torstai 22. lokakuuta 2015

Jatkuva ähky

Jo reilut kymmenen vuotta sitten, kun uutisten lukeminen netistä alkoi pikku hiljaa yleistyä, puhuttiin informaatioähkystä.

Nyt se on pahempaa kuin koskaan. Otin hullusta päivärytmistäni yhden päivän lomaa, koska yli viikon jatkunut yskä tuntuu helpottuvan levosta kaikkein eniten. (Mikä yllätys!) Lepopäiväni tiimoilta vietin tänään reilun tunnin ihan puhtaan hömpän äärellä... vaan eipä aikaakaan kun aloin tutkia vaikkapa tiettyjen ihmisten Instagram -seuraajien määrää ja miettiä, mistä erot johtuvat. Miksi meikkaileva blondi kiinnostaa ihmisiä enemmän, kuin runollinen pohdiskelija?

Historiantutkija E. J. Hobsbawm on sanonut: "Toisinaan kaikkein pinnallisimmat ilmiöt voivat olla kaikkein syvällisimpiä." Tällä on vinha perä. Mikä ihmisiä parhaiten viihdyttääkään, se heijastelee aikaa parhaimmalla tavalla.

Instagram, Twitter, Snapchat, Facebook ja Pinterest tarjoilevat informaation kuin suupalan, suurimman osan julkaisuista kohdalla ei edes konvehdin vaan kenties suklaarusinan kokoisena. Sitten siirrytään jo seuraavaan informaatiosirpaleeseen. Kuitenkin - onko tämä mahdollista - kun nämä kaikki kuvat ja sanat kerääntyvät aivoraukkoihimme päällekkäin, olemme jo tunnin selailun jälkeen helposti ähkyssä, vaikka kaikki nähty onkin ollut lähinnä triviaa. Tämän takia en harrasta paljonkaan kevyttä viihdettä, joskin välillä janoan sitä, kai siksi, että "kevyt informaatio" on helpompaa, kuin todellinen. On olevinaan.

Olen kirjoittanut suhteestani hömppään helmikuussa. Sieltä voin nyt lainata itseäni: kevyen viihteen äärellä "aivot voi laittaa lepotilaan ja tuudittautua hetkeksi maailmaan, jossa juuri vakavampia asioita ei ole." Tämä on ihan totta. Maahanmuuton ympärillä riehuvan median, ilmastonmuutosahdistuksen ja kaikkinaisen riiston ja sorron voi unohtaa edes hetkeksi ja katsoa, kuinka jotkut kertovat pikalounaista ja ripsenpidennyksistä, niin  kuin ne olisivat jotenkin tärkeitä asioita.

Suuri osa myös kaikkein suosituimmasta blogimaailmasta on tällaista. Kelloja, laukkuja, hauskoja iltoja ja sisustusta. Uskon, että syy on sama oikeastaan kaikilla ihmisillä. On mukavaa teeskennellä, että maailma on kevyt, hauska ja yksinkertainen.

Ja kaikessa tässäkin on pohjavirta. Kuvia julkaisevat ihmiset. Niiden seuraajat ovat ihmisiä. Seuraajamäärät, kuvien tykkääjämäärät voisi tutkia, ja niistä voisi muodostaa jonkinlaisen analyysin ajastamme. Ja koska itse kirjoitan juuri tätä blogia, mietin minä tietenkin sitä jätteen määrää, joka hömpästä syntyy: vaikkapa I Love Me -messujen jäljestä tai miksei tosi-tv-sarjan kuvaamisesta. Sekin vielä. Pohjavirtoja ei ole vain yhtä, vaan useita.

Mutta tällaisessa maailmassa käyn vain lyhyillä vierailuilla. Enimmäkseen seuraan vapaahetkinäni minua kiinnostavia yhteiskunnallisia asioita. Poliittiset intohimoni sisältävät ihmisarvokysymykset, vallan jakautumisen kysymykset, eli rakenteellisen syrjinnän ja sen juuret, ympäristöasiat, ja näiden suhteen päivänpolitiikkaan. Sehän ei ole mitenkään upealla tolalla, tämänhetkinen poliittinen ilmasto keskittyy lyhytnäköisiin päätöksiin ja harvojen salaisissa kabineteissa masinoimaan valtaan. Tarkoituksella jätän myös paljon lukematta - koska nykyään info päivittyy niin julmettua vauhtia, ei yksi ihminen yksine aivoineen pysy mitenkään perässä.

Tämän lisäksi lukulistani minimalismia käsitteleviä blogeista käsittää kymmenen taajaan päivittyvää blogia, joita seuraan säännöllisen epäsäännöllisesti. Viime aikoina olen seurannut vain suomenkielisiä. Kun koetan seurata kaikkia, on uusien tarjottujen ajatusten virta kiihkeä. Siinä pysyminen on ollut vaikeaa aikataulullisesti väljempinäkin aikoina, saati nyt, kun jo opiskelu tarjoaa aivoilleni uutta apetta päivittäin.

Kykyni ottaa informaatiota vastaan on rajallinen. Taistelen väsymyksen kanssa, vaikka tiedonjanoni olisikin rajaton. Mistä löytäisin lempeyden ja realismin siihen, mitä kaikkea jaksan? On kuvaavaa, että olen flunssassa, joka ei oikein ota parantuakseen. Otin hengähdyspäivän. Kun en henkisestikään en ole pysynyt mukana kaikessa, mitä tapahtuu, huutaa kehoni huutaa lepoa siinä missä aivonikin.

