perjantai 15. elokuuta 2014

Superturhake

Avokki löysi dyykistä superturhakkeen, jota itse asiassa olinkin "ihaillut" erään ystävän kanssa kaupassa vain noin kuukautta aikaisemmin. Kyseessä on itselämpiävä kaakao pelti-muovitölkissä. "2GO", tölkki ehdottaa.

Nautimme juoman ulkona paikassa, jonne lämpimän kaakaon saaminen olisi vaatinut vähintäänkin termospullon.  Hittituotteemme oli siis selvästikin välttämätön näissä olosuhteissa. Otimme mukaan mainitun ystävän, koska kukapa tämän tilaisuuden haluaisi jättää väliin.

Tölkin materiaalit ovat tietenkin niin kiinni toisissaan, ettei minkäänlainen kierrätys tule kysymykseenään, ja vaikka pänikkä on vähintään neljän desin kokoluokkaa, kaakaota se sisältää vain kaksi. Lopun tilan vie kaliumoksidi ja vesi, jotka jollakin ilveellä saavat aikaan tuon ihmeellisen lämmitysreaktion. Käytännön prosedyyri on seuraava: tölkki käännetään ylösalaisin. Kansi nro 1 irrotetaan pohjasta. Siellä oleva "kupla" painetaan sisään, ja ravistellaan, kunnes näkyvä neste on väritöntä (?)

Tölkki käännetään oikein päin, ja sitä ravistellaan kolme (!) minuuttia.  Se aukeaa kaljatölkin tapaan, eli kannessa on vain pieni reikä.

Makuelämys muistutti Fasun tai vastaavan veteen sekoitettavaa pussikaakaota.  Eli esimerkiksi junassa kaakao maksaisi saman verran (noin 2,50) ja sheikkausosuuden (jonka aikana tölkki kuumenee niin, että sitä täytyy pidellä hihalla tm.) voi jättää pois. Lisäksi junakaakaon synnyttävät jätteet ovat poltettavaa lajia (jauhepussi, kartonkikuppi) ja jätettä voi vielä vähentää käyttämällä omaa matkakuppia. Tai ottaa omat kaakaot termarissa oman kupin ja minimoida jätteen määrä kotona kierrätettäviin kartonkisiin maitotuotteiden, kaakaojauheen ja sokerin (tai kaakaojuomajauheen) pakkauksiin.

Joten mitä olen mieltä?  Asteikolla yhdestä kymmeneen antaisin tälle tuotteelle -7, nettitermein kuvaisin sitä sanoilla epic fail.

maanantai 11. elokuuta 2014

Hirviön kesyttäminen alkaa

Kävin suoraan kiinni.  Aloitin kirjoituspöydän keskimmäisestä laatikosta.  Sen raivaamiseen meni varmaan tunteroinen, nälkäkin tuli ja söin välissä, ja vaikka inhosin lähes joka hetkeä, otin samalla raivolla käsittelyyn lipaston päällä lojuvan kasan.

Byrokraattisesti merkityksellisiä papereita sisältävät kansioni pullistelevat, vaikka, ennen kuin täytin niitä, myös heitin niistä pois aimo kasan mm. vuoden 2008 palkkakuitteja.  (Verottajaa kiinnostavat viisi vuotta ovat kuluneet jo.  Vuoden 2009 papereita en vielä uskaltanut heittää pois.  Enkä siis kaikkia vanhempiakaan - mm. kaikki työtodistukseni pidän varmaankin hamaan hautaan.) 

--

Vasemmalla näkyvät ovat matkalla paperinkeräykseen.  Oikealla näkyvät taas odottavat vielä käsittelyä - tämän päivän kiintiö saattaa olla täysi.  Saattaa.  Tämä kasojen raivaaminen on kummallista hommaa - kurjaa, mutta aiheuttaa välitöntä riippuvuutta.  Luultavasti ne mielen lokerot, jotka puhdistuvat samalla, aiheuttavat tarvetta jatkaa hommaa.  


Joitakin keskeneräisiä kasoja lojuu vielä siellä täällä.  Lisäksi huomasin, että selkeästi "virallisten" papereiden lajittelu on huomattavan helppoa verrattuna epävirallisempiin.  Kirjeisiin.  Kaikenlaisiin muistiinpanoihin, piirroksiin, kirjoituksenpätkiin.  Olen mm. täällä pohdiskellutkin sitä taakkaa, jonka luova työ teettää - ja kun varsinaisten "duunien" lisäksi on vielä ideamateriaali.  Kaikenlaista, mitä inspiraation toivossa saattaa haluta hyödyntää.  

