sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kestävät eväsvehkeet

Urbaani retkeilijä voi kertakäyttöisten kahvimukien ja heppoisten vesipullojen sijaan varustautua kunnon tarvikkeilla ulkomaailman koitoksiin. Esittelen kuvien kanssa liikkuvan ihmisen ja roskanvähentäjän luottokamat niin ulkoilmaelämään kuin kotiinkin.

Keraaminen kestokuppi silikonikannella, spork, juomapulloni ja 2x Keep Cup

1. Lasipullo ja virkattu suoja
 
Joskus vuosi sitten kuulin huhuja PET-pullojen haitallisuudesta. En perehtynyt asiaan sen enempää, mutta olin tykönäni todennut, että muovipullossa oleva vesi alkaa helposti maistua ikävälle.  Näin Ruohonjuuressa komeita silikonilla suojattuja lasipulloja, mutta mielessäni - käsityöihmisenä - alkoi väikkyä ajatus virkatusta suojasta tavallisen, kaupasta ostetun lasisen pullon päälle.  

Jossain vaiheessa sain sitten aikaiseksi.  Hankkimassani lasipullossa ei ollut kierrekorkkia, joten jonkin kauan sitten äidiltä saadun mehupullon kumikorkki pääsi hyvään käyttöön.  Suojan alaosa on virkattu villalangasta, yläosa puuvillalangasta.  Osittain tämä johtuu ihan lankavarastoistani, mutta on siinä toimivaa ideaakin: villa pitää eristävänä materiaalina sisällön viileämpänä mutta toisaalta roiskeet, joita täytettäessä saattaa tulla, kuivuvat yläosasta nopeammin.  Täydellinen kaveri siis!  Ja kun ne silikonipäällysteiset oikeasti maksavat noin 25 euroa, myös huikeasti halvempi.  (Ja söpömpi!)

2. Kestokupit ja kupinlämmitin

Kestäviä kuppeja voi käyttää muulloinkin, kuin tiettyyn aikaan kuusta.  Itselläni on itse asiassa periaate, että en osta mitään juomia mukaan, jos minulla ei ole jokin kuvan kolmesta kestokupista mukana.  Kuppeja on aika monta, mutta sille on syitä... alun perin ostin oikealla näkyvät teetä ja kahvia varten.  (Tosin ne ovat jo menneet sekaisin, ainakin hetkittäin ja astianpesukone pesee ihan nätisti pois maut ja hajut.)  On mahtava fiilis lähteä joskus aamuisin kuuman kupin kanssa matkaan!  

Kyseisen tuotemerkin sivuilla on kone, jolla kuppinsa värin voi itse valita.  Kamalan viihdyttävä kone muuten, puljasin noiden värien kanssa aika kauan (mulla oli silloin turkoosi-keltainen kausi...) mutta nyt oma hifistely ehkä vähän naurattaa.  Tilasin kupit ulkomailta kai pari vuotta sitten.  Nykyään niitä saa joistakin paikoista Suomestakin.

Kolmannen kupin, joka on keraaminen, ja jonka kansi on silikonia, ja joka kuvassa majailee villaisen kupinlämmittimen sisällä, satuin löytämään kirpparilta, kun minulla jo oli nuo kaksi muuta.  Se maksoi vain €1,50, joten pakkohan se oli saada.  Siihen ei sitten tosiaan makuja ja hajuja tartukaan, vaikka sen pesisi käsinkin.  

Kupinlämmittimen olen itse tehnyt vanhasta villasukanvarresta.  

3. Spork

...tai suomalaisittain luveha, lusikka-veitsi-haarukka.  Ei kaivanne tarkempia esittelyjä.  Suomessa näitä saa esimerkiksi retkeilykaupoista.  Metallinen olisi kyllä hienompi.  (*tsekkaa googlen ja toteaa että kyllä, sellaisia saa mm. Varustelekasta*)  

Pirtelöpurkki kestävän lautasliinan päällä, emalinen "festarikippo"
5. Festarikippo

Tässä kuvassa oikealla on emalinen Pikku Myy -mukini, josta kelpaa kipata viiniä, vettä ja kahvia festareilla tai puistopiknikillä sen sijaan, että ostaisi kojuista juomansa kertakäyttömukiin tai käyttäisi niitä teltalla.  Koska fiksulla on aina kuitenkin reippaat vesivarastot, kupin tiskaaminen käy kätevästi huuhtaisemalla tarvittaessa, jos tai kun juomat vaihtuu.  Näin kesän kynnyksellä ehdoton kaveri! 