Miten te, lukijani, koette tämänhetkisen maailman ja sen loputtomat informaatiovirrat?

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tasapainottelua pakkaamattoman ja edullisen välillä

En ole aikoihin kirjoittanut, koska päivärytmini on muuttunut. Minulla on nyt tekemistä arkisin, herään kuudelta ja seitsemältä olen jo kotioven ulkopuolella. Tulen kotiin myöhään iltapäivällä. Näin on nyt sujunut kolme viikkoa.

Minimalismi, tai sen jatkuva ajatteleminen, on näin väistynyt taka-alalle. Niukka vaatekaappi helpottaa arkeani, samoin kuin lähes huomaamatta syntynyt sälänsiivousrutiini. Nautin jopa siitä, että vaikka en mitään muuta tärkeää jaksa päivän mittaan tehdä, siivoan keittiön ja muut huoneet vähintään pari kertaa viikossa irtotavarasta.

Edellisessä kirjoituksessani olin kirjojen lumoissa, ja arkeen syntynyt ja jäänyt yksi jos toinenkin uusi rutiini. Näistä on kiittäminen ennen kaikkea Zero Waste Home -kirjaa.

Kirjan ohjeita pitää soveltaa Suomeen, ja tietenkin itse kunkin täytyy soveltaa niitä omaan elämäänsä. Omalla kohdallani suurimpia muutoksia on ollut muovivälineiden karsiminen keittiössä ja omien ruoka- ym. ostostapojen muuttuminen.

ZWH tiettyyn ruokalistaan perustuvien ruokaostosten tekoa vain kerran viikossa bensakulujen säästämiseksi. Tämä tietenkin olettaa, että kaikki hoitavat ruokaostoksensa autolla. Meillä ei tarvitse säästää bensakuluissa, ja päinvastoin koko viikon tarpeiden raahaaminen kotiin tuntuu typerältä, kun kaupan ohi tulee kuljettua ja yhtä ja toista puuttuu kuitenkin joka päivä. Olen aina ollut niin köyhä ja elänyt kädestä suuhun, että varautuminen ei muutenkaan ole kuulunut rutiineihini.

Lisäksi olen:

1. Ommellut pieniä puuvillapusseja, jotka suljetaan trikoonauhalla. Olen käyttänyt niitä jo lukemattomia kertoja erilaisten irrallaan myytävien kuivatuotteiden ja myös porkkanoiden ja perunoiden ostamiseen.

2. Kokeillut säilöntää. Säilöin myös tavallisiin lasipurkkeihin puolalaista tomaattia Bean ohjeilla, kun sitä sai eurolla kilo, sekä dyykattuja avomaankurkkuja. Ne ovat jo kadonneet, mistä voinee päätellä, että hyviä olivat. Ensi kesänä vielä enemmän ja organisoidummin!

3. Leipoa itse gluteenittomat leipäni. Irtona tarvikkeista saa kaikki muut, paitsi psylliumin ja hiivan.

4. Vähentänyt muovisten keittiötarvikkeiden käyttöä ja lahjoittanut ison osan poiskin.

5. Alkanut liottaa ja keittää säännöllisesti papuja pakkaseen, jotta niitä voi käyttää sieltä ruokiin nopeasti. Papuja saa ostettua irrallaan mm. Punnitse ja säästä -liikkeestä. Sieltä ostan myös jauhoni.

6. Ylipäätään alkanut käydä tarkemmin läpi kaikkien hankintojen kohdalla sitä, olisiko pakkaamaton tai ekologisemmin pakattu vaihtoehto olemassa, tai voisinko luopua hankinnasta kokonaan.

7. Kokeillut asiointia lounassalaattibaarissa kahden maitopurkin puolikkaan kanssa. Alemmassa punnitsin ostokseni. Tähän "rasiaan" ostin ns. "täytteitä". Vihannekset voi ostaa vihannesosastolta paljon edullisempaan kilohintaan ja koostaa kotona salaatin lasipurkkiin.

8. Ommellut monikäyttöisiä Furoshiki-liinoja, jotka eväiden kanssa toimivat niin lautasliinoina, kuin pakkauksena.

Mikä ei ole muuttunut:

1. Joudumme edelleen ostamaan joitakin pakattuja elintarvikkeita. Koska emme ole vegaaneja, esimerkiksi juusto kuuluu näihin. Sitä ei Suomessa saa pakkaamatta. En kylläkään vielä ole kysynyt, josko jokin kaupoista, joka kelmuttaa erikoisjuustoja paikan päällä (kuten lähimarkettini) voisi ennen purkittamista laittaa minulle juustoa omaan astiaan. Tätä jarruttaa sekin, että ostan erikoisjuustoa vain satunnaisesti. Jatkuvasti me syömme pääasiassa halvinta kermajuustoa.

2. Riisin ja pastan ostamme pakattuna - halvimmatkin riisit pakkaamatta maksavat kahdeksan euroa kilolta, gluteenitonta pastaa ei irtona edes saa.  Ei tunnu mahdolliselta syödä pelkkää perunaa ja uhrata vaihtelua, vaikka muovin kantaminen kotiin ei mukavalta tunnukaan.

