi kirjastosta kesän ekan dekkarin, löytyi sieltä myöskin tämä:
Kyseessä on siis Nälkä ja yltäkylläisyys -niminen teos, jonka ovat kirjoittaneet Sanna Karttunen, Laura Kihlström ja Sanna-Liisa Taivalmaa. Palaan raportoimaan, kun teos on luettu. (Siihen saattaa kyllä mennä koko kesä, kun niitä dekkareitakin pitää ehtiä lukea.) Mutta pääpointti tuntuu olevan minuakin paljon mietityttävä - ja hämmästyttävä - ruokatalouden järjettömyys maailmassa. Ts. se tosiasia, että vaikka sitä riittäisi kaikille, ei sitä silti kaikille päädy. Täältä tähän.
torstai 10. huhtikuuta 2014
Roskajournalismia 1 ja 2
Käytetyt uutiset
Olen saanut sanomalehden ilmaiseksi noin vuoden ajan. Sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat päätti alkaa rajoittaa viikoittaisen, ilmaisen nettiartikkelimäärän viiteen (!), aloin minä hankkia itselleni ilmaisia paperihesareita. (Mitä verkkolehteen tulee, on kyllä olemassa tietoteknisiä tapoja kiertää viiden artikkelin rajoitus.)
Lähes päivittäin voin, jos haluan, lukea päivän hesarin ja vähintäänkin minulla on käytössäni edellisen päivän lehti, koska minulla on useampi mahtava naapuri. Asun pienessä taloyhtiössä, ja olen kiinnittänyt oveeni lapun, jossa lukee, että otamme vastaan lähipäivien lehtiä. Useimpina päivinä saamme päivän lehden, viimeistään iltapäivästä, ja parhaimmillaan meillä on eilisen lehti kolmena kopiona. Sanomalehtijätteen määrää omassa kodissamme tämä toki lisää, mutta totaalista jätteen määrää maailmassa ei.
Vaikka minulle tulisi oma hesari, aamulla, en saa sitä luetuksi heti kokonaan. Aamurutiiniini ei koskaan ole muutenkaan kuulunut lehden lukeminen, joten päiväys sivun yläreunassa ei ole niin justiinsa. Voin hyvin lueskella päivän-parinkin takaista lehteä, kun syvennyn johonkin juttuun. Ja itse asiassa toisinaan, kun askartelen lehdistä kompostipusseja, saatan jämähtää lukemaan vaikka kuukauden vanhoja uutisia.
Useimpina päivinä eräs eläkeläisfaari tosiaan kolauttaa meille lehden jo joskus puoli yhdeksän aikaan, jolloin minulla ei välttämättä ole edes vielä silmät auki. Päivän lehti aamusta on luksusta, jota en silti edes aina hyödynnä, mutta mahdollisuus nauttia uutiseni uunituoreina aamiaiseni kanssa olisi olemassa (heh). Nyt nettiaikana ns. isot uutiset sitäpaitsi vanhenevat niin nopeasti, että paperilehdessä olevat uutiset voivat olla vanhoja jo lehden saapuessa. Siksi paperinen versio sopiikin hyvin juuri juttujen tarkempaan lukemiseen.
Todellisuudessahan saman päivän lehti tulee aniharvoin luettua kokonaan, ja lehdet kasautuvat tässä kämpässä vessaan. Siellä kelpaa vilkuilla vaikka viikon vanhoja uutisia.
Uutisia roskista
Koska olen alkanut saada lehtiä kotiini, saksin myös ahkerasti kiinnostavia uutisjuttuja talteen. Tarkoitus on ollut linkkailla niitä tännekin sitä mukaa, mutta nyt noita on kertynyt viime viikoilta varastoon. Roskista Hesari kyllä kirjoittaa ihan kohtuullisissa määrin, ja muistakin lähteistä on kuulunut kaikenlaista.
