torstai 9. lokakuuta 2014

Minipuvusto ja muodollinen menneisyys

Olen linkannut useamman kerran jo Oma Koti Valkoinen -blogin minipuvustoon.  Nyt syy on muotoutunut päässäni.  Miian postaus on kompakti ja selkeä, kuvat tekevät koko asiasta tosi selkeästi tajuttavan ja konkreettisen.  Miian perheen karsimisesta on muuten Tavararemontissa.

Pidän minipuvuston konseptista, koska fanitan hyvää designia, ja minipuvusto on arjen designia parhaimmillaan.  En ole itse vieläkään päässyt kunnolliseen karsimiseen - aina kun avaan kaapin sitä varten, typerryn, koska minulla mitä ilmeisimmin sitten vain on hassuja tunnesiteitä vaatteisiin.  (Eilen kuitenkin heitin lopulta kirpparipussiin kasan koruja ja yhdet aurinkolasit.  Ne olivat yksinkertaisesti vain turha tilasyöppö aiheuttamassa kaaosta eräässä laatikoistani.)

Miian puvusto on yksi esimerkki.  Toinen on Bea Johnsonin vaatekaappi, joka Garbologyssa on selitetty vielä hiukan tarkemmin kuin tuossa linkissä.

Bealla on:
7 paitaa
2 hametta
shortsit
3 housut
3 neulepaitaa
3 mekkoa
6 paria kenkiä (sisältää tohvelit)

Täällä meillä vuodenajan vaihtelut tietysti tarkoittavat, että päällysvaatteita pitää olla enemmän.  On myös mahdollista, että urheilu- tai ulkoiluvaatteita ei ole mainittu tässä ollenkaan, eikä myöskään esim. sitä, ovatko paidat lyhyt- vai pitkähihaisia.  Lista ei sisällä myöskään yöpukuja ja sen sellaisia.

Pukeutumisohjeistus, joka huvittaa ja liikuttaa minua eniten, löytyy kuitenkin Hyvän käytöksen kirjasta vuodelta 1954, oppaasta, joka on ollut aarteeni siitä asti, kun käytin sitä erään kirjoitelman lähdeteoksena muutamia vuosia sitten.  Oppaan luku pukeutumisesta kertoo mm. tällaisia asioita:

"Vanha hyvä sääntö sanoo: Asu (sic!) yli varojesi, syö varojesi mukaan ja pukeudu alle varojesi.  Pukeutumisen perusohje on se, ettei puvun pidä kiinnittää huomiota siinä määrin, että ihminen unohtuu.  Sivistynyt ihminen pukeutuu huomiota herättämättömästi. -- Hieno nainen ei aamupäivisin palvelusväen kanssa askarrellessaan esiinny silkkihepenissä.  Hänellä on yllään yksinkertainen arkipusero ja hame sekä siististi silitetty työtakki.  Myöskin työläisnaisella on varaa pukeutua sillä tavoin.  Mutta kuinka onkaan!  Epäsiistiä silkkipukua pidetään usein hienompana."

"Puvun on siis sovelluttava tilaisuuden, ympäristön ja ajan vaatimuksiin.  Juhlatilaisuudet, vierailut, työ, reippailut, matkat, koti - kaikki vaativat omat pukimensa.  Mutta että pukuja ei silti tarviste olla varsin monta, sen osoittaa seuraava vaatevarasto, jolla hyvinpukeutuva kaupunkilaisnainen erinomaisesti tulee toimeen:

1. Hillitynvärinen, hyvästä kankaasta tehty kävely- tai jakkupuku, jonka kanssa käytetään erilaisia puseroita.  Puku sopii sekä virastoon että (hienomman puseron kanssa käytettynä) aamupäivävierailuille tai vastaaviin aamupäivätilaisuuksiin.  Kotiaskareita tehtäessä käytetään pumpulipuseroa ja vanhaa hametta ja asun ylle otetaan esiliina tai työtakki.

2. Vierailupuku iltapäivätilaisuuksiin, teattereihin jne.  Kangas kernaimmin hienoa villaa.

3. Iltapuku, mieluimmin kaksiosainen.  Herrojen käyttäessä smokingia naiset käyttävät pitkähihaista yläosaa pitkän hameen kera, herrojen frakkia taas vastaa hihaton tai lyhythihainen, koristeellisempi yläosa saman pitkän hameen kera.

