sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Mistä vaatteet tulevat, ja minne ne päätyvät?

Outi Pyy blogaa erinomaisesti "ekologisen" muodin nurjasta puolesta.  Eli toisin sanoen, kun iso firma sanoo sinulle tehneensä jotakin ekologista, epäile.  

Ja puheenollen kirpputoreista, edes ne eivät pelasta maailmaa.  Haluan jakaa myös jutun muutaman vuoden takaa, sillä Suomi hukkuu naisten vaatteisiin - ja niin hukkuu koko maailmakin.  Meiltä laivataan uutta ja käytettyä kehitysmaihin, se naamioidaan hyväntekeväisyydeksi, ja silti halpatuontimaiden koneet surraavat uutta mallistoa kymmenen kertaa vuodessa.  

Ja edes siellä, mistä halvat vaatteet tulevat, eivät asiat ole hyvin.  Kambotzassa esimerkiksi ei useinkaan ole mitään muuta työtä tarjolla, mutta pienellä palkalla on mahdotonta tulla toimeen.  

Yltäkylläisyyden kulttuuri on luonut hirviön, joka syö omaa häntäänsä.

Vähemmän roskaa kylpyhuoneessa

Viimeksi bloggasin täydellisestä deodorantista, jota olin etsinyt jo vuosia.  Lupailin myös toisen blogin kommentteihin hiljattain, että kertoisin enemmänkin kemikaalittomasta kaudeudenhoidosta, ja nyt on sen aika.

Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo useita vuosia, ostamalla aika tavalla fiilispohjalta asioita kulloistenkin tarpeideni mukaan.  Minulle on muodostunut käsityksiä eri merkeistä, mutta esimerkiksi kun tilasin vähän normaalia lempeämpiä hiusvärejä amerikkalaisesta nettikaupasta, päätin samaan postimaksuun ostaa summamutikassa hyvältä kuulostavia shampoota ja hoitoainetta, koska valikoima oli huomattavasti suurempi ja hinnat huokeammat, kuin meikäläisten luomukaupoissa.  Samoin, kun matkailin rapakon taakse, tarttui mukaan shampoo, kasvojenpesuaine ja kasvovesi.  Olen tunnollisesti käyttänyt kaikki nämä loppuun asti, vaikka en niitä varsin rakastanutkaan.  Hiusjutuista lisää myöhemmin...

Tähän pitää sanoa, että viime elokuisen Jenkkilän-reissuni jälkeen olen havainnut esim. Stockan kemikaaliosaston tarjonnan kasvaneen huomattavasti.  Tutkin kemikaaliosastoja aika vähän juuri, koska käyttöni on koko ajan vähenemään päin, mutta siis Stockalla näin myynnissä monia merkkejä siellä viimeksi vieraillessani, joita en ennen sitä ollut nähnyt, kuin Yhdysvalloissa.

Luomukosmetiikan käyttö ja tarjonta on siis Suomessakin kasvamaan päin.

Nyt kuitenkin tämänhetkisiin kauneudenhoitorutiineihini.


KASVOJENHOITO

Minun oli tarkoitus käyttää loppuun Amerikasta ostamani kasvojenpuhdistuaine, mutta sitten törmäsin tähän ohjeeseen (listan numero 1) ja uteliaisuus voitti.  Nyt aion lahjoittaa sen aineen kaverilleni - olen nimittäin jäänyt koukkuun tähän uuteen rutiiniin.

Puhdistan siis ihoni manteli- tai jojobaöljyllä - sillä samalla, jota laitan kainaloihini aamulla ;)

Käytän apuna puhdistuksessa kuumaan veteen kasteltua kasvojen kokoista froteelappua.  Otan öljyä kämmenelle, hieron sen kasvoihini ja asetan märän kuuman pyyhkeen kasvoilleni jäähtymään.  Sitten poistan jäähtyneen pyyhkeen ja toistan proseduurin.  (Froteelaput olen tehnyt vanhasta isosta pyyhkeestä.  Leikkasin sen sopivankokoisiksi paloiksi ja saumuroin niiden reunat.  Isosta pyyhkeestä tuli 20 lappua.)

Myös tämänhetkinen iltainen kasvovesikäytäntöni on löytynyt Care2 -sivustolta, numero kuusi.  (Care 2 on muuten ehdottomasti lempisivustojani internetissä - harvoin löydän yhdestä paikasta niin paljon asiaa erilaisista minua kiinnostavista asioista.)  Pyyhin siis kasvoilleni laimennettua luomuomenaviinietikkaa.  Se haisee aika tymäkältä, mutta haju haihtuu pian.  Mulla on finnejä, ja nyt parin viikon jälkeen ainakin tuntuisi, että ne paranevat nopeammin, kun käytän omenaviinietikkaa.

