Kutistamista ja kasvattamista

Kapseli

Iloni paluusta vaatekapilleni matkan jälkeen ei kestänytkään kovin kauan. En ole yllättynyt. On ihmismielelle aivan tyypillistä, että se keksii uusia "huolia" kun jostakin syntynyt innostus alkaa haaltua. Aloin siis jälleen kokea runsaudenpulaa.

Viime viikolla siis koostin P333-hengessä kapselivaatekaapin, joka toimii ja tuntuu jopa runsaalta. Toimin melko rennolla otteella, enkä tiedä kaappini vaatekappaleiden ja asusteiden aivan tarkkaa määrää, mutta riippuen siitä mitä mukaan lasketaan, se lienee noin 25-37.

Niukka vaatekaappini on toiminut loistavasti viikon ajan. Olen oleskellut aika paljon kotona, mutta uskoisin että tämä valikoima toimisi myös, vaikka olisin pyörinyt "ihmisten ilmoilla" enemmänkin. Pieni vaatevalikoima tuntuu juuri siltä, mitä niin monessa paikassa luvataan - kevyeltä.

Katsoin aiheesta myös pari Youtube-videota, joskaan en mitään kovin inspiroivaa, koska videoiden tekijöiden tyyli ja ajatusmalli ("ostin tämän H&M:stä") poikkesi niin paljon omastani. Wikipedia-määritelmästä opin mm., että kapselivaatekaapin idea olekaan uusi, vaikka ainakin minä olen kuullut sanan vasta nyt. Klassinen kapseli, joka tuossa artikkelissa listataan, on hieno, mutta aivan liian asiallinen minun kaltaiselleni maanläheiselle hipille, joka viettää enimmäkseen rentoa elämää.

Kesäkuun alussa aion vaihtaa enemmän vaaleaa ja kesäistä kapseliini.

Uutta elämää

Kylvin siemeniä kesän parvekepuutarhaani ajatellen. Viime kesän puutarhakokeilustani opin ainakin sen, että en viljele mitään, mitä en pääse käyttämään kunnolla. Viidakkokokoon kasvanut kesäkurpitsa, joka tuotti yhden hedelmän, tuntui jokseenkin turhalta yritykseltä (vaikka maukas olikin), kun kesäkurpitsaa sai loppukesästä alle euron kilohintaan.

Taimikasvatuksessa sisällä on ruohosipulia, basilikaa ja ruukkutomaatteja. Ulos aion laittaa silkki- ja samettikukkia ihan vai ilokseni (olen tekstiili-ihminen myös puutarhassa!) ja muutamaa salaattia.

Ulko-ulkona kasvavaa kevätherkkua, nokkosta, keräsin yhden muovipussillisen. Söimme niistä jo 4/5 piiraassa ja letuissa. Nokkonen on uskomattoman maukas kasvi! Suosittelen kaikille lämpimästi! Kumipäällysteiset puutarhahanskat ja sakset toimivat myös keruussa todella hienosti.

Testasin myös vuohenputkea, maukasta sekin. Jos villivihannesten keräily kiinnostaa, nämä kaksi lajia, ja esimerkiksi maitohorsma, voivat olla suhteellisen helppoja ensimmäisiä kohteita.

Kirjalöytö

Alkuviikosta ajelehdin akateemisen englanninkielisten kirjojen osastolle ja törmäsin Playing Big -opukseen. Uskon, että siitä on apua mm. rohkeuden kasvattamisessa, ja koska hintakin oli edullinen, kirja pääsi mukaani. Alkusivujen perusteella Tara Mohrin sanat ovat ihanaa balsamia itsetunnolle. Suosittelen!

Miksi tuntuu, että riittävästi on liian vähän?

Olen lueskellut useita kertoja, kommentoinutkin, Bea Johnsonin Zero Waste Home -blogin viimeisintä vaatepostausta.  Bean kaikesta turhasta kuorittu, yhteen matkalaukkuun mahtuva puvusto on vaikuttava.  Erityisesti ihastelen tätä huudahdusta:

"Add pieces to my wardrobe?  No way!  I'd lose mobility!"  (Vapaa suomennos: "Lisäisinkö jotakin?  Ei missään tapauksessa! Matkusteleminen vaikeutuisi!")