Ja sitten muiden tekemää tai kirjoittamaa materiaalia - ystävien ihastuttava joulukirje, CV:n ja työhakemuksen kirjoitusohje, erään välkyn kaverin kirjoittama lukuluettelo (blogeja ja kirjoja), sarongin solmintaohjeet, kiinalaisen kasvohieronnan perusteet, initiaatioriitin määritelmä ja kaavio...  miten moiset luokitellaan ja arkistoidaan?  Kun niiden tarkoitus on pääasiassa löytyä oikealla hetkellä?  Millä tällaista ryhmää paperia kutsutaan?  "Äärimmäisen hauskoja ja kiinnostavia juttuja"?  

Tänään päädyin tuikkaamaan kaiken "säilytettävän, mutta vain epävirallisesti tärkeäksi luokiteltavan" materiaalin tuonne ---> 

...mutta tarkoitus olisi luoda myös hiukan paremmin järjestelty systeemi sille kaikelle.  Saas nyt nähdä.

Ja ai niin.  Näiden läjien purkamisesta jäi käteen myös noin kuusi senttiä paksu kasa toiselta puolelta tyhjää kopiopaperia suttumateriaaliksi.  Puolet pakasta koostuu parista kappaleesta käsikirjoituksia, toinen vanha versio, toista en muuten vain halunnut säilyttää.  Että suttupaperiakin on nyt seuraavaksi kuudeksi vuodeksi sitten (sikälimikäli en aio lahjoittaa siitä osaa eteenpäin.)  

Tuntuu siltä, että päivän työ on tehty ja mielelle raivattu aimo aukko enemmän tilaa liikkua.  Tunnetila on tosin jotenkin raskaampi, kuin ensimmäisen laatikon tyhjennyksen jälkeen.  Luulen, että se johtuu siitä, että ensimmäiseen kuvaan hiipi tuo vielä purkamaton kasa.  Hitsi!  Mut nyt meen syömään herkkupähkinöitä.  (Päivän positiiviseksi mainitsen, että kiinalaishenkinen safka tänään onnistui ihan hirveän hyvin.  Nam.)





sunnuntai 3. elokuuta 2014

Karsin, mutta hitaasti

Okei, lahjoitin pois ne hiljan mainitsemani pullonavaajat sekä joukon tarpeettomia pakasterasioita ja rasiattomia kansia, mutta esimerkiksi vaatekaapilleni en ole tehnyt mitään kohta vuoteen.  En ole kyllä hankkinut sinne mitään uuttakaan, paitsi mitä Kierrätystehtaalta tarttui mukaan - en muuten ole tehnyt siitä asiasta kirjoitusta, vaikka sain itselleni ilmaistorilta ikään kuin kokonaisen asukokonaisuuden - eivät ne ehkä oikeasti ihan täydellisesti yhteen sopisi, mutta hirveän kivoja vaatteita päästä varpaisiin, ja yhdet kengätkin!  

Mutta kun lueskelen tällaisista funktionaalisuuden helmistä, tai Tuulian blogia, alkaa tavaramäärä kaapeistani huudella.  Ei varsinaisesti siksi, että olisin esimerkiksi ostanut tästä kasasta juuri mitään uutena - päinvastoin, lukemattomat vaatteet ovat kautta tai toista päätyneet minulle ilmaiseksi, tai ovat kirppislöytöjä.  Mutta Tuulian linkatussa kirjoituksessa lause: "Olen luopunut suuresta määrästä tavaroita, ja huomannut sen tuovan monenlaisia hyötyjä ja lisäävän onnellisuutta."  Minä en vielä toistaiseksi ole karsinut niin ansiokkaasti, että olisin kokenut pääseväni tällaisesta tunteesta nauttimaan.
Oma koti valkoisessa kateutta aiheuttaa tuo jo mainittu funktionaalisuus.  Olisi kyllä tosi jännää ja kivaa, jos olisi vaatekappi, josta voisi vain vetäistä asukokonaisuuksia.