3. Maidot - soija- tai laktoosittomat - joudumme ostamaan myös tölkeissä. Meillä molemmilla on laktoosi-intoleranssi, joten minkäänlainen tilamaidon tilailu omiin pulloihin, vaikka mulla siihen olisikin kontakteja, ei ole valitettavasti mahdollista. Maitoa kuluu enimmäkseen espresson kanssa, jota emme kohtuuhinnalla saa myöskään pakkaamattomana.

Yritin kyllä tehdä itse soijamaitoa, tämäkin oli Bean ohje. Se oli hirveää. Käytin sen kyllä, mutta en tee toista kertaa. En enää ole yllättynyt siitä, ettei markkinoillakaan olevista soijamaidoista löydä helpolla kovin hyvää. Myöskään itsetehtyjen pähkinämaitojen laatuun en ole koskaan ollut oikein tyytyväinen - valitettavasti. Käyttäisin mielelläni kasvimaitoa, jos se onnistuisi tai olisi edullisempaa.

Ostin myös ensimmäistä kertaa shampoota omaan pulloon. Vaikka olen ollut aiemmin kriittinen Ole Hyvä! -kosmetiikkaa kohtaan, olen päättänyt antaa näille tuotteille uuden mahdollisuuden - ne kun ovat ainoat, joita täällä Suomessa saa ilman pakkausjätettä.

Kuten monesta asiasta käy ilmi, pienillä tuloillani minun on tasapainoteltava kohtuullisten hintojen tai pakkaamattomuuden valitsemisen välillä. Tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että pakkaamattomina (ja paikallisesti tuotettuina) elintarvikkeet voivat maksaa moninkertaisesti. Tämä on tietenkin myös politiikkaa - toistaiseksi ruoan tuotantomenetelmät ovat sidottuja pakkauksiin. Siitä huolimatta, askel kerrallaan, pienin teoin, liike etenee, ja kenties muuttaa tuota tarjontaa.

Hartaimmin tietenkin toivon, että oma toimeentuloni tulisi tasolle, jonka turvin voisin vetää jätetuotantoni nollaan tinkimättä kovin vakavasti elintasostani. Nyt en voi. Siihen asti joudun tekemään kompromisseja ja tyytymään hiukan vähempään vaikuttamiseen. Voin ihailla kaukaa itseäni - ja jopa Bea Johnsonia - radikaalimpia yksilöitä. Ja kiitollinen pitäisi muistaa olla, koska vaikka suurin osa meistä täällä lännessä elää suhteellisesti suorastaan yltäkylläisesti (oli tulotaso vaikka se kaikkein alhaisin), eivät kuitenkaan kaikki.

"Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa." - Mahatma Gandhi

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kirjojen lumoissa

Olen lukenut sen kokonaisuudessaan. Zero Waste Homen. Itse asiassa jo yli kuukausi sitten. Samaa haipakkaa kahlasin tänä kesänä läpi Laura Honkasalon Nuukaillen -teoksen ja vielä, kun se puolivahingossa kirjastossa eteeni sattui, Colin Beavanin Ekoelämää Manhattanilla.

Sanon sen taas. Tajuntani on räjähtänyt. Jälleen kerran. Ja tietenkin on.

Itse asiassa se jatkoi räjähtelyään koko näiden lukemisten ajan, ZWH:ssa oli jossain vaiheessa niin paljon sulateltavaa, että pidin taukoa ja harkitsin jo, etten luekaan sitä loppuun, mutta juuri silloin sain Nuukailun kirjastosta, ja saatoin tasapainottaa näillä teoksilla toisiaan.

Ajatuksiani teoksista:

Zero Waste Home, täysin jätettä tuottamaton elämä, on ajatuksena ja elämäntapana tietenkin yksi tämän blogin inspiraationlähteistä. Sen, ja samannimisen blogin kirjoittaja Bea Johnsonin elämäntapa on esitelty jo Edward Humesin Garbologyssa, joka taas on tämän blogin olemassaolon syy. ZWH on siis ollut lukulistalla pitkään, ja kerran se minulla jo olikin lainassa, mutta silloin joku ehti varata sen, ennen kuin pääsin kunnolla lukemisen alkuunkaan.

ZWH on jätteettömän elämäntavan käsikirja. Bea Johnson perheineen eli vielä ennen vuotta 2008 amerikkalaista unelmaa. Perhe yksinkertaisti elämäänsä aluksi väliaikaisesti, mutta vähemmällä eläminen toi mukanaan yllättävää lisäarvoa. Lisäksi ympäristöasioihin perehtymisen tuoma huoli maapallosta kasvoi niin Bean kuin hänen aviomiehensä mielissä - ja pyrkiminen nollajätettä kohti sai alkunsa.

Kirjassa esitellään eri huoneet ja elämänalueet, ja ne tavat, joilla nämä huoneet ja toiminnot (keittiöstä ja kylpyhuoneesta lasten koulunkäyntiin, kodin ulkopuolella liikkumiseen ja juhlapyhiin) saatetaan jätettä tuottamattomiksi. Perheen tarina integroidaan näihin aihepiireihin. Kuten yllä jo vihjailin, paketti on melko raskas informaatiopläjäys. Koin sen aikana paljon syyllisyyttä, huolta ja muutosvastarintaa.

Kuitenkin kirjan järjetön määrä vinkkejä ja ohjeita on jo nyt johtanut minut muuttamaan monia asioita arjessani. Kirjoitan niistä erikseen, koska omistan tämän postauksen kirjoille.