4. Ulkoiluasu: paksu hame tai hiihtohousut, villapusero ja tuulitakki."

Tässäkään ei ollut mukana ulkovaatteita.

Tämän tarkoitus on hiukan valaista, että riittävä puvusto on kuudessakymmenessä vuodessa aika tavalla muuttunut, kuten elämänpiirimmekin.  Harva meistä totisesti enää tänä päivänä "askartelee aamuisin palvelusväkensä kanssa", saati käyttää kotitakkia (minulla on muuten hyvä kokoelma vanhoja essuja ja kotitakkeja, ja muutenkin voisin käytännössä pukeutua tämän ohjeen mukaisesti, jos haluaisin. Tosin "puseroni" ovat pääosin hihattomia tai lyhythihaisia, tai trikoota, mitä ne tuohon aikaan eivät tavanneet useinkaan olla.)

Totuushan on, että 50-luvun Suomi on ollut hyvin köyhä.  Olen kuullut aikalaisilta, kuinka vaatteet käytettiin todellakin loppuun, eli niitä puseroita ei ollut kovin montaa.  Haasteita on tarjonnut se, että ajan hengen mukaan "jos kaulus, kalvosimet tai muut vaaleat osat ovat vähänkään nuhrautuneet, ei vaatetusta voida pitää moitteettomana."  Jonkinlainen versio minimalismista ei useimmille ollut mikään valinta, vaan välttämättömyys.

Pukeutuminen on ollut myös koko lailla muodollisempaa.  Numeroituja ohjeita seuraa kappale, jossa kerrotaan, että "Miehet tarvitsevat vstaavasti arkipuvun, tumman puvun, smokingin, frakin ja urheiluasun.  Tumma puku vastaa myös aamupäivä-vierailupukua ja usein smokingiakin."

Miehiltä, jotka eivät edusta jatkuvasti, tuskin löytyy nykyisin frakkia.  Tosiaan - voipa olla, että nykymies kulkee halki elämänsä pukeutumatta kertaakaan frakkiin.  Samoin smokki (smoking) yleensä taidetaan vuokrata näinä päivinä.  Pukuakin kyllä vielä bisnesmaailmassa käytetään päivittäin, mutta siihen sonnustautuminen ei nykyisin monillekaan miehille ole mitään arkipäivää, vaan liittyy lähinnä juhlatilaisuuksiin.

Huh miten hauskaa onkaan puku- ja tapahistoria.  "Yksinkertainen, mutta huoliteltu pukeutuminen herättää arvonantoa ja mieltymystä.  Hieno nainen ei käytä rihkamaa eikä koruja arkiasunsa kanssa.  Yksi tai kaksi sormusta, vaatimaton rannerengas korkeintaan.  Korvarenkaat, helminauhat ja jalokivet säästetään muita tilaisuuksia varten."  Ettäs tiedätte ennen kuin yritätte mitään tällaista.







keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kosmetiikasta ym.

Eilisen Hesarissa on aukeaman kokoinen juttu kosmetiikasta.  Se on aika hurjaa luettavaa. Poimintoja: "Liioittelua ja mielikuvia ei tarvitse perustella.  Sampoomainos saa luvata silkinpehmeät hiukset ja voidemainos täydellisen ihon.  Tarkat väittämät pitää perustella.  Jos voide lupaa ryppyjen vähenevän, siitä pitää olla tutkimukseen perustuva näyttö."  

Tämän voi kiertää esimerkiksi samaan tapaan, kuin jutun kuvituksessa olevassa purkissa: "86% koki juonteiden vähenevän".   Tällaisessa tapauksessa kuluttajien kokemuksia on tutkittu, mutta todellisia vaikutuksia ei.  

Lisää pöyristyttävää settiä: "Hypoallergeenisesta tuotteesta on poistettlu yleisesti allergisoivia aineita.  EU ei ole tarkentanut mitä aineita purkissa ei saa olla." - Eli allergikon täytyy edelleen syynätä ainesosalista tarkasti, koska käytännössä hypoallergeenisessakin tuotteessa voi olla mitä tahansa.