En väitä, että tässä on mitenkään kattavasti viime aikojen roskauutisia (!), en ole googlaillut aihetta. Mutta kas tässä kasaantuneita (!) roskauutisia viime kuukausilta:
HSY alkaa toimittaa kotitalouksien sekajätettä jätevoimalaan
(HSY, päivitetty 1.4. 2014) Tämä oli minulle hyvä uutinen, koska olen ollut huolissani siitä, että pienessä taloyhtiössämme ei ole kerätty energiajätettä.
Suomi on läntisen Euroopan laiskin kierrättäjä
(IL 27.3. 2014) Linkki on Iltalehden pikku-uutiseen, Hesari kirjoitti asiasta pidemmin (kuten mainittua), mutta sitä juttua ei internetin syövereistä löytynyt. Ilmeisesti kaikkia juttuja ei kuitenkaan nettiin laiteta.
Turusta laivataan roskaa Viroon poltettavaksi
(HS 18.3. 2014) Olennaisinta tässä jutussa on se, että jätteen kuljettaminen Viroon tuottaa vähemmän päästöjä, kuin kaatopaikalle hautaaminen. Se on tärkeä tieto, koska on aina hyvä, että ei olla vain tekevinään jotakin, vaan että siitä, mitä tehdään, on varmasti hyötyä. Jutussa myös kiteytetään suomalaista jätepolitiikkaa: "Ensisijaisesti pyritään vähentämään jätteiden määrää ja lisäämään uudelleenkäyttöä. Kolmanneksi halutaan jätteet kierrätykseen. Polttaminen on listalla vasta neljäntenä."
Jätteen vähentämisen ja kierrättämisen osalta talkoisiin voimme siis osallistua me kaikki, ja keinojen löytäminen jätteen määrän vähentämiseksi arjessa on myös tämän blogin tarkoitus. Tähän juttuun on sidottu myös seuraava tietoisku samasta lähteestä ja samalta päivältä:
Jätevienti rajan yli jatkuu lähivuodet (HS 18.3. 2014)
Olen saanut sanomalehden ilmaiseksi noin vuoden ajan. Sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat päätti alkaa rajoittaa viikoittaisen, ilmaisen nettiartikkelimäärän viiteen (!), aloin minä hankkia itselleni ilmaisia paperihesareita. (Mitä verkkolehteen tulee, on kyllä olemassa tietoteknisiä tapoja kiertää viiden artikkelin rajoitus.)
Lähes päivittäin voin, jos haluan, lukea päivän hesarin ja vähintäänkin minulla on käytössäni edellisen päivän lehti, koska minulla on useampi mahtava naapuri. Asun pienessä taloyhtiössä, ja olen kiinnittänyt oveeni lapun, jossa lukee, että otamme vastaan lähipäivien lehtiä. Useimpina päivinä saamme päivän lehden, viimeistään iltapäivästä, ja parhaimmillaan meillä on eilisen lehti kolmena kopiona. Sanomalehtijätteen määrää omassa kodissamme tämä toki lisää, mutta totaalista jätteen määrää maailmassa ei.
Vaikka minulle tulisi oma hesari, aamulla, en saa sitä luetuksi heti kokonaan. Aamurutiiniini ei koskaan ole muutenkaan kuulunut lehden lukeminen, joten päiväys sivun yläreunassa ei ole niin justiinsa. Voin hyvin lueskella päivän-parinkin takaista lehteä, kun syvennyn johonkin juttuun. Ja itse asiassa toisinaan, kun askartelen lehdistä kompostipusseja, saatan jämähtää lukemaan vaikka kuukauden vanhoja uutisia.
Useimpina päivinä eräs eläkeläisfaari tosiaan kolauttaa meille lehden jo joskus puoli yhdeksän aikaan, jolloin minulla ei välttämättä ole edes vielä silmät auki. Päivän lehti aamusta on luksusta, jota en silti edes aina hyödynnä, mutta mahdollisuus nauttia uutiseni uunituoreina aamiaiseni kanssa olisi olemassa (heh). Nyt nettiaikana ns. isot uutiset sitäpaitsi vanhenevat niin nopeasti, että paperilehdessä olevat uutiset voivat olla vanhoja jo lehden saapuessa. Siksi paperinen versio sopiikin hyvin juuri juttujen tarkempaan lukemiseen.