Mutta kun minä en ole mikään farkut ja mustaa ja valkoista -tyyppi.  (Tuossa postauksessa vaivaa myös se filosofinen tosiasia, että vaatteiden alkuperää ei kyseenalaisteta.  Olisiko mahdollista tarkistaa kirpputorit täydennyksiä varten?)  Olen dandy, taideharakka ja hippiäinen, ja kuten joskus mainitsinkin, rakastan vaatteita aika tavalla, että tuntuu kamalan vaikealta luopua monista erityisistä vaatekappaleista, joita omistan, huolimatta siitä, ettei sitä hetkeä, jolloin niitä käyttäisin, ole vieläkään tullut. 

Eihän tässä sinänsä ole mitään ongelmaa, että vaatteet ovat kaapissa ja piste.  Eivät ne siellä lisäänny, saati kuluta enää enempää, kuin ovat kuluttaneet jo tähän maailmaan tullessaan.  Enemmän minua vaivaavat muut säläkasat, joita erikoissiivoustehtävistä huolimatta en ole tyydyttävällä tavalla saanut selviteltyä.  

Ja toinenkin syy on.  On hyvin mahdollista, että lähiaikoina täytyy pakata kämppä vähän pienempään tilaan ja antaa joksikin aikaa pois.  Pakata nimenomaan funktionaalinen rinkallinen kamaa mukaan ja lähteä.  Joten siihen valmistautumiseksi kannattaisi purkaa niitä säläjemmoja paremmin mahtuvaan muotoon.  Yhdelle paikalle tämän olen jo tehnytkin.  Kangasvarastoilleni.  Jee, hyvä minä.

Ja siitä funktionaalisen puvuston kokoamisesta: tein niin noin seitsemän vuotta sitten, kun lähdin vaihtoon.  Ei se ollut edes vaikeaa.  Mutta sitten tulin kotiin ja otin käyttöön varastossa olleet vaatteet... hehheh.

perjantai 1. elokuuta 2014

Dödöpäivitys

Kerroin taannoin deodoranttilöydöstäni, mutta nyt tilanne kaipaa päivitystä.  Ihoni on nimittäin todellakin herkkää laatua, ja soodakin on kemikaali - ennen pitkää öljy-sooda-yhdistelmä alkoi kehittää pientä ihottumaa kainaloiden tienoille.  Avokille kävi samalla tavalla, vaikka hänen ihollaan ärsytys näytti erilaiselta.  En kuitenkaan ole palannut kemikaaleihin - aloin vain laimentaa soodaa talkilla, ja tämä yhdistelmä ärsyttää ihoa huomattavasti vähemmän, kuin pelkkä sooda ja öljy.  En tiedä, tuleeko ärsytystä tästä kaikille, vai vain herkille.  Joka tapauksessa dödön toimivuus on edelleen sitä luokkaa, että en luopuisi.  Plussana pidän myös sitä, että se lähtee pelkällä vedellä pois. 
Talkkina käytän Bronnleyn Pink Bouquetia, jonka olen joskus saanut äidiltä.  Plussana pääsin käyttämään jotakin, minkä jo omistin, loppuun. Valmistusaineita ko. jauhossa kyllä riittää, seuraavaksi hankkinen soodan laimentamiseen hajusteetonta vauvantalkkia.  Tai maissitärkkelystä - tällaisenkin vinkin olen kuullut.  Maissitärkkelystä voi käyttää myös kuivashampoona.
Sellainenkin kauneudenhoitopäivitys mulla on kerrottavana, että ostin shampoota.  Oliivisaippua on aika stydiä, päänahka ei oikein tykännyt.  Sooda-etikkapesuissa tuntuu toistaiseksi olevan liikaa kikkailua.  Ostin kuitenkin niin valtavan pullon, että luulen käyttäväni sitä varsin pitkään, ja lisäksi kämpässämme on pumppupullolle tarvetta jälkeenpäinkin.  Shampoiden kanssa on aina sama juttu - ihan sama mitä kamaa, se ärsyttää päänahkaani.  Oliivisaippuan kanssa sama juttu.  Jostakin syystä se, että vaihtelen pesuainetta joka toisella pesukerralla ärsyttää vähemmän.  Se saattaa johtua siitä,  että päänahka altistuu näin jollekin ärsyttävälle aineelle harvemmin.

torstai 31. heinäkuuta 2014

"Hinta?"

Tänä aamuna huomasin, että oli syytä siivota seuraavakin laatikko.  Ylpeydekseni voin todeta, että kolme kruunukorkin avaajaa olivat ainoat ylimääräiset tavarat, jotka laatikosta löytyivät.  Ne ovat ylimääräisiä, koska niiden lisäksi minulla oli neljäskin, ja avainnipussani on teini-iästä asti ollut myös yksi.  Luulen, että taloutemme pärjää mainiosti kahdella.