Nuukaillen - kuinka pelastin lompakkoni ja maailman on toimittaja Laura Honkasalon teos, ja sanan monessa merkityksessä kotikutoinen verrattuna ensin mainittuun teokseen. Jätteitä Honkasalon teos ei niinkään käsittelekään. Pikemminkin kyse on tavaranahneuden suitsimisesta ja vanhojen säästäväisyysniksien kokoelmasta. Kirja on omakohtainen ja kerronta etenee sikäli arkisten, tuttujen kuvioiden kautta, että lukeminen on hyvin helppoa. Suurena vanhojen aikojen ystävänä myös historialliset lainaukset miellyttävät minua kovastikin. Honkasalon persoona näkyy teksteissä - en itse esimerkiksi samastu kaikkiin hänen tavaranhimohinsa ;) mutta eräänlainen käsikirja tämäkin on. Molemmissa kirjoissa on sikäli rutkasti erilaisia ruoka- ja muita ohjeita, että niiden omistaminenkaan ei olisi hullumpi idea.

Ekovuosi Manhattanilla on jo vanhempi teos, ja siinä kenties liikuttavinta on, että Colin Beavan lähti karsimaan elämästään ekologisesti katsoen haitallisia tapoja ikään kuin soitellen sotaan mennen - ei ollenkaan yhtä sotilaallisen systemaattisesti, kuin madame Zero Waste Home. EM on täynnä ihanaa, arkista törmäilyä, kun jätteettömän elämän ensimmäinen vaihe on mm. se, että Colin ei tiedä, mihin niistää nenänsä tai vaipoittaa lapsensa, päätyy käyttämään kertakäyttöisiä tuotteita tällä ensimmäisellä kerralla, mutta lopulta löytää tähän ja moneen muuhunkin kysymykseen oikean vastauksen. Colinin nykyisiä ajatuksia ja hänen perheensä kuulumisia voi lueskella englanniksi hänen kotisivultaan. Ekovuosi Manhattanilla sisältää suorastaan hykerryttäviä ekologisuuden ja arkielämän kohtaamisia ja valtavia määriä pohdintaa ihmisen paikasta, oikeuksista ja tarkoituksesta maapallolla. Siihen on kirjoitettu myös paljon kipeää faktaa siitä, mitä maapallolle on todella tapahtumassa.

Ja se ei ole ollenkaan kaunista.

Luin muuten kesän alussa myös jo aiemmin mainitsemani Nälkä ja yltäkylläisyys -teoksen, joka ei sekään ole kovinkaan toivoa antava, mutta valaiseva kyllä. On aika hurja fiilis, kun lukee jokseenkin vaikeita asioita, pikkuhiljaa omaksuu ja ymmärtää lukemansa, ja huomaa myös, että kaikki uusi ja opittu muokkaa omaa käsitystä asioista. Tieto lisää tuskaa, sanotaan, mutta onneksi se välitön piikki, jonka uudet ja shokeeraavat faktat tuovat, lakkaa ennen pitkää, hitaasti, särkemästä. Itse asiassa tieto ei lisääkään tuskaa: informaatio lisää. Mutta kun informaatio muuttuu tiedoksi, tapahtuu parhaassa tapauksessa jotakin paljon upeampaa. Kun toimintakyky elpyy shokin jälkeen, yksilön luovuus alkaa askarrella uusien, opittujen asioiden parissa ja silloin käynnistyy muutos. Parhaassa tapauksessa tämä muutos auttaa yksilöä elämään uudella tavalla, joka on paitsi tyydyttävämpää hänelle itselleen, myös potentiaalisesti vaikuttaa maailmaan parantavasti.

Enkä ole vielä lopussa. Lukulistalla on ainakin minimalismin perusteos, jo varsin vanhaa filosofiaa esittelevä Thoreaun Walden, sekä Beavanin että Johnsonin teoksissaan mainitsema Michael Braungartin Cradle to Cradle - Remaking the way we make things, ja Onni Tonkijankin blogissaan arvostelema, järisyttävältä vaikuttava Weismanin Maailma ilman meitä. Omassa kirjahyllyssäni luuraa myös Susan Freinkelin Plastic: A Toxic love story - ikään kuin en olisi muovien suhteen jo tarpeeksi paranoidi...

Jatkakoon tajunta räjähtelyään.


maanantai 7. syyskuuta 2015

Mitähän mulla on päällä?

Syksy on tullut, ja niin myös uusi kapselivaatekaappi.

Olen huomannut karsitun vaatevalikoiman ja kapselivaatekaapin käyttämisessä hupaisan ilmiön. Nyt kaikki vaatteeni ovat sellaisia, että ne tuntuvat hyvinkin "omilta" ja tutuilta. Tämä johtaa siihen, että ei koskaan ole oloa, jonka muistan eritoten teini-iästä - että on päällä jotakin, mitä ei voi olla miettimättä koko ajan, koska ei ole oikein varma, onko se "hyvä".