Todellisuudessahan saman päivän lehti tulee aniharvoin luettua kokonaan, ja lehdet kasautuvat tässä kämpässä vessaan. Siellä kelpaa vilkuilla vaikka viikon vanhoja uutisia.
Uutisia roskista
Koska olen alkanut saada lehtiä kotiini, saksin myös ahkerasti kiinnostavia uutisjuttuja talteen. Tarkoitus on ollut linkkailla niitä tännekin sitä mukaa, mutta nyt noita on kertynyt viime viikoilta varastoon. Roskista Hesari kyllä kirjoittaa ihan kohtuullisissa määrin, ja muistakin lähteistä on kuulunut kaikenlaista.
En väitä, että tässä on mitenkään kattavasti viime aikojen roskauutisia (!), en ole googlaillut aihetta. Mutta kas tässä kasaantuneita (!) roskauutisia viime kuukausilta:
HSY alkaa toimittaa kotitalouksien sekajätettä jätevoimalaan
(HSY, päivitetty 1.4. 2014) Tämä oli minulle hyvä uutinen, koska olen ollut huolissani siitä, että pienessä taloyhtiössämme ei ole kerätty energiajätettä.
(HS 26.3.2014) Käsitöiden ja erityisesti kierrätyskäsitöiden (tästä en ole vielä juurikaan bloggaillut, mutta se on suunnitelmissa, odottakaa vain!) Amerikan ansioitunut rantasiivousten järjestäjä Kim Masonerin jäljillä päädyin jokin aika sitten tutkimaan ohjeita siitä, miten muovipusseista voi virkata joogamaton. Joogan ja kierrätyskäsitöiden ystävänä tykkäsin tästäkin ajatuksesta (mutta en ole varma, kuinka toimiva sellainen matto olisi. Saattaa olla, että vielä kuulette tästäkin jossakin vaiheessa.)
Suomi on läntisen Euroopan laiskin kierrättäjä
(IL 27.3. 2014) Linkki on Iltalehden pikku-uutiseen, Hesari kirjoitti asiasta pidemmin (kuten mainittua), mutta sitä juttua ei internetin syövereistä löytynyt. Ilmeisesti kaikkia juttuja ei kuitenkaan nettiin laiteta.
Turusta laivataan roskaa Viroon poltettavaksi
(HS 18.3. 2014) Olennaisinta tässä jutussa on se, että jätteen kuljettaminen Viroon tuottaa vähemmän päästöjä, kuin kaatopaikalle hautaaminen. Se on tärkeä tieto, koska on aina hyvä, että ei olla vain tekevinään jotakin, vaan että siitä, mitä tehdään, on varmasti hyötyä. Jutussa myös kiteytetään suomalaista jätepolitiikkaa: "Ensisijaisesti pyritään vähentämään jätteiden määrää ja lisäämään uudelleenkäyttöä. Kolmanneksi halutaan jätteet kierrätykseen. Polttaminen on listalla vasta neljäntenä."
Jätteen vähentämisen ja kierrättämisen osalta talkoisiin voimme siis osallistua me kaikki, ja keinojen löytäminen jätteen määrän vähentämiseksi arjessa on myös tämän blogin tarkoitus. Tähän juttuun on sidottu myös seuraava tietoisku samasta lähteestä ja samalta päivältä:
Jätevienti rajan yli jatkuu lähivuodet (HS 18.3. 2014)
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Mistä vaatteet tulevat, ja minne ne päätyvät?
Outi Pyy blogaa erinomaisesti "ekologisen" muodin nurjasta puolesta. Eli toisin sanoen, kun iso firma sanoo sinulle tehneensä jotakin ekologista, epäile.
Ja puheenollen kirpputoreista, edes ne eivät pelasta maailmaa. Haluan jakaa myös jutun muutaman vuoden takaa, sillä Suomi hukkuu naisten vaatteisiin - ja niin hukkuu koko maailmakin. Meiltä laivataan uutta ja käytettyä kehitysmaihin, se naamioidaan hyväntekeväisyydeksi, ja silti halpatuontimaiden koneet surraavat uutta mallistoa kymmenen kertaa vuodessa.