Ensimmäisen kappaleen kanssa ratkiriemukkaassa ristiriidassa on tämä: "Mainonnan pitää olla rehellistä -- Kuluttajaa ei saa johtaa harhaan. -- Mainos ei saa antaa väärää kuvaa tuotteesta."  Ja kuitenkin: "--irtoripsiä saa käyttää ripsivärimainoksissa, jos pystyy todistamaan, että ripsivärillä saa vastaavat tulokset.  Sama logiikka pätee muihin mainoksiin: mallilla saa olla valkaistut hampaat hammastahnamainoksessa ja hiuslisäkkeitä sampoomainoksessa, jos mainostetulla aineella saa vastaavat tulokset."  

Mutta kuka on koskaan saanut ripsarilla irtoripsiä vastaavat räpsyttimet, shampoolla hiuslisäkkeiden veroista runsautta harjaansa, tahi valkaisevalla hammastahnalla mainosten värimäärittelyllä lähes valoa hohtavan valkeiksi käsitellyt rouskuttimet?  Ei kukaan.  Kukaan ei myöskään kysele firmoilta näitä todisteita.  Katsoopa vain mainosta ja koettaa harjata mustalla möhnällä ripsensä "teleskooppiselle tasolle", Penelope Cruzin liioitellun latinoaksentin houkuttelemana.  

(Sivuhuomio: en oikein pidä irtoripsistä.  Minua häiritsee se, miten ne voi huomata akryyliksi yhdeltä katsomalta.  Samaan tapaan kuin silikonirinnat näyttävät silareilta.  Tämä luultavasti tosin siksi, että ihmiset taitavat usein innostua laittamaan liian isot, kun kerran alkavat laittaa, vaikka kevyempikin kohotus riittäisi paremmin kuin hyvin.  Jos nyt katsoo, että leikkaus on aiheellisempi, kuin itsensä hyväksymiseen ja rakastamiseen tähtäävä henkinen työskentely.)

Joskus tiiraan omia leegojani peilistä ja haikailen mm. lapsena lattiaan kolauttamani, juurihoidetun, himpun keltaisemman vasemman etuhampaani takia jonkinlaista valkaisukäsittelyä.  Mutta katselin tässä päivänä muutamana TV-sarjaa, jossa eräällä pääosanaisista on valkaistut hampaat.  Mistäkö tiedän?  No, eivät ne valkoiset ole, vaan oudon siniset.  Joten olen lakannut haikailemasta kemiallisia käsittelyjä - parempi tämä kellertävä on kuin sinertävä.  Se näyttää jotenkin scifiltä, ei hyvällä tavalla.

Oletteko muuten kuulleet oil pullingista, öljypurskuttelusta?  Kokeilin sitä pari kertaa keväällä, mutta kokemuksena se on niin ällö, että en innostunut.  Itse asiassa pari ekaa kertaa epäonnistuin surkeasti, mua alkoi kuvottaa niin paljon jo minuutin jälkeen (olen vähän sylkikammoinen), että sylkäisin öljyn ulos.  Myös öljyn valinta on tärkeää: kookos- toimii paremmin kuin hamppu-, mutta ällöysefekti vaatii kovaa skarppaamista senkin kanssa.  

Lisäksi minulla on yleensäkin vaikeuksia pitäytyä uusissa rutiineja.  Joten pullaukseni jäivät yhteen viikkoon, enkä päässyt näkemään tuloksia.  (No okei kuvittelin näkeväni jotakin.) ...  

torstai 25. syyskuuta 2014

Beibamboo ei enää vuokraa

Minulla ei ole lapsia, mutta vauvanvaatteista tuli kuitenkin puhe tässä päivänä muutamana.  Olen tiennyt suomalaisesta Beibamboo -firmasta jo muutaman vuoden, mutta nyt kun kävin firman sivuilla, sain huomata, että se ei enää vuokraa vauvanvaatteita, kuten alunperin, ja että se on kasvanut melko suureksi ja kansainväliseksi - sivut olivatkin aluksi englanniksi ja maavalikon monet vaihtoehdot saivat minut pohtimaan, oliko tämä sittenkään suomalainen firma.  Mutta olihan se.  Kasvu on varmasti hyvä Nina Ignatiukselle, mutta harmi tämän vuokrausjutun osalta - mielestäni se oli fiksu idea.  Ja ekologinen ja käyttäjäystävällinen!