6. Pirtelöpurkki 

Tuossa hiljan oli tapanani evästää itseni tanssitunnille "voimapirtelöllä", johon blendasin mantelia, pähkinöitä, raakakaakaojauhetta tai vastaavaa palauttavaa settiä.  Vähän vahingossa tuli tanssikaverilta idea laittaa pirtelö pullon sijaan hillopurkkiin.  Tahraavalta sotkulta tai mahdollisilta vuoto-onnettomuuksilta suojasin purkin reunoja kestävällä lautasliinalla, kas näin:


Siihen voi kietaista vielä kuminauhan kaveriksi, jos törppö ei ole tukevasti heilumatta kassissa.

7. Termokset (ei kuvaa)  

Termari on energiansäästäjän ystävä kotonakin, siihen voi tehdä isomman satsin kuumaa juomaa ja hörpiskellä siitä sitten pidemmällä aikavälillä useamman kupillisen.  Kodin ulkopuolella termoksen hyödyt ovat sanomattakin selvät: kun varustautuu omilla juomilla, varsinkin näin puistoiluaikaan voi skipata kahvilan vaikka kokonaan, ostaa pullat puodista ja pitää juhlat nurmikolla.  Oih!  Pikkutermos toimii tosi hyvin myös esim. junassa.

8. Kaikenkarvaiset rasiat ja muut sisältäjät  (ei kuvia näistäkään.  Niitä on liian paljon ja liian monenlaisia.)

Itsellänikin on vielä vaiheessa tuotteiden irtomyynnistä ostaminen omaan astiaan, jota mm. Zero Waste Home -guru Bea Johnson suosittaa.  En ole vielä päässyt edes siihen, että jos aion ostaa mukaan salaatin, ottaisin oman rasian mukaan  (ehkä osittain siksi, että harvoin suunnittelen jo lähtiessäni salaatin ostoa.  Jos taas suunnittelen noin pitkälle, saatan ottaa sen salaatin mukaan jo kotoa).  Ai ai minua...  mutta vinkki on kuitenkin meille kaikille: älä osta mitään pakattuna (edes paperipussiin, kuten irtomyynnissä usein) jos voit sen välttää.  

En halua väittää, että nämä mun välineeni olisivat mitenkään parhaat mahdolliset.  Mahdollisuuksia kestävään evästämiseen on monenlaisia.  Tämä jätteenvähentäminenkin on omalla tavallan sellaista varustelua, että jossain vaiheessa tulee hankittua jotakin, ja sitten jossakin vaiheessa saakin tietoa paremmasta.  Mutta näillä mennään, toistaiseksi.  

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Jätteistä ja merkityksestä

Tällä kertaa olen linkkauksineni ajan hermolla.  Eilinen Hesari kirjoitti jo edellisessä linkittelyissäni mainitsemastani muutoksesta, eli siitä, että 


Paperilehdessä on komea kaavio siitä, mitä kaikille jätteillemme tapahtuu ja missä ne käsitellään.  


Tähän haluan toki silti muistuttaa, että ensisijainen tapa käsitellä jätteet on vähentää niiden syntyä omassa arjessaan.  Jättäkää muovipussit kauppaan, ostakaa mahdollisimman vähän pakattuja elintarvikkeita jne.

Linkkiä hakiessani törmäsin myös minimalismin teemaan sopivaan tiede-esseeseen, jonka on kirjoittanut suuri suosikkin Jani Kaaro:


Kaaro ei itse asiassa puhu juurikaan materiasta, vaikka siitäkin olisi tullut kiinnostava juttu.  Hän puhuu intiaanipäällikkö Plenty Coupsista, siitä, kuinka intiaanien elämä menetti merkityksensä, kun he joutuivat reservaatteihin ja kun puhvelit katosivat.  Kuinka elämä on tällaista vanhainkodissa ja BB-talossa.  

Mutta voisin itse puhua hiukan materiasta: suhteeni tavaroihin on muuttunut tosi paljon lapsuudestani.  Pienenä koko onneni oli sidottu tavaraan, olisin aina vain halunnut uusia leluja... enkä usko hetkeäkään, että tällainen ajattelu olisi kovinkaan luontaista.  Uskon että pieni vaikutteille altis mieleni oli ympäristön jatkuvan mainostykityksen uhri.  

Ihmismieli haluaa ja toivoo uutta ja vaihtelua, mutta olen varma, että sen ei ole pakko olla uutta, joka otetaan kiiltävästä laatikosta ulos.  Vaikkapa lelujen vaihtaminen kaverin kanssa joksikin aikaa voisi palvella "uutena".  Vanhempani eivät olleet näin nokkelia, ja tavaraa kasaantui järkyttävät määrät.  Kun menen heidän luokseen ja katselen kaikkia sinänsä nostalgisia, omia, vanhoja tavaroitani, tunnen avuttomuutta.  Mitä niille voi tehdä?

