tiistai 24. helmikuuta 2015

Miksi tuntuu, että riittävästi on liian vähän?

Olen lueskellut useita kertoja, kommentoinutkin, Bea Johnsonin Zero Waste Home -blogin viimeisintä vaatepostausta.  Bean kaikesta turhasta kuorittu, yhteen matkalaukkuun mahtuva puvusto on vaikuttava.  Erityisesti ihastelen tätä huudahdusta:

"Add pieces to my wardrobe?  No way!  I'd lose mobility!"  (Vapaa suomennos: "Lisäisinkö jotakin?  Ei missään tapauksessa! Matkusteleminen vaikeutuisi!")

Blogikirjoituksen alla keskustelussa käydään läpi niin puuttuvat hiihtovaatteet, kuin toimistoympäristön vaativampi pukeutuminen. Eräässä kommentissaan Bea väittää, että pesty kirpparialusvaate on puhtaampi, kuin uusi, kaupasta ostettu.  En ole koskaan ajatellut tätä, ja pikaisella googlauksella löysin aiheesta esim. tämän artikkelin, jossa puhutaan muiden (esim. vaatteita sovittaneiden) ihmisten bakteereista vaatteissa, ja sitten on tietenkin myrkyt ja kaikenmaailman kemikaalit

Pari viikkoa minua vaivasi ajatus, joka eilen johti toimintaan: leikin oman vaatekaappini kanssa "jos ottaisin," -leikkiä.  Eli karsimista toisin päin: jos ottaisin vain kaksi mekkoa, mitkä ne olisivat?  Mitkä paidat valitsisin, jos valitsin kolme?  Huomasin, että kuten olin arvellutkin, minäkin voisin koostaa omasta kaapistani varsin toimivan minipuvuston, ja itse asiassa luultavasti valita mm. useampia vaatekappaleita, jotka voi pestä kuudessakympissä.  Hämmästyin siitä, kuinka runsaalta tämä valitsemani vaatejoukko sovelluksineen vaikutti.  Sillä tosiaan voisi "pärjätä" aivan hienosti!

Hämmästyin myös tunteita, joita tämä ajatusleikki minussa herätti.  Kun harkitsin kokeilua, jossa laittaisin varastoon tai poistaisin väliaikaisesti käytöstä kaikki muut, paitsi nämä "minipuvustoon" valitsemani vaatekappaleet, tunsin suorastaan pelkoa.  Pelkoa sitä kohtaan, etten sitten haluaisikaan takaisin vaatekappaleita, joita ilman pärjään. 

Siis ihan totta!  Kyseessä on selvästi luopumisen pelko, mutta sitä, mikä minua pelottaa, en osaa määritellä.  Jostain syystä ns. vain funktionaalinen määrä tavaraa ja jopa se keveys, jota Beankin elämässä tuntuu olevan, hämmentää minua.

Näinkö kiinni olen kuluttamisessa, siinä että ihminen vain tarvitsee enemmän?  Onko kyse jonkinlaisesta alkukantaisesta varautumisvietistä, missä riittävästi on liian vähän, koska - aivan klassinen, omalla tavallaan absurdikin pelko - mitä jos jotakin tapahtuu?

(Mitä muka?  Paita repeää?  Lähimmälle kirpparille on 700 metriä ja avomiehelläkin on paitoja kaapissaan.  Saattaisin selvitä siitä.)

Toisaalta tämä on myös peruspsykologiaa - ihminen kiinnittyy tavaroihin samalla tavalla, kuin uskomuksiin, tapoihin, tunteisiin ja riippuvuuksiin.  Jopa surusta luopuminen voi olla tuskallista - kiinnymme taakkoihimme.  Moni ihminen elää "tuskansa" kautta eikä osaisi kuvitella päiväänsä ilman surkeutensa syiden luettelemista.  Uhrina on turvallista, kun voi vakuuttaa itselleen, että mitään ei ole tehtävistä, vastuu ei ole minun.

Vapaus on pelottavaa.  Jopa vapaus omasta tavarataakasta. 

Ulkovaatteiden suhteen täällä Suomessa on otettava huomioon asioita, joita Bea ei huomioi.  Eivät tokikaan kaikki Suomalaiset varaudu tällä tavalla, mutta itse aion pitää kiinni "tulipalopakkasten" varusteistani: paksuimmasta takista, lammasrukkasista, toppahousuista.  Kun yli 15 pakkasastetta yllättää, pitää vaatetta löytyä vähintäänkin kellarista.  

Tämän karsintakierroksen jälkeen minulla on taas neljä isoa pussillista vaatetta menossa kierrätyslaatikkoon, joskin ainakin yksi kaveri taitaa käydä ne ensin läpi... yksi lumppukeräykseen ja yksi roskiin.  Viimeiseen käytin jo likaista dyykkipussia, johon laitoin vanhat villasukkani tajuamatta, että nekin olisi voinut viedä vielä lumpuiksi.  Nyt ne ovat kuitenkin jo niin likaisia, että roskis on ainoa mahdollinen osoite.  Samaan kassiin työnsin kaksi paria kenkiä, jotka alkavat olla jo liian rikki korjattaviksi - mutta niitä olenkin käyttänyt hartaudella, toiset ovat Kierrätystehtaalta alunperinkin ja toiset, vaelluskenkäni, olivat minulla käytössä 13 vuotta! 

Suurimmat henkien taistot kävin villavaatteiden kanssa.  Muutenkin, autenttista vanhaa tavaraa on vaikea heittää pois - en vieläkään luopunut parista villapaidasta, jotka ovat peräisin isoäitini vintiltä - enkä saattanut luopua niistä vieläkään.  Molemmissa on korkea poolokaulus, joka ei istu tyyliini mitenkään, mutta käsinneulottua laadukasta villaa on vain tosi tosi vaikea poistaa hallustaan.  Onneksi olen vähentänyt niin paljon muuta tavaraa, että villapaidat mahtuvat ihan hyvin olemaan. 

Olen nyt hyväksynyt sen, että karsiminen ja "hengitystilan" tekeminen on jopa vuosien projekti.  Kunhan saan nuokin pussit taas kannetuksi ulos asunnosta, uusi tila muuttuu todeksi, ja elämä jatkuu taas tilavampana.  Kunnes taas seuraava tavarakasa alkaa ahdistaa. 

Oletteko te lukijani harrastaneet karsintaa nyt kevään kynnyksellä?  Miltä Bean puvusto teidän mielestänne vaikuttaa, inspiroiko?

4 kommenttia:

  1. Tarpeettomat villavaatteet voi purkaa ja neuloa sukiksi, neliötossuiksi moninkertaisesta purkulangasta. Ovat hyvin kelvanneet.

    VastaaPoista
  2. Mikäli neulehommat ei omassa lapasessa pysy, niin uskoisin olevan taitavia neulojia, jotka osaisivat purkaa poolokaulukset ja neuloa tilalle toisenlaisen pääntien. Näin saisit paidat käyttöönkin.

    Karsintaa teen läpi vuoden, mutta kieltämättä näin kevään kynnyksellä alkaa sormet syyhytä sen pariin entistä enemmän, mutta tuota karsittavaa ei vaan enää ole samalla mitalla. Ehkä se on ihan hyväkin niin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille kommenteista! Voisin itsekin yrittää villapaitojen muuntamista, joskaan en ole varma, saisiko juuri noista kyseisistä oikein kelvollisia villatakkeja. Olen itse huono pitämään mitään trikoopaitaa paksumpaa, mitä ei saa edestä auki, kehoni lämmönvaihtelu on niin suurta. Lisäksi siinähän se vitsi onkin - minulla on pilvin pimein hyviä ohuita villatakkeja. Poolokaulusvillapaidoille on yksi potentiaalinen käyttö - talviurheilu. Mitä en juuri harrasta enää nykyisin. Toisaalta lumilautakin minulla vielä on, että jos tässä jonakin talvena vielä hangille lähtee, saattavat vanhat villapaidatkin päästä taas käyttöön :)

    VastaaPoista
  4. Hassua, juuri kun olen itsekin viime aikoina pohtinut vaatekaappiani tavallista enemmän, tuntuu, että vaateaihe pomppaakin joka tuutista esiin! Olen viime viikkoina googlaillut ensin kapselivaatekaappeja ja p333:a, mutta alkoi tuntua, että näissä vaatemäärät olivat tosi isoja. Housuja tyyliin seitsemät ja paitoja ainakin 15. Vaihdoin hakusanoiksi minimalistinen vaatekaappi ja 10-piece-wardrobe. Johan alkoi näyttää paremmalta. Olen siis ilmeisesti päässyt "riittävästi on liian vähän" -vaiheen ohi, ja kaipaan jotain todella vähiin karsittua. Olen tarkkaillut omaa pukeutumistani ja huomannut, että oikeastaan minulla on aktiivisessa käytössä vain n. 10 vaatekappaletta (poislukien alus- ja ulkovaatteet jne). Tyylini alkaa selkiytyä itselleni, ja havaitsen yhä paremmin, mitkä värit minua pukevat. Aikomuksenani on aloittaa jonkinlainen rajoitetun vaatekaapin kokeilu lähiaikoina.

    Siis kyllä – Bean esimerkki inspiroi minua. Ja kyllä, aion karsia kevään aikana pitkästä aikaa. :)

    VastaaPoista