torstai 3. toukokuuta 2018

Melko yksinkertainen ratkaisu

Yle kirjoittaa pahvikahvin roskaavasta vaikutuksesta. Olen huomannut, kuinka kaikenlaisten kestävien kuppien käyttö näkyisi yleistyneen, mutta lisääntyykö vastaavasti pahvikuppeja suosivien ihmisten innostus saada kahvi mukaan? Muoviton take-away-kuppi on syntynyt, mutta senkin valmistus vie resursseja ja satoja kertoja käytettävä, omistajalleen rakas kuppi on kuitenkin ekologisempi, varsinkin, jos sen hankkii käytettynä.

Jätteenvähentäjä tarvitsee sikäli tilavamman kassin, että sinne mahtuvat vesipullo, ruokaliinat, nenäliinat ja kahvikuppi, ja mukaankin nämä aarteet pitäisi muistaa ottaa. Vaihtoehtoisesti voi tietenkin pysähtyä ja hyödyntää kahvilan tiloja, juoda lasillisen vettä ja virvokkeet laseista - jos se on mahdollista. Supermarkettien aulat, kahviautomaatit, kioskit ja ilmaiset kahvitarjoilut kyllä varmistavat pahvikuppikasan kasvamisen. Jos vesipullon päättää ostaa marketista, voi siinäkin olla kyytipoikana mikromuovia.

Olisiko oman kupin ja pullon tuominen siis sittenkin vaihtoehto? Ainakin päätöksen siitä, ottaako kahvin kuitenkin mukaansa, saa tehdä itse. Itse unohtelen milloin mitäkin tärkeää, mutta enimmäkseen kuppi ja pullo pysyvät matkassa.

Muovitonta maaliskuuta hehkutettiin kaikkialla, mutta realistisia neuvoja muovin vähentämiseksi ei tullut vastaan. Kurkku tulee kondomiin pakattuna, samoin salaattia ja juustoa ei omaan pakkaukseen saa, vaikka haluaisi. Ei kahviakaan. Eikä varsinkaan oman reitin varrella olevasta kaupasta. Jos täytyy suunnitella viikkoon ylimääräisiä kauppareissuja erilaisia irtotuotteita myyviin kauppoihin, arki muuttuu vaivalloiseksi nopeasti.

Hollantilainen pop-up-kauppa myy biomuoviin ja pahviin pakattua kamaa, mutta minä kaipaisin parempia mahdollisuuksia tuoda oman pakkauksen lähikauppaan. Missä litroittain omaan pulloon myytävät mehut, kasvimaidot tai smoothiet, taaraavat vaa’at? Pakkaisin irtosuolakurkut ilomielin omaan lasipurkkiin!

Arki vie ja pioneerityötä on raskasta tehdä. Toistaiseksi täyttelen kangasnyssyköitä tai kevyitä pakasterasioita, milloin muistan ottaa ne mukaani. Vaikuttamistyötä ja epämukavia kysymyksiä riittää esitettäväksi. Onneksi nämä asiat alkavat olla pinnalla: kun aloitin tämän blogin, olin vielä kummajainen.

2 kommenttia:

  1. Haaveilen viettäväni jotenkin niin kiireetöntä elämää, ettei take away -kahvia tarvitsisi. Se on tietysti vain osa laajempaa ongelmaa. Vaikka jätteen- ja muovinvähentäminen on noussut pinnalle, muoviroskaa syntyy silti Suomessa joka vuosi enemmän kuin ennen. En tiedä syytä, mutta jos pitäisi veikata niin sanoisin, että suurin syy on take awayn yleistyminen.

    VastaaPoista
  2. Hei, ja kiitos kommentista! Kun pohdin lähemmin tuota ajatustasi, take awayn yleistymisen voisi tulkita johtuvan yleisemminkin "fast" -ilmiöstä (fast food, fast fashion - fast coffee...) eli yleisestä kiireisyyden lisääntymisestä ja ihannoinnista. Slow food on jo trendi, milloin tulee slow coffee? Elämyksethän ovat jo pinnalla, kahvilakin voisi panostaa mahdollisuuteen todella pysähtyä. Suomessa moni toki litkii kahvinsa pakollisena eliksiirinä, että jaksaa, minä mukaan lukien, vaikka useimmiten ehdinkin tehdä sen niin, että istun alas. Toivon samaa sinulle :) ehkä vähitellen voisit lisätä kiireettömämpää kahvittelua?

    VastaaPoista