Olin kerran aiemmin käyttänyt Facebookin kierrätysryhmää taimien jakamiseen. Nyt päätin kokeilla, pääsisinkö eroon myös näistä - ja kappas.  Jo tunnin kuluttua joku tiedusteli avaajien hintaa.  Kun sanoin, että haepa pois vain, henkilö oli pian jo matkalla (odottelen häntä paraikaa). 

Mutta että hintako?  En ole koskaan against of making an extra buck, eli ylimääräiset roposet ei tietenkään koskaan (köyhää) haittaa, mutta enpä kehtaisi pyytää jotakin kahdestakymmenestä sentistä euroon, mikä näiden käypä hinta ehkä olisi, ihmiseltä, joka tulee ne kotioveltani asti hakemaan.  Yllätyin myös taimien kohdalla, kun hintaa tiedusteltiin.  Niistähän olisi tosiaan jotakin voinut pyytääkin - jos en olisi keskittynyt liikaa siihen, että pikkuiseni saisivat vain hyvät kodit, eivätkä kuolisi parvekkeellani vailla kunnon maata.  (Minulla ei ollut tilaa viljellä kaikkia taimiani.)

Sillä kertaa käytin tilaisuuden hyväkseni, eräältä pari tainta haluavalta pyysin vastineeksi paketin espressoa, mikäli hän haluaisi jotakin tuoda.  Ja hänhän toi.  Hyvä mieli tuli vielä kaupanpäällisiksi. 
Mutta nämä aarteet annan ilmaiseksi hyvään kotiin.  Heippa!
 

Jossainhan ne elää

Keittiössämme on ihmetelty kummallista ilmiötä.  Pikkuruisia tummia kuoriaisia on löytynyt sieltä täältä.  Meillä oli toinen, aggressiivisempi ötökkähyökkäys muutama kuukausi sitten, jolloin kaikki ruoka päätyi purkkeihin, joihin ei ole pääsyä.  Olemme ihmetelleet, voivatko kuoriaiset todellakin elää pelkillä siivoamatta jääneillä muruilla rakosissa. 

Ne eivät olleet kovin aggressiivista laatua.  Jos kaurahiutaleita ei ihan heti ole kaatanut kannelliseen purkkiin, eivät nämä vierailijat parissa päivässä ole löytäneet tietään hiutaleisiin. 
Karsinta-/erikoissiivoustehtävä yhdistettynä mätäkuun vaikutuksiin myöhään eilen illalla kuitenkin paljasti perhanoiden lymypaikan.  Aloin raivata alinta keittiön laatikkoa, jossa säilytämme muovirasioita.  Ihmettelin homehtuneen sipulin katkua.  (Ex-kämppikseni sipulit homehtuivat joskus, ja haju on tosiaan jäänyt mieleen.)

Olemme huomanneet, että leipälaudalta, joka on tämän laatikoston ylin, tippuu ärsyttävästi hiukan muruja pitkin muita laatikoita.  Sen yläpuolella on vielä lauta, jolla leikkaamme sipulia...  BINGO.  Vedin painavan rasialaatikon kokonaan kiskoiltaan ja kappasta vain.  Sen takana näkyi hyvä kasa sipulinkuorta, tummentunutta sipulijätettä, mistä haju ilmeisesti oli peräisin, sekä leivänmuruja.  Eikä epäilystäkään, että täällä ne pikku kuoriaisenpirulaiset ovat pitäneet juhliaan.

Imuria ja siivousainetta sekä rättiä siivouskaapista ulos ja hommiin.  Jätin laatikonpaikan vielä kuivumaan yöksi.

Lymypaikan ilmeinen syvyys selittää sen, miksei kuoriaisia ole koskaan näkynyt kovin sankoissa joukoissa. Kun karsin kaikki rasiattomat kannet pois, löytyi ötököitä rasialaatikosta tietenkin jokunen.  Onpa olleet fikassa, on niillä ollut työ päästä sieltä ylös! 

Nyt ei tyypeistä kuitenkaan ole huolta.  Pidetään pinnat (ja piilopaikat!) puhtaana ja tavarat purkeissa.  Siistimpääkin se on.   

