Tuesday, July 21, 2015

Soijabolognese

Olen viime aikoina altistunut ns. vegaanipropagandalle. En siis tarkoita, että kukaan ihminen olisi varsinaisesti koettanut käännyttää minua tai saada minua muuttamaan ruokavaliotani. Pikemminkin olen itse tehnyt sitä, tai "saada muuttamaan" on ehkä vähän voimakas ilmaus. Ennemminkin olen alkanut kokea kasvavaa vastenmielisyyttä eläinkunnan tuotteiden käyttämistä kohtaan. Eivät ne pahalta maistu, mutta eko-omaatuntoa kolkuttaa.

Yhtään ei helpota ruoantuotannon tilastotiedon lukeminen (olen tarttunut uudelleen Nälkä ja yltäkylläisyys -kirjaan, joka jäi viime kesänä kesken) tai sen varsinaisen ns. vegaanipropagandan kohtaaminen. Tuntuu, että kaikki alkoi siitä, että valmistin eräisiin juhliin eräälle toiselle keliaakikolle, joka on myös vegaani, meille sopivaa tarjottavaa. Vegaaniset vaihtoehdot alkoivatkin näyttää runsailta ja helpoilta.

Mikäs tuossa, vaan ärsyttäväähän se on, kun omatunto kolkuttaa joka kerran, kun rikkoo kananmunan, ja kukkotipujen surkea kohtalo tulee heti mieleen. Toisaalta, niin taloudellisista, (maito on halvempaa kuin kasvimaito) sosiaalisista (ruokatalous hoidetaan yhdessä puolison kanssa, jota en halua alkaa propagoida näillä jutuilla, kun ne ahdistavat mua itseänikin) kuin käytännöllisistä (juusto) syistä.

Siinä mielessä tämä nyt ei ole ollenkaan huono juttu, että idealistista totaalivegaaniutta tärkeämpää olisikin, että eläintuotteiden kokonaiskulutus pysyisi pienenä, koska teoriassa kysynnän ivähentyminen vähentää myös tarjontaa. Eli jos siis alan korvata kokonaiskulutuksestani suuremman osan vegaanisella ravinnolla, siitä on joka tapauksessa enemmän hyötyä, kuin vaikkapa kuin vaikka yksittäisen viikon tai kuukauden vegaanitempauksesta.

Kaiken tämän ämpyilyn kunniaksi päätin nyt kuitenkin julkaista pienen perheemme ns. perusruoan, eli vegaanisen soijabologneseni, ohjeen. Kun dyykki ei anna lihaa, meillä turvaudutaan tähän usein. Itse syön tätä gluteenittoman, puoliso tietenkin tavallisen, pastan kanssa. Menee myös riisin tai perunoiden kaverina.

Soijabolognese

3 rkl mantelijauhoa
oliiviöljyä
sipuli
valkosipulinkynsi
tölkki tomaattimurskaa
1,5 dl soijarouhetta
srirachaa tai chilijauhetta oman maun mukaan
1 tl sokeria
monta reilua rouhausta mustapippuria myllystä
1 tl kaakaojauhetta
1 tl omenaviinietikkaa tai balsamicoa
kohtuullinen määrä herbs de provencea, timjamia, basilikaa ja/tai oreganoa, ainakin kahta näistä
1-2tl suolaa

Paahda ensin mantelijauho. Lämmitä pannu ilman öljyä, laita mantelijauho siihen, varo, ettei se pala. Heti kun alkaa tuoksua, laske lämpöä. Kun nyt saa vähän väriä, siirtele vähän pannulla ja laita sitten sivuun lautaselle.

Pilko sipuli ja siivuta valkosipulinkynsi. Kuullota sipulia pannulla, kun se on kuultavaa, lisää valkosipuli ja tomaattimurska. Lisää myös soijarouhe ja tilkka vettä, niin että koostumus on sopiva ja rouhe turpoaa. Vettä voi lisäillä tarvittaessa. Kastike on parempaa, jos ei ole kovin vetistä, eli mieluummin vähitellen.