Ja edes siellä, mistä halvat vaatteet tulevat, eivät asiat ole hyvin. Kambotzassa esimerkiksi ei useinkaan ole mitään muuta työtä tarjolla, mutta pienellä palkalla on mahdotonta tulla toimeen.
Yltäkylläisyyden kulttuuri on luonut hirviön, joka syö omaa häntäänsä.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Pakkaukset
Pakkaus kertoo tuotteesta enemmän, kuin sisältö. Shampoopulloja on seitsemää eri väriä, sisällä oleva neste näyttää kuta kuinkin samalta - ja onkin, jos tarkistaa listan valmistusaineista. Luvatut tehoaineiden määrät litkussa ovat promillejen luokkaa, eikä niiden teho edes perustu oikeasti tutkittuun tietoon. Sloganit ovat keksittyjä ja kuulostavat hyvältä. Tosiasiassa shampoossa on silikonia, joka siloittaa hiuksen pinnassa olevaa kaarnamaista solukkoa, ja hiukset muuttuvat huikean liukkaiksi.
Me emme tarvitse kaikkia niitä määriä kosmetiikkaa, vaikka mainosten Photoshopissa siloitetut kasvot ja vyötäröstä kavennetut kehot saavat meidät luulemaan, että tarvitsemme. (Aion postata kosmetiikasta myöhemmin.)
Kun luin Garbologyn, eräs tajuntaaräjäyttävimmistä asioista, joita se sai minut tajuamaan, oli se, kuinka sidottu tämä nykyinen kulttuurimme on tapaansa tuottaa jätettä. Jäte on yltäkylläisyyteen perustuvan talouskulttuurin, ainakin tämän meidän länkkäriversiomme, välttämätön sivutuote.
40-50-luvun markkinamiehet tiesivät, mitä he olivat tekemässä, kun maailma sotien jälkeen alkoi muuttua yhä markkinavetoisemmaksi. Olemme tulleet sokeiksi mm. sille, että tuotesuunnittelu ja brändäyksen periaate sotii säästäväisyyden perusarvoa vastaan. (Garbology, s.59) Sehän tähtää siihen, että heitämme tavarat pois ennen, kuin olemme käyttäneet ne loppuun, ja ostamme uutta. Että ostamme jotakin, vaikka meillä olisi vanha ja toimiva, vain koska se näyttää paremmalta.
Oma sukupolveni, 80-90-luvulla kasvaneet, ovat eläneet jo niin syvällä tähän ajatukseen perustuvassa kulutuskulttuurissa, ettei se tunnu meistä edes oudolta. Silti siitä voi oppia pois.
Olen itsekin perehtynyt tuotesuunnitteluun sen verran, että tiedän, miten se toimii. Minulla on aika hyvä haju siitä, millä tavalla muotoillaan konsepteja, joista ihmiset tykkäävät ja jotka toimivat. Itsekin pidän hyvästä suunnittelusta juuri siksi, että sillä voidaan päästä myös pitkäkestoiseen ja toimivaan lopputulokseen. En siis hyökkää yksiselitteisesti tuotesuunnittelua vastaan.
Mutta jokin osa tuotesuunnittelusta, erityisesti pakkaussunnittelusta ja brändäyksestä ilman muuta tähtää siihen, että tuote - pakkaus, ulkoasu, tuotteen "fiilis" (oikeasti, tuotteen fiilis?!? mutta se on ihan oikea asia. Kaikkihan me tiedämme sen ilmiön, kun tuntuu, että jokin tuote kaupassa huutaa meidän nimeämme. Olet koukussa!) todellakin ihan itsessään houkuttelisi meidät haluamaan sen itsellemme ja uhraamaan jotakin - kuten arvokasta aikaamme työtuntien muodossa - siihen, että saamme sen.