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pesupähkinät ja aamiaisvinkki

Pyöritin koneellisen pyykkiä pesupähkinöiden kanssa.  Muuten tässä ei varmaan olisi hipin sanomana mitään outoa, mutta minun pesupähkinäni ovat muhineet kaapin pohjalla jo kolmisen vuotta.  Pesupähkinät aiheuttivat minulle erään hyvin spesifin oireen, kun käytin niitä myös alusvaatteiden pesemiseen.  Samasta oireesta kärsin, jos käytän hajustettuja pyykinpesuaineita.  Joten ensikokeilujen jälkeen jouduin hylkäämään pesupähkinöiden käytön.  Tänä aamuna, kun oli kiire pestä pyykkiä - on tulossa yövieraita, joille ei ollut lakanoita, ja kiitos helteiden ne kuivuvat kyllä iltaan mennessä - ja pyykinpesuaine oli lopussa, tajusin ne pähkinät.  Olin kyllä jo matkalla kauppaan, mutta käytin niitä lopulta silti.  Arvelen, että lakanoiden peseminen pähkinöillä ei aiheuta mainitsemani oireen paluuta.

Pyykinpesuaineen valinta aiheuttikin melkoista pohdintaa, pyörin hyllyllä pitkän tovin.  En ole vihkiytynyt ekopesuaineiden käyttäjä (mistä poden hiukan huonoa omaatuntoa), enkä liioin ole ostellut pyykinpesuainetta irtomyynnistä, astianpesuainetta kylläkin.  Se on kyllä toimiva systeemi, on jotenkin uskomattoman tyydyttävää voida käyttää samaa pulloa uudelleen.  Jätteenä pesuainepullo tuntuu tosi suurelta.  Pesujen määrä - hinta - tuotettu jäte - ympäristö -asteikolla päädyin pussissa myytävään Lumme -pesuaineeseen.  Lumpeella on niin allergia- ja astmaliiton merkki, kuin ympäristömerkkikin.  Pakkaus mainostaa, että se vähentää 74% jätettä.  Litrahinta oli suurempi, kuin Pirkan Sensitive -aineella ja toisinaan suosimallani Erisanilla, mutta jälkimmäisellä ei ole ympäristömerkkiä.

Tältä erää en tutki esimerkiksi sitä, kumpi todella olisi ekologisempi hankinta, Ecover vai Lumme. Ecoverin litrahinta on Lumpeesen verrattuna kuitenkin ainakin kaksinkertainen, ja lisäksi Lumme on kotimainen tuote, joten ainakin sen rahtipäästöt ovat pienemmät.

Olen aiemmin linkkaillut pesuaineiden irtomyynnin loppumisesta, mutta mielestäni olen nähnyt esimerkiksi Ruohonjuuressa vielä suuria pumppupulloja, joista pesuaineita voi täyttää omaan pulloon.  Tämän Tampereen Ruohonjuuren viime syyskuisen tiedotteen mukaan irtomyynnin jatkamista olisi ainakin suunniteltu "toistaiseksi" muissa Ruohonjuurissa.  Koetin soittaa Kampin Ruohonjuureen kysyäkseni asiasta, mutta siellä ei ehditty vastata puhelimeen.  Nyt toukokuussa kokoomuslainen kansanedustaja näkyy myös avanneen aiheesta sanaisen arkkunsa kokoomuksen Verkkouutisissa.   
--
Tänä aamuna haistelin ja maistelin reilun viikon päiväyksensä ylittänyttä dyykkiraejuustoa, jota oli puolisen purkkia.  Söin sitä jo eilen, joten periaatteessa olin aika varma, että se on kunnossa.  Kumosin juuston munakkaani joukkoon.  Koossa munalätty ei kyllä pysynyt, vaan lopputulos oli ennemminkin munakokkelimainen, ja maustoin sen vain suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla - ja tiedättekö mitä?  Se oli todella maukasta.  En oikein pidä rasvattomasta raejuustosta sellaisenaan, mutta mitä ilmeisimmin lämpimänä toimii.  Toinen pointti on tuo säilyvyys.  Purkin päiväys oli todellakin 16.7.  Mätäkuu tai ei, jotkut tuotteet näköjään säilyvät yllättävänkin hienosti. 
Jo aikaisemmin olen hämmästellyt hapanmaitotuotteiden säilyvyyttä. Lisäksi maidoista jostakin syystä luomu säilyy paremmin, kuin tavallinen.