Ja eikö mieleni kaikesta kamasta huolimatta ole aina halunnut kuitenkin jotakin muuta, "ratkaisua", niin kuin Kaaro kolumnissaan esittää?  Olen huomannut, että usein lääkitsen levottomuutta ja turhautumista vaikkapa Facebookin selailulla.  Oikeastaan juuri äsken mietin tätä, kun jäin FB:hen kiinni oikeasti hyvien linkkien takia: näin sitä pitäisi käyttää.  Ei niin, että sieltä etsii jotakin...  ratkaisua.  Omalle levottomuudelleen.

Ihminen katoaa, jos elämän merkitys katoaa.  Nykymaailmassa on oikeastaan vaikea löytää merkitystä: monenlainen työ esimerkiksi pyrkii vain tuottamaan kyseiselle yritykselle voittoa.  Ja lähes kaikkien yritysten etiikassa on jotakin kyseenalaista. 

Jani Kaaro sanoo: "Ihmisten on vaikea säilyttää ihanteita, joiden varassa he ovat eläneet siihen asti, ja tilalle astuu henkinen lamaannus."  

Minä tunnistan tämän tilan parin vuoden ajalta.  Olen ollut ymmälläni, kun olen kasvanut aikuiseksi ja ympäröivä maailma on muuttunut täysin erilaiseksi, kuin olin ajatellut sen olevan: olen alkanut ymmärtää, että riistoa on kaikkialla, että koko kulttuurimme ja yhteiskuntafilosofiamme oikeastaan perustuu riistolle ja huijaamiselle, ja minä olen kasvanut sellaisen maailman keskellä.  Muksuna minulle ei oikein kukaan kertonut siitä, miten maailma toimii, eikä yhteiskuntaopin sisältökään ole auennut kuin vasta muutaman viime vuoden sisällä huolellisesti pureskeltuna.

Tänään näin kuvan jossa luki vapaasti suomennettuna: kapitalismi on psykopaattinen idea, jonka mukaan toiset ovat enemmän oikeutettuja ruokaan, veteen ja suojaan kuin toiset.  

Olen hämmästellyt sitä, että vaikka esimerkiksi väkivalta tuomitaan yhteiskunnassamme melko yleisesti, sitä, että perusturva on edelleen maksukyvyn varassa, ei tuomita.  Yhteiskunnan tulisi perustua sille, että jokainen pysyy hengissä.  Ihmisarvo ei voi olla suorituksista kiinni.  Meillä Suomessa on kohtuullinen sosiaaliturva (tosin näillä ruoan hinnoilla sillä ei elä kovin leveästi), mutta monessa muussa maailman kolkassa ihminen joutuu kadulle, jos töitä ei ole.  

Mitä riisto ja huijaaminen siis tarkoittaa:  70-luvun aikana kulutushysteria ja ajatus siitä, että tavarat tuovat onnea, alkoi nousta.  (Ympäristötietoisuus nousi myös, mutta kuluttamiseen kannustaminen oli äänekkäämpää ja tuottoisampaa, ja näytti seksikkäämmältä, eli möi paremmin - kuten nykymaailmasta voimme huomata...)  Takana oli köyhä 60-luku, jolloin esimerkiksi suuri osa vaatteista tehtiin itse, väännettiin, käännettiin, paikattiin ja puljattiin.  Ihmiset olivat kyllästyneet kituuttamiseen ja nyt kun rahalla sai (ulkomailla halvalla tuotettua), sitä myös haluttiin ostaa, ja oi, ostettiinkin!

Tämä kehitys kohti ajatusta jossa ostaminen rakentaa identiteettiä ja näin lisää onnellisuutta, alkoi jo aikaisemmin, 40-50-luvulla, jolloin mainosteollisuus alkoi kehittyä toden teolla.  Silloin mainosmiehet pyrkivät aivan tietoisesti opettamaan ihmisille kulttuuria, jossa käyttökelpoista korvattiin uudella vain, koska se oli mahdollista.  Mainos itsessään luo tyhjiön, jonka se sitten tarjoutuu täyttämään.  Kaikki meistä tietävät, miten tämä toimii, kun katsomme uusia, kauniita kenkiä, vaikka vanhat ovat vielä aivan toimivat.

Tämä kehitys johti siihen, että vaatteita haluttiin valmistaa halvemmalla.  Ja missähän se kävisi päinsä?  Halvemmissa maissa tietenkin.  Suomesta katosi vaateteollisuus ja esimerkiksi minun sukupolveni käsityötaito on edellisiin verrattuna surkea.  Ja kas näin homma nyt toimii:

Reiman paita 13 euroa, ompelijalle 2 senttiä.

Ja kuten hiljan bloggasin, tai siis linkkasin, ekologisella brändilläkin senkun pyritään jälleen kerran huijaamaan.