Esimerkiksi Project Mama -blogi ylistää kirjoituksessaan vuodelta 2011 nimenomaan vaatteiden vuokrattavuutta.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Vaatteista vaikka kuinka

Asuni muodostuu yleensä housuista tai hameesta (ja toki sukkiksista. leggingseistä, sukista, mitä nyt tarvitaan lämpötilojen ja siveyden nimissä), hihattomasta tai hyvin lyhythihaisesta paidasta (housujen/hameen vyötäröstä riippuen joko pidemmästä tai lyhyemmästä), jostakin avattavasta pitkähihaisesta - yleensä siis neuleesta, nykyään käytän huppareita vähemmän, mutta kyllä minulla niitäkin vielä on - sekä villatakista, säästä riippuen toki.  Jossakin vaiheessa elämääni olen todennut, että minua ahdistaa, jos joudun pitämään edestä suljettua, paksua vaatetta, joten en omista esimerkiksi neulepaitoja lainkaan.  Trikoopaitoja minulla on melko paljon, mutta ne ovat enimmäkseen urheilukäytössä.  Syy on yksinkertaisesti se, että kehoni lämpötilanvaihtelut tuntuvat olevan nopeita, ja haluan voida riisuutua helposti myös hihattomalle paidalle.  Talvisin en välttämättä ole niin helposti kuumissani, kuin suurimman osan vuodesta.  Mutta optio riisumiseen nopeasti on hyvä olla olemassa.

Villatakki on tärkeä osa asua.  Näihin aikoihin vuodesta kuljen edelleen välillä ilman päällystakkia, pelkkä villatakki kassissani tai ylläni.  Talvella mikään ei lämmitä niin kuin aito villa.  Vihaan akryylia melko kiihkeästi, ja minusta on suorastaan syntistä, kuinka sumeilematta akryylivaatteita myydään ja jopa väitetään kaupassa villavaatteiksi.  Ne ovat muovia.  Ne hiostavat, eivät lämmitä.

Kaikki villatakkini ovat kirpputorilöytöjä, yhden olen saanut kaverilta.

Sopivasti -blogin puhtauskirjoitus, tai oikeamminkin sen alla virinnyt keskustelu, jaksaa inspiroida.  Olen ottanut itseni suhteen tiukemman linjan puolipitoisten vaatteiden käyttämisessä.  Ehkä edellisessä kirjoituksessani mainitsemani paikanvaihdos auttoi myös.  Nyt kun käytössä olevat vaatteet ovat olleet paremmin saatavilla, olen ollut huomattavasti kurinalaisempi siinä, kuinka huolettomasti otan uusia vaatteita kaapista.

Tuntuu, että tämän uuden kierrätyksen sivuoireena orastaa tietoisuus siitä, kuinka paljon liikaa vaatteita minulla onkaan.  Jo viikon kokeilun jällkeen huomaan, että ne todelliset suosikit alkavat nousta näkyville.  Tämä minivaatekaappi on muuten inspiroiva, mutta tyyli on osittain hyvin erilainen kuin omani.  Pidän kyllä sekä mustasta että valkoisesta pukeutumisessa, ja toisinaan pienestä "bisnes-uskottavuudestakin" mutta silti värit ovat minulle tärkeitä.  Samoin useimmiten tietynlainen homssuisuus ja luovuus - vai kutsuisiko sitä sitten ronskisti hippimäisyydeksi.  En pukeudu varsinaisesti hippityyliin ihan päivittäin, enkä muutenkaan kautta linjan, mutta en tunnistaisi itseäni myöskään Oma koti valkoisen tapaisessa pelkistetyssä tyylissä.  Tietysti, jos tilanne vaatisi, sekin onnistuisi, ja esim. juhlissa nautin kyllä huoliteltuna ja siistinä olemisesta.  Toisaalta toiselta sivulta siiliksi ajeltu, toiselta puolelta pitkä tukkani pitää tietyn punk-henkisyyden läsnä tyylissä kuin tyylissä.