Blogikirjoituksen alla keskustelussa käydään läpi niin puuttuvat hiihtovaatteet, kuin toimistoympäristön vaativampi pukeutuminen. Eräässä kommentissaan Bea väittää, että pesty kirpparialusvaate on puhtaampi, kuin uusi, kaupasta ostettu.  En ole koskaan ajatellut tätä, ja pikaisella googlauksella löysin aiheesta esim. tämän artikkelin, jossa puhutaan muiden (esim. vaatteita sovittaneiden) ihmisten bakteereista vaatteissa, ja sitten on tietenkin myrkyt ja kaikenmaailman kemikaalit. 

Pari viikkoa minua vaivasi ajatus, joka eilen johti toimintaan: leikin oman vaatekaappini kanssa "jos ottaisin," -leikkiä.  Eli karsimista toisin päin: jos ottaisin vain kaksi mekkoa, mitkä ne olisivat?  Mitkä paidat valitsisin, jos valitsin kolme?  Huomasin, että kuten olin arvellutkin, minäkin voisin koostaa omasta kaapistani varsin toimivan minipuvuston, ja itse asiassa luultavasti valita mm. useampia vaatekappaleita, jotka voi pestä kuudessakympissä.  Hämmästyin siitä, kuinka runsaalta tämä valitsemani vaatejoukko sovelluksineen vaikutti.  Sillä tosiaan voisi "pärjätä" aivan hienosti!

Hämmästyin myös tunteita, joita tämä ajatusleikki minussa herätti.  Kun harkitsin kokeilua, jossa laittaisin varastoon tai poistaisin väliaikaisesti käytöstä kaikki muut, paitsi nämä "minipuvustoon" valitsemani vaatekappaleet, tunsin suorastaan pelkoa.  Pelkoa sitä kohtaan, etten sitten haluaisikaan takaisin vaatekappaleita, joita ilman pärjään. 

Siis ihan totta!  Kyseessä on selvästi luopumisen pelko, mutta sitä, mikä minua pelottaa, en osaa määritellä.  Jostain syystä ns. vain funktionaalinen määrä tavaraa ja jopa se keveys, jota Beankin elämässä tuntuu olevan, hämmentää minua.

Näinkö kiinni olen kuluttamisessa, siinä että ihminen vain tarvitsee enemmän?  Onko kyse jonkinlaisesta alkukantaisesta varautumisvietistä, missä riittävästi on liian vähän, koska - aivan klassinen, omalla tavallaan absurdikin pelko - mitä jos jotakin tapahtuu?

(Mitä muka?  Paita repeää?  Lähimmälle kirpparille on 700 metriä ja avomiehelläkin on paitoja kaapissaan.  Saattaisin selvitä siitä.)

Toisaalta tämä on myös peruspsykologiaa - ihminen kiinnittyy tavaroihin samalla tavalla, kuin uskomuksiin, tapoihin, tunteisiin ja riippuvuuksiin.  Jopa surusta luopuminen voi olla tuskallista - kiinnymme taakkoihimme.  Moni ihminen elää "tuskansa" kautta eikä osaisi kuvitella päiväänsä ilman surkeutensa syiden luettelemista.  Uhrina on turvallista, kun voi vakuuttaa itselleen, että mitään ei ole tehtävistä, vastuu ei ole minun.

Vapaus on pelottavaa.  Jopa vapaus omasta tavarataakasta. 

Ulkovaatteiden suhteen täällä Suomessa on otettava huomioon asioita, joita Bea ei huomioi.  Eivät tokikaan kaikki Suomalaiset varaudu tällä tavalla, mutta itse aion pitää kiinni "tulipalopakkasten" varusteistani: paksuimmasta takista, lammasrukkasista, toppahousuista.  Kun yli 15 pakkasastetta yllättää, pitää vaatetta löytyä vähintäänkin kellarista.  

Tämän karsintakierroksen jälkeen minulla on taas neljä isoa pussillista vaatetta menossa kierrätyslaatikkoon, joskin ainakin yksi kaveri taitaa käydä ne ensin läpi... yksi lumppukeräykseen ja yksi roskiin.  Viimeiseen käytin jo likaista dyykkipussia, johon laitoin vanhat villasukkani tajuamatta, että nekin olisi voinut viedä vielä lumpuiksi.  Nyt ne ovat kuitenkin jo niin likaisia, että roskis on ainoa mahdollinen osoite.  Samaan kassiin työnsin kaksi paria kenkiä, jotka alkavat olla jo liian rikki korjattaviksi - mutta niitä olenkin käyttänyt hartaudella, toiset ovat Kierrätystehtaalta alunperinkin ja toiset, vaelluskenkäni, olivat minulla käytössä 13 vuotta! 