Olen pyrkinyt välttämään sitä, että tämä blogi muuttuisi kapitalisminvastaiseksi paasaukseksi, mutta näin tässä tällä kertaa sitten kävi.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Ekojuoksuaika vol. 2

Kävimme kompastelemassa pitkin polkuja ja kallioita läheisellä mäennyppylällä.  Tuollainen tyypillinen suomalaiskaupungin luontosaareke, noin hehtaarin verran heinää, kalliota, puita ja ryteikköä.  Paikka jonne ihmiset menevät reippailemaan koirien kanssa tai ilman, ja missä joku ottaa silloin tällöin satunnaisen pussikaljan.  Kevätaurinko lämmitti.

Olin varustautunut tällä kertaa yhdellä dyykkaamiseen käytetyllä muovipussilla ja työhanskoilla, ja päätinkin kalliolla istuskelun sijaan ryhtyä poimimaan roskia.  Pussi tuli täyteen yllättävän nopeasti.  Kauan maassa maanneita likaisia muovipusseja, korkkeja, pulloja, lasinpalasia.  Jouduin/ pääsin kurkottelemaan, koikkelehtimaan ja kiipeilemäänkin ryteikössä ihan kiitettävästi.  Luonnollista liikkumista, kuten kultani sanoi, ja ihan ilmaiseksi!  Tuosta otsikon juoksemisesta ei kyllä ollut tietoakaan.  Kenties vaihdan termin ekolenkkeilyyn.  Kun keskittyy roskiin, juokseminen saattaa olla hommassa vähän ylimääräistä.

Roskapussillisen lisäksi matkaan tarttui myös lyttyyn painunut metallikori, sellainen, joita on vaatekaappien säilytysjärjestelmissä.  Toisinaan olisi mukava tietää, miksi roskat päätyvät sinne, missä ne ovat.  Tässäkin on varmasti jokin tarina.

Heitin nämä aarteet läheisen taloyhtiön sekajäteroskikseen (kiitos ja anteeksi!) ja päätin, että teen tämän piakkoin uudelleen.

Roskajournalismia 1 ja 2

Käytetyt uutiset

Olen saanut sanomalehden ilmaiseksi noin vuoden ajan.  Sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat päätti alkaa rajoittaa viikoittaisen, ilmaisen nettiartikkelimäärän viiteen (!), aloin minä hankkia itselleni ilmaisia paperihesareita.  (Mitä verkkolehteen tulee, on kyllä olemassa tietoteknisiä tapoja kiertää viiden artikkelin rajoitus.)

Lähes päivittäin voin, jos haluan, lukea päivän hesarin ja vähintäänkin minulla on käytössäni edellisen päivän lehti, koska minulla on useampi mahtava naapuri.  Asun pienessä taloyhtiössä, ja olen kiinnittänyt oveeni lapun, jossa lukee, että otamme vastaan lähipäivien lehtiä.  Useimpina päivinä saamme päivän lehden, viimeistään iltapäivästä, ja parhaimmillaan meillä on eilisen lehti kolmena kopiona.  Sanomalehtijätteen määrää omassa kodissamme tämä toki lisää, mutta totaalista jätteen määrää maailmassa ei.

Vaikka minulle tulisi oma hesari, aamulla, en saa sitä luetuksi heti kokonaan.  Aamurutiiniini ei koskaan ole muutenkaan kuulunut lehden lukeminen, joten päiväys sivun yläreunassa ei ole niin justiinsa.  Voin hyvin lueskella päivän-parinkin takaista lehteä, kun syvennyn johonkin juttuun.  Ja itse asiassa toisinaan, kun askartelen lehdistä kompostipusseja, saatan jämähtää lukemaan vaikka kuukauden vanhoja uutisia.

Useimpina päivinä eräs eläkeläisfaari tosiaan kolauttaa meille lehden jo joskus puoli yhdeksän aikaan, jolloin minulla ei välttämättä ole edes vielä silmät auki.  Päivän lehti aamusta on luksusta, jota en silti edes aina hyödynnä, mutta mahdollisuus nauttia uutiseni uunituoreina aamiaiseni kanssa olisi olemassa (heh).  Nyt nettiaikana ns. isot uutiset sitäpaitsi vanhenevat niin nopeasti, että paperilehdessä olevat uutiset voivat olla vanhoja jo lehden saapuessa.  Siksi paperinen versio sopiikin hyvin juuri juttujen tarkempaan lukemiseen.

Todellisuudessahan saman päivän lehti tulee aniharvoin luettua kokonaan, ja lehdet kasautuvat tässä kämpässä vessaan.  Siellä kelpaa vilkuilla vaikka viikon vanhoja uutisia.

Uutisia roskista

Koska olen alkanut saada lehtiä kotiini, saksin myös ahkerasti kiinnostavia uutisjuttuja talteen.  Tarkoitus on ollut linkkailla niitä tännekin sitä mukaa, mutta nyt noita on kertynyt viime viikoilta varastoon.  Roskista Hesari kyllä kirjoittaa ihan kohtuullisissa määrin, ja muistakin lähteistä on kuulunut kaikenlaista.