Tämän myötä olen niin rento ja oma itseni, että en oikein meinaa edes muistaa, mitä minulla on päällä. Pitää oikein vilkaista alaspäin, jos joku kehuu jotakin, tai yleensäkin kehut aiheuttavat vähän sellaisen "jaa mikä", koska vaatteeni ovat minulle itselleni niin tuttuja ja luontevia, ja pidän niistä niin paljon, että on vähän niin kuin vaatteita ei olisi olemassakaan. Olen pohdiskellut tätä luonnoslehtiööni lokakuussa 2013, kun tein jotain jännittävää. Silloin tuntui tärkeältä myös, miltä näytän:



Ja ohoi, kuinka niukka uusin kapselini on - nyt, vaikka takit, korut ja kengätkin laskettaisiin, luulisin, että P333 -hengessä määrä ei ylitä 33:a kuin ehkä parilla-kolmella artikkelilla. Niukalla vaatekaapilla harjoittelusta on selvästi ollut hyötyä. Suoraan sanottuna tätäkin määrää katselin sitä valitessani vähän oudoksuen: onpa paljon vaatteita, edelleen! Mutta tämä, että ne kaikki tuntuisivat omilta - siis tuntuivat jo kesäkapselissa olevat - en osannut ennustaa.

Olen myös lopultakin uskaltanut kierrättää valkoiset vaatteet, joita en voinut pestä kuudessakympissä. Minulla on aikapäiviä ollut niin vähän valkoista pyykkiä, että koneellisen kertymistä on pitänyt odotella loputtomiin, ja valkoiset vaatteeni ovat siis lojuneet pyykkikorissa jopa kuukausia. Nyt voin pestä ne lakanapyykin joukossa, joten kaikki pääsevät kiertoon ja käyttöön säännöllisesti.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Nerokkaita hoitoniksejä uusille ja vanhoille nahkakengille

Ostin muutaman viikon sisään kahdet uudet kengät. Viime vuonna ostin kengät Viron-reissulla. Uusi minimalistinen makuni, eli vaatimus klassisista, monen kanssa yhteensopivista jalkineista teki etsinnästä tuskaisen pitkän operaation. Samassa ajassa, kun matkaseuranani oleva äitini kokeili kahtakymmentä paria, minä löysin ehkä seitsemät. Lopulta jotakin kivaa kuitenkin osui kohdalle; tumman beigensävyiset mokkaiset nauhakengät, joissa oli hyvin litteät pohjat, ja jotka käytännössä tuntuivat siltä, ettei niitä ollut olemassakaan, niin keveät ja ohuet ne ovat. Keveydellä on kuitenkin hintansa: kengät ovat nyt, toisen kesänsä jäljiltä, jo aivan kuluneet, pohja on kulunut niin, että sen ilmataskut ovat paljastuneet, ja materiaali on puhki jo yhdestä kohtaa, ja pian olisi monesta muustakin, jos kenkien käyttöä jatkaisin. Tasainen pinta ei oikein salli paikkaamistakaan.

Päätin siis pelata tänä syksynä varman päälle ja ostin ensi kevättä ja kesää ajatellen kengät, joiden toivon kestävän mahdollisimman pitkään. Toinen valintaperuste oli löytää jotakin samanlaista, kuin ne hajoamispisteessä olevat, koska niitä kuitenkin rakastin. Elämäni ensimmäisiä "replace" - tai korvaus- - -kokemuksia - minimalistinen ilmiö, jossa ostetaan hyvän tuotteen tilalle vastaava tai parempi, mutta joka tapauksessa samaa virkaa toimittava. En löytänyt beigeä, enkä ruskeaa, mutta punaista löysin.  Uskaltauduin tilaamaan kengät nettikaupasta. Käännyin Eccon puoleen, koska Sanna ilmiantoi taannoin ko. merkin ekologisena. Minullakin on Eccosta hyvä kokemus, kaapissani ovat edelleen ko. firman valmistamat urheilulliset vapaa-ajankengät ehkä noin vuodelta 2001, ja ne ovat aivan ehjät. Toivottavasti nyt ostamani klassiset jalkineet kestävät yhtä kauan! Hintakaan ei päätä huimannut, kun siitä oli höylätty puolet pois. Valitsin tarkoituksella myös paksumman pohjan ja materiaalin. Niin ihanaa kuin edellisten kenkieni keveys olikin, se valitettavasti aiheuttaa aivan liian tiheän tarpeen ostaa uusia.

Toisetkin kengät ovat hajoamassa: heitin eilen roskiin kuusi vuotta vanhat Gomusait, jotka oli jo kertaalleen korjautettu suutarilla, joskin jo sinne mennessään niin huonossa kunnossa, ettei korjaus kestänyt kauaa. Kengät olivat linttaantuneet ja hajalla kannan takaosasta, pohjan yläpuolelta. Nykyiseen malliin The Company on korjannut mallin sittemmin kannasta korokepalalla paksummiksi. Gomusait olivat mahtavat kengät, mutta niin kalliit, etten moisia toista kertaa ostaisi, varsinkaan, kun en oikein usko sen puolen sentin paksuntamisen estävän kantapään rikkoutumista. Näitä löysin korvaamaan (toinen!) eilen Puman tennarit kirpputorilta seitsemällä eurolla.

Kun sain Eccon kengät, ne puristivat himpun verran jalkapöydän ympäriltä. Nykyään, kun kengät tehdään standardilestiin, jonkinlaista puristamista tai hankausta esiintyy miltei aina. Olen kuitenkin urani varrella oppinut muutaman kikan sekä sen, että nahkakenkä muotoutuu ylipäätään melko hyvin käyttäjän jalan mukaan.