Suurimmat henkien taistot kävin villavaatteiden kanssa.  Muutenkin, autenttista vanhaa tavaraa on vaikea heittää pois - en vieläkään luopunut parista villapaidasta, jotka ovat peräisin isoäitini vintiltä - enkä saattanut luopua niistä vieläkään.  Molemmissa on korkea poolokaulus, joka ei istu tyyliini mitenkään, mutta käsinneulottua laadukasta villaa on vain tosi tosi vaikea poistaa hallustaan.  Onneksi olen vähentänyt niin paljon muuta tavaraa, että villapaidat mahtuvat ihan hyvin olemaan. 

Olen nyt hyväksynyt sen, että karsiminen ja "hengitystilan" tekeminen on jopa vuosien projekti.  Kunhan saan nuokin pussit taas kannetuksi ulos asunnosta, uusi tila muuttuu todeksi, ja elämä jatkuu taas tilavampana.  Kunnes taas seuraava tavarakasa alkaa ahdistaa. 

Oletteko te lukijani harrastaneet karsintaa nyt kevään kynnyksellä?  Miltä Bean puvusto teidän mielestänne vaikuttaa, inspiroiko?

Minipuvusto ja muodollinen menneisyys

Olen linkannut useamman kerran jo Oma Koti Valkoinen -blogin minipuvustoon.  Nyt syy on muotoutunut päässäni.  Miian postaus on kompakti ja selkeä, kuvat tekevät koko asiasta tosi selkeästi tajuttavan ja konkreettisen.  Miian perheen karsimisesta on muuten Tavararemontissa.

Pidän minipuvuston konseptista, koska fanitan hyvää designia, ja minipuvusto on arjen designia parhaimmillaan.  En ole itse vieläkään päässyt kunnolliseen karsimiseen - aina kun avaan kaapin sitä varten, typerryn, koska minulla mitä ilmeisimmin sitten vain on hassuja tunnesiteitä vaatteisiin.  (Eilen kuitenkin heitin lopulta kirpparipussiin kasan koruja ja yhdet aurinkolasit.  Ne olivat yksinkertaisesti vain turha tilasyöppö aiheuttamassa kaaosta eräässä laatikoistani.)

Miian puvusto on yksi esimerkki.  Toinen on Bea Johnsonin vaatekaappi, joka Garbologyssa on selitetty vielä hiukan tarkemmin kuin tuossa linkissä.

Bealla on:
7 paitaa
2 hametta
shortsit
3 housut
3 neulepaitaa
3 mekkoa
6 paria kenkiä (sisältää tohvelit)

Täällä meillä vuodenajan vaihtelut tietysti tarkoittavat, että päällysvaatteita pitää olla enemmän.  On myös mahdollista, että urheilu- tai ulkoiluvaatteita ei ole mainittu tässä ollenkaan, eikä myöskään esim. sitä, ovatko paidat lyhyt- vai pitkähihaisia.  Lista ei sisällä myöskään yöpukuja ja sen sellaisia.

Pukeutumisohjeistus, joka huvittaa ja liikuttaa minua eniten, löytyy kuitenkin Hyvän käytöksen kirjasta vuodelta 1954, oppaasta, joka on ollut aarteeni siitä asti, kun käytin sitä erään kirjoitelman lähdeteoksena muutamia vuosia sitten.  Oppaan luku pukeutumisesta kertoo mm. tällaisia asioita:

"Vanha hyvä sääntö sanoo: Asu (sic!) yli varojesi, syö varojesi mukaan ja pukeudu alle varojesi.  Pukeutumisen perusohje on se, ettei puvun pidä kiinnittää huomiota siinä määrin, että ihminen unohtuu.  Sivistynyt ihminen pukeutuu huomiota herättämättömästi. -- Hieno nainen ei aamupäivisin palvelusväen kanssa askarrellessaan esiinny silkkihepenissä.  Hänellä on yllään yksinkertainen arkipusero ja hame sekä siististi silitetty työtakki.  Myöskin työläisnaisella on varaa pukeutua sillä tavoin.  Mutta kuinka onkaan!  Epäsiistiä silkkipukua pidetään usein hienompana."