Aamuisin käytän pois jämäprojektin henkeen jompaa kumpaa kahdesta kasvovedestä, jotka mulla on kaapissani.  Kasvovetenä voi käyttää myös vihreää teetä tai kurkkusiivua.  Jos teehen lisää minttua, se tuntuu kasvoilla ihanan viileältä. 

Kosmetologini on sanonut, että ongelmaihoni kanssa minun pitäisi käyttää joka ilta savinaamiota, mutta täytyy myöntää, etten ole taas jaksanut moneen viikkoon.  (Enpä ole kyllä käynyt kosmetologillakaan...)  Minulla on Frantsilan savisuikula.  En jaksa käyttää sitä, koska sitä pitää pitää kasvoillelaiton jälkeen kosteana 10-20 minuuttia ja se fiilis on jotenkin rasittava.  Suihkuttelen vanhasta kasvovesipullosta vettä naamalleni, mut on vaikea tehdä mitään naamio naamassa, kun pelkään et se valuu jonnekin.  Teoriassa siis naamio on tosi ylellinen juttu, mut en vain jaksa.

Sama koskee kuorintaa.  Sitä voi tehdä joko merisuolalla tai luomuruokosokerilla, joita molempia meiltä löytyy aina kaapista.  Kyytipojaksi voi lorauttaa vähän öljyä, esim. yllä mainittua tai oliivia, joka tosin on aika rasvaista.  

Finnejä torjun paikallisesti laventeliöljyllä.  Eteerisiä öljyjä ei suositella laitettavaksi suoraan iholle, mutta en tottele.  Sen verran pikaisesti laventeli kuivattaa tunkeilijan, etten halua luopua siitä.


SHAMPOO JA SAIPPUA

Normaalista kosmetiikasta eritoten olen alkanut inhota tavan shampoota, jota olen käyttänyt vain satunnaisesti viime vuosina.  Minusta se sähköinen ilmavuus, jonka se tekee hiuksiin, on karmiva.

Täytyy myöntää, että olen aika vapautuneesti vain kokeillut erilaisia lauryylisulfaatittomia shampoita.  Kontroversiaalista coco sulfateakin olen välttänyt, mutta kun olen asioinut muuten amerikkalaisissa terveyskaupoissa (netissä ja vähän livenäkin), on sieltä tarttunut ostoskoriin erilaisia luomutuotteita.  INCI-listoissa ei kyllä ole kehumista, ne ovat pitkiä kuin nälkävuosi, eli ylittävät kirkkaasti sen viisi suositeltua (En tosin ole koskaan löytänyt mitään kemiallista tuotetta, missä olisi vain viisi ainesosaa.  Kuusi olen tainnut nähdä.)  Joten shampoiden kanssa on ollut aikamoista rulettia.  Olen varma, että luomuina myydyissä shampoissa on jotka tapauksessa jotakin, mikä on ihan yhtä pahaa kuin lauryylisulfaatti, mutten toisaalta ole jaksanut käydä INCI-listoja Totuus kosmetiikasta -kirjan kanssa läpi.

Käytin siis juuri viimeisen Amerikan-pulloni tyhjäksi ja olen siirtymävaiheessa.  Käytän oliivisaippuaa hiusteni pesuun, enkä oikein tiedä, mitä mieltä olen siitä.  Hätäpäissäni ostin myös Urtekramin Aloe Vera -hoitoaineen, enkä ole siitäkään järin innoissani.

Näiden loppuessa arvelen tähtääväni kohti uutta No poo -kokeilua, eli tukanpesua ruokasoodalla ja etikalla.  Olen sitä joskus kokeillut ja ikävintä siinä oli se, että ne eivät tuoksuneet miltään :D Nyt, kun olen löytäny eteeriset öljyt, en usko sen enää niin paljon haittaavan.  Voin tuoksua muuten, tukkani ei tarvitse.  Ehkä ylimääräinen vaivannäkökin oli hiukan ikävää...  tukka myös kuivuu hitaammin, kuin shampoolla pesty, mutta niin se tekee myös oliivisaippuan kanssa.  No poo ei myöskään tehnyt sitä, mitä odotin: tehnyt mahdolliseksi pelkkää vesipesua, ei ainakaan sen kuukauden aikana, kuin olisin halunnut.  No. En ole siellä vielä, joten katsotaan miten käy.

Sooda-öljy-dödö on tehnyt myös kehon saippuapesun tarpeettomaksi, iltaisin ja aamuisin pesen kainaloni vain vedellä.  Suihkussa tosin käytän kaikkiin saippuatarpeisiini Amerikasta ostamaani intiimipesuun tarkoitettua saippuaa, jonka pH on lähellä ihon omaa.  Sebamedin pesuöljyssä on myös hyvä pH, saatan ostaa sitä sheivaus- ja saippuatarkoituksiin kun tuo joskus loppuu.  En saippuoi kuin kainalot ja jalat.

