Kesähommia

Kesäsäät ovat olleet pettymys. Olen usein kesäisin viettänyt aikaa mm. Alppipuistossa ja Pikkukosken uimarannalla, mutta nyt säät eivät ole houkutelleet ulos ollenkaan samalla tavalla. Vaikka on kaunista ja aurinkoista, kylmyys ei vain tunnu mukavalta.  Edes uimavedet eivät ole lämmenneet. Kävin heittämässä talviturkin vasta nyt, heinäkuun puolessa välissä, eikä kokemus ollut ollenkaan, kuten keskikesän uintireissut yleensä. Kuumuus puuttuu.

Korjautin Kumiluodissa polkupyöräni. Puoliso lainasi sitä ja haukkui jarrut, eikä saanut lukkoa toimimaan. Hyvä esimerkki siitä, miten keho oppii jotain, mitä ei voi selittää. Vaikka yritin, en osannut puhelimessa neuvoa niitä tarkkoja asentoja, joilla lukon saa auki. Jäykkä kapistus. Jarrujen osalta, no, olen ajanut huonojarruisilla vanhoilla mummopyörillä yli kymmenen vuotta, joten jarrujalkani toimii pehmeästi ja houkutellen. On ollut ihanaa pyöräillä paikasta toiseen!

Eilen olin mustikassa. Hidasta hommaa, aloin harkita poimurin hankkimista. Myös nokkosia olen keräillyt vielä nyt kesälläkin. Pienempiäkin löytyy vielä, isommista otan vain latvaosan, jos eivät ole kukkineet vielä. Olen myös niittänyt niitä keruupaikoiltani tarkoituksella, jotta voin palata hakemaan sieltä pieniä vielä tänä kesänä. Tein elämäni ensimmäisen nokkoskeiton. Siitä tuli ihanaa, vaikka ei ollut edes kermaa! Puolisokin tykkäsi.

Parvekepuutarhani kukoistaa, joskaan silkki- tai samettikukat eivät ole tehnyt yhtään kukkaa, eikä ruukkutomaatti myöskään. Toivottavasti niitä kuitenkin tulee! Kaikki lehtinä syötävät voivat hyvin, ja päivittäin napsin sieltä jotakin vihreää lautaselleni tai smoothieen. Vesikrassia, pinaattia, salaatteja...

Parvekkeella kuivuu myös sanomalehtien päällä mesiangervoa, "luonnon omaa aspiriinia." Tosin en ole saanut sitä koskaan toimimaan kivunlievityksessä, mutta maku on ihan hyvä, yksi kofeiiniton teevaihtoehto lisää kaappiin.

Alkukesästä/loppukeväästä teimme aivan mahtavan löydön. Olimme jo hyvän aikaa sadatelleet valurautapannujen monen kympin hintaa. Pohdimme, että pitää löytää käytetty jostakin, nehän ovat käytännössä oikealla käsittelyllä ikuisia. Lyhytikäiset pinnoitetut pannut ärsyttävät.

No, satuimmepa kohtaamaan ihan muuta dyykattavaa etsiessämme roskalavan, jolla oli valurautapannuja ihan kaksin kappalein. Eilen rasvapoltin ne oliiviöljyllä. Tuon linkin löysin sattumalta jo hyvinkin tutun Jennin Arkijärjen linkistä, kiitosta vain! Opettelen vielä valurautapannun käyttöä, mutta uskon jo parilla testipaistolla, että meistä tulee vielä hyviä ystäviä. Ja sanon vielä uudelleen, etten voi uskoa onneani. Löytää nyt upeita valurautapannuja roskiksesta juuri, kun sellaista on kaivannut! En uskoisi todeksi, ellen olisi sitä itse kokenut! Samoin kävi muuten muffinssivuoan kanssa. Olin harkinnut sellaisen ostoa, ja löysin mokoman syntymäpäiväni aattona läheisen kierrätyspisteen luota, mistä muutenkin olen löytänyt mitä ihmeellisintä tavaraa.