Heittele kaikki mausteet, etikka ja kaakaojauhe pannulle, anna porista n. 15 min, vahdi, että vesi riittää. Lisää mantelijauhe ja tarvittaessa vettä. Laita pasta kiehumaan, anna kastikkeen kuplia hiljaisella lämmöllä vielä kastikkeen tekeytymisen ajan.

Kaikki maustemäärät ovat arvioita, teen tämän aina silmämääräisesti. Kaakaojauheen ja sokerin pointti on vahvistaa tomaatin aromia, käytän niitä aina tomaattiruoissa. Samoin etikka on ns. luonnollinen arominvahvenne.

Tähän voi lisätä vaikka mitä, esimerkiksi paprikaa, porkkanaa tai pinaattia. Sitä voi käyttää lasagnen "jauhelihakastikkeena". Annoksen voi syödä myös klassisesti parmesaanin kanssa, laittaa sekaan kermaa tai kasvikermaa, tai mitä tahansa juustoa - silloin mantelijauhon voi jättää pois. Mantelijauho on kyllä olennainen ja tosi herkullinen lisä, vaikka kokkailen samaa kastiketta joskus kokonaan ilmankin. Samoilla mausteilla maustan myös tomaattisen linssikeiton, johon joskus lisään joskus myös juustokuminaa, jauhettua korianteria ja/tai sarviapilaa intialaisemman tatsin aikaansaamiseksi. Silloin noista yrteistä voi käyttää vain basilikaa. Käytännössä nämä mausteet toimivat mille tahansa tomaattipohjaiselle ruoalle. Kokeilemalla löytyvät itseä miellyttävät määrät.

Toivottavasti maistuu!

2 comments:

  1. Hassua, mä olen tutustunut veganismiin hiljattain myös! Olen ollut lakto-ovovege jo kahdeksan vuotta, mutta vegaanius ei koskaan aiemmin ole houkuttanut. Ajattelin, että vegaaniruoka on jotenkin tosi hankalaa, kallista ja, noh, paketoitua. Siis kun vegaanithan syövät hirveästi tofua ja kasvimaitoja ja kaikkia lihankorvikkeita, jotka ovat usein hintavia ja ällöihin muoveihin pakattuja, pitkälle prosessoituja ja vieläpä ulkomailta roudattuja! Päättelin hiljaa mielessäni, että kotimaisten proteiininlähteiden (esim. maito, muna, härkäpapu ja hamppu) käyttäminen on terveellisempää, ekologisempaa ja jollain tasolla myös eettisempää kuin gmo-soijan roudaaminen toiselta puolelta maapalloa.

    Kesän aikana olen tutustunut vähän tarkemmin ruuan ekojalanjälkeen ja havainnut, että maitotuotteiden ja varsinkin juuston (koska siihen menee niin paljon maitoa) valmistaminen on ihan oikeasti tosi haitallisia ympäristölle ja myös niille eläimille, joista niin huolissani olin, kun aloin kasvissyöjäksi. Soijan hiilijalanjälki Yhdysvalloista kuljetettunakin taas on kotimaisen perunan luokkaa eli tosi matala. Toisaalta sen viljelyyn saattaa liittyä muita ongelmia, kuten metsien hakkuu peltoalaksi. Ja se gmo. En vieläkään tykkää ajatuksesta soijasta ainakaan prosessoidussa muodossa. Papuina ehkä.

    Tutustuin tarkemmin myös ruokien ravintosisältöön. Yllätyin, kun huomasin, että useimmissa hedelmissä on proteiinia n. 5% energiasisällöstä, perunassa 10% ja kaurassa 16%. Kasviksista siis toden totta saa proteiinia, vaikka muuta uskotellaan. Proteiinibuumissa ollaan kovasti huolissaan, että saadaan liian vähän protskua ja liikaa hiilareita, vaikka tilanne on usein toisin päin. Proteiinisaantisuositukset ovat aika yläkanttiin ihmiskehon todelliseen tarpeeseen nähden. Olen vakuuttunut, että vegaanikin saa ihan tarpeeksi proteiinia ilman erityisiä proteiinivalmisteita tai lihan ja maidon korvaajiakin, kunhan syö monipuolisesti ja ennen kaikkea tarpeeksi.