Koru- ja asustetyyli ei tuossa puvustossa miellytä mua ollenkaan - yllättävästi.  Olen aivan allerginen kaikenlaisille "aikuisille ja siisteille" laukuille ym. ja kalliiden merkkien, sekä niitä jäljitteleville, tyyleille.  En väitä, etteikö kalliiden merkkien joukosta voisi löytyä joitakin yksittäisiä korkealaatuisia tuotteita, jotka voisin hyväksyä käyttööni - mutta niiden maailma on minulle aivan vieras.  Omat aarteeni ovat vintagea ja/tai aivan erityisiä, joltakulta saatuja ja haalittuja.  Tietysti minulle on täysin vieras ajatus mennä vain kauppaan etsimään itselleni laukkua.  Miettisin ensin sen seitsemän kertaa, voinko löytää sellaisen jostakin käytettynä.  Koruja minulla on jonkin verran, ja niiden ytimenä ovat tunnearvo ja vitsikkyys.  Kaulakoruni ovat ystävien tekemiä tai muuten heiltä saatuja, korviksia olen ostanut (!) (jopa hiljattain!).

Yksi asia ihmetyttää minua kyllä tuossa minipuvustossa - jos on vain mustaa ja valkoista, miten saa koskaan täysiä koneellisia pyykkiä?  Käyttääkö kirjoittajan perhekin vain mustia ja valkoisia vaatteita?  Vai peseekö hän huoletta vajaita koneellisia?

Näyttäisi nimittäin siltä, että jos minä alkaisin karsia vaatekaappiani, ongelma ei olisi tumman pyykin riittävyys - siitä pitää avokin vaatevarasto huolen - ongelma olisivat ns. välivärit, eli ne, joita en uskalla pestä mustien kanssa, sekä valkoiset vaatteet.  Minulla on jo nyt hankaluuksia saada näistä täysiä koneellisia.  Värien monimuotoisuus vaatekaapissa olisi tosiaankin ihana säilyttää.

Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu.  Nyt on ainakin tuntunut jotenkin mukavalta ja huolettomalta kiskaista suunnilleen samat vaatteet päälle monta päivää peräkkäin.  Olen myös joutunut antaumuksella haistelemaan niitä, ja pyykkiin mm. t-paidat ovat päätyneet ennemminkin näkyvien hikitahrojen takia, kuin siksi, että haisisivat.  Koska deodoranttini on sananmukaisesti de-odoranttia, eli poistaa hajua, eikä hikoilua (kuten anti-perspirantti tekisi), sellaisia läiskiä syntyy.  Otan sen kuitenkin mieluummin, kuin antiperspirantin kemikaalit.

torstai 11. syyskuuta 2014

Drop don't shop

Niin tosiaan, kuten viimeisessä postauksessani totesin, lähdin silloin kaupungille luopumaan tavaroista.  Kun pakkailin niitä kasseihin, ajattelin, että tällä kertaa tulen kaupungilta pienempien kantamusten kanssa.  Kuinka mukavaa!  Ajattelin kutsua tätä nimellä droppailu.

Vein siis vanhoja silmälaseja optikolle, mistä ne lähtevät eteenpäin tarvitseville.  Optikon työntekijä hihkui hiukan, kun kaivoin koteloista kolmet silmälasit.  En pidä juuri minään sitä, että täältä rikkaasta Suomesta lähettelen tavaraa alaspäin kapitalismin pyramidissa, mutta silti hänen kiitoksensa lämmitti, ja tuli hyvä mieli.  Apu se on pienikin apu,  ja toivottavasti vanhat kakkulani todellakin pääsevät käyttöön!

Seuraavaksi vein vanhat lääkkeet apteekkiin, ja lopetin droppailukierrokseni H&M:lle, missä vanhat pikkarini pääsivät lumppukeräykseen.  Olin ajatellut, etten ota lahjakuponkia vastaan, mutta sitten otin kuitenkin.  Kaupan ovella tyrkkäsin sen jollekin potentiaalisemmalle asiakkaalle, joka oli juuri matkalla ovesta sisään - toivottavasti hän ei päätä ostaa mitään vain alennuksen takia...

Menin erääseen tapahtumaan käymäseltään tämän jälkeen, ja siellä pääsin eroon myös toisesta tuomastani silmälasikotelosta.  Niitä olin koettanut tarjota myös silmälasiliikkeeseen (eri, kuin se, mihin jätin lasit, koska hoksasin vasta hetken päästä) asiakkaille annettaviksi, mutta eivät kelvanneet.  Voisimmeko korvata enemmänkin shoppailureissuja droppailulla?