En väitä, että tässä on mitenkään kattavasti viime aikojen roskauutisia (!), en ole googlaillut aihetta.  Mutta kas tässä kasaantuneita (!) roskauutisia viime kuukausilta:

HSY alkaa toimittaa kotitalouksien sekajätettä jätevoimalaan
(HSY, päivitetty 1.4. 2014) Tämä oli minulle hyvä uutinen, koska olen ollut huolissani siitä, että pienessä taloyhtiössämme ei ole kerätty energiajätettä.

(HS 26.3.2014) Käsitöiden ja erityisesti kierrätyskäsitöiden (tästä en ole vielä juurikaan bloggaillut, mutta se on suunnitelmissa, odottakaa vain!) Amerikan ansioitunut rantasiivousten järjestäjä Kim Masonerin jäljillä päädyin jokin aika sitten tutkimaan ohjeita siitä, miten muovipusseista voi virkata joogamaton.  Joogan ja kierrätyskäsitöiden ystävänä tykkäsin tästäkin ajatuksesta (mutta en ole varma, kuinka toimiva sellainen matto olisi.  Saattaa olla, että vielä kuulette tästäkin jossakin vaiheessa.)

Suomi on läntisen Euroopan laiskin kierrättäjä
(IL 27.3. 2014) Linkki on Iltalehden pikku-uutiseen, Hesari kirjoitti asiasta pidemmin (kuten mainittua), mutta sitä juttua ei internetin syövereistä löytynyt.  Ilmeisesti kaikkia juttuja ei kuitenkaan nettiin laiteta.

Turusta laivataan roskaa Viroon poltettavaksi
(HS 18.3. 2014) Olennaisinta tässä jutussa on se, että jätteen kuljettaminen Viroon tuottaa vähemmän päästöjä, kuin kaatopaikalle hautaaminen.  Se on tärkeä tieto, koska on aina hyvä, että ei olla vain tekevinään jotakin, vaan että siitä, mitä tehdään, on varmasti hyötyä.  Jutussa myös kiteytetään suomalaista jätepolitiikkaa: "Ensisijaisesti pyritään vähentämään jätteiden määrää ja lisäämään uudelleenkäyttöä. Kolmanneksi halutaan jätteet kierrätykseen. Polttaminen on listalla vasta neljäntenä."

Jätteen vähentämisen ja kierrättämisen osalta talkoisiin voimme siis osallistua me kaikki, ja keinojen löytäminen jätteen määrän vähentämiseksi arjessa on myös tämän blogin tarkoitus.  Tähän juttuun on sidottu myös seuraava tietoisku samasta lähteestä ja samalta päivältä:
Jätevienti rajan yli jatkuu lähivuodet (HS 18.3. 2014)


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Mistä vaatteet tulevat, ja minne ne päätyvät?

Outi Pyy blogaa erinomaisesti "ekologisen" muodin nurjasta puolesta.  Eli toisin sanoen, kun iso firma sanoo sinulle tehneensä jotakin ekologista, epäile.  

Ja puheenollen kirpputoreista, edes ne eivät pelasta maailmaa.  Haluan jakaa myös jutun muutaman vuoden takaa, sillä Suomi hukkuu naisten vaatteisiin - ja niin hukkuu koko maailmakin.  Meiltä laivataan uutta ja käytettyä kehitysmaihin, se naamioidaan hyväntekeväisyydeksi, ja silti halpatuontimaiden koneet surraavat uutta mallistoa kymmenen kertaa vuodessa.  

Ja edes siellä, mistä halvat vaatteet tulevat, eivät asiat ole hyvin.  Kambotzassa esimerkiksi ei useinkaan ole mitään muuta työtä tarjolla, mutta pienellä palkalla on mahdotonta tulla toimeen.  

Yltäkylläisyyden kulttuuri on luonut hirviön, joka syö omaa häntäänsä.

Vähemmän roskaa kylpyhuoneessa

Viimeksi bloggasin täydellisestä deodorantista, jota olin etsinyt jo vuosia.  Lupailin myös toisen blogin kommentteihin hiljattain, että kertoisin enemmänkin kemikaalittomasta kaudeudenhoidosta, ja nyt on sen aika.

Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo useita vuosia, ostamalla aika tavalla fiilispohjalta asioita kulloistenkin tarpeideni mukaan.  Minulle on muodostunut käsityksiä eri merkeistä, mutta esimerkiksi kun tilasin vähän normaalia lempeämpiä hiusvärejä amerikkalaisesta nettikaupasta, päätin samaan postimaksuun ostaa summamutikassa hyvältä kuulostavia shampoota ja hoitoainetta, koska valikoima oli huomattavasti suurempi ja hinnat huokeammat, kuin meikäläisten luomukaupoissa.  Samoin, kun matkailin rapakon taakse, tarttui mukaan shampoo, kasvojenpesuaine ja kasvovesi.  Olen tunnollisesti käyttänyt kaikki nämä loppuun asti, vaikka en niitä varsin rakastanutkaan.  Hiusjutuista lisää myöhemmin...