On tietenkin myös tunnistettavuus. Esimerkiksi Coca Cola tunnetaan maailmassa paremmin, kuin Jeesus. (Brändi tosin Jeesuskin, jostakin näkökulmasta...)
Aivan tavallisten, arkisen oloisten ruokakauppojen hyllyt on järjestetty niin, että katse osuu ensimmäiseksi tuotteisiin, joilla on paras kate. Katse on automaattinen. Lähes huomaamattamme ostamme asioita, joita emme tarvitse. Suuria pakkauksia, koska kilohinta on halvempi. Vitsi on vain, että kauppa saa taas isomman osan rahoistamme kerralla pois. Ja pussillinen Snickersejä joko siirtyy massaksi vyötäröllemme tai kaappien täytteeksi, ja lopulta roskiin. Ihania, yksittäispakattuja Snickersejä. Vähintäänkin jokaisen pikku patukan kuoret ja lopulta se iso pussi muuttuu jätteeksi.
Maito tulee purkissa, shampoo tulee pullossa, leipä tulee muovipussissa. Ostamme mitä hyvänsä, pakkausta on lähes mahdotonta välttää. Ja koska olemme niin tottuneet pakkauksiin, pitää pinnistää aivojaan, että edes osaa ajatella, mitä tarkoittaisi pyrkimys ostaessa vähentää pakkausjätettä.
Tai jättää se kokonaan pois.
Omistan pari kestohedelmäpussia, ja sellaisia ompelin ja lahjoitin tänä jouluna myös sukulaisilleni joululahjaksi. Hedelmät lienevätkin tutuin tuote, mitä ihmisten tulee ostettua ilman pakkausta. Kuitenkin esimerkiksi erilaisissa irtomyyntiä harjoittavissa liikkeissä voisi ainakin teoriassa ostaa tavaraa omaan pakkaukseen, kuten Zero Waste Home -blogin minimalistisankari Bea Johnson tekee. (Amerikassa mahdollisuudet ostaa irtomyynnistä ovat todennäköisesti runsaammat, kuten tuotteiden tarjonta yleensäkin.) Bea ostaa jopa leivät tyynyliinan sisään!
Maitoa voi tilata omaan pulloon maatilakontaktien kautta. Kananmunarasiat voi kierrättää luomumunien tuottajille mm. ruokapiirien kautta. Näitä innovatiivisia tapoja vähentää pakkausjätettä löytyy kyllä, mutta ne eivät ole mitenkään ilmeisin ratkaisu. Maailma on rakentunut pakkaustuotannon varaan.
Kun seuraavan kerran tulee tarvetta irtotuotteille, aion kokeilla myös irtomyyntiliikkeessä asiointia oman astian, vaikkapa lasi- tai muovipurkin kanssa.
Bea on onnistunut vähentämään taloutensa sekajätteet lasipurkilliseen vuodessa. Kaikki muu käsitellään - ja hankitaan - kolmen ärrän periaatetta noudattaen. Reduce, reuse, recycle.
Vähennä, käytä uudelleen, kierrätä. Bea on jatkanut tätä listaa vielä sanalla refuse, kieltäydy. Älä ota vastaan ilmaista kuulakärkikynää tai muita pikkuesineitä, vaikka ne ovat ilmaisia. Jopa kaupan ilmaiset maistiaiset tuottavat jätettä, nehän tarjoillaan sievästi pienistä muovialustoista. Silmät jätteen syntymiselle pitää avata, jotta hoksaa, millaisia määriä sitä me joudummekaan tuottamaan.
Ota eväät, jotka nautit uudelleenkäytettävistä omista astioistasi. Hanki kankaisia lautasliinoja, ettet tarvitse talouspaperia. Kierrätyskin on loukku: kierrättämisen mahdollisuus saa meidät ajattelemaan, ettei kartonki, paperi tai biojäte ole jätettä ollenkaan. Kuitenkin nämäkin vievät resursseja. Kierrätys hyvä, kestävä parempi.