"Puvun on siis sovelluttava tilaisuuden, ympäristön ja ajan vaatimuksiin.  Juhlatilaisuudet, vierailut, työ, reippailut, matkat, koti - kaikki vaativat omat pukimensa.  Mutta että pukuja ei silti tarviste olla varsin monta, sen osoittaa seuraava vaatevarasto, jolla hyvinpukeutuva kaupunkilaisnainen erinomaisesti tulee toimeen:

1. Hillitynvärinen, hyvästä kankaasta tehty kävely- tai jakkupuku, jonka kanssa käytetään erilaisia puseroita.  Puku sopii sekä virastoon että (hienomman puseron kanssa käytettynä) aamupäivävierailuille tai vastaaviin aamupäivätilaisuuksiin.  Kotiaskareita tehtäessä käytetään pumpulipuseroa ja vanhaa hametta ja asun ylle otetaan esiliina tai työtakki.

2. Vierailupuku iltapäivätilaisuuksiin, teattereihin jne.  Kangas kernaimmin hienoa villaa.

3. Iltapuku, mieluimmin kaksiosainen.  Herrojen käyttäessä smokingia naiset käyttävät pitkähihaista yläosaa pitkän hameen kera, herrojen frakkia taas vastaa hihaton tai lyhythihainen, koristeellisempi yläosa saman pitkän hameen kera.

4. Ulkoiluasu: paksu hame tai hiihtohousut, villapusero ja tuulitakki."

Tässäkään ei ollut mukana ulkovaatteita.

Tämän tarkoitus on hiukan valaista, että riittävä puvusto on kuudessakymmenessä vuodessa aika tavalla muuttunut, kuten elämänpiirimmekin.  Harva meistä totisesti enää tänä päivänä "askartelee aamuisin palvelusväkensä kanssa", saati käyttää kotitakkia (minulla on muuten hyvä kokoelma vanhoja essuja ja kotitakkeja, ja muutenkin voisin käytännössä pukeutua tämän ohjeen mukaisesti, jos haluaisin. Tosin "puseroni" ovat pääosin hihattomia tai lyhythihaisia, tai trikoota, mitä ne tuohon aikaan eivät tavanneet useinkaan olla.)

Totuushan on, että 50-luvun Suomi on ollut hyvin köyhä.  Olen kuullut aikalaisilta, kuinka vaatteet käytettiin todellakin loppuun, eli niitä puseroita ei ollut kovin montaa.  Haasteita on tarjonnut se, että ajan hengen mukaan "jos kaulus, kalvosimet tai muut vaaleat osat ovat vähänkään nuhrautuneet, ei vaatetusta voida pitää moitteettomana."  Jonkinlainen versio minimalismista ei useimmille ollut mikään valinta, vaan välttämättömyys.

Pukeutuminen on ollut myös koko lailla muodollisempaa.  Numeroituja ohjeita seuraa kappale, jossa kerrotaan, että "Miehet tarvitsevat vstaavasti arkipuvun, tumman puvun, smokingin, frakin ja urheiluasun.  Tumma puku vastaa myös aamupäivä-vierailupukua ja usein smokingiakin."

Miehiltä, jotka eivät edusta jatkuvasti, tuskin löytyy nykyisin frakkia.  Tosiaan - voipa olla, että nykymies kulkee halki elämänsä pukeutumatta kertaakaan frakkiin.  Samoin smokki (smoking) yleensä taidetaan vuokrata näinä päivinä.  Pukuakin kyllä vielä bisnesmaailmassa käytetään päivittäin, mutta siihen sonnustautuminen ei nykyisin monillekaan miehille ole mitään arkipäivää, vaan liittyy lähinnä juhlatilaisuuksiin.

Huh miten hauskaa onkaan puku- ja tapahistoria.  "Yksinkertainen, mutta huoliteltu pukeutuminen herättää arvonantoa ja mieltymystä.  Hieno nainen ei käytä rihkamaa eikä koruja arkiasunsa kanssa.  Yksi tai kaksi sormusta, vaatimaton rannerengas korkeintaan.  Korvarenkaat, helminauhat ja jalokivet säästetään muita tilaisuuksia varten."  Ettäs tiedätte ennen kuin yritätte mitään tällaista.