Tähän pitää sanoa, että viime elokuisen Jenkkilän-reissuni jälkeen olen havainnut esim. Stockan kemikaaliosaston tarjonnan kasvaneen huomattavasti.  Tutkin kemikaaliosastoja aika vähän juuri, koska käyttöni on koko ajan vähenemään päin, mutta siis Stockalla näin myynnissä monia merkkejä siellä viimeksi vieraillessani, joita en ennen sitä ollut nähnyt, kuin Yhdysvalloissa.

Luomukosmetiikan käyttö ja tarjonta on siis Suomessakin kasvamaan päin.

Nyt kuitenkin tämänhetkisiin kauneudenhoitorutiineihini.


KASVOJENHOITO

Minun oli tarkoitus käyttää loppuun Amerikasta ostamani kasvojenpuhdistuaine, mutta sitten törmäsin tähän ohjeeseen (listan numero 1) ja uteliaisuus voitti.  Nyt aion lahjoittaa sen aineen kaverilleni - olen nimittäin jäänyt koukkuun tähän uuteen rutiiniin.

Puhdistan siis ihoni manteli- tai jojobaöljyllä - sillä samalla, jota laitan kainaloihini aamulla ;)

Käytän apuna puhdistuksessa kuumaan veteen kasteltua kasvojen kokoista froteelappua.  Otan öljyä kämmenelle, hieron sen kasvoihini ja asetan märän kuuman pyyhkeen kasvoilleni jäähtymään.  Sitten poistan jäähtyneen pyyhkeen ja toistan proseduurin.  (Froteelaput olen tehnyt vanhasta isosta pyyhkeestä.  Leikkasin sen sopivankokoisiksi paloiksi ja saumuroin niiden reunat.  Isosta pyyhkeestä tuli 20 lappua.)

Myös tämänhetkinen iltainen kasvovesikäytäntöni on löytynyt Care2 -sivustolta, numero kuusi.  (Care 2 on muuten ehdottomasti lempisivustojani internetissä - harvoin löydän yhdestä paikasta niin paljon asiaa erilaisista minua kiinnostavista asioista.)  Pyyhin siis kasvoilleni laimennettua luomuomenaviinietikkaa.  Se haisee aika tymäkältä, mutta haju haihtuu pian.  Mulla on finnejä, ja nyt parin viikon jälkeen ainakin tuntuisi, että ne paranevat nopeammin, kun käytän omenaviinietikkaa.

Aamuisin käytän pois jämäprojektin henkeen jompaa kumpaa kahdesta kasvovedestä, jotka mulla on kaapissani.  Kasvovetenä voi käyttää myös vihreää teetä tai kurkkusiivua.  Jos teehen lisää minttua, se tuntuu kasvoilla ihanan viileältä. 

Kosmetologini on sanonut, että ongelmaihoni kanssa minun pitäisi käyttää joka ilta savinaamiota, mutta täytyy myöntää, etten ole taas jaksanut moneen viikkoon.  (Enpä ole kyllä käynyt kosmetologillakaan...)  Minulla on Frantsilan savisuikula.  En jaksa käyttää sitä, koska sitä pitää pitää kasvoillelaiton jälkeen kosteana 10-20 minuuttia ja se fiilis on jotenkin rasittava.  Suihkuttelen vanhasta kasvovesipullosta vettä naamalleni, mut on vaikea tehdä mitään naamio naamassa, kun pelkään et se valuu jonnekin.  Teoriassa siis naamio on tosi ylellinen juttu, mut en vain jaksa.

Sama koskee kuorintaa.  Sitä voi tehdä joko merisuolalla tai luomuruokosokerilla, joita molempia meiltä löytyy aina kaapista.  Kyytipojaksi voi lorauttaa vähän öljyä, esim. yllä mainittua tai oliivia, joka tosin on aika rasvaista.  

Finnejä torjun paikallisesti laventeliöljyllä.  Eteerisiä öljyjä ei suositella laitettavaksi suoraan iholle, mutta en tottele.  Sen verran pikaisesti laventeli kuivattaa tunkeilijan, etten halua luopua siitä.


SHAMPOO JA SAIPPUA

Normaalista kosmetiikasta eritoten olen alkanut inhota tavan shampoota, jota olen käyttänyt vain satunnaisesti viime vuosina.  Minusta se sähköinen ilmavuus, jonka se tekee hiuksiin, on karmiva.