Hanki kestävä kahvimuki, ja lupaa, ettet koskaan osta kahvia, ellei sinulla ole omaa mukiasi mukana. Tai vielä parempaa, säästä rahaa ja ota kahvi tai tee mukaan jo kotoa. Itselläni on Keep Cup, mutta ei kestomukin toki tarvitse olla näin trendikäs. Claes Ohlsonilta voi ostaa termosmukin tai pienen termospullon, jolloin kaikkea juomaa ei edes tarvitse juoda kerralla.
Jossakin kiihkeän talouskasvun tavoittelun vaiheessa lainsäädäntö on todellakin vahvasti suosinut jätteentuotantoa talouskasvun voitoksi. Kahvilat eivät edelleenkään joudu pulittamaan kovinkaan suurta summaa kertakäyttömukien käytöstä - itse asiassa Take Away -kahvi on monin paikoin halvempi.
70-luvulla kertakäyttöastiat tulivat kauppoihin kätevänä ratkaisuna, ja niiden suruton käyttö asianmukaisissa tilaisuuksissa on erittäin yleistä edelleen. Juhlien järjestäjän kannattaa kuitenkin kahdesti miettiä, mitä kertakäyttöastiat itse asiassa tarkoittavat.
Sekajätettä. On utopiaa, että astiat huuhdottaisiin, ja ne näin päätyisivät kartonki- tai energiajätteeseen. Juhlien luonne harvemmin sallii tällaista toimintaa.
Kierrätyskeskus pyrkii vastustamaan tätä kulttuuria lainaamalla astioita, ja käyttää houkuttimena mm. sitä, ettei astioita tarvitse tiskata. Hinta on myös huokea. Tänä design-häiden aikana tosin ulkonäkökriittiset voivat nyrpistellä astioiden vaatimattomuudelle. Muoviastiat ovat kuitenkin kevyitä kuljettaa, vaikkapa IKEA-kassissa piknikille.
Suomessa on nyt kuitenkin tulossa voimaan laki, joka siirtää vastuuta pakkauksista tuottajille, hitaasti mutta varmasti. Yksi vastuullisen jätteenkäsittelyn ongelmista onkin, ettei yrityksillä ole suurimmassa osassa tapauksista minkäänlaisia vastuita pakkausjätteen määrästä.
Keväällä kuultiin myöskin kummia pesuaineiden irtomyynnistä, joka esimerkiksi oli merkittävä pakkausjätteään vähentäjä. Tämä oli luonnollisesti ihan surkea uutinen. Varsinkin, kun tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa irtomyynti olisi aiheuttanut ongelmia.
Kuluttaja voi valita tuotteensa pakkausjätteen perusteella. Onko pakkausjäte kierrätettävää? Onko mahdollista ostaa omaan astiaan?
Me emme tarvitse kaikkia niitä määriä kosmetiikkaa, vaikka mainosten Photoshopissa siloitetut kasvot ja vyötäröstä kavennetut kehot saavat meidät luulemaan, että tarvitsemme. (Aion postata kosmetiikasta myöhemmin.)
Kun luin Garbologyn, eräs tajuntaaräjäyttävimmistä asioista, joita se sai minut tajuamaan, oli se, kuinka sidottu tämä nykyinen kulttuurimme on tapaansa tuottaa jätettä. Jäte on yltäkylläisyyteen perustuvan talouskulttuurin, ainakin tämän meidän länkkäriversiomme, välttämätön sivutuote.
40-50-luvun markkinamiehet tiesivät, mitä he olivat tekemässä, kun maailma sotien jälkeen alkoi muuttua yhä markkinavetoisemmaksi. Olemme tulleet sokeiksi mm. sille, että tuotesuunnittelu ja brändäyksen periaate sotii säästäväisyyden perusarvoa vastaan. (Garbology, s.59) Sehän tähtää siihen, että heitämme tavarat pois ennen, kuin olemme käyttäneet ne loppuun, ja ostamme uutta. Että ostamme jotakin, vaikka meillä olisi vanha ja toimiva, vain koska se näyttää paremmalta.