    Kun vielä lopulta osasin yhdistää pitkään jatkuneet vatsavaivani sekä osittain myös akneni maitotuotteisiin, oli päätös aika selvä: ryhdyn vegaaniksi. Kesän aikana olen totutellut syömään uudella tavalla, enemmän hedelmiä (joiden hiilijalanjälki on myös pieni, vaikka tulevatkin kaukaa) ja muutenkin enemmän tilavuudessa, jotta saan tarpeeksi energiaa. Pääosassa vegaanisesti, mutta joissain sosiaalisissa tilanteissa hiukan lakto-ovosti (mitä olen joka kerran jälkeen katunut – vatsa ja naama eivät vaan tykkää!). Tämä on ollut ihan mahtavaa, kasviperäiset prosessoimattomat täysruoat (tai miten ilmaisun "whole food" kääntäisi) ovat parasta ravintoa! On kaikin puolin terveempi olo ja enemmän energiaa puuhastella.

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että vaikka ei vegaaniksi suin päin ryhtyisikään, on eläinkunnan tuotteiden säännöllisen käytön vähentäminen tosi positiivinen muutos, jolla on iso merkitys. Minusta kaikkien ei tarvitse olla kasvissyöjiä, mutta lihan kulutuksen ja sitä kautta sen tuotannon on vähennyttävä. Lihateollisuus ei ainakaan kasvamalla muutu ekologisemmaksi ja eettisemmäksi.

    ReplyDelete
  2. Joo, tuon juustopointin minäkin kuulin hiljattain. Soijarouhe oli 2000-luvun alun kasvissyöjäpiireissä se juttu: ei silloin ollut muuta (valtavirrasta helposti löytyvää) kuin se ja linssit, ja meikäläiset kolmikymppiset taitavat monet muutkin käyttää sitä vieläkin, kun reseptit on tullut opittua. Mun mielestä se on aina toiminut hienosti, samoin soijamaito ja tofu maistuvat mulle kyllä, enkä ole tuttujen merkkien kanssa stressaillut gmo:stakaan.

    Kasvimaitoja voi helposti tehdä itsekin: halutun pähkinän turvotus (ei välttämätön, mutta parantaa lopputulosta) ja ei kun tehosekoittimeen, n. 1dl turvottamatonta pähkinää per litra vettä. Paksuutta voi säädellä veden määrällä, eli paksumpaakin voi tehdä. Cashew on multa vielä kokeilematta, hasselia ja mantelia olen tehnyt. En tiedä, miten paksumpina, mutta maitokahvissa kanssa soija kyllä toimii mielestäni näitä paremmin, tai sitten ostomantelimaito, amerikkalainen Blue Diamond, joka hakkaa Alpron mantelimaidon kirkkaasti. Yllättävästi sellaisenaan vetisemmätkin, makeutetut soijajuomat ovat espresson kanssa yllättävän mahtavia. Kaura ei ole mulle vaihtoehto, koska keliakian takia sen pitäisi olla puhdasta, enkä tiedä, mitä kaurajuomiin käytetään.

    Veganismi on tosiaan ollut tiivis osa elämääni mm. vuosina 2005-2007, tuolloin kun seurustelin ja asuin vegaanin kanssa. Nytkin kaveripiiriin kuuluu useita. Keliakia teki minusta v. 2009 lihansyöjänkin, mutta nykyisin pyrin pysyttelemään vain freegan-lihassa. Palkokasvit on mulle täysvegaanisuuden suhteen se isoin ongelma: useimmat tuottavat ilmavaivoja.

    Luin juuri eräästä blogista, että pitkällä liotuksella ja haudutuksella näitä vaikutuksia voi vähentää, ja tämän testailu onkin suunnitelmissa. Beluga-linsseillä jo kokeilin, ja kyllä se minusta auttoi. Tämä tietenkin tarkoittaa entistä enemmän suunnittelua ruokiin, mutta mitäs siitä. Olen sellainen kotoilija, että kyllä se onnistuu.

    ReplyDelete