Täytyy myöntää, että olen aika vapautuneesti vain kokeillut erilaisia lauryylisulfaatittomia shampoita.  Kontroversiaalista coco sulfateakin olen välttänyt, mutta kun olen asioinut muuten amerikkalaisissa terveyskaupoissa (netissä ja vähän livenäkin), on sieltä tarttunut ostoskoriin erilaisia luomutuotteita.  INCI-listoissa ei kyllä ole kehumista, ne ovat pitkiä kuin nälkävuosi, eli ylittävät kirkkaasti sen viisi suositeltua (En tosin ole koskaan löytänyt mitään kemiallista tuotetta, missä olisi vain viisi ainesosaa.  Kuusi olen tainnut nähdä.)  Joten shampoiden kanssa on ollut aikamoista rulettia.  Olen varma, että luomuina myydyissä shampoissa on jotka tapauksessa jotakin, mikä on ihan yhtä pahaa kuin lauryylisulfaatti, mutten toisaalta ole jaksanut käydä INCI-listoja Totuus kosmetiikasta -kirjan kanssa läpi.

Käytin siis juuri viimeisen Amerikan-pulloni tyhjäksi ja olen siirtymävaiheessa.  Käytän oliivisaippuaa hiusteni pesuun, enkä oikein tiedä, mitä mieltä olen siitä.  Hätäpäissäni ostin myös Urtekramin Aloe Vera -hoitoaineen, enkä ole siitäkään järin innoissani.

Näiden loppuessa arvelen tähtääväni kohti uutta No poo -kokeilua, eli tukanpesua ruokasoodalla ja etikalla.  Olen sitä joskus kokeillut ja ikävintä siinä oli se, että ne eivät tuoksuneet miltään :D Nyt, kun olen löytäny eteeriset öljyt, en usko sen enää niin paljon haittaavan.  Voin tuoksua muuten, tukkani ei tarvitse.  Ehkä ylimääräinen vaivannäkökin oli hiukan ikävää...  tukka myös kuivuu hitaammin, kuin shampoolla pesty, mutta niin se tekee myös oliivisaippuan kanssa.  No poo ei myöskään tehnyt sitä, mitä odotin: tehnyt mahdolliseksi pelkkää vesipesua, ei ainakaan sen kuukauden aikana, kuin olisin halunnut.  No. En ole siellä vielä, joten katsotaan miten käy.

Sooda-öljy-dödö on tehnyt myös kehon saippuapesun tarpeettomaksi, iltaisin ja aamuisin pesen kainaloni vain vedellä.  Suihkussa tosin käytän kaikkiin saippuatarpeisiini Amerikasta ostamaani intiimipesuun tarkoitettua saippuaa, jonka pH on lähellä ihon omaa.  Sebamedin pesuöljyssä on myös hyvä pH, saatan ostaa sitä sheivaus- ja saippuatarkoituksiin kun tuo joskus loppuu.  En saippuoi kuin kainalot ja jalat.

SHEIVAUS JA KARVOJENPOISTO

Yllättäen viimeinen konventionaalinen kemikaalituotteeni onkin karvojenpoistohöylä.  Käytän nimittäin juuri sitä kalleinta mallia, missä on typerä liukasta saippuaa erittävä kemikaaliraita.  Viisiteräisiä höyliä kun ei saa muunlaisina enää, ja lisäksi tarvitsen sellaisen mallin, jossa karvat menevät höylän läpi - sheivaan nimittän jalkojani niin harvoin, että halpishöyliin yli puolisenttinen karva jää auttamatta kiinni ja tukkii höylän saman tien.  Ajon liukastamiseen tarvitaan myös saippuaa - tällä hetkellä saippuvarastoni ovat tosin niin täydet, että minun vähäisellä käytölläni pääsen harkitsemaan seuraavan saippuan ostoa kenties noin vuoden päästä.

Bikinikauden lähestyessä pitää harkita myös intiimialueen karvanpoistoa.  En ole sen suhteen kovin intohimoinen - viimeistään tässä vaiheessa paljastuu, että aito boheemihan täällä kirjoittelee.  Mutta uikkarikauden lähestyessä tupsun sivut on vain pakko trimmata - ja koska herkkä ihoni ei kestä höylää näillä main, teen sen vahalla.  Body shopin Sugaring -vahapurkki on kestänyt vähäisiä tarpeitani jo vuosikaudet, enkä tiedä milloin se loppuu.  Kun repäisen kunnolla kaksi tai kolme kertaa vuodessa, ei se kovin nopeasti pääse kulumaan. Sugaringissa on ainoastaan santelipuuöljyä, sokeria ja vettä.  Kaveriksi tupsuttelen joskus äidiltä saamaani talkkia.