Oma sukupolveni, 80-90-luvulla kasvaneet, ovat eläneet jo niin syvällä tähän ajatukseen perustuvassa kulutuskulttuurissa, ettei se tunnu meistä edes oudolta. Silti siitä voi oppia pois.
Olen itsekin perehtynyt tuotesuunnitteluun sen verran, että tiedän, miten se toimii. Minulla on aika hyvä haju siitä, millä tavalla muotoillaan konsepteja, joista ihmiset tykkäävät ja jotka toimivat. Itsekin pidän hyvästä suunnittelusta juuri siksi, että sillä voidaan päästä myös pitkäkestoiseen ja toimivaan lopputulokseen. En siis hyökkää yksiselitteisesti tuotesuunnittelua vastaan.
Mutta jokin osa tuotesuunnittelusta, erityisesti pakkaussunnittelusta ja brändäyksestä ilman muuta tähtää siihen, että tuote - pakkaus, ulkoasu, tuotteen "fiilis" (oikeasti, tuotteen fiilis?!? mutta se on ihan oikea asia. Kaikkihan me tiedämme sen ilmiön, kun tuntuu, että jokin tuote kaupassa huutaa meidän nimeämme. Olet koukussa!) todellakin ihan itsessään houkuttelisi meidät haluamaan sen itsellemme ja uhraamaan jotakin - kuten arvokasta aikaamme työtuntien muodossa - siihen, että saamme sen.
On tietenkin myös tunnistettavuus. Esimerkiksi Coca Cola tunnetaan maailmassa paremmin, kuin Jeesus. (Brändi tosin Jeesuskin, jostakin näkökulmasta...)
Aivan tavallisten, arkisen oloisten ruokakauppojen hyllyt on järjestetty niin, että katse osuu ensimmäiseksi tuotteisiin, joilla on paras kate. Katse on automaattinen. Lähes huomaamattamme ostamme asioita, joita emme tarvitse. Suuria pakkauksia, koska kilohinta on halvempi. Vitsi on vain, että kauppa saa taas isomman osan rahoistamme kerralla pois. Ja pussillinen Snickersejä joko siirtyy massaksi vyötäröllemme tai kaappien täytteeksi, ja lopulta roskiin. Ihania, yksittäispakattuja Snickersejä. Vähintäänkin jokaisen pikku patukan kuoret ja lopulta se iso pussi muuttuu jätteeksi.
Maito tulee purkissa, shampoo tulee pullossa, leipä tulee muovipussissa. Ostamme mitä hyvänsä, pakkausta on lähes mahdotonta välttää. Ja koska olemme niin tottuneet pakkauksiin, pitää pinnistää aivojaan, että edes osaa ajatella, mitä tarkoittaisi pyrkimys ostaessa vähentää pakkausjätettä.
Tai jättää se kokonaan pois.
Omistan pari kestohedelmäpussia, ja sellaisia ompelin ja lahjoitin tänä jouluna myös sukulaisilleni joululahjaksi. Hedelmät lienevätkin tutuin tuote, mitä ihmisten tulee ostettua ilman pakkausta. Kuitenkin esimerkiksi erilaisissa irtomyyntiä harjoittavissa liikkeissä voisi ainakin teoriassa ostaa tavaraa omaan pakkaukseen, kuten Zero Waste Home -blogin minimalistisankari Bea Johnson tekee. (Amerikassa mahdollisuudet ostaa irtomyynnistä ovat todennäköisesti runsaammat, kuten tuotteiden tarjonta yleensäkin.) Bea ostaa jopa leivät tyynyliinan sisään!
Maitoa voi tilata omaan pulloon maatilakontaktien kautta. Kananmunarasiat voi kierrättää luomumunien tuottajille mm. ruokapiirien kautta. Näitä innovatiivisia tapoja vähentää pakkausjätettä löytyy kyllä, mutta ne eivät ole mitenkään ilmeisin ratkaisu. Maailma on rakentunut pakkaustuotannon varaan.
Kun seuraavan kerran tulee tarvetta irtotuotteille, aion kokeilla myös irtomyyntiliikkeessä asiointia oman astian, vaikkapa lasi- tai muovipurkin kanssa.
