keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Siivoamisen vaikeus

Englanninkielisen blogini puolella kirjoitin huoaten siivoamisen vaikeudesta.  Tuon tekstin aloitin jo aikaa sitten - parvekekin pitäisi jo taas pyyhkiä uudelleen, siitepöly on hyökännyt paksuna ja vihreänkeltaisena pinnoille, samoin ikkunoihin.  Ihana kesäparvekkeeni odottaa imurointiakin jo toista kuukautta.

Viime päivinä on ollut siivoamisen kanssa ihan uskomattoman vaikeaa.  Viime ja toissa viikolla jaksoin siivota jälkiäni ns. jatkuvasti niin, että pölyjen pyyhkiminen ja imurointi olisi periaatteessa onnistunut milloin tahansa.  Sitä ei kuitenkaan tehty.  Vaikuttaa siltä, että nyt kesällä pölyä (onneksi) kertyy vähemmän, joten meidän kammottavan pitkät siivousvälit ei haittaa.  Kammottavan lähinnä ns. normien kannalta, me itse ei välitetä villakoirista tai pölykerroksista muuten kuin siksi, jos tulee vieraita.  (Ja sekin riippuu vieraista. Jos vieras tiedetään vielä meitäkin sotkuisemmaksi, yks hailee.)

Minimalistisissa haavekuvissa tosiaankin väikkyy ajatus kodista, jossa pölyjen pyyhkimisen tieltä pitäisi siirtää vain muutama tavara.  Mutta miten tämä on mahdollista?

Jenni kirjoitti Arkijärki -blogissaan toisaalta karsimisesta karsimisen vuoksi, taas Zero Waste Homen Bea taas "What if" -syndroomasta, mutta kai näiden välissä jokin keskitiekin on.

Yhdestä asiasta taputtelen itseäni kyllä selkään.  Olen täällä kertonut, että vaatteita mulla on ihan rutosti, mutta tosiasiassa kuitenkin niin vähän, etteivät laatikot enää pursu ja kuta kuinkin jokainen vaatekappale on ollut käytössä viimeisen vuoden aikana - hienoimpia juhlamekkoja lukuunottamatta.  Viime vuosien karsiminen siis on sittenkin synnyttänyt vaatekaapin, jota kelpaa käyttää.

Mutta jos nyt lähdetään siitä, että minulla on normaalia enemmän vapaa-aikaa, mikä ongelma siivoamisessa on?  Kuten ylle linkkaamastani postauksesta ilmi käy, asenne.  Vihaan sitä.  Olen aina vihannut.  Kun olin pieni, istuin keskellä huonetta kun äiti siivosi ja itkin katkerasti ja huusin: "Ei saa siivota, mä en löydä mitään!"

On muuten totta edelleen, etten pitäisi siitä, että joku muu siivoaisi puolestani, juuri edellä mainitusta syystä. En ole siisti sanan tietyssä merkityksessä: olen ihmistyyppiä, joka sotkee huomaamattaan, enkä luonnostani välttämättä huomaa siivota jälkiäni.  Kun tulen jonnekin, on kuin tapahtuisi jokin outo luonnonilmiö, kun tavarani leviävät ympäriinsä.   Mutta järjestyksestä pidän.  Kun matkustan tai laitan tavarani kaappiin, ne eivät ole hujan hajan.  Tykkään tietää, mitä löytyy mistäkin.  Tavaroille on siis paikat, ja jos ei ole, yritän parhaani mukaan keksiä sellaiset.  Eivät vaatteeni, siivousvälineeni tai työtarvikkeeni ole kaapeissaan satunnaisessa kaaoksessa, vaan kukin omalla paikallaan, tai ainakin yritystä siihen suuntaan on.

Toivon, että tämä jonkun siistin ihmisen mielestä tekee minusta edes kehityskelpoisen yksilön.