Alan pian uskoa manifestaatioon. Mutta miksi se toimii aina parhaiten tällaisissa pienen pienissä asioissa?!

Vegaaninen pekoni, kasvisruokajuttuja ja yksi hyvä ostos

Paatuneet lihansyöjät kritisoivat usein sitä, miksi esimerkiksi soijasta pitää tehdä nakkeja ("jotka eivät ole edes hyviä" - mikä tosin minusta ei ole totta. Makuasia, tietenkin...  itse tosin voin keliaakikkona voin syödä melko harvoja kasvisnakkeja, suurimmassa osassa niistä on gluteenia, vaikka niitä kutsuttaisiinkin soijanakeiksi)  Mutta miksi ei? Pötkylä on hyväksi havaittu ruoan muoto, ja jos nakista saadaan kohtuullisen makuinen, se sopii hienosti esimerkiksi grilliin. 

Dyykkarina syön löytämääni lihaa, mutta vältän lihaa muuten satunnaisia tilanteita lukuunottamatta.  On kiistämätön tosiasia, että lihansyönti on epäekologisempaa kuin kasvissyönti. 

Keliakia lisää haasteita ruoan suhteen.  Siksikin iloitsen aina, kun löydän toimivia ja hyviä kasvisvaihtoehtoja.  Allekirjoitan nimittäin monen ihmisen esittämän väitteen: lihasta on helpompi laittaa maistuvaa ja täyttävää ruokaa.  Kasvis- ja varsinkin vegaanisetit vaatii yleensä enemmän ja vähemmän vaivannäköä. Hifistellähän voi lihallakin, ja hyvään lihaan jotenkin paradoksaalisesti pätee ilmeisesti se, että sen voi kyllä vääränlaisella ruoanlaitolla pilata.  Dyykkilihalinjani on yleensä kanaa, jauhelihaa ja makkaraa, joskus harvoin parempien lihojen kanssa mulla on mennyt vähän sormi suuhun.  Karjalanpaistin olen saanut toimimaan kyllä. 

Olin kasvissyöjä neljätoista vuotta, joten ruoanlaittotaidot kuitenkin pyörii pääasiassa kasvisruokien ympärillä.  Jos en ravitse itseäni dyykkilihalla, koen helpommaksi laittaa kasvisruokaa. 

Dyykkisafkaa meidän kämpästä löytyy, sitä lihaakin yleensä tarpeiksi asti niin, että kasviskekseliäisyyttä ei välttämättä tarvita, mutta keräilen varastoon kuitenkin kaikenlaisia kikkoja tehdä hyvää kasvissafkaa, ihan puhtaasta kiinnostuksesta.  Tänään kaveri linkitti vegaanisen pekonin ohjeen, ja koska aito pekoni on yksi niistä liha-asioista, joita himoitsen päättömästi ja ikuisesti (kukapa tietää, miksi), hihkuin mielessäni tämän takia.  Toivottavasti resepti lunastaa, minkä lupaa! 

Kaupassa ilahduin myös, kun papuhyllyllä törmäsin Go Greenin chili sin carneen.   Simppeli, tomaattinen linssikeitto on yksi kaikkien aikojen suosikkikasvisruoistani, muunneltava, nopea, ja aina herkullinen, mutta on hyvä tietää em. tuotteen tyyppisistä täysin valmiista vaihtoehdoista. Nykyään elämäni on aika lupsakkaa, mutta kiireisempinä aikoina, ja silloin, kun pakastin ei pullistele dyykkiantimia, on hyvä olla edullisia ja nopeita ruokaideoita takataskussa.

--

Tähän loppuun tunnustus.  Olen tehnyt hankinnan.  Puolustan itseäni kertomalla, että hankinta helpottaa elämääni, mm. blogin kirjoittamista.  Kirjoitan tätä tabletti-näppis-yhdistelmällä. Hankin siis lopultakin oikean näppiksen tabletilleni, koska kymmensormijärjestelmän käyttö tabletin näppiksellä on toivotonta, ja todella omituisia typoja tulee jatkuvasti.  En pitänyt siitä ollenkaan.  Nyt on paljon parempi.  Ja ennen kaikkea pystyn myös bloggaamaan tabletilla, jee. 