Bea on onnistunut vähentämään taloutensa sekajätteet lasipurkilliseen vuodessa. Kaikki muu käsitellään - ja hankitaan - kolmen ärrän periaatetta noudattaen. Reduce, reuse, recycle.
Vähennä, käytä uudelleen, kierrätä. Bea on jatkanut tätä listaa vielä sanalla refuse, kieltäydy. Älä ota vastaan ilmaista kuulakärkikynää tai muita pikkuesineitä, vaikka ne ovat ilmaisia. Jopa kaupan ilmaiset maistiaiset tuottavat jätettä, nehän tarjoillaan sievästi pienistä muovialustoista. Silmät jätteen syntymiselle pitää avata, jotta hoksaa, millaisia määriä sitä me joudummekaan tuottamaan.
Ota eväät, jotka nautit uudelleenkäytettävistä omista astioistasi. Hanki kankaisia lautasliinoja, ettet tarvitse talouspaperia. Kierrätyskin on loukku: kierrättämisen mahdollisuus saa meidät ajattelemaan, ettei kartonki, paperi tai biojäte ole jätettä ollenkaan. Kuitenkin nämäkin vievät resursseja. Kierrätys hyvä, kestävä parempi.
Hanki kestävä kahvimuki, ja lupaa, ettet koskaan osta kahvia, ellei sinulla ole omaa mukiasi mukana. Tai vielä parempaa, säästä rahaa ja ota kahvi tai tee mukaan jo kotoa. Itselläni on Keep Cup, mutta ei kestomukin toki tarvitse olla näin trendikäs. Claes Ohlsonilta voi ostaa termosmukin tai pienen termospullon, jolloin kaikkea juomaa ei edes tarvitse juoda kerralla.
Jossakin kiihkeän talouskasvun tavoittelun vaiheessa lainsäädäntö on todellakin vahvasti suosinut jätteentuotantoa talouskasvun voitoksi. Kahvilat eivät edelleenkään joudu pulittamaan kovinkaan suurta summaa kertakäyttömukien käytöstä - itse asiassa Take Away -kahvi on monin paikoin halvempi.
70-luvulla kertakäyttöastiat tulivat kauppoihin kätevänä ratkaisuna, ja niiden suruton käyttö asianmukaisissa tilaisuuksissa on erittäin yleistä edelleen. Juhlien järjestäjän kannattaa kuitenkin kahdesti miettiä, mitä kertakäyttöastiat itse asiassa tarkoittavat.
Sekajätettä. On utopiaa, että astiat huuhdottaisiin, ja ne näin päätyisivät kartonki- tai energiajätteeseen. Juhlien luonne harvemmin sallii tällaista toimintaa.
Kierrätyskeskus pyrkii vastustamaan tätä kulttuuria lainaamalla astioita, ja käyttää houkuttimena mm. sitä, ettei astioita tarvitse tiskata. Hinta on myös huokea. Tänä design-häiden aikana tosin ulkonäkökriittiset voivat nyrpistellä astioiden vaatimattomuudelle. Muoviastiat ovat kuitenkin kevyitä kuljettaa, vaikkapa IKEA-kassissa piknikille.
Suomessa on nyt kuitenkin tulossa voimaan laki, joka siirtää vastuuta pakkauksista tuottajille, hitaasti mutta varmasti. Yksi vastuullisen jätteenkäsittelyn ongelmista onkin, ettei yrityksillä ole suurimmassa osassa tapauksista minkäänlaisia vastuita pakkausjätteen määrästä.
Keväällä kuultiin myöskin kummia pesuaineiden irtomyynnistä, joka esimerkiksi oli merkittävä pakkausjätteään vähentäjä. Tämä oli luonnollisesti ihan surkea uutinen. Varsinkin, kun tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa irtomyynti olisi aiheuttanut ongelmia.
Kuluttaja voi valita tuotteensa pakkausjätteen perusteella. Onko pakkausjäte kierrätettävää? Onko mahdollista ostaa omaan astiaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)