---

Eli tosiasiassa pärjäisin kauneudenhoidossani - jos meikkaamista ei lasketa - ainoastaan näillä eväillä: ruokasooda, omenaviinietikka, manteli- tai jojobaöljy, kurkku tai vihreä tee, (mintunlehdet), eteeriset öljyt, saippua, höylät, talkki ja karvanpoistovaha.  Nyt en ihan vielä ole näin vähäisessä listassa, mutta matkalla sinne.

Jätettä tällainen homma vähentää, kun pulloja ja purkkeja on paljon vähemmän.  Öljyä ja etikkaa voi ostaa myös kierrätettävissä lasipulloissa.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Vihdoinkin todella toimiva luomudeodorantti

Aion postata piakkoin erilaisten kauneudenhoitotuotteiden korvaamisesta keittiöstä löytyvillä aineksilla, mutta ensin huomion saa eräs elämääni mitä myönteisimmin vaikuttanut löytö.  Vuosien ajan kokeilin toiveikkaana, mutta ilman hyviä tuloksia erilaisia luomudödöjä: ihanalta tuoksuvaa Jasonia, mineraalikiveä puhtaana, tai nesteessä tuoksulla ryyditettynä, pelkkää kookosöljyä, Lushin paladödöä yhdistettynä saman kaupan tuoksutalkkiin...  mikään ei toiminut.  Hienhaju puski aina lopulta läpi joskus jo muutaman tunnin, toisinaan parin viikon käytön jälkeen.

Sitten hiljan jostakin kuulin, että ihmeaine ruokasoodaa voisi käyttää deodoranttina.  Olin tässä vaiheessa jo tutustunut paitsi perussuomalaisen taidemaalarin ihottuman ihmeparantumiseen ruokasoodan ja perusvoiteen avulla, myös manteliöljyyn ihonhoidossa.  Koska en ole perusvoiteiden ystävä, päätin itse pehmentää ruokasoodan vaikutusta ihooni manteliöljyllä.

Voitelin siis kainaloni manteliöljyllä ja tupsuttelin ruokasoodaa päälle.  Ja ihme tapahtui.  En haissut hieltä koko päivänä.  Tämä päivä oli toinen helmikuuta - ja yhdistelmä toimii edelleenkin, yli kuukautta myöhemmin, pidempään kuin yksikään aiemmin koettamani luomumpi vaihtoehto.  En sen päivän jälkeen ole käyttänyt mitään muuta deodoranttia.

Olen jo alkanut levittää tämän yhdistelmän ilosanomaa kaveripiirissäni, ja se on otettu innostuksella vastaan.  Miehenikin kokeili, eikä hänkään haissut miltään - vielä seuraavana päivänäkään, vaikkei pessyt illalla kainaloitaan.  (Joidenkin deodoranttien tapaan sitäpaitsi tämä yhdistelmä toimii mielestäni myös niin, että sen hajua estävä vaikutus saattaa kestää, vaikka sen olisi pessytä välissä pois.  Ilmeisesti jotain jää kuitenkin huokosiin.  Ehkä reilun päivän päästä pesusta haju kuitenkin palaa, olen huomannut kotoillessani, kun olen mielelläni ilman dödöä.)

Oikeastaan tarkoitukseni oli kokeilla tätä vasta, kun viimeisin myrkkydödöpurkkini oli lopussa, mutta suoraan sanoen inhosin sen laittamista kainaloihini, kun tiesin, että se on täynnä alumiinia ja ties mitä, eli kun INCI-lista on reilusti yli suositellun viiden aineen pituinen - niin kuin suuressa osassa käyttämiämme kauneuskemikaaleja on.  Uteliaisuus kuitenkin voitti, enkä voisi olla onnellisempi, vaikka joudunkin heittämään sen myrkkydödön roskikseen.

Eräs ongelma oli kuitenkin vielä jäljellä.  Joihinkin paitoihini oli pinttynyt hienhaju, joka kainalon lämmetessä alkoi leyhyä huolimatta siitä, etten minä haissut millekään.  Siihenkin löysin ratkaisun viime viikolla.  Tippa eteeristä öljyä vanupuikkoon, pyyhkäisy pinttyneen paidan kainaloihin - ja voin tuoksua melkein miltä tahansa, eteerisissä öljyissä kun valinnanvaraa on... mutta paita ei ala haista hieltä.

Tässä vaiheessa täytyy korostaa yhtä asiaa runsaasti hikoileville: kyseessä todellakin on de-odorantti, eli yhdistelmä estää hienhajua, ei sen muodostumista - mikä ymmärtääkseni on keholle paljon terveellisempää.  Mutta jos pelkää hikiläikkiä kainaloissa, kannattanee pysytellä antiperspirantissa (vaikka minulle on kyllä kerrottu, että mm. antiperspiranttia käyttävillä, työssään luonnollisesti paljon hikoilevilla tanssijoilla hikeä pukkaa sitten muista kehonosista.  Älkää kysykö, kuka kertoi ;) )