Kengät tekivät joihinkin kohtiin jaloistani rakkoja, ja suoraan sanottuna minua kyllä jännitti, muokkaantuisivatko ne todella sopiviksi. Mutta onneksi luotin kikkaani: ensimmäisellä kerralla käytin kenkiä normaalisti noin puoli tuntia, ja ne hankasivat hiukan joistakin kohdista. Toisella kerralla käytin kenkiä parin päiän tauon jälkeen, jotta rakon alut kerkisivät parantua. Tässä tulee se kikka: kenkään laitetaan märkä, ohut sukka, esimerkiksi nailonsukka. Ne hankasivat hiukan tälläkin kerralla, mutta tuntui, kuin se olisi jo hiukan alkanut helpottaa. Kolmannella kerralla käytin kenkiä jo muutaman tunnin ajan, ja nyt ne hankasivat, mutta jo selvästi vähemmän (tässä kohtaa minua vähän jännitti, onnistunko). Mutta kas ihmettä: eilen laitoin popot jalkaani taaskin muutaman tunnin ajaksi, ja kävelinkin melko paljon, ja nyt ne alkoivat olla varsin sopivat.

Jos kengät puristavat selkeästi ja paljon, ja tuntuvat hankaavan pahasti jo ensimmäisessä sovituksessa, niitä ei kannata tietenkään ostaa ainakaan kovin suurella hinnalla, koska silloin muokkaus ei välttämättä onnistu. Mutta tällaiset pienet istumattomuudet saa kyllä tällä tekniikalla hiottua ohuehkoista nahkakengistä.

Neuvon saman tien toisenkin kikan: maihareihin tai saappaisiin tulee ajan myötä nilkan kohdalle ruttu, joka hankaa akillesjännettä. Tämän rutun saa samantyyppisellä tempulla suoraksi. Ruttuun suihkutetaan vettä sisäpuolelta, ja kengät ripustetaan varren yläreunan takaosasta roikkumaan, kunnes ne ovat kuivat. Monissa maihareissa ainakin on tarkoitukseen sopivat lenkit, ja joka tapauksessa verhonipsujen tai pyykkipoikien avulla maiharin voi saada tukevasti kiinni reunastaan asianmukaisiin naruihin. Itse olen ripustellut maihareitani pyykkitelineestä.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Mistä ne bloggarit saa ilmaisia vaatteita?

Bloggarit kuulemma saavat aina ilmaista kamaa. Minäkin olen saanut. Nyt minä paljastan, mistä.

Mitään tekemistähän asialla ei ole blogini kanssa. Vaan kun olen jossakin vaiheessa lupaillut postausta ilmaisista vaatteistani, se tulee tässä.

Olen testaillut jo kohta kaksi kuukautta kesäistä kapselivaatekaappiani (ja se muuten toimii, oikeastaan minulla on siinä liikaakin vaatteita). Kaikkien ilmaisten vaatteideni sisällyttäminen yhteen postaukseen voisi olla melko kova homma, joten keksin tässä vaiheessa, että voisin esitellä nimenomaan tästä kesäkapselista ne vaatteet, jotka ovat päätyneet minulle ilmaiseksi.

Tuntui hassulta hiljattain lukea esimerkiksi tätä postausta vaatteiden hinnoista, kun koko ajan ajattelin vain sitä, kuinka suuri osa omista vaatteistani on ollut ilmaisia. On totta, että olen ostanut myös kallista - tai alunperin kallista, suurin osa on ollut alennuksessa - vaatteita ja asusteita elämäni aikana, ja kestävyys on minulle tärkeämpää, kuin huokea hinta. Mutta pidän aina parempana vaatteiden hankkimista käytettyinä, vain, koska se on mahdollista. Voisin tietysti jossakin vaiheessa tutkia myös uutena saamani vaatteet.

Nyt kuitenkin esittelen tämän kirjoituksen tähdet:


Punaisen ponchon olen ottanut mukaani toissa vuonna Kierrätystehtaan ilmaistorilta. Se on erityisen mahtava viileinä päivinä parvekkeella oleskelemiseen. Siinä on villaa, joten se on lämpöinen. Sen on joku omin käsin tai koneella neulonut, joten mitään lappua, mistä saisi lisää tietoa kuitukoostumuksesta, ei valitettavasti ole. Mutta toisaalta tämä tuntemattoman jonkun vaivannäkö saa minut arvostamaan ponchoa entisestään. Jopa väri lämmittää.

Keltainen paita on niinikään kierrätystehtaalta 2014, samoin turkoosi toppi. Muistelisin ystäväni tuoneen sen mukanaan, ja siitähän se lähti varsin mukavasti minun matkaani. Toppi minulla on säännöllisesti treenikäytössä. Keltaista käytän vähän harvakseltaan, koska se ei korosta vyötäröä... mutta erityisesti tykkään siitä maastonruskeiden housujeni kanssa.

Ratian (Ristomatin, oletan) suunnitteleman musta-valkoisen neulepaidan olen saanut, kun erään kirppistapahtuman päätteeksti tutkin järjestävän tahon kanssa jäljelle jääneitä tavaroita. Alkujaan luultavasti jostakin 80-90-luvulta peräisin oleva paita on yllättävän muodikas taas, esimerkiksi Monki oli talvella täynnä tämänmallisia, ylisuuria, lyhyitä ja leveitä paitoja. En ole mikään muotihirmu,  mutta havaintoja kulloisestakin muodista teen lähes puolihuomaamatta.

Pinkki Jemma -toppi on tapahtumasta, jota olin viime vuonna järjestämässä. Eräs porukassa puuhaava toi paikalle toppeja taloyhtiönsä kierrätyshuoneesta. Teksti jää itse asiassa rintojeni alle, mutta toppi on samaa pitkää ja napakkaa mallia, kuin ylläoleva turkoosi, ja siksi sopii treenaamiseen loistavasti, vaikka siinä on pari tahraakin. Liikuntavaatteessa kun sillä ei ole minulle niin väliä.