 

Vaatekaappien syövereistä

Sopivasti -blogin puhtauskirjoituksen keskustelu sysäsi liikkeelle muutamia muutoksia vaatekaapissani. Siirsin puolipitoiset helpommin saataville - ne ovat olleet hankalasti puoliskon takana, kun hän istuu tietokoneella.  Kaappi oli "nielaissut" puolipitoiset syvyyksiinsä niin, että niiden kierrättäminen päivän asuihin oli vaikeaa.  Puolipitoisten säilytyspaikasta oli tullut syöveri, jota ajattelin häpeällä ja ahdistuksella.  En tiennyt, mitä kaikkea siellä oli.  Se, että paikkaan oli hiukan vaikea päästä, ja sitä oli vaikea kaivaa, aiheutti myöskin hankaluuksia kierrättää vaatteita.

Joten: siirsin puhtaat hupparit, neuleet ja sen sellaiset vetokorihyllyköstä eteisen kaapista puolipitoisten tilalle.  Ne muodostivat siistit kasat kaapin takaosaan, ja litteähkö kasa trikoita ja shortseja hyllyn etualalla jättää ne kuitenkin niin hyvin näkyviin, että etsitty on helppo löytää.

Puolipitoiset taas ovat paljon kätevämmin saatavilla vetokoreissa, ja mikä parhainta, puolison puuhia häiritsemättä.

Samassa imussa siivosin sitten (heh heh) sukkahousu-, -nauha-, -nauhasukka-, uikkari- ja bikinikorit , joissa säilytän myös huonompia alkkareitani.  Ja sen laatikon, missä säilytän parempia alkkareita ja rintsikoita.  Tuloksena oli kasa alkkareita, jotka ovat lähtökohtaisesti vain toivottoman epämukavia kiristävine kuminauhoineen, vaikka ehjiä ovatkin, ja yhdet kulahtaneet rintsikat.  Aion viedä ne H&M:n lumppukeräykseen tänään - vanhoja alushousuja tuskin voi myydä kirpputorilla.  Hoidan talosta ulos myös vanhat lääkkeet ja silmälasit (laserleikkautin silmäni tänä vuonna, joten laseja ei enää tarvita).

Rintsikoiden kanssa minulla on ongelma.  En pidä kaarituista.  Ennen käytin surutta kaarituettuja liivejä, mutta nykyään tuntuu, että tuet hiertävät jo parin tunnin käytön jälkeen.  En tiedä mistä tämä johtuu - luultavasti siitä, että olen kiristykselle vain herkempi nykyisin.  Samasta syystä pukeudun farkkuihin tosi harvoin.  En vain tykkää, kun ne puristavat.

Olen löytänyt yhden kaarituettoman rintsikkamallin, jota saa minun koossani (koko on hiukan vaativa).  Niitä olenkin sitten keräillyt peräti kolmet.  Säilyttelen siis huomattavasti suurempaa määrää rintaliivejä, kuin käytössäni onkaan, koska ne kaarituelliset vielä mahtuvat, on mahdollista, että kaikki muut ovat likaisia, tai jokin asu yksinkertaisesti vaatii toisenlaisia liivejä.  Mutta en todellakaan tiedä, mitä tehdä kaikille kaarituetuille rintsikoille varastoissani.  Näillä mennään.

Tässä tulikin siis suoritettua aika monta erikoissiivoustehtävää kerralla.  Ja kun ylimääräistä häipyy, ai että miten ihanasti olo kevenee.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Kodin tavaroiden hankkimisesta

Kuten edellisessä postauksessa uumoilinkin, pesuaineiden myynti omaan pulloon sallitaan.  En itse edes ennättänyt lähettää painostusviestejä minnekään, kun Ruohonjuuren sivuilta päättelin, että kansalaisilla oli asia hallussa.

Olen itse mietiskellyt, voisiko shampoota säilyttää esim. metallisessa juomapullossa, tai miksei jopa lasipullossa (paitsi tietysti särkymisvaaran takia).  Bea Johnsonilla on teräksiset pumppupullot shampoolle ja hoitoaineelle.  Johnson on minua muovivastaisempi - itse käytän ja hyödynnän kyllä suuntaani tulleet muovisetkin esineet, sillä vaikka ne eivät ole yleensä kovin kauniita, ne voivat olla käytännöllisiä ja kestää vuosikausia.  Näinä päivinä pumppaan Santen pumppupullosta shampooni, ja se on kyllä näppärä, joten saatanpa hyvinkin ostaa sen täyteen uutta shampoota, jahka se tuosta tyhjenee.