SHEIVAUS JA KARVOJENPOISTO

Yllättäen viimeinen konventionaalinen kemikaalituotteeni onkin karvojenpoistohöylä.  Käytän nimittäin juuri sitä kalleinta mallia, missä on typerä liukasta saippuaa erittävä kemikaaliraita.  Viisiteräisiä höyliä kun ei saa muunlaisina enää, ja lisäksi tarvitsen sellaisen mallin, jossa karvat menevät höylän läpi - sheivaan nimittän jalkojani niin harvoin, että halpishöyliin yli puolisenttinen karva jää auttamatta kiinni ja tukkii höylän saman tien.  Ajon liukastamiseen tarvitaan myös saippuaa - tällä hetkellä saippuvarastoni ovat tosin niin täydet, että minun vähäisellä käytölläni pääsen harkitsemaan seuraavan saippuan ostoa kenties noin vuoden päästä.

Bikinikauden lähestyessä pitää harkita myös intiimialueen karvanpoistoa.  En ole sen suhteen kovin intohimoinen - viimeistään tässä vaiheessa paljastuu, että aito boheemihan täällä kirjoittelee.  Mutta uikkarikauden lähestyessä tupsun sivut on vain pakko trimmata - ja koska herkkä ihoni ei kestä höylää näillä main, teen sen vahalla.  Body shopin Sugaring -vahapurkki on kestänyt vähäisiä tarpeitani jo vuosikaudet, enkä tiedä milloin se loppuu.  Kun repäisen kunnolla kaksi tai kolme kertaa vuodessa, ei se kovin nopeasti pääse kulumaan. Sugaringissa on ainoastaan santelipuuöljyä, sokeria ja vettä.  Kaveriksi tupsuttelen joskus äidiltä saamaani talkkia.

---

Eli tosiasiassa pärjäisin kauneudenhoidossani - jos meikkaamista ei lasketa - ainoastaan näillä eväillä: ruokasooda, omenaviinietikka, manteli- tai jojobaöljy, kurkku tai vihreä tee, (mintunlehdet), eteeriset öljyt, saippua, höylät, talkki ja karvanpoistovaha.  Nyt en ihan vielä ole näin vähäisessä listassa, mutta matkalla sinne.

Jätettä tällainen homma vähentää, kun pulloja ja purkkeja on paljon vähemmän.  Öljyä ja etikkaa voi ostaa myös kierrätettävissä lasipulloissa.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Vihdoinkin todella toimiva luomudeodorantti

Aion postata piakkoin erilaisten kauneudenhoitotuotteiden korvaamisesta keittiöstä löytyvillä aineksilla, mutta ensin huomion saa eräs elämääni mitä myönteisimmin vaikuttanut löytö.  Vuosien ajan kokeilin toiveikkaana, mutta ilman hyviä tuloksia erilaisia luomudödöjä: ihanalta tuoksuvaa Jasonia, mineraalikiveä puhtaana, tai nesteessä tuoksulla ryyditettynä, pelkkää kookosöljyä, Lushin paladödöä yhdistettynä saman kaupan tuoksutalkkiin...  mikään ei toiminut.  Hienhaju puski aina lopulta läpi joskus jo muutaman tunnin, toisinaan parin viikon käytön jälkeen.

Sitten hiljan jostakin kuulin, että ihmeaine ruokasoodaa voisi käyttää deodoranttina.  Olin tässä vaiheessa jo tutustunut paitsi perussuomalaisen taidemaalarin ihottuman ihmeparantumiseen ruokasoodan ja perusvoiteen avulla, myös manteliöljyyn ihonhoidossa.  Koska en ole perusvoiteiden ystävä, päätin itse pehmentää ruokasoodan vaikutusta ihooni manteliöljyllä.

Voitelin siis kainaloni manteliöljyllä ja tupsuttelin ruokasoodaa päälle.  Ja ihme tapahtui.  En haissut hieltä koko päivänä.  Tämä päivä oli toinen helmikuuta - ja yhdistelmä toimii edelleenkin, yli kuukautta myöhemmin, pidempään kuin yksikään aiemmin koettamani luomumpi vaihtoehto.  En sen päivän jälkeen ole käyttänyt mitään muuta deodoranttia.

Olen jo alkanut levittää tämän yhdistelmän ilosanomaa kaveripiirissäni, ja se on otettu innostuksella vastaan.  Miehenikin kokeili, eikä hänkään haissut miltään - vielä seuraavana päivänäkään, vaikkei pessyt illalla kainaloitaan.  (Joidenkin deodoranttien tapaan sitäpaitsi tämä yhdistelmä toimii mielestäni myös niin, että sen hajua estävä vaikutus saattaa kestää, vaikka sen olisi pessytä välissä pois.  Ilmeisesti jotain jää kuitenkin huokosiin.  Ehkä reilun päivän päästä pesusta haju kuitenkin palaa, olen huomannut kotoillessani, kun olen mielelläni ilman dödöä.)

Oikeastaan tarkoitukseni oli kokeilla tätä vasta, kun viimeisin myrkkydödöpurkkini oli lopussa, mutta suoraan sanoen inhosin sen laittamista kainaloihini, kun tiesin, että se on täynnä alumiinia ja ties mitä, eli kun INCI-lista on reilusti yli suositellun viiden aineen pituinen - niin kuin suuressa osassa käyttämiämme kauneuskemikaaleja on.  Uteliaisuus kuitenkin voitti, enkä voisi olla onnellisempi, vaikka joudunkin heittämään sen myrkkydödön roskikseen.

Eräs ongelma oli kuitenkin vielä jäljellä.  Joihinkin paitoihini oli pinttynyt hienhaju, joka kainalon lämmetessä alkoi leyhyä huolimatta siitä, etten minä haissut millekään.  Siihenkin löysin ratkaisun viime viikolla.  Tippa eteeristä öljyä vanupuikkoon, pyyhkäisy pinttyneen paidan kainaloihin - ja voin tuoksua melkein miltä tahansa, eteerisissä öljyissä kun valinnanvaraa on... mutta paita ei ala haista hieltä.

Tässä vaiheessa täytyy korostaa yhtä asiaa runsaasti hikoileville: kyseessä todellakin on de-odorantti, eli yhdistelmä estää hienhajua, ei sen muodostumista - mikä ymmärtääkseni on keholle paljon terveellisempää.  Mutta jos pelkää hikiläikkiä kainaloissa, kannattanee pysytellä antiperspirantissa (vaikka minulle on kyllä kerrottu, että mm. antiperspiranttia käyttävillä, työssään luonnollisesti paljon hikoilevilla tanssijoilla hikeä pukkaa sitten muista kehonosista.  Älkää kysykö, kuka kertoi ;) )

Dyykkikokki: Peruna-parsakaaligratiini


Viime yönä saavuttiin taas kotiin pussit pullollaan, ja kun entisiäkin oli vielä kaapissa, huomasi tarkka silmäni ainekset seuraavaan ruokakokeiluun.

Olen halunnut aloittaa dyykkikokin palstan jo kauan sitten, mutta koska en halua kannustaa lihansyöntiä, en julkaise kehittelemiäni lihareseptejä.  Lihakokkauksia tuleekin aika paljon tehtyä, kun lihaakin dyykkailemme.  Nyt kuitenkin onnistuin tekemään kokonaan dyykatuista aineksista kasvisruokaa.

Tykkään siis kokata heittämällä omasta päästä.  Siksi dyykkaus sopii minulle - usein saalis tarjoaa joitakin tai kaikki ainekset kiinnostaviin ruokakokeiluihin.  Lunttailen keittokirjoista ja netistä vähän lisätietoa uunin lämmöistä ja paistoajoista ja annan mennä.

Vuokaan laitettavaksi löytyi:

Parsakaali
Muutama kohtuullisen kokoinen peruna
Kolme kananmunaa
Purkki Cantadou -piparjuurituorejuustoa
2,5 dl Valion kolmen juuston ruokakermaa
Mustapippuria


Irrottelin parsakaalista nuput ja puolittelin isoimpia, perunat kuorin ja siivutin ja ladoin vuokaan sekalaiseen kasaan.  Sotkin kulhossa munat, kerman ja tuorejuuston (jota piti vähän lusikalla hajottaa yhdestä isosta möykystä useammiksi pienemmiksi) ja kaadoin vuokaan.  Päälle rouhin mustapippuria. Tässä voi laittaa myös suolaa, jos haluaa, mutta tuo juustokerma on aika suolaista jo valmiiksi...  lopuksi juustoraaste levitellään päälle ja laitetaan uuniin 45 minuutiksi (eli kunnes perunat ovat halutussa kypsyysasteessa).

Tällaista siitä tuli:



Suosittelen tosiaan lisäämään hiukan sitä suolaa jo valmistusvaiheessa, varsinkin jos tykkää suolaisesta ruoasta.  Ei nimittäin maistunut juurikaan se juustokerman suola, kenties kananmunien suolattomuuden takia.  Muuten tämä oli aika ihana lisuke kalalle!  Nam!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Pakkaukset

Pakkaus kertoo tuotteesta enemmän, kuin sisältö.  Shampoopulloja on seitsemää eri väriä, sisällä oleva neste näyttää kuta kuinkin samalta - ja onkin, jos tarkistaa listan valmistusaineista.  Luvatut tehoaineiden määrät litkussa ovat promillejen luokkaa, eikä niiden teho edes perustu oikeasti tutkittuun tietoon.  Sloganit ovat keksittyjä ja kuulostavat hyvältä.  Tosiasiassa shampoossa on silikonia, joka siloittaa hiuksen pinnassa olevaa kaarnamaista solukkoa, ja hiukset muuttuvat huikean liukkaiksi.

Me emme tarvitse kaikkia niitä määriä kosmetiikkaa, vaikka mainosten Photoshopissa siloitetut kasvot ja vyötäröstä kavennetut kehot saavat meidät luulemaan, että tarvitsemme.  (Aion postata kosmetiikasta myöhemmin.)

Kun luin Garbologyn, eräs tajuntaaräjäyttävimmistä asioista, joita se sai minut tajuamaan, oli se, kuinka sidottu tämä nykyinen kulttuurimme on tapaansa tuottaa jätettä.  Jäte on yltäkylläisyyteen perustuvan talouskulttuurin, ainakin tämän meidän länkkäriversiomme, välttämätön sivutuote.

40-50-luvun markkinamiehet tiesivät, mitä he olivat tekemässä, kun maailma sotien jälkeen alkoi muuttua yhä markkinavetoisemmaksi.  Olemme tulleet sokeiksi mm. sille, että tuotesuunnittelu ja brändäyksen periaate sotii säästäväisyyden perusarvoa vastaan. (Garbology, s.59)  Sehän tähtää siihen, että heitämme tavarat pois ennen, kuin olemme käyttäneet ne loppuun, ja ostamme uutta.  Että ostamme jotakin, vaikka meillä olisi vanha ja toimiva, vain koska se näyttää paremmalta.

Oma sukupolveni, 80-90-luvulla kasvaneet, ovat eläneet jo niin syvällä tähän ajatukseen perustuvassa kulutuskulttuurissa, ettei se tunnu meistä edes oudolta.  Silti siitä voi oppia pois.

Olen itsekin perehtynyt tuotesuunnitteluun sen verran, että tiedän, miten se toimii.  Minulla on aika hyvä haju siitä, millä tavalla muotoillaan konsepteja, joista ihmiset tykkäävät ja jotka toimivat.  Itsekin pidän hyvästä suunnittelusta juuri siksi, että sillä voidaan päästä myös pitkäkestoiseen ja toimivaan lopputulokseen.  En siis hyökkää yksiselitteisesti tuotesuunnittelua vastaan.

Mutta jokin osa tuotesuunnittelusta, erityisesti pakkaussunnittelusta ja brändäyksestä ilman muuta tähtää siihen, että tuote - pakkaus, ulkoasu, tuotteen "fiilis" (oikeasti, tuotteen fiilis?!?  mutta se on ihan oikea asia.  Kaikkihan me tiedämme sen ilmiön, kun tuntuu, että jokin tuote kaupassa huutaa meidän nimeämme.  Olet koukussa!) todellakin ihan itsessään houkuttelisi meidät haluamaan sen itsellemme ja uhraamaan jotakin - kuten arvokasta aikaamme työtuntien muodossa - siihen, että saamme sen.

On tietenkin myös tunnistettavuus.  Esimerkiksi Coca Cola tunnetaan maailmassa paremmin, kuin Jeesus.  (Brändi tosin Jeesuskin, jostakin näkökulmasta...)

Aivan tavallisten, arkisen oloisten ruokakauppojen hyllyt on järjestetty niin, että katse osuu ensimmäiseksi tuotteisiin, joilla on paras kate.  Katse on automaattinen.  Lähes huomaamattamme ostamme asioita, joita emme tarvitse.  Suuria pakkauksia, koska kilohinta on halvempi.  Vitsi on vain, että kauppa saa taas isomman osan rahoistamme kerralla pois.  Ja pussillinen Snickersejä joko siirtyy massaksi vyötäröllemme tai kaappien täytteeksi, ja lopulta roskiin.  Ihania, yksittäispakattuja Snickersejä.  Vähintäänkin jokaisen pikku patukan kuoret ja lopulta se iso pussi muuttuu jätteeksi.

Maito tulee purkissa, shampoo tulee pullossa, leipä tulee muovipussissa.  Ostamme mitä hyvänsä, pakkausta on lähes mahdotonta välttää.  Ja koska olemme niin tottuneet pakkauksiin, pitää pinnistää aivojaan, että edes osaa ajatella, mitä tarkoittaisi pyrkimys ostaessa vähentää pakkausjätettä.

Tai jättää se kokonaan pois.

Omistan pari kestohedelmäpussia, ja sellaisia ompelin ja lahjoitin tänä jouluna myös sukulaisilleni joululahjaksi.  Hedelmät lienevätkin tutuin tuote, mitä ihmisten tulee ostettua ilman pakkausta.  Kuitenkin esimerkiksi erilaisissa irtomyyntiä harjoittavissa liikkeissä voisi ainakin teoriassa ostaa tavaraa omaan pakkaukseen, kuten Zero Waste Home -blogin minimalistisankari Bea Johnson tekee.  (Amerikassa mahdollisuudet ostaa irtomyynnistä ovat todennäköisesti runsaammat, kuten tuotteiden tarjonta yleensäkin.) Bea ostaa jopa leivät tyynyliinan sisään!

Maitoa voi tilata omaan pulloon maatilakontaktien kautta.  Kananmunarasiat voi kierrättää luomumunien tuottajille mm. ruokapiirien kautta.  Näitä innovatiivisia tapoja vähentää pakkausjätettä löytyy kyllä, mutta ne eivät ole mitenkään ilmeisin ratkaisu.  Maailma on rakentunut pakkaustuotannon varaan.

Kun seuraavan kerran tulee tarvetta irtotuotteille, aion kokeilla myös irtomyyntiliikkeessä asiointia oman astian, vaikkapa lasi- tai muovipurkin kanssa.

Bea on onnistunut vähentämään taloutensa sekajätteet lasipurkilliseen vuodessa.  Kaikki muu käsitellään - ja hankitaan - kolmen ärrän periaatetta noudattaen.  Reduce, reuse, recycle.

Vähennä, käytä uudelleen, kierrätä.  Bea on jatkanut tätä listaa vielä sanalla refuse, kieltäydy.  Älä ota vastaan ilmaista kuulakärkikynää tai muita pikkuesineitä, vaikka ne ovat ilmaisia.  Jopa kaupan ilmaiset maistiaiset tuottavat jätettä, nehän tarjoillaan sievästi pienistä muovialustoista.  Silmät jätteen syntymiselle pitää avata, jotta hoksaa, millaisia määriä sitä me joudummekaan tuottamaan.

Ota eväät, jotka nautit uudelleenkäytettävistä omista astioistasi.  Hanki kankaisia lautasliinoja, ettet tarvitse talouspaperia.  Kierrätyskin on loukku: kierrättämisen mahdollisuus saa meidät ajattelemaan, ettei kartonki, paperi tai biojäte ole jätettä ollenkaan.  Kuitenkin nämäkin vievät resursseja.  Kierrätys hyvä, kestävä parempi.

Hanki kestävä kahvimuki, ja lupaa, ettet koskaan osta kahvia, ellei sinulla ole omaa mukiasi mukana. Tai vielä parempaa, säästä rahaa ja ota kahvi tai tee mukaan jo kotoa.  Itselläni on Keep Cup, mutta ei kestomukin toki tarvitse olla näin trendikäs.  Claes Ohlsonilta voi ostaa termosmukin tai pienen termospullon, jolloin kaikkea juomaa ei edes tarvitse juoda kerralla.

Jossakin kiihkeän talouskasvun tavoittelun vaiheessa lainsäädäntö on todellakin vahvasti suosinut jätteentuotantoa talouskasvun voitoksi.  Kahvilat eivät edelleenkään joudu pulittamaan kovinkaan suurta summaa kertakäyttömukien käytöstä - itse asiassa Take Away -kahvi on monin paikoin halvempi.

70-luvulla kertakäyttöastiat tulivat kauppoihin kätevänä ratkaisuna, ja niiden suruton käyttö asianmukaisissa tilaisuuksissa on erittäin yleistä edelleen. Juhlien järjestäjän kannattaa kuitenkin kahdesti miettiä, mitä kertakäyttöastiat itse asiassa tarkoittavat.

Sekajätettä.  On utopiaa, että astiat huuhdottaisiin, ja ne näin päätyisivät kartonki- tai energiajätteeseen.  Juhlien luonne harvemmin sallii tällaista toimintaa.

Kierrätyskeskus pyrkii vastustamaan tätä kulttuuria lainaamalla astioita, ja käyttää houkuttimena mm. sitä, ettei astioita tarvitse tiskata.  Hinta on myös huokea.  Tänä design-häiden aikana tosin ulkonäkökriittiset voivat nyrpistellä astioiden vaatimattomuudelle.  Muoviastiat ovat kuitenkin kevyitä kuljettaa, vaikkapa IKEA-kassissa piknikille.

Suomessa on nyt kuitenkin tulossa voimaan laki, joka siirtää vastuuta pakkauksista tuottajille, hitaasti mutta varmasti.  Yksi vastuullisen jätteenkäsittelyn ongelmista onkin, ettei yrityksillä ole suurimmassa osassa tapauksista minkäänlaisia vastuita pakkausjätteen määrästä.

Keväällä kuultiin myöskin kummia pesuaineiden irtomyynnistä, joka esimerkiksi oli merkittävä pakkausjätteään vähentäjä.  Tämä oli luonnollisesti ihan surkea uutinen.  Varsinkin, kun tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa irtomyynti olisi aiheuttanut ongelmia.

Kuluttaja voi valita tuotteensa pakkausjätteen perusteella.  Onko pakkausjäte kierrätettävää?  Onko mahdollista ostaa omaan astiaan?

maanantai 24. helmikuuta 2014

Ekojuoksuaika vol. 1

Helsingissä alkaa lumi sulaa, ja kevään kummalliset tuoksut lennähtävät tämän tästä nenään.  Hiljattain, loskaisena, mutta vielä valkoisena lauantaina, vieraanani oli pietarilainen nuori nainen, joka ihasteli meidänkin kaupunginosamme lukuisia puita ja metsämäisiä ulkoilulenkkejä.  Pietarin puistot ovat graafisia ja hyvinhoidettuja, ja suurkaupunki leviää muutenkin laajalle, metsään on pitkä matka.  Helsinki on pikkuinen kyläpahanen todellisen miljoonakaupungin asukkaalle, talot on rakennettu väljästi ja pieniä ja vähän isompiakin metsiköitä kohoaa siellä täällä.

Mutta mitä huomaankaan, kun kävelen tuon metsikön ohitse?  Vierellä on kiireisiä kävelyreittejä, autoteitä ja junaratakin... lumen alta paljastuneella, vielä kasvittomalla ja karulla maalla, ja junaradan varsilla eritoten laiduntaa isompien ja pienempien roskien karja, jota ei reippainkaan paimenkoira saa liikkumaan omin jaloin.  Tarvitaan työhanskat tai roskapiikki, iso jätesäkki ja urheilumieltä.

Suosikkisivustoihini kuuluva Care2 listaa joukon muitakin hupaisia juoksutrendejä, mutta kaltaiseni hippiäisen kiinnostuksen herättää erityisesti "eco-running", ekojuoksu, vaikka en juoksua ole oikein harrastanutkaan.  Toisaalta roskanbongaajan ei ole pakko juosta. kävelytreenikin monipuolistuu kummasti kyykkimällä ja kumartelemalla.  Sitä paitsi lähipusikoideni roskan määrällä ei ehdi juosta askeltakaan, kun jo taas pitää kumartua poimimaan jotakin.  Pahimmissa kohdissa roskia on neliömetrilläkin jo useampi.

Garbology kertoi Amerikan rantojen siivoamisessa kunnostautuneesta Kim Masonerista ja tämän miehestä, jotka yksinkertaisesti otti kävelylenkeilleen mukaan pussin ja keräsi siihen roskia sitä mukaa, kun niitä tuli vastaan.  Ennen pitkää harrastus johti siihen, että heiltä alettiin kysellä ylimääräisten pussien perään.  Vastaantulijatkin halusivat kerätä roskia, kun näkivät hyvän esimerkin.

Tänään suunnittelinkin seuraavaa: oikein roskaisista maisemista voisin ottaa ennen- ja jälkeen- kuvat, kuin meikattavasta ihmisestä ikään, ja postata ne tänne blogiin.

Palaan raportoimaan, kun pääsen tuumasta toimeen!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Vähemmän roskaa henkisessä tilassa

Blogini esittelytekstissä kuvaan tavoitteitani sanoilla "pyrkimyksiä turhuuksen hylkäämiseen niin henkisessä, kuin fyysisessä tilassa".  Myös ensimmäisessä blogitekstissäni viittaan Tim Ferrisin sanoihin: "Fyysinen lisätila ei vaikuttanut olooni eniten.  Kyseessä oli henkinen tila. -- Ajatukseni kulkivat kirkkaammin, ja olin paljon, paljon onnellisempi."

Henkisen tilan puhdistamisella itse tarkoitan kirkasta mieltä.  Sitä, etteivät ajatukset liikaa takerru turhiin asioihin.  Päivän tuomat haasteet eivät murra mieltä tai aiheuta suurta kiihtymystä, vaan elämään kuuluvat vastoinkäymiset ja yllätykset voi ottaa vastaan tyynin mielin, luottaa siihen, että omat voimat ja kyvyt riittävät niistä selviämiseen.

Oma elämänpolkuni on ollut mutkainen, olen tunteellinen ja temperamenttinen tyyppi.  Matka kohti mielenrauhaa ei siis ole ollut mitenkään itsestäänselvyys.  En riitele kovin paljon ihmisten kanssa yleensä, parisuhteessa kyllä jonkin verran.  Parisuhteitakin on tullut ja mennyt, ja niistä on ollut elämän varrella yllin kyllin sydänsuruja.  Elämän alkutaival on aiheuttanut turvattomuutta, jonka käsittely on jo pariin otteeseen johtanut pidempään terapiaan.  Onnellisena ja tyynenä pysyminen siis ei ole minulle mikään helppo asia.

Lisäksi henkilökohtaiset valinnat ovat johtaneet huoliin mm. työrintamalla, työtä nimittäin ei ole aina todellakaan ollut riittävästi, eikä näin ollen talouskaan ole, eikä ole ollut kovin hulppea, jos nyt juuri ja juuri aina riittävä.

Huolia ja stressinaiheita siis piisaa.  Kuitenkin viime vuosina, kun kiinnostukseni tavaroiden omistamiseen on laskenut jatkuvasti, rahantarpeeni ole kovin suuri.  Suhteessa arvoonsa suurimman loven budjettiini tekee ulkona syöminen ja juominen, mistä tiukempina aikoina ei ole ollenkaa ongelmallista karsia.  Dyykkaaminen helpottaa ruokamenoissa, ja vaikka asumismenoni ovatkin suuret, en ole varsinaisesti kokenut rahan puutetta, vaikka en viimeiseen vuoteenkaan ole tehnyt kovin montaa kuukautta työtä.  Opiskeluaikana olen myös elänyt niin paljon niukemmalla budjetilla, että taito nuukailuun on olemassa.

Huoleni eivät siis ole suurensuuria, jos nyt eivät olemattomiakaan.  Mieli kuitenkin kiertyy asioiden ympärille ja minun temperamentillani stressaavia tilanteita ovat esimerkiksi asiat, joita teen ensimmäistä kertaa - ja niitä elämässäni riittää.  Viimeisin oli pariksi päiväksi hoitoon tuleva kummipoikani.  On ollut treffejä ja uusia työpaikkoja, matkoja ulkomaille tai festareille, terveyshuolia...

Jos meditoin päivittäin, käsittelen tällaisia asioita tehokkaammin.  Jos harrastan riittävästi liikuntaa, joogaan ja kirjoitan päiväkirjaani säännöllisesti.  Jos teen asioita, joista nautin: luen sekä fiktiota, että uutisia.  Jos tapaan riittävästi ystäviäni ja keskustelen puolisoni ja muiden kanssa mieltäni askarruttavista asioista.  Näillä keinoin mieli pysyy kirkkaana - tai pysyisi, jos onnistuisin pitämään näistä rutiineista kiinni.

Vitsi onkin siinä, etten myönnä tai tunnista niiden arvoa, jotta onnistuisin siinä.  Stressi kiristää päätä ja jumittaa hartiat tämän tästä, koska en huolehdi itsestäni.  Sorrun "nollatekemiseen", foorumien selailuun, tyhjänpäiväisten blogien tai roskauutisten lueskeluun, Facebookin vahtaamiseen ja kaikenlaisten kielteisten tunteiden hoivailuun.  Turhaa, turhaa, turhaa.

Meditaatioon olen tutustunut viimeisen reilun vuoden aikana, ja vaikka sen positiivinen vaikutus mielialoihini, uneen ja jopa parisuhteeseen on täysin kiistaton, en ole pitänyt rutiinia yllä.  Meditaatio on tehokasta, mutta vaikuttaa niin hitaasti, ja myönteinen palaute harjoituksesta on myös niin piilevää, että sitoutuminen säännölliseen harjoitukseen on vaikeaa.

Sitoutuminen harjoitukseen, joka parantaa mielenhallintaa, kuitenkin kannattaisi.  Se vie aikaa, mikä ärsyttää, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan hyöty on todellista, ja samaa sanovat tutkimukset.  Vasta tällä viikolla Helsingin Sanomat kirjoitti tietoisuustaitojen tutkimuksesta lasten ja nuorten mielenterveyden hoidossa.  Jutussa listataan jo valmiiden tutkimusten pohjalta useita myönteisiä vaikutuksia, kuten stressihormonin tason aleneminen.

Omat kokemukseni viittaavat samaan suuntaan.  Nyt kaivattaisiin vain lisää kurinalaisuutta harjoitteluun.

Kirjoja meditaatiosta ja muusta elämänhallinnasta olen lukenut valtavan määrän, mutta tähän mainitsen nyt vain kaikkien aikojen suosikkini, josta olen soveltanut toimivimmat meditaatiotekniikkani.  Teos on Ilon salaisuus ja onnellisuuden tiede. ja sen on kirjoittanyt Youngey Minguyr Rinpoche.  Se kertoo meditaation voimasta tieteen näkökulmasta, ja antaa suuren määrän konkreettisia ohjeita omiin meditaatioharjoituksiin.  Suosittelen lämpimästi!