Raidallinen saksilla tuunattu Marimekko-paita on samalta ystävältä, kuin turkoosi toppi, samoin molemmat rintsikat ja ruskea neulehame. Rintsikoiden imetysominaisuus ei ole minua juurikaan hyödyttänyt, mutta koska poveni koko on melko haasteellinen, sopivien löytyessä kelpaa vaikka imetysliivit, varsinkin ilmaiseksi. Lisäksi kaarituettomuudesta plussaa.

Toiselta ystävältä olen saanut valkoisen mekon ja harmaat farkut. Niskan taakse sidottavan mallinsa takia se ei henkarilla kuvattuna oikein pääse oikeuksiinsa, mutta on yksi suosikkivaatteistani. Jos kuvassa erottuu vähän tahroja, sori. Se on juuri ollut käytössä. Farkut ovat makeat, mutta nykyään käytän yleensäkään kovin tiukkoja vaatteita harvoin, varsinkaan kesällä, joten ne ovat olleet kapselissa koko kesän turhaan, ilman käyttöä.

Alunperin valitsin kesäkapseliin paljon vaaleita värejä, joka näin jälkikäteen oli aika turhaa - tämä kesähän ei ole ollut missään vaiheessa niin kuuma, että vaatteiden värillä olisi ollut merkitystä. Mikä antikliimaksi.

Mitä tulee ystäviltä saatuihin vaatteisiin... tosiaan, ei ole välttämättä tarpeen järjestää erityisiä vaatteidenvaihtoiltamia, vaikka ne ovat tietysti usein mukavia tapahtumia. Sen sijaan suosittelen kaikille tavaksi sitä, että ennen kuin rahtaa vaatteet kierrätykseen, säilyttelee niitä nurkissa sen aikaa, että kaveri jos parikin kerkiää katsoa ne läpi. Itse tiedotin Facebookissa huhtikuussa, että täällä olisi otettavaa - ja neljä muovikassillista kierrätyslaatikkoon menevää supistui yhteen. Sama tietysti toimii toisinkin päin. Yllämainittujen ystävien luota olen lukemattomia kertoja lähtenyt kassissa kasa minulle uusia vaatteita. Ja kun toinen ystävistä on tehnyt ostoksia paljon ulkomailla, on aika kivaa, että vaatteet ovat sellaisia, joita ei edes Suomesta saisi.

Mielestäni tässä kokoelmassa hauskaa on se, että ne mukanaan voisi tehdä noin viikon matkan, jos pakkaisi reppuun lisäksi pikkuhousuja, sukkia ja ehkä parit sukkahousut. Eli ilmaiseksi voi saada jopa ikään kuin riittävän vaatevaraston.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Muovia, kasseja ja muovikasseja

HS Kaupunki kertoo, että muovipakkausten kierrätys alkaa Helsingin seudulla. Nyt peukut pystyyn, että keräyspiste löytyisi myös minun lähistöltäni. Pieni taloyhtiömme kerää vain bio-, seka- ja paperijätettä. Sadan metrin päässä kodistani on kierrätyspisteiden Cadillac: on vaate- ja tavarakeräys, kartonki, lasi, metalli sekä jopa muovipussit. Toivottavasti - ja luultavasti, pistettä yllä pitää HSY - muovinkeräysastia ilmaantuu joukkoon tammikuussa. Taannoin HSY tyhjensi kartongit pisteeltä aivan liian harvoin - ihmiset joutuivat jättämään osan kartonkijätteestään keräysastioiden eteen sateen ja tuulen armoille.

Mutta mitä ne vastarakennetut voimalat nyt sitten enää polttavat? Luultavasti kaikkien niiden jätteitä, jotka eivät kierrätä, koska jutun mukaan

Muovien kierrätyksen "pakollisuus" koskee pakkausten valmistajia. Suomessa muovinvalmistajat ovat perustaneet Uusiomuovi-nimisen yhtiön tätä varten. Tavallisille kaupunkilaisille kierrätys on vapaaehtoista eikä sen laiminlyönnistä rangaista.

Itse asiassa juttu on ristiriitainen, koska se alkaa lauseella: Pian kotona syntyvää puhdasta muovijätettä ei saa heittää sekajätteeseen. Teoriassa edelleen kyllä saa. Päätellen oman taloyhtiöni taajaan täyttyvästä sekajätteestä, josta löytyy silloin tällöin suurempaa ja pienempää kartonkia, muun muassa, monet heittävätkin.

On valtavasti ihmisiä, jotka eivät kierrätä jätteitään, tai tekevät sen puuttellisesti. Esimerkiksi tämä L&T:n mainosjuttu vihjaa, että edes puolet jätteistä ei pääse kierrätykseen, vaikka saman jutun mukaan heidän laitoksensa pystyvät hyödyntämään lähes 90% käsiteltävästä jätteestä uusiokäytössä tai energiana.


Myönnän rehellisesti, etten tiedä, mitä ajattelevat ihmiset, jotka eivät kierrätä esimerkiksi kännykkää. Se muuten kannattaa, kertoo ESS:n juttu kahden vuoden takaa. "Mikäli kaikkien maailman kännykänkäyttäjien omistamista viidestä puhelimesta yksikin kierrätettäisiin asianmukaisesti, säästäisi se 240 miljoonaa kiloa raakamateriaaleja."