Mutta muovin täydellistä välttämistä en ymmärrä. Ymmärrän, että uusia tavaroita ostaessa olisi syytä välttää muovisia tuotteita, mutta jos/kun niitä kotoa löytyy, en näe järkeä siinä, että varta vasten korvaa ehjän, muovisen kulhon emalisella ja heittää muovisen roskiin.  Olen ajatellut itse pyrkiä käyttämään loppuun omistamani tavarat, vaikka ne eivät silmää juuri miellyttäisikään.

Olen vuosia suhtautunut nihkeästi sisustamiseen, koska ajattelen, että se mm. kerryttää asuntoon tavaroita, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin näyttää hyvältä.  Kutsun niitä esineiksi.  Sisustaminen aiheuttaa myös ylimääräistä ostamista, kun ulkonäöllisistä syistä korvataan vielä toimivia esineitä uusilla.  Tästä huolimatta olen mielelläni katsellut sisustus- ja remonttiohjelmia. Tykkään designista.  Mutta noissa ohjelmissa, kuten myös stailausohjelmissa, joita myös mielelläni joskus katsoin, mua usein häiritsee se, olisiko enemmän vanhasta kuitenkin voitu säästää ja hyödyntää.  (Stailausohjelmissa siis: olisiko ihmisen omaa tyyliä ja vanhoja vaatteita kuitenkin voitu integroida tyyliin paremmin - tämä mahdollistaisi myös tyylin muutoksen pysyvyyttä, kun ihminen olisi enemmän "itsensä".)

Oma kotini on sisustettu lukuisin värein.  Kolo näyttää mummolalta, on pöytäliinaa ja räsymattoa.  Entinen makuuhuoneenkalustoni, kirjoituspöytä ja lipasto, on tuunattu kiiltokuvin.  Mutta ei ole sisustettu, koskaan, ollenkaan.  En oikein osaa arvioida, miltä koti näyttää ulkopuolisin silmin.  Huonekalut ovat lähes kaikki aitoa puuta, mikä on minulle ajatuksena tärkeää, mutta niitä on niin maalattuja, kuin puun värisiäkin. Minulla on joitakin esineitä, mutta suurin osa niistä on niin vanhoja, että ne ovat olleet minulla jo ennen kuin aloin dissata niitä.  Haluaisin oikeastaan verhot olohuoneeseen, jonkinlaiset, jotka vaikuttaisivat tunnelmaan enemmän, kuin nykyiset harmaat kaitaleet, jotka ovat edellisen asukkaan jäljiltä.  En vain voi sallia itselleni uuden kankaan ostamista kangaskaupasta.  Se olisi sisustamista.  Enkä edes oikein tiedä, millaiset haluan - verhot pakottaisivat luomaan jonkin linjan tähän kotini visuaalisuuteen, enkä jaksa ajatella sellaista.

Mutta vaikka tykkään kauniista tiloista, elämänasenteeni - minimalismi, ostamisen välttäminen, kierrätyksen arvostaminen - pakottavat minut kevyempiin esteettisiin valintoihin mm. kotini suhteen. Käytin edellisessä kirjoituksessani ilmausta kotoisan anarkistinen ja niin on, että dyykkarirotan himassa on todellakin myös esteettisiä ratkaisuja, ne vain on tehty vaatimattomuuteen perustuvan ajattelutavan ehdoilla, tavaroista, jotkaon useimmiten saatu ilmaiseksi sukulaisilta, tuotu lapsuudenkodista, haalittu tarpeeseen vuosia sitten yksittäin, tai kirppareilta.  Kun ajattelen ystävärottieni koteja - koska lähipiiriini kuuluu niin fanaattisempaa sisustajaa, kuin varsin kaltaistani metsästäjä-keräilijää - miten kotoisia ovatkaan tovereideni kolot eriparilaseineen.  Meillähän ollaan suorastaan snobeja, kun kattaessa pöyään ilmaantuukin Iittalaa ja Arabiaa - tosin sievässä sekamelskassa Ikean ja muun halpiksen kanssa.  Meillä on juomalaseina vanhoja hillopurkkeja, mutta myös joitakin Iittalasta ja Anttilasta. 

Ehkä vielä joskus innostun ja sisustan, kuka tietää? Mutta teen sen varmasti kierrättäen.  Etsin kirpparilta tarpeeksi pitkän pätkän uudeksi verhoksi sopivaa kangasta.