Dyykkijumalten suosiossa

Meillä on ollut harvinainen onni dyykkauksen suhteen.  Autollinen kaverimme on touhusta myöskin innostunut, ja on jo useamman kuukauden ajan kuskannut meitä dyykkipaikoille - avoimet roskikset sijaitsevat nykyään aika kaukana residenssistämme.  Olemme käyneet metsästyksellä kahtena peräkkäisenä iltana, ja ainoastaan dyykin antimista koostuva aamiainen numero 2 näytti tänään tältä:

Erikoisjuustot olivat aivan huoneenlämpimiä ja lötsähtäneitä, mutta niissä ei näkynyt hometta, joten päätin ottaa ne mukaan ja nyt, kun pistelen naamaani, en ainakaan kadu.  Puoliso jo maisteli chiligoudaa eilen.  

Kuopiolainen dyykkari on joutunut lainopillisten toimien kohteeksi dyykkausreissunsa ansiosta, ja meillekin on tullut hiljattain ikävä kohtaaminen erään kaupan henkilökunnan kanssa, mutta emme haluaisi luopua tästä tuhlausta vähentävästä ja rakkaasta harrastuksesta pikkumaisten kauppiaiden takia.

Emme käy ostoksilla samoissa paikoissa, missä dyykkaamme, joten suoranaisesta tulonmenetyksestä ei kauppiaan kannalta ole kyse.

Dyykkikokki: Peruna-parsakaaligratiini

Viime yönä saavuttiin taas kotiin pussit pullollaan, ja kun entisiäkin oli vielä kaapissa, huomasi tarkka silmäni ainekset seuraavaan ruokakokeiluun.

Olen halunnut aloittaa dyykkikokin palstan jo kauan sitten, mutta koska en halua kannustaa lihansyöntiä, en julkaise kehittelemiäni lihareseptejä.  Lihakokkauksia tuleekin aika paljon tehtyä, kun lihaakin dyykkailemme.  Nyt kuitenkin onnistuin tekemään kokonaan dyykatuista aineksista kasvisruokaa.

Tykkään siis kokata heittämällä omasta päästä.  Siksi dyykkaus sopii minulle - usein saalis tarjoaa joitakin tai kaikki ainekset kiinnostaviin ruokakokeiluihin.  Lunttailen keittokirjoista ja netistä vähän lisätietoa uunin lämmöistä ja paistoajoista ja annan mennä.

Vuokaan laitettavaksi löytyi:

Parsakaali
Muutama kohtuullisen kokoinen peruna
Kolme kananmunaa
Purkki Cantadou -piparjuurituorejuustoa
2,5 dl Valion kolmen juuston ruokakermaa
Mustapippuria


Irrottelin parsakaalista nuput ja puolittelin isoimpia, perunat kuorin ja siivutin ja ladoin vuokaan sekalaiseen kasaan.  Sotkin kulhossa munat, kerman ja tuorejuuston (jota piti vähän lusikalla hajottaa yhdestä isosta möykystä useammiksi pienemmiksi) ja kaadoin vuokaan.  Päälle rouhin mustapippuria. Tässä voi laittaa myös suolaa, jos haluaa, mutta tuo juustokerma on aika suolaista jo valmiiksi...  lopuksi juustoraaste levitellään päälle ja laitetaan uuniin 45 minuutiksi (eli kunnes perunat ovat halutussa kypsyysasteessa).

Tällaista siitä tuli:

Suosittelen tosiaan lisäämään hiukan sitä suolaa jo valmistusvaiheessa, varsinkin jos tykkää suolaisesta ruoasta.  Ei nimittäin maistunut juurikaan se juustokerman suola, kenties kananmunien suolattomuuden takia.  Muuten tämä oli aika ihana lisuke kalalle!  Nam!