Eipä silti, muovi onkin meidän kotitalouden lähes ainoa jäte, joka ei ole mennyt kierrätykseen. Lisätyötä tämä tulee teettämään, kun dyykkauksen ryvettämät muovit pitää kaikki pestä, mutta puhtaampi omatunto minulle kyllä kelpaa.

Jutussa ei kerrota, kerätäänkö myös pehmeitä muoveja - sellofaani ja muut sellaiset, joita pakkausjätteessä on paljonkin. Mutta totuus on, että jos nekin saa muovin kierrätykseen laittaa, meillä on kohta jätteetön kotitalous. Hurraa!

Sitten kassiasiaa, HS:n juttu tämäkin: se kertoo "yllättävästä" ongelmasta kotitalouksissa, joissa ei käytetä muovipusseja tavaroiden kuljettamiseen. Vuosikaudet muovipusseja vältelleenä juuri mitään yllättävää en tässä näe. Myös juttua varten haastatellun HSY:n ympäristöasiantuntija Mia Tarvaisen esittämät ajatukset osoittavat, että hän ei itse ainakaan välttele muovipusseja aktiivisesti. "Ei muovipusseja ole järkeä ostaa varta vasten roskapusseiksi, jos on muuten päässyt muovipussien käyttämisestä eroon", Tarvainen sanoo.Hän uskoo, että ongelma ei ole yleinen, koska jostain muovipusseja aina tarttuu mukaan. 

Ei muuten tartu. Jos asiaan on ollenkaan aitoa harrastusta, muovipusseja pystyy tosiaan välttämään sataprosenttisesti. Itse laitan vessan roskikseen roskapussiksi vessapaperipussin, mutta sekajätteelle meillä ei olisi roskapusseja lainkaan - ellemme dyykkaisi rullamuovikasseihin, jotka voimme sitten uudelleenkäyttää roskapusseina. Rullamuovikassi on myös ohuempi, kuin kaupan muovikassi.

Myöskään neuvo hedelmäpussien käytöstä tarkoitukseen ei ole kovin pitkälle pohdittu. Hedelmäpussien tuloa kotiin nimittäin on myös erittäin helppoa vähentää. Meillä niitä otetaan kaupasta mukaan tietoisesti, koska niille on erilaisia käyttötarkoituksia: viimeksi keräsin niihin nokkosta ja mesiangervoa, ylipäätään esimerkiksi potentiaalisesti vuotavat tuotteet on hyvä sulkea hedelmäpussiin (mikäli siinä ei ole reikää), ja puoliso siirtää mm. paperipussissa dyykatut leivät hedelmäpusseihin, joissa ne säilyvät pidempään pehmeinä. Mutta jos hedelmäpusseja ei halua, kestäviä vaihtoehtoja sietää kyllä pitää mukana, irtotuotteet voi punnita ilman pussia ja laittaa suoraan ostoskassiin, ja monet kaupat tarjoavat nykyisin joko biohajoavia muovipusseja tai paperipusseja vaihtoehdoksi hedelmäpussille.

Ja mitä ovat ne "suuret muovipakkaukset", joihin voi kerätä jätteitä? Mainitsemani WC-paperipussi nyt ehkä voi olla sellainen, mutta muuten - no, minä en ainakaan tunnista kuvausta mistään. Tietysti voi olla, että useamman kuin kahden hengen talouksessa ostetaan jotakin suuremmissa muovipakkauksissa. Mitä?

Ainoat ns. "kaupan muovipussit", jotka meille päätyvät, tulevat muiden ihmisten mukana. Joskus joku kyläilee ja tuo kaljansa tai eväänsä muovipussissa, joskus esimerkiksi jomman kumman vanhemmat toimittavat niissä tavaroita. Samalla metodilla minulle on kertynyt ärsyttävä kokoelma lahjapaperia ja lahjapusseja. En varmaankaan tule ikinä itse antamaan lahjoja, jotka eivät mahdu niihin pakkauksiin, jotka minulla jo on.


Kestokassista täytyy kuitenkin mainita usein unohtuva seikka. Jotta puuvillakassin hiili- ja vesijalanjälki tulee kuitatuksi, sen täytyy tosiaan päästä käyttöön, ja sen pitäisi tehdä 324 kauppareissua, jotta sen viemät valmistusresurssit tulisivat oikeutetuiksi suhteessa kierrätysmuovikassiin. Muovikassin ongelma on tietenkin se, ettei sitä noin montaa kertaa voi käyttää. Muovi on lisäksi periaatteessa ikuista - paitsi että ei ole. Nyt, kun jätettä poltetaan energiaksi ja/tai muovien keräystä tehostetaan, ei muovin käyttökään enää ole niin ongelmallista. Tässä vielä hiukan kassivertailua.

Sain hiljattain ilmaiseksi mainitunlaisen, kierrätystä materiaalista tehdyn, tekokuituisen kestokassin. Ongelmana on vain, että jo noin viidenkymmenen käyttökerran jälkeen se on kulunut nyppyiseksi ja aika pahan näköiseksi. Se kyllä kävi jo reissussakin rähjääntymässä, kun pakkasin siihen makuupussini Euroopan-matkalla.

Nyt täytyykin skarpata ja tarkastaa, tehdäänkö meidän käyttämämme rullamuovipussit kierrätystä muovista.