torstai 31. heinäkuuta 2014

Jossainhan ne elää

Keittiössämme on ihmetelty kummallista ilmiötä.  Pikkuruisia tummia kuoriaisia on löytynyt sieltä täältä.  Meillä oli toinen, aggressiivisempi ötökkähyökkäys muutama kuukausi sitten, jolloin kaikki ruoka päätyi purkkeihin, joihin ei ole pääsyä.  Olemme ihmetelleet, voivatko kuoriaiset todellakin elää pelkillä siivoamatta jääneillä muruilla rakosissa. 

Ne eivät olleet kovin aggressiivista laatua.  Jos kaurahiutaleita ei ihan heti ole kaatanut kannelliseen purkkiin, eivät nämä vierailijat parissa päivässä ole löytäneet tietään hiutaleisiin. 
Karsinta-/erikoissiivoustehtävä yhdistettynä mätäkuun vaikutuksiin myöhään eilen illalla kuitenkin paljasti perhanoiden lymypaikan.  Aloin raivata alinta keittiön laatikkoa, jossa säilytämme muovirasioita.  Ihmettelin homehtuneen sipulin katkua.  (Ex-kämppikseni sipulit homehtuivat joskus, ja haju on tosiaan jäänyt mieleen.)

Olemme huomanneet, että leipälaudalta, joka on tämän laatikoston ylin, tippuu ärsyttävästi hiukan muruja pitkin muita laatikoita.  Sen yläpuolella on vielä lauta, jolla leikkaamme sipulia...  BINGO.  Vedin painavan rasialaatikon kokonaan kiskoiltaan ja kappasta vain.  Sen takana näkyi hyvä kasa sipulinkuorta, tummentunutta sipulijätettä, mistä haju ilmeisesti oli peräisin, sekä leivänmuruja.  Eikä epäilystäkään, että täällä ne pikku kuoriaisenpirulaiset ovat pitäneet juhliaan.

Imuria ja siivousainetta sekä rättiä siivouskaapista ulos ja hommiin.  Jätin laatikonpaikan vielä kuivumaan yöksi.

Lymypaikan ilmeinen syvyys selittää sen, miksei kuoriaisia ole koskaan näkynyt kovin sankoissa joukoissa. Kun karsin kaikki rasiattomat kannet pois, löytyi ötököitä rasialaatikosta tietenkin jokunen.  Onpa olleet fikassa, on niillä ollut työ päästä sieltä ylös! 

Nyt ei tyypeistä kuitenkaan ole huolta.  Pidetään pinnat (ja piilopaikat!) puhtaana ja tavarat purkeissa.  Siistimpääkin se on.   

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pesupähkinät ja aamiaisvinkki

Pyöritin koneellisen pyykkiä pesupähkinöiden kanssa.  Muuten tässä ei varmaan olisi hipin sanomana mitään outoa, mutta minun pesupähkinäni ovat muhineet kaapin pohjalla jo kolmisen vuotta.  Pesupähkinät aiheuttivat minulle erään hyvin spesifin oireen, kun käytin niitä myös alusvaatteiden pesemiseen.  Samasta oireesta kärsin, jos käytän hajustettuja pyykinpesuaineita.  Joten ensikokeilujen jälkeen jouduin hylkäämään pesupähkinöiden käytön.  Tänä aamuna, kun oli kiire pestä pyykkiä - on tulossa yövieraita, joille ei ollut lakanoita, ja kiitos helteiden ne kuivuvat kyllä iltaan mennessä - ja pyykinpesuaine oli lopussa, tajusin ne pähkinät.  Olin kyllä jo matkalla kauppaan, mutta käytin niitä lopulta silti.  Arvelen, että lakanoiden peseminen pähkinöillä ei aiheuta mainitsemani oireen paluuta.

Pyykinpesuaineen valinta aiheuttikin melkoista pohdintaa, pyörin hyllyllä pitkän tovin.  En ole vihkiytynyt ekopesuaineiden käyttäjä (mistä poden hiukan huonoa omaatuntoa), enkä liioin ole ostellut pyykinpesuainetta irtomyynnistä, astianpesuainetta kylläkin.  Se on kyllä toimiva systeemi, on jotenkin uskomattoman tyydyttävää voida käyttää samaa pulloa uudelleen.  Jätteenä pesuainepullo tuntuu tosi suurelta.  Pesujen määrä - hinta - tuotettu jäte - ympäristö -asteikolla päädyin pussissa myytävään Lumme -pesuaineeseen.  Lumpeella on niin allergia- ja astmaliiton merkki, kuin ympäristömerkkikin.  Pakkaus mainostaa, että se vähentää 74% jätettä.  Litrahinta oli suurempi, kuin Pirkan Sensitive -aineella ja toisinaan suosimallani Erisanilla, mutta jälkimmäisellä ei ole ympäristömerkkiä.

Tältä erää en tutki esimerkiksi sitä, kumpi todella olisi ekologisempi hankinta, Ecover vai Lumme. Ecoverin litrahinta on Lumpeesen verrattuna kuitenkin ainakin kaksinkertainen, ja lisäksi Lumme on kotimainen tuote, joten ainakin sen rahtipäästöt ovat pienemmät.

Olen aiemmin linkkaillut pesuaineiden irtomyynnin loppumisesta, mutta mielestäni olen nähnyt esimerkiksi Ruohonjuuressa vielä suuria pumppupulloja, joista pesuaineita voi täyttää omaan pulloon.  Tämän Tampereen Ruohonjuuren viime syyskuisen tiedotteen mukaan irtomyynnin jatkamista olisi ainakin suunniteltu "toistaiseksi" muissa Ruohonjuurissa.  Koetin soittaa Kampin Ruohonjuureen kysyäkseni asiasta, mutta siellä ei ehditty vastata puhelimeen.  Nyt toukokuussa kokoomuslainen kansanedustaja näkyy myös avanneen aiheesta sanaisen arkkunsa kokoomuksen Verkkouutisissa.   
--
Tänä aamuna haistelin ja maistelin reilun viikon päiväyksensä ylittänyttä dyykkiraejuustoa, jota oli puolisen purkkia.  Söin sitä jo eilen, joten periaatteessa olin aika varma, että se on kunnossa.  Kumosin juuston munakkaani joukkoon.  Koossa munalätty ei kyllä pysynyt, vaan lopputulos oli ennemminkin munakokkelimainen, ja maustoin sen vain suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla - ja tiedättekö mitä?  Se oli todella maukasta.  En oikein pidä rasvattomasta raejuustosta sellaisenaan, mutta mitä ilmeisimmin lämpimänä toimii.  Toinen pointti on tuo säilyvyys.  Purkin päiväys oli todellakin 16.7.  Mätäkuu tai ei, jotkut tuotteet näköjään säilyvät yllättävänkin hienosti. 
Jo aikaisemmin olen hämmästellyt hapanmaitotuotteiden säilyvyyttä. Lisäksi maidoista jostakin syystä luomu säilyy paremmin, kuin tavallinen. 

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Vegaaninen pekoni, kasvisruokajuttuja ja yksi hyvä ostos

Paatuneet lihansyöjät kritisoivat usein sitä, miksi esimerkiksi soijasta pitää tehdä nakkeja ("jotka eivät ole edes hyviä" - mikä tosin minusta ei ole totta. Makuasia, tietenkin...  itse tosin voin keliaakikkona voin syödä melko harvoja kasvisnakkeja, suurimmassa osassa niistä on gluteenia, vaikka niitä kutsuttaisiinkin soijanakeiksi)  Mutta miksi ei? Pötkylä on hyväksi havaittu ruoan muoto, ja jos nakista saadaan kohtuullisen makuinen, se sopii hienosti esimerkiksi grilliin. 

Dyykkarina syön löytämääni lihaa, mutta vältän lihaa muuten satunnaisia tilanteita lukuunottamatta.  On kiistämätön tosiasia, että lihansyönti on epäekologisempaa kuin kasvissyönti. 

Keliakia lisää haasteita ruoan suhteen.  Siksikin iloitsen aina, kun löydän toimivia ja hyviä kasvisvaihtoehtoja.  Allekirjoitan nimittäin monen ihmisen esittämän väitteen: lihasta on helpompi laittaa maistuvaa ja täyttävää ruokaa.  Kasvis- ja varsinkin vegaanisetit vaatii yleensä enemmän ja vähemmän vaivannäköä. Hifistellähän voi lihallakin, ja hyvään lihaan jotenkin paradoksaalisesti pätee ilmeisesti se, että sen voi kyllä vääränlaisella ruoanlaitolla pilata.  Dyykkilihalinjani on yleensä kanaa, jauhelihaa ja makkaraa, joskus harvoin parempien lihojen kanssa mulla on mennyt vähän sormi suuhun.  Karjalanpaistin olen saanut toimimaan kyllä. 

Olin kasvissyöjä neljätoista vuotta, joten ruoanlaittotaidot kuitenkin pyörii pääasiassa kasvisruokien ympärillä.  Jos en ravitse itseäni dyykkilihalla, koen helpommaksi laittaa kasvisruokaa. 

Dyykkisafkaa meidän kämpästä löytyy, sitä lihaakin yleensä tarpeiksi asti niin, että kasviskekseliäisyyttä ei välttämättä tarvita, mutta keräilen varastoon kuitenkin kaikenlaisia kikkoja tehdä hyvää kasvissafkaa, ihan puhtaasta kiinnostuksesta.  Tänään kaveri linkitti vegaanisen pekonin ohjeen, ja koska aito pekoni on yksi niistä liha-asioista, joita himoitsen päättömästi ja ikuisesti (kukapa tietää, miksi), hihkuin mielessäni tämän takia.  Toivottavasti resepti lunastaa, minkä lupaa! 

Kaupassa ilahduin myös, kun papuhyllyllä törmäsin Go Greenin chili sin carneen.   Simppeli, tomaattinen linssikeitto on yksi kaikkien aikojen suosikkikasvisruoistani, muunneltava, nopea, ja aina herkullinen, mutta on hyvä tietää em. tuotteen tyyppisistä täysin valmiista vaihtoehdoista. Nykyään elämäni on aika lupsakkaa, mutta kiireisempinä aikoina, ja silloin, kun pakastin ei pullistele dyykkiantimia, on hyvä olla edullisia ja nopeita ruokaideoita takataskussa.

--

Tähän loppuun tunnustus.  Olen tehnyt hankinnan.  Puolustan itseäni kertomalla, että hankinta helpottaa elämääni, mm. blogin kirjoittamista.  Kirjoitan tätä tabletti-näppis-yhdistelmällä. Hankin siis lopultakin oikean näppiksen tabletilleni, koska kymmensormijärjestelmän käyttö tabletin näppiksellä on toivotonta, ja todella omituisia typoja tulee jatkuvasti.  En pitänyt siitä ollenkaan.  Nyt on paljon parempi.  Ja ennen kaikkea pystyn myös bloggaamaan tabletilla, jee. 

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Dyykkijumalten suosiossa

Meillä on ollut harvinainen onni dyykkauksen suhteen.  Autollinen kaverimme on touhusta myöskin innostunut, ja on jo useamman kuukauden ajan kuskannut meitä dyykkipaikoille - avoimet roskikset sijaitsevat nykyään aika kaukana residenssistämme.  Olemme käyneet metsästyksellä kahtena peräkkäisenä iltana, ja ainoastaan dyykin antimista koostuva aamiainen numero 2 näytti tänään tältä:


Erikoisjuustot olivat aivan huoneenlämpimiä ja lötsähtäneitä, mutta niissä ei näkynyt hometta, joten päätin ottaa ne mukaan ja nyt, kun pistelen naamaani, en ainakaan kadu.  Puoliso jo maisteli chiligoudaa eilen.  

Kuopiolainen dyykkari on joutunut lainopillisten toimien kohteeksi dyykkausreissunsa ansiosta, ja meillekin on tullut hiljattain ikävä kohtaaminen erään kaupan henkilökunnan kanssa, mutta emme haluaisi luopua tästä tuhlausta vähentävästä ja rakkaasta harrastuksesta pikkumaisten kauppiaiden takia.

Emme käy ostoksilla samoissa paikoissa, missä dyykkaamme, joten suoranaisesta tulonmenetyksestä ei kauppiaan kannalta ole kyse.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Elämäntapamme tuottaa jätettä Afrikkaan

Hesarin mukaan vaatetuskauppa on löytänyt kierrätyksen, mutta aiemminkin linkkaamani mainio trashionista Outi Les Pyy arvostelee hyvin ja syystä tätä blogissaan.  Outin juttu linkkauksineen on niin tyhjentävä, etten vesitä sitä omilla höpinöilläni, lukekaa pois!  

Tai no, sen verran mainitsen, että UFF ei korkeiden hintojensa takia ole aikoihin ollut suosikkikirppisteni listalla, ja lisäksi olen kuullut tästä aiemminkin.  Siis siitä että kyseinen lafka laivaa Afrikkaan lumppua, jota ei voida myydä sen paremmin täällä, kuin sielläkään.  Toisin sanoen länkkärin voittoa tavoittelevan halpatuotannon myymättömät lopputulokset päätyvät kehitysmaiden niskoille.

Outi tiivistää nasevasti: Ainoa ekologisesti vaikuttava tapa vaatteen valmistajille on supistaa tuotantoa ja parantaa laatua.  Lause tässä ja ekassa kirjoituksessa vie Outin toiseen mainioon kirjoitukseen, joka liittyy himoshoppailuun.  Kyseinen juttu shoppailijatyypistä jäi kyllä minunkin mieleen, oli sen verran pöyristyttävää luettavaa.

Ylipäätään koko Outin blogi on syvä ja tuhti paketti ekologista vaatetietoutta, ja mikä parasta, täysin ajan hermolla.

Hyvä paikka


Lukion aikana olin vaihtarina jenkeissä.  Mama J, isäntäperheeni äiti, säästi mielellään rahaa, missä vain voi.  Tärkeä osa säästösuunnitelmaa olivat läheisen marketin kupongit.  Toinen säästövinkki kuului seuraavasti: "Fix it, don't get a new one,"  vapaasti suomennettuna "Korjaa vanha, älä hanki uutta."  

Hiljattain noudatin taas mama J:n neuvoa käytännössä ja paikkasin farkut.  Sain nämä eräältä ystävältäni, ja jo toisella käyttökerralla ne repesivät reisistä, pehmeiksi kuluneet kun olivat.  Ei se mitään.  Vähintään samassa ajassa, kuin matkustaisin keskustaan ja etsisin uudet farkut kaupasta, laitoin komeen paikan, eikä tarvinnut laittaa senttiäkään rahaa menemään.  Nyt paikka on kestänyt jo ainakin kuusi käyttö- ja pesukierrosta.  Hyvä homma!





maanantai 23. kesäkuuta 2014

Sälät koneelta - todellakin!

Aloin spontaanisti siivota tietokoneeni työpöytää pitkälti Leon inspiroimana (Leon postaus on vanha ja minäkin luin sen varmaankin yli puoli vuotta sitten) ja kuinkas sitten kävikään...  minulla on siis vanha Tiger -tornimäkki, iso huriseva Apple -kone, jonka ostin halvalla kaverin kaverilta muutama vuosi sitten.  Vähän hitaasti se välillä ruksuttaa, mutta muuten toimii mainiosti.

Olen kuitenkin sekakäyttäjä: minulla on erään nörtin ansiosta yksi Ubuntu -PC, ja pelailutarkoituksiin ja joskus muutenkin käytän miehen vanhaa Windows PC:tä, enkä muutenkaan ole mitenkään mac-uskollinen. Macissa tykkään lähinnä siitä, ettei se tarvitse virusturvaa.  Ai niin ja tietenkin mulla on myös Android -pohjainen tabletti.  Olen kerännyt koko sarjan!

Mutta tarkoitukseni ei ollut puhua tietokoneista sen enempää, vaan eräistä kansioista, jotka onnistuin hävittämään o_O juuri puutteellisen mac-logiikkani takia.  Kävi niin, että siirsin ne erääseen paikkaan, joka olikin mitä ilmeisimmin ns. väliaikainen sijainti.  Seuraavan kerran, kun avasin koneen, en enää noita tiedostoja löytänyt, ja kun olin pahalainen mennyt tyhjentämään roskakorinkin, ne olivat todella POISSA.

Tässäpä oppitunti siitä, mikä on todella tärkeää.  Tajusin nimittäin, että tärkeimmät mm. työnhakuun ym. liittyvät dokumentit löytyvät sähköpostistani, ja muutamia viimeisimmistä graafisista töistäni samaten, ja hyvin paljon muusta hävinneestä oli pelkästään sälää, jota olin säästellyt pääasiassa siksi, että "jos joskus tarvii".  Kaikenlaisista papereista esimerkiksi on ne paperikopiot tallella joka tapauksessa.

Joten alkushokin jälkeen päästin irti kevein mielin.  Siitä sälästä puheenollen, en tosiaan kuitenkaan poistanut kuin uusimpia kirjoituksia ja piirroksia.  Eniten harmittaa tietenkin käsin ja photoshoppaamalla tehdyt työt, joiden väliversiot - sellaiset, joissa on vielä layerit jäljellä - katosivat, ja joissain tapauksissa myös täyskokoiset versiot.  (Julkaisen siis kuvamateriaalia netissä ja siellä tavara on aina pienemmässä koossa, kuin mihin se alunperin tehdään.  Huono resoluutio jne.  Joten originaaliversiot on tietenkin tarkoituksenmukaista löytyä omista jemmoista.  Nyt ei löydy, ihan kaikkia ainakaan.)

Vanhempaa sälää koneellani siis "lojuu" edelleen aimo määrä.  Siivousoperaatiota olen siis jopa jatkanut klikkailemalla auki kaikenmaailman mystisesti nimettyjä tekstitiedostoja, olenhan ollut ahkera pöytälaatikkokirjailija yli vuosikymmenen.  (Materiaali on varsin fragmentaarista, joten mitään kokonaista tai julkaisukelpoista en voi kehua kirjoittaneeni.)

Päivän sana on siis backup.  Tällä hetkellä kone raksuttaa ulkoiselle kovalevylle valokuvakansiotani, ja ilmoittaa, että homman menee kolme tuntia.  Sälää?  No todellakin.  Tuhansia kuvia, suurin osa todennäköisesti täysin